Psychosomatic addict, insane.

Mä lupasin tänään lounaalla Nuulle, että pidän blogivieroituspäivän, koska olin eilen blogissa semmoiset kuusi tuntia putkeen (no oli mulla muitakin sivuja tietenkin auki, eli sekakäytin, mutta pääongelma näyttäisi olevan blogger), ja koska halusin osoittaa solidaarisuutta varmaan pian "kerhoon" hankkiutuvaa Nuu-parkaa kohtaan: Ei se haittaa Nuu, me tuetaan sua, ja hankitaan itsekin jotain addiktioita, että susta ei tunnu yksinäiseltä!

Kestin puoli seitsemään asti (pakko sanoa, ettei ollut kovin vaikeata, koska olin koko ajan liikkeessä eikä varusteisiin kuulu WAP) kunnes totesin, että en mä nyt niin koukussa ole (siis heti tietokoneen nähtyäni näin totesin, toim. huom.). Pikku kurkkaus vaan. Jos jengiä on paikalla. Jos joku on jotain kirjoittanut. Ja vähän lukea muita haluaisin. Ai Mierolainen on postannu uuden blogin. Täytyypä kommentoida. Ja nuu jopa KAKSI. Ei pysty pidättelemään. Nyt tulee omakin teksti. Taistele vastaan. Just say no. God grant me the wisdom.

No jos nyt ihan lyhyen.

No niin siis tänäänhän ei tosiaankaan tapahtunut mitään, mikä olisi tehnyt ehdottoman pakolliseksi sen, että tulen tänne avautumaan, mutta addiktio ei katso sisältöä tai sisällöttömyyttä.

Aloitanpa kertomalla sen, että Nuu on tosiaan palannut omaksi itsekseen: kun aamulla tapasimme, Nuu oli meikitön, selkeästi naamallaan nukkunut ja sen päähän oli muodostumassa huopahattu (eli itsekseen huovuttuva kotivärjätty blondi huovuttui omia aikojaan hienoon muodostelmaan). Eli valtakunnassa kaikki hyvin, vaikka Nuu tänään uskoutuikin, että meneillään on pelätty TET-kankkunen (kankkunen, jonka saimme ensimmäisen ja viimeisen kouluristeilymme jälkeen, jonka jälkeen olimme kykeneväisiä syömään kiinteätä ruokaa vasta viiden päivän päästä, palaamaan kouluun vasta seuraavalla lukukaudella (n 1,5 kuukauden päästä) sekä jonka jälkeen lähettämäni tekstiviesti "mä kuolen nyt" tulkittiin aidoksi itsemurhaviestiksi, hyvä kun ei palokuntaa soitettu - TET-kankkusen oikea nimi ei ole TET, vaan kyse on eri kirjainyhdistelmästä, joka taas on kouluristelymme nimi, mutta sitä taas en halua kertoa). Mä en ymmärrä, miksei se kertonut aiemmin, mistä oli kyse. Mä olisin kohdellut sitä paljon hellemmin, enkä lainkaan pilkannut. TET-kankkusta ei halua kukaan, eikä siitä selviä hengissä kukaan yli 21-vuotias.

Nuun hiuksista luontevasti MUN hiuksiin: mulle taitaa olla syömishäiriön lisäksi muodostumassa hairoreksia, koska vaikka mä olisin minuutti sitten värjännyt hiukseni, musta tuntuu että se väri on jo haalistunut, ja mun tekee mieli ostaa (ja ostankin, ei mitään itsekuria) uusi. Tänään aion värjätä hiukseni värillä nimeltä black red. (Mä olen ihan tietoinen siitä, että mä yritän nyt korvata kaikkia niitä blondina vietettyjä nuoruusvuosia, jolloin olisi tullut ilakoida hiusvärien kanssa kuten muut nuoret, mutta en välitä. Ainoa toive olisi, etten innostuisi LIVE:n uusista shokkivärikorostusjutuista niin paljon, kuin tänään ensisilmäyksellä vaikutti: mä näytän kohta AIVAN idiootilta.)

Mä en tajua, miksi mun pitää olla näin hurahtava, obsessiivinen ja addiktoituva.

Kerroin tänään Nuulle esimerkkejä: vhhoooosh, sanoo aikakone, ja siirrymme 80-luvulle, jolloin Panu aloitti vantaalaisessa esikoulussa oltuaan sitä ennen ainoastaan kotona äidin ja isän palvottavana. Tarhatäti sanoo, että lautaset pitää syödä tyhjäksi ja siististi. Mitä tekee Panu? Panu haluaa tehdä paremmin. Panu nuolee lautasen sekä ruokailuvälineet kun muut, hieman jo enemmän ihmisten tavoille oppineet lapset tuijottavat järkyttyneinä.

Vhooshsh, sanoo aikakone jälleen, ja siirrymme 90-luvulle, jolloin Panu osaa jo kirjoittaa aineita (eikä mitä tahansa aineita): opettaja pyytää, että aineet olisivat pidempiä kuin viimeksi. Mitä tekee Panu? Koska Panua vituttavat moiset epämääräisyydet (jo siinä iässä tunne oli selkeästi tunnistettavissa vitutukseksi), Panu ei pysty päättämään, mistä sivumääristä on kyse, ja sen lisäksi Panu on ikäisekseen harvinaisen obsessiivinen, hurahtava ja addiktoituva.

Panu kirjoittaa 42-sivuisen aineen. Niin. 42. Ja opettaja lukee sen ääneen.

Ei mikään ihme, että mulla on kerran ollut synttärit, joihin ei tullut kuin yksi kutsuttu, tosin se oli aika laadukas, mutta silti. (Hmmm, mites tilanne muuten eroaa nykyhetkestä, kröhöm.)

(Tämän takia olikin pakko alkaa juomaan ja polttamaan heti, kun pullo vain kädessä pysyi, koska mun ominaisuuksilla varustetut ihmiset yleensä päätyvät sinne pönttöön kuusi kertaa päivässä elleivät ryhdy jenginuoriksi.)

Koska tänään on tiistai, eli ei tarvitse olla looginen (kuten torstai on "hajumuistipäivä", tiistai on luonnollisesti ollut aikojen alusta lähtien "epäloogisuuspäivä"), pidän aikakoneen ääntä vhooshsh! tarpeeksi kestävänä aasinsiltana siihen, että voin kertoa, että huomattiin Nuun kanssa iloksemme tänään, että lähijuottolaamme on ilmeisesti asennettu hormiverkosto. Tätä huomiota ei ole vielä vahvistettu by juottolan henkilökunta, mutta sitä puoltavat seuraavat asiat: a) juottolassa on takka b) Nuu on siirtynyt ko. juottolasta jatkoille, muttei muista matkasta mitään c) minä olen siirtynyt ko. juottolasta jatkoille, ja vaikka minulla onkin muistikuvia, ne eivät ole niin varmoja, etteivätkö ne voisi olla myös kuvitelmaa d) molemmat tunsivat jatkoille päästyään sekavuutta ja pökertyneisyyttä.

Olemme siis mitä ilmeisimminkin matkustaneet hormiverkoston välityksellä.

Mitään hormipulverin tapaistakaan iltaan ei kylläkään liittynyt.

Tänään olen myös huispannut kämpän putipuhtaaksi. Lisäksi olen lukenut hieman (älä pelästy, Nuu, vain hieman) brändikirjallisuutta, ja oppinut, että brändit ovat saaneet alkunsa siitä, kun karjanomistajat iskivät merkkinsä poltinraudalla elikoiden takalistoon. Olisihan se pitänyt arvata. (En alennu sanomaan, mutta voitte arvata, mikä näitä kahta asiaa mielestäni yhdistää.)

Opin myös, että traumaterapeutit antavat joskus lomiensa ajaksi potilailleen kotiin kasetit, jossa on heidän ääntään sanomassa tyyliin "Tässä Tarja Terapeutti hei, olen sinun terapeuttisi, ja tapaamme loman jälkeen kuten ennenkin." Eikä edes tyypeille, jotka ovat jotenkin irtaantuneet todellisuudesta, vaan ihan perusmasentuneille.

Ai niin, ja tärkein: possut muuttuvat sioiksi 14-15 viikon iässä. Kelatkaa, miten outoa herätä eräänä aamuna sikana, jos on aina sitä ennen ollut possu.

Tärkeää oli asia. Toivottavasti luitte huolella.