Ei pysty päivittämään...

vaikka yleisö janoaa verta. On vaan niin maanantai ja poikki. Nukahdin eilen illalla joskus kahdeksalta, mutta sekään ei riittänyt. Joskus kymmeneltä Nuu soitti ja pyysi Helsinkiin kanssaan "leikkimään" (ei tahdo tietää), johon vastasin, että ei voi, ja että "haluan mennä takaisin tyynyn alle" (ihmettelin jo vastatessani, että mihin, koska nukun ihan normisti pää tyynyllä).

Kahdelta yöllä heräsin, mutta olisi voinut olla vaikka kello neljä päivällä: kaikki valot olivat päällä, jossain soi vaimeasti Carmen, toinen kämppis pauhasi menemään venäjäksi kännykkään ja toinen kotiutui juuri jostain ja ilmeisesti pisti kuurojen (!! miksi mulla luki tässä mykkien?!!!) diskon päälle, koska alkoi näpsäyttelemään valokatkaisintaan (päälle, pois, päälle, pois, argh!). Päätin alkaa etsiä juuri nyt lukemaani kirjaa ("Poikani Kevin"), mutta en löytänyt sitä koska olin niin pihalla (ja kello oli kaksi!) ja lopulta turhauduin niin, että itketti. Aamulla en oikein osannut sanoa, miksi olin halunnut sen löytää (varmaan mennäkseni senkin alle). Näin unta siitä, että löysin kirjan välistä läppärin, jonka CD-asema toimi (asun rikkinäisen koti-elektroniikan hautausmaalla), antakaa nyt saatana mulle toimiva läppäri tai parihunttia massia tai tapan jonkun! (Sisko, jos luet tätä: kukaan ei huomaa jos livautat takin alle jonkin Habitaren poikien läppäreistä ja tuot sen mulle, niillä on varaa uuteen!)

Aamulla olin töistä myöhässä, duunipaitani kutistunut (tai minä lihonut, viikonlopussa!) ja olin unohtanut, että minulla oli koulutettava. Oli helvetin kiva opettaa perehdytysoppaasta kohtaa "työaikojen noudattaminen", kun oli itse raahautunut paikalle letkein, laahaavin hippiaskelin pää tyhjänä viittä minuuttia ennen avaamista.

Needless to say, päivä oli hirveä. Ainoa bonari oli se, että äitee, joka on kahden vuosisadan tauon jälkeen päättänyt palata töihin viettämästä vapaaherrattaren elämää, sai kutsun työhaastatteluun (eikä edes museoon näyttelyesineeksi, vaan ihan töihin). Toivottavasti ei paperipainoksi (koska en haluaisi että joudumme taistelemaan samoista pesteistä kun valmistun, ja suunnitelmissa olisi paperipainoilun lisäksi mahdollisesti ovistopperin haastavat tehtävät).

Pakko alkaa ryyppäämään vähemmän, että ehtisi joskus viikonloppuna levätä, eikä maanantai olisi aina kuin Holokausti ja Harmageddon yhdistettynä.