tiistai 5. helmikuuta 2008

All my friends are dead?

Miksi juuri tällaisena hetkenä, kun olisi paljon kerrottavaa, kukaan ei ole interkommunikatiivisen matkan päässä, muuta kuin tiiminjäsen Panu, joka oli ostettu Punkin seuraksi täksi päiväksi, ja on siis ihan fyysisesti läsnä? Lukekaa sitten blogista, kurjat. Tänään siis varasin itselleni ajan uudelle tatuoinnille, tosta vaan, ja siihen on aikaa alle kaksi viikkoa. Tästä syystä tunnen olevani spontaani ja rohkean äkkipikainen. Lisäksi join skumppaa jo ennen puoltapäivää sekä tein paljon töitä, jotka jätän kuitenkin erittelemättä, koska tahdon.

Tänään kutosen spårassa kukaan ei laulanut lauluja. Näin aamujunassa pienenpienen mäyräkoiran, jonka silmät olivat tummat ja sielukkaat kuin syvä lampi, ja sen edessä pidettiin loppumatkasta oksennuspussia, mutta se ei oksentanut. Näin bussipysäkillä todella kauniit punaiset kengät oranssinaamaisella tytöllä. Mietin, kuinka pienet asiat voivatkaan vaikuttaa, kuten esimerkiksi jo edellä mainittu tatskanhankintapäätös, joka tuli siitä, että myöhästyin spårasta. Ruiskumaalaus vaikuttaa sellaiselta, josta pitäisin; tahtoisin myös osata tehdä sohvia ja muita esineitä. Olen tosi tylsä, koska mulla ei ole mitään ruokia oikeastaan, mistä en pidä. En tiedä, minkä luotettavan asun valitsen huomiseksi töihin ja kynnetkin olisi lakattava.

2 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Loistavasta otsakemusiikkiviittauksesta täydet pojot!

Nyt täällä ollaan vaan missä ovat muut?!?! Ei näy, ei kuulu. Ainoa mitä kuuluu on loistava uusi musiikkilöytö. Tulen kohta hulluksi kun on niin hyvää.

Tatuointia kehoon, yeah!!!! Huutomerkkejä!!!! NELJÄ!!!!

Tuleeko starboja vai mahdollisesti heartagram? Siinä olisikin Minkillä oksennuksessa pitelemistä. :D

Kesäminkki kirjoitti...

senkin kurja m., oksentaisin SUORAAN SUN VAALEANPUNAISELLE KESÄMEKOLLE JA SILKKINAUHOITETUILLE SAPAROILLE!!!
tatska on jees, ja mä oon kohta melkein kade sulle tosta. mäki haluu-uu-uuun, lifää!
ja ihanan epälooginen ja dadaistinen bloggaus! olette vahvistaneet jälleen kärkiasemanne lempiblogieni joukkiossa.