En oikeastaan ole edes kykenevä erottelemaan miksi, mutta olen erittäin pahalla tuulella. Onneksi se ilmenee lähinnä sisäisesti, puhelimessa ja livenäkin olen oma hunajainen itseni, vaikka pää tuntuu olevan täynnä mustaa mönjää. Joinain hetkinä pelkään, että sitä alkaa valua suusta tai silmistä ulos, se vasta olisikin epäsiistiä. Ärsyttävintä on, ettei mulla ole oikein syytä olla; mussa on uusia tatuointeja, olen kuulemma laihtunut ja mun tukka on "toooosi tyylikäs" (kiitos vaan Panu), pääsen matkustamaan Eurooppaan jo ensi kuussa, ja uudestaan sitä seuraavassa, tiedän pääseväni tänään tasan kello 1600 sotilasaikaa kotiin ja lounaaksi ehdin jo riistää äitikarhun jääkaapin. Mikä siis mättää? En tiedä, mutta sen tiedän että jokin tai joku, ja pahasti mättääkin. Mätäs on muuten hassu sana. Mätä taas ei ole.
Tässä työssä tulee kerrattua aakkosia ihan hurjan paljon, kai se on hyvästä ja laajentaa aivokapasiteettia. Tosin kaipaisin jotain muuta tajuntaa laajentavaa, tai pikemminkin turruttavaa; epäilisin punkun olevan tähän täydellinen sotilas, vähän sellainen jean-claudevandammemainen. (Hauska asia muuten on, että on olemassa myös Van Damme -merkkisiä vaahtokarkkeja.)
Taidan jatkaa puhelujen yhdistelyä miten sattuu ja jättää kahvitahroja kopioihin, joita on tuplat johtuen jostain erikoisesta kopiokoneen asetuksesta, jota en osannut poistaa. Onneksi Panu on ollut enemmän kuin vireessä viime aikoina ja tarjoillut lukijoille milloin mitäkin kulturellia valistusta, joten saan itse olla tylsä, määkivä vammainen. Mä inhoan kun ihmiset valittaa, ja nyt hyökkään sitä vastaan kai tällä tavoin, kun en enää muutakaan keksi. Jos niitä ei voi voittaa, kannattaa niihin liittoutua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ja eläimet on tehty ruuasta.
Koska mullakin on koko ajan epämääräisen ahdistunut ja paha olo, ja koska meidän elämissä on oikeastaan vain yksi yhdistävä tekijä eli OPINNÄYTETYÖ, heitän nyt villin veikkauksen sen suuntaan.
Älä tapa ketään. Mä yritän olla tappamatta Anteroa, joka ei todellakaan sitä ansaitse.
Määkivä vammainen! HAHAHAHA!! Olipas piristävästi sanottu. Heti heräsin. Katsoin äsken aivan loistavan elokuvan: Muiden elämä. Suosittelen. Samoin suosittelen sitä Lauri Viitaa, vaikken runoja luekaan. Viidan Betonimylläri on vain sellainen teksti ettei sitä voi olla rakastamatta.
Kiva kun olet paikkakunnalla, kahvitellaan tässä joku päivä?
Mun oikeasti melkein vuoden kestänyt vitutus loppui aika tarkalleen 12 päivää 6 tuntia sitten. Ja kyllä, sen vitutuksen nimi oli opinnäytetyö ja kaikki muu siihen liittyvä perse. Tietenkään sitä ei ihan kaikesta voi syyttää, mutta voi se PAINO, minkä se heitti harteille.
Joten tsemppiä vaan, tytöt (eikun noora ja panu). Onneksi teitä on kaksi tsemppaamassa toisianne <3
Helvetti, täällähän näyttää olevan elämää päivisinkin. Eli seuraavan kerran kun duunissa on tylsää, pitänee kaivaa tämä blogi esiin :) Siihen saakka multa puuttuu vaan sulkiskaveri. Anyone?
Panu ei urheile.
nuunis on aika vaarallinen tollasten esineiden kanssa sitten taas :D
vitsi, oon niin ylpee susta, toivon et joskus päästään mekin vitutuksen yli.
Lähetä kommentti