Divine Intervention

Eilinen oli jumalan tapa muistuttaa olemassaolostaan, tämä päivä taas saatanan, ja viesti tulee harvinaisen selvästi perille.

Hmm, mistä aloittaisinkaan? Siitäkö, kun heräsin aamulla ja takamukseeni oli liimautunut kourallinen kolikoita? Siitäkö, että aurinko paistoi kuin lettuja? Siitäkö, että kun en ehtinyt kauppaan, jokin suuri ja ystävällinen voima lähetti minulle ruokaa, ensin työkaverini koodinimi "käkikellon omistavan juopon" löydettyä kadulta muhkean, vielä muoveissaan komeilevan paprikan ja annettua sen minulle, sekä myöhemmin asiakkaan tuotua meille joltain jääneen ruokakassin, jota se joku ei koskaan tullut noutamaan. (Jopa se oli otettu huomioon, että olen kasvissyöjä, kiitos Iso Ystävällinen Voima. Viisi leipää ja kaksi kalaa olisivat uponneet huomattavasti huonommin.)

Ehkä minun pitäisi kertoa siitä, että olin heti aamulla herätessäni pirteämpi kuin viikkoihin, sekä siitä, että sain siivottua (pitkästä aikaa jopa omaa luukkua, mitä ei ole pakko mitä ei siis tehdä) ja soitettua ystävilleni, joita olen allapäisyyspäissäni laiminlyönyt kuin vierasta sikaa. Duunissakaan ei ollut mitään vikaa, ja sain olla koko vuoron yhden lempityökavereistani (kyllä, "käkikellon omistavan juopon" ) kanssa. Ihastelimme komeiden ja kauniiden asiakkaiden edesottamuksia (tämä aktiviteetti on lauantai-iltana parhaimmillaan, koska ihmiset ovat nätistäneet ja komeuttaneet itsensä - sunnuntainahan tämä ei olisi lainkaan mahdollista) sekä suunnittelimme ensi perjantaista täsmäiskua Helsinkiin duuniporukalla, virkistysmatkaa, if you may. Täsmäiskun suunnittelu oli siitä haastavaa, että tarkoituksena on valita alkubisse-, välidrinksu-, karaoke-, alkuiltabile- ja loppuiltabilepaikoista sellaiset, jotka palvelevat haastavan seurueemme kaikkia perversioita sekä hauskanpidotarpeita; listan viimeinen kohta on: "villin seksin harrastaminen", koska reissun tarkoitus on hankkia eräälle puutteessa olevalle duunikaverillemme promiskuiteettikumppani. Minä nyt olen niin huono viemaan projekteja loppuun, että tuskin tähän aktiviteettiin jaksan enää aamuyöstä ryhtyä, eikä promiskuiteetti varsinaisesti ole koskaan ollut minusta erityisen hauska harrastus, mutta viinaa juon mielelläni hyvässä seurassa perjantaisin, ja onhan se iso upgrade tämän viikon perjantain nolifeilusta.

Harmi muuten, etten voi tässä kertoa lopputulosta; se on projektisuunnittelua parhaimmillaan. Pelkään kuitenkin, että jos aikataulutuksemme julkaistaisiin, Panu-fanit kansoittaisivat ko. baarit näinä aikoina siinä toivossa, että näkisivät edes vilauksen idolistaan, mikä taas vaikeuttaisi bailaamistamme. Muutenkin; jos luulet näkeväsi Panun, tai epäilet, että joku, jonka tunnet on Panu, tarjoa sille tequila. Se ei maksa paljon, ja jos se on Panu, se tulee siitä erittäin iloiseksi, ja jos se on joku muu, sekin varmasti tulee (paitsi jos se on vahingossa Nuu). Pelasta maailma, tarjoa tequila. Tee se jo tänään.

Todellinen iso käsi ohjaa hetki koettiin kuitenkin vasta baarissa, josta Nuu onkin ehtinyt tarinoida suurimman tarpeellisen osan; tällä kertaa vesi ei muuttunut viiniksi, mutta jokin kyllä muuttui, eikä se ainakaan ollut meidän raha, koska sitä ei ollut (ei ennen eikä jälkeen). Tapasin myös pitkästä aikaa ystäviäni, joita harvoin nään, mikä oli omiaan parantamaan iltaani ja aiheuttamaan shottien juomista.

Kun Nuu hoippui logistisesti erinomaisille jatkoille kotikulmille, minä valitsin haastavamman vaihtoehdon ja suuntasin syvemmälle Espooseen, sinne minne vain taksi kulkee. Syvä-Espoossa sain sitten nautittavakseni lisää skumppaa ja tupakkaa, sekä kuuntelin jatkopaikan emännän sammuttua talon isännän kanssa Isiksen kaksi viimeistä levyä läpi täydellä "tyhmä ilme naamalla"-fiilistelyllä sekä keskustelin musiikista siitä mitään tietämättömän innolla sekä siitä, kuinka ainoa ambitioni valmistumisen jälkeen on tällä hetkellä kitaransoiton opettelu ja perhosenmuotoisen sähkökitaran hankkiminen. Hetkeksi nukahdettuamme somasti vierekkäin istumaan kuin telkkaria katsoen kello soi ja kiritti minut aamuyhdeksän junaan kunnon ihmisten pällisteltäväksi ("Katso, Homo-Petteri, siinä menee päihdevammainen prostituoitu. Tuommoisia ei sitten tuoda kotiin isona"). Kotona odotti onneksi jumalaisen paprikan uusi olomuoto Panun uusi herkkukastike joka siloitteli junamatkan aikana syntyneet traumat olemattomiksi, sekä muhkea sunnuntaihesari. Elämä oli hyvää ja kaunista, edelleen, ja Nuun blogia lukiessani huomasin, kuinka epäreilu paikka maailma todella on; Nuun päässä soi Leona Lewis, mulla "All out of time, all out of space".

Vaikka nukun kännissä normaalisti äärimmäisen huonosti, jumalolento antoi minun tällä kertaa nukkua kuin lammas sen sijaan että olisin epätoivoisesti ja humalaisesti joutunut niitä laskemaan. Samainen jumalolento lähetti päähäni psykedeelisiä ja viihdyttäviä unia, vaikka ne teemaltaan ahdistavia ehkä olisivat muuten olleetkin; olin tekemässä opinnäytetyötä tulevaisuuden high-tech-koulussa, joka näytti avaruusalukselta ja jossa oli harvinaisen ketuttavia opettajia. Aiheeni oli tietenkin tehdä tälle futuristiselle rakennukselle turvasuunnitelma ja, needless to say, matkassa oli omat viihdyttävät ja psykedeeliset mutkansa (mä nään yleensä hyvin käsikirjoitettuja ja ohjattuja juoniunia hassuilla teemoilla).

Tänään, ja etenkin ensi yönä on taas se saatana-osuus, jotta maailman herkkä hyvän ja pahan balanssi pysyisi, no, balanssissa. Lisäksi tänään ei saa kammata hiuksia, kertoo kämppikseni "koodinimi Professori" (ei niin että olin tässä aikeissakaan alkaa mitään nutturoita vääntämään). En ole ihan varma miksi, mutta 24.2 on joku päivä, johon liittyvät ainakin seuraavat asiat: satakieli, rukki, hiukset ja lanka. Asia vaatinee lisähaastatteluja, jotta siihen saadaan mitään tolkkua.

Nyt takaisin Panun uuden herkkukastikkeen ääreen. Tänne voisi muuten lähettää myös ystävämme Lettuhuoran: kokis tarvitsee hakijansa, niskat hierojansa sekä kämppä siivoojansa. Call me.

(Tämä tulee muuten nyt väärälle päivälle: kyseessä on SUNNUNTAIN kirjoitus eikä lauantain, mutta koska ääliönä kirjoitin sen eilisen luonnoksen päälle, tässä sitä ollaan. Ottaen huomioon, että olen mitä todennäköisimmin edelleen aivan naamarit, niin ei lainkaan sieltä pahimmasta päästä kännivirheitä.)