Tikettini linnanjuhlien legendaarisen boolin tykö

Hui.

"Hui" muuten tarkoittaa venäjäksi "kyrpä", mikä tekeekin Venäjällä oleskelun ja kommunikoinnin aina vielä viisi-kuusi kertaa jännittävämmäksi kuin mitä se muuten olisi (tosin niin tekee lauta naamaan Nevski Prospektillakin, btw, kyseessä on vain aste-ero. Ja heti lähtee epäolennaisuuksiin, JEE!, mä pääsen vielä telkkarin ja mut kutsutaan linnanjuhliin kun tää mun blogi on niin hyvä!!!). Se nyt vaan on niin, että jos suomalainen säikähtää, se sanoo "hui", sille ei voi mitään ja sitten kaikki tuijottavat ja nauravat ainakin jos näin käy hississä. Joo...Nyt siis jännittää, siksi sanon "hui" silläkin uhalla, että ex-Neuvostoliiton eräästä pienemmästä maasta kotoisin oleva kämppikseni pitää minua rivona (tosin se saattaa jo muutenkin pitää prostituoituna, mistä ehkä lisää myöhemmin tai ehkä ei, joten samapa siis tuo).

Olin ajatellut säästää bloggausneitsyyteni siihen, kun ryömin sekoosissa (/psykoo-) baarista perjantai-yönä/lauantai-aamuna pää Jenni Vartiaisesta pyörällä ja estot narikassa ja jatkaa siihen asti totuttuun tyyliini kommentoimalla Nuunis-baran kommentit täyteen niin, ettei kukaan muu voi sanoa mitään ja lisäksi niin aiheen vierestä, ettei kukaan enää muista, mitä itse blogi käsitteli, mutta yhtäkkiä se iski minuun: säädyllisyys. (Tosi outo tunne kyllä muuten.) Olen toisten reviirillä, toisten etiketin armoilla, ja olen EHKÄ ollut huomaavinani blogietiketin kurtistelevan kulmiaan aina välillä, kun painan Enter. Joten, here it is, Panun eka "blogi".

Seuraavaksi selvitys: tarkoitukseni ei ole, ainakaan vielä, itse blogata (lähtökohtaisesti olisi hyvä, että olisi elämä, jos bloggaa. Minä sen sijaan lähinnä olen olemassa); näen itseni enemmänkin Nuuniksen legendaarisen "juoppo hevostyttö"-hahmon varjossa taistelevana sidekickinä, linnun mukaan nimettynä, hieman hölmönä rikoskumppanina. Jos tämä blogi olisi Far Far Away, minä olisin se aasi. Se joka deittailee lohikäärmettä. Jos olisimme Mikki Hiiressä, olisin Hessu Hopo ja minua takuulla vituttaisi ne pitkät korvat.

Jos ajaisimme moottoripyörällä, minä olisin se, joka istuu siinä sivuvaunussa ja saa oksasta otsaan ja jolle lapset nauraa.

Valmistetaankohan muuten enää niitä prätkiä, joissa on sivuvaunu? (Mä oon muuten myös looginen ja johdonmukainenkin, eikö olekin kiva ja helpota lukemista?)

Eli Nuunis kertoo tarinoita glamoröösistä elämästään, minä kommentoin hassuja silloin kun siltä
tuntuu tai satun olemaan kännissä ja koneella (tai silllä random tyypillä, jonka vieressä lojun ihan platonisessa mielessä jossain luukussa vinkkupäissäni sattuu olemaan kännykässä selain...).(HAH, vinkku päässäni! Saako kukaan muu koskaan asiaan täysin sopimattomia kuvia päähänsä sanoista, kuten minä vaikka nyt näen elävästi Panu-paran toikkaroivan asterixinaikainen viinikarahvi päässä ympäri jatkovenueta...?)

Mutta tämäniltaisiin kommentteihin, jotka luonnollisesti koskevat sitä jännittävää hetkeä, jolloin kyhäsimme opinnäytetyömme aikatauluja (valhetta, valhetta, valhetta vain, ihanku me se tossa ajassa tehtäis) ja aiheanalyysiä (kusetusta, kusetusta, olemme kopypeistanneet nämä lähteet suoraan kirjaston sivuilta, emme lukeneet tai edes "lukeneet" niitä): tämä kyseinen tilannehan kertoo hyvin paljon minun, Panu Virtasen, luonteenlaadusta: samalla kun Nuunis teki ruokaa, bloggasi, leikki koiralla jane, minä en edes huomannut, ettemme tehneet yhdessä sitä työtä. Ei tullut edes mieleen, ettei meillä ollut juuri meneillään mahtava KOLLEKTIIVINEN FLOW. Lopulta taisin jopa kiittää Nuunista hyvästä "breinstormauksesta" (taisin todella käyttää tätä sanaa, mutta annettaneen se minulle anteeksi, koska tuskin koskaan menen oikeisiin töihin sitä käyttämään ja onhan sitä pakko jossain käyttää), jonka ainoa osapuoli siis itseasiassa olinkin, KYLLÄ: MINÄ!! JEE!

Mä en todellakaan tarvitse kaveria tai kuuntelijaa, jos mä puhun. Jos mä innostun, mä en tarvitse oikeastaan edes ilmaa mitä hengittää tai vettä mitä juoda. Jos mä kiivastun...you get the picture. Joten kai multa sitten jäi vaan jotain huomaamatta (varmaan joskus niillä kohdilla kun huomasin, että tämä edeltävä tutkimushan on LÄHINNÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY, EI MIKÄÄN KUNNON BRÄNDITUTKIMUS!!!), koska Nuunis on saanut bloginkin tässä välissä aikaiseksi. (johon se jopa kysy multa jostain mikä ei yhtään liittynyt meidän opinnäytetyöhön "miten tämä kirjoitetaan" ja mä kerroin, enkä tajunnut...tais olla "granaattiomena".)

Mähän en huomaa mitään, ellei mua lyödä lapiolla ja samalla huudeta. Mä en ees tajunnu, ettei se tee sitä hommaa mun kanssa, kun se poistui viereiseen huoneeseen kokkaamaan. En ois varmaan tajunnut, vaikka se olisi poistunut ovesta eikä ikinä palannut, en vaikka se olisi poistunut ALASTI. Oisin vaan paasannut menemään: "Koska bränditutkimushan käsittelee mielikuvia, MIELIKUVIA, ei mitään saatanan..."

Tai no, kyllä mä tavallaan huomasin (alitajuisesti). Mä vaan kelasin, että Nuunis on niin paljon mua lahjakkaampi ja pätevämpi ja multitalentimpi, että se pystyy bloggaamaan, kokkaamaan ja möyhentämään vastentahtoista koiraa SAMALLA kun se tekee painavia strategisia päätöksiä, jotka vaikuttaa meidän, köh, tul...(naurua, köh)...tulevaisuut (köh, köh, naurua)....no ei vaikuta yhtään mihinkään muuta kuin sen merkityksettömän opinnäytetyön tasoon, mutta silti.

Mä vaan niin fanitan Nuunista:) Äskeinen blogi ois voinu romuttaa tän fanituksen, kun kävi selväksi, kuinka valheellisella pohjalla mun käsitykset meidän yhteistyöstä "stereona! kuin synkronoidut!" on. Mutta...nää.

Kommentteihin haluaisin eritoten kertomuksia siitä, miten kaikki te muut, jotka ette saa käyttää työssänne sanaa "brainstorming" sitä käytätte saadaksenne sen ulos systeemistänne, sekä myös tarinoita sanoista mieleen tulevista kuvista.