Edelleen suosittelen kernaammin lukemaan Minkin kuvauksen asioiden kulusta, sillä tuossa on lähestulkoon kaikki, ja jos koitan tehdä sen uusiksi, tulee siitä vain kurja plagiaatti. Ihan muutaman ylimääräisen kohdan muistan vielä, joista positiivisimpina mielessäni siintävät poika, joka lahjoitti pogoamisen aiheuttamaan nestehukkaan vesipullonsa sillä keskustassa olevalla sillalla; vain koska Minkki tavallaan pyysi ja itse tuijotin sitä mahdollisimman maanisesti, ja Fridan toimiessa jotenkin tältä väliltä. Lisäksi Minkin istuessa kampaamotuolissa, josta myös otimme kuvia, löysimme Fridan kanssa aivan uskomattoman Virpi Kätkä -tyylisiä pitsitunikoita ja kimaltavia trikoita, vain donitsi ja permis puuttuivat (niin meiltä kuin onneksi monelta muultakin). Mieleen jäi myös huomaamattoman apteekkikyltin alainen catwalk, tähtitatuoitujen yhteys sekä rankka eli hc-diesel, ei mikä tahansa polttoaine. Kaikkiaan sekä oheistoiminta että keikka olivat hyvät, vaikka ihmisten haiseminen ja hippimäisillä pikkuleteillä naaman puhkominen haittasivatkin hiukan, samoin kuin kaunis ajatus kyykistyä ennen Blindia: meillä on hei minihameet! Lisäksi tunne siitä, että olisimme olleet ulkomailla oli toisinaan jopa häiritsevän voimakas, vaikkei kukaan koittanutkaan lähestyä meitä, lukuunottamatta Fridan 14-kesäisiä teinirakastajia keikalla; mutta sen voidaan varmasti katsoa johtuvan siitä, että kokoajan huusimme jotain, jos ei muuta niin vokaaleja.
Eilen kun saavuin kotiin, pojilla oli ollut aloittelut täällä meillä. Kaljapulloja oli joka nurkassa ja kukkaruukussa ja vessankaapissa, ja kyseisen mallasjuoman tuoksu leijui myös voimakkaana ilmassa. Eikä tässä juurikaan mitään, mutta joku tirriäinen oli erehtynyt vessasta ja kussut eteisen matolle, eikä vain yhdelle vaan juuri siihen kohtaan, jossa ne ovat päällekkäin; joten vietimme Pörrin kanssa laatuaikaa kuuraten mattoja saunan lattialla. Jostain syystä miehet tekevät tätä erehdystä kai toiset toistuvastikin, ainakin eräs koulukaverini kusee kuulemma joka kerta johonkin komeroon. Se olisi kyllä ollutkin ikävämpää.
Katsoin eilen Hurtta & Stara -ohjelmaa, koska äitini suositteli sitä, ja ilmoitti omaksi suosikikseen Jussi69:n. Tässä kohtaa repesin, koska mun äiti ensinnäkin sanoi Jussi69, ja jatkoi vielä kertomalla, kuinka se oli puhunut komerossa tunnin ohjaamalleen lassielle. Varsin söpöä, etenkin kun Jussi69 oli vielä opettanut hauvansa avaamaan kylmälaukun kannen käskyllä "missä bisse?". Pidän muutenkin erityisen paljon ihmisten katselemisesta koirien kanssa, on jotenkin mahdottoman liikuttavaa, kun pienetkin koirien yritykset toimia edes ihmisen ajattelemaan suuntaan kirvoittavat superlatiiveja ja hellittelynimiä halausten ja namien saattelemana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
mäkin sua <3
Mun täytyy varmaan olla joskus tuollaisella reissulla, ehkä vielä selvinpäin että muistaisin hauskoja anekdootteja sikäli sellaisia kirpoaisi.
Toi kusihomma on hassua, mulla on kaveri joskus kussut miltei avovaimonsa päälle unissaan kännissä, neidon nopeat refleksit pelastivat.
tää reissu oli jotenkin sikahelmipossu, ja vaikka aloitin siiderinjuonnin välittömästi matkan alkaessa, muistan silti kauhean hyvin. aika muuten kultaa muistot, unohdin sen kauhean kusihädän!
noniin, mun siis ihan oikeasti kannattaa vaan olla hiljaa ja kuurata, kun saan olla tyytyväinen ettei kukaan kussut päälle. hassuja on kusihommat, vaikken niistä enemmin välittäisikään.
No ei tässä nyt ehkä sitä haettu että täytyisi alistua vain olemaan hiljaa kuurailevainen. Vaikka toisaalta... ei huono vaihtoehto laisin. Ehkä enemmänkin tarkoitin että tuollaista sitä saattaa sattua jos dokaa kovaa eikä hallitse itseään.
Toi sanavahvistuskoodikoneautomaatti rakastaa q-kirjainta, olen huomannut.
mä meinasin laittaa jotain siitä itkuisesta pidättelystä, mutten keksinyt enää yhtään kokonaista lausetta, johon olisin sen voinut ujuttaa.
sikahelmipossu :D ja ens kerraks ostetaan vuokra-ajuri koko ajalle, niin mäkin voin alkaa dokata jo menomatkalla.
itseasiassa, niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin tarkoitin kommenttini juuri niinkuin mierolainen sanoi, vaikka omasta kirjoittamastani suorastaan tursuu vittuilun henki. se ei kuitenkaan ole siinä oikeasti, olen siis samaa mieltä kuin m.
se rakastaa nimenomaan q-kirjainta, myös tupla-vee eli w on vahvoilla.
Mä oon niin kade kun te ootte ollu elostelemassa tampereella ja mä oon vaan peruskännäilly. Väärin, väärin, väärin.
Nuunis ja minähän oltiin osana keskustelua "mihin pojat ovat kusseet" viettäessämme eräitä synttärijuhlia pari viikkoa sitten. Eli ilmeisesti se on tosi yleistä, koska melkein kaikilla oli jotain sanottavaa.
Oma lempparini on, kun ystäväni (miespuolinen) horjahteli keskelle olkkaria, jonka reunoilla muu juhlaväki istui, avasi levareitten kannen, kääntyi siihen selin, alkoi riisua housujaan ja notkistaa polviaan vähän niinkuin istuma-aikeissa.
Tuli juhlien isännälle "pieni" kiire.
Tämän jälkeen ko. herra oksensi "ulos" makkarin ikkunasta, joka oli kiinni.
Terkkuja vaan Kaijulle!
no nythän mä tajusin ja ennen kaikkea muistin noi keskustelut! siksi jotenkin olinkin yllättynyt itseni puolesta, kun musta se ei ees tuntunut kauheen tylsälle tai raivottavalle, mutta mua olikin valmisteltu.
Lähetä kommentti