My friends are getting married, I'm just getting drunk

Luin eilen Seiskasta (joo joo, I know), että ystäväni on mennyt naimisiin. No, tästä nyt voi jo päätellä, kuinka läheisiä me nykyään ollaan, mutta ennen kyllä oltiin hyviä ystäviä; nykyään me käydään kerran vuodessa nauramassa Kiasma läpi ja vaihtamassa kuulumiset. Mä epäilen, että ystävä "julkkista" ärsyttää se, että musta on tullut tämmöinen angstaava teini, jolla on sekä kevät-, kesä-, syksy- että talvimasennus ja välikausina pari päällekkäin. Ystävä "julkkis" kun on hirmuisen energinen, eteenpäin pyrkivä ja positiivinen ja iloinen ihminen - ehkä se tarkoittaa, että minäkin joskus olen ollut, en muista kun ahdistaa ja ketuttaa niin paljon että muistikin pätkii.

Mutta tarkoitus ei ollut aloittaa heti aamusta ruikuttamista (vasta lounaan jälkeen). Tarkoitus oli äimistellä sitä, miten SAIRAAN OMITUISTA on, että mun ystäväni naimisiinmenosta tiedotetaan Seiskassa. Siis koko Suomi Torniosta Iihin ja Turkuun saa nyt tietää, että ahaa, Panun ystävä "julkkis" on mennyt naimisiin. Ketä tämä palvelee? Ketä tämä kiinnostaa? Voi mitä, apua, mä sanon seuraavan kerran kun tavataan? "Luin Seiskasta, että tyyppi on mennyt naimisiin, onneksi olkoon?" Jotenkin ei haluaisi myöntää seuraavansa ystävänsä edesottamuksia keltaisen lehdistön kautta, ja siinä on vielä se ekstrailo, että pääsee tunnustamaan julkisuuden henkilölle lukevansa Seiskaa. (On mulla sentään joitain asiaa koskevia periaatteita: Seiskaa ei osteta vaan sen voi lukea vain töissä tai kampaajalla. Mutta silti.)

Naimisiin meno sinänsä vaikuttaa oikein mukavalta, jos ei lasketa häitä (sellaisia minä en haluaisi, ei saa nauraa mutta mä väitän oikeasti, etten pidä huomion keskipisteenä olemisesta, ja ellei toinen osapuoli suostuisi pukeutumaan tutuun ja laittamaan flamingohattua päähän niin enköhän se minä olisi).

Ystäväpiirini on kuumeisessa lisääntymisen ja suhteiden vakinaistamisen vaiheessa, joten meillä on häitä, no, yhtä paljon kuin ristiäisiä eli enemmän kuin hautajaisia. Häät ovat kivoja, koska niissä saa kännätä ja kaikki ovat koolla, eikä kukaan voi jäädä pois vedoten työstressiin tai angstiin (siis minä).

Hääpuheet sen sijaan ovat useimmiten uskomattomia. Jostain syystä monet ystävieni häistä on pidetty kirkossa, vaikka juhlaväki saapuukin sisään luimistellen maahan iskevien tulikivien pelosta ja pappia käy suunnattomasti sääliksi, kun se joutuu niin pieneen tilaan niin suuren pakanajoukon kanssa. Eikö sitä pelota? Tästä syystä ne usein näyttävätkin käyttävän puhettaan hääparille ilmaisena kirkon mainoksena; kerrankin kun on saatu oikein kunnon syntiä uhkuva lauma kirkkoon, niin eihän sitä tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Viimeisimmissä häissä pappi ei puhunut oikeastaan mitään pariin liittyvää, vaan korosti vain sitä, kuinka tärkeää on "rukoilla yhdessä, käydä yhdessä kirkon toiminnoissa ja opettaa lapsetkin käymään." Kyllä pakanaa ketutti. Onneksi lapsesta on kasvatettu tervehenkinen ja arvonsa tunteva ateisti.

Näissä samaisissa häissä, siinä kohdassa kun saa "sanoa pari sanaa", kaaso piti pitkän puheen, joka perustui (tai no, oli) netissä kiertävään humoristiseen ketjukirjeeseen (tyyliin 50-luvun ohjeita miehen pitämiseen). Papin ilme oli aika kiinnostava, samoin varmasti morsiamen (eivät muuten ole enää naimisissa hekään, eivätkä väleissä kaason kanssa, kannattaako suhdettaan todella kirota rekisteröimällä se?). Se, että ollaan kaikki täysin maallistuneita ei tarkoita, etteikö sitä "Käytöksen kultaista kirjaa" kannattaisi joskus selata, ennenkuin pukee mekon päälle, astuu ovesta ulos ja painelee kirkkoon pitämään puheita. (Tai muutenkin.)

Järjestäessäni pari vuotta myöhemmin varsin erilaisia kirkollisia juhlia pappi kertoi, kuinka kaaso oli alkanut pitää pitkää huumoripuhetta kesken vihkimisen. Teki mieli pyytää anteeksi; toivottavasti kyse oli edes samasta ihmisestä, eikä junttikaasojen maanlaajuisesta trendistä.

Eräissä toisissa häissä pappi oli ilmeisesti yrittänyt ymmärtää "nuorisoa" ja pitää "paria kuvaavan" puheen; pari tapasi aikoinaan elektroniseen musiikkiin liittyvissä systeemeissä, ja toinen osapuoli työskentelee aiheen parissa satunnaisesti edelleen. Vaikutti vähän siltä, että google oli laulanut; pappi pitikin puheen sitten niistä aivojen välittäjä-aineista jotka vaikuttavat rakastumiseen, luetteli kuinka dopamiini syöksähtää aivoon ja serotoniini saa kiintymään toiseen. Lempikohtani oli se, kun pappi kertoi rakastuneen laajentuneista pupilleista. Niin, no. Jotenkin tuli mieleen, että taisi pappi pitää sitä, että on tekemisissä kyseisen musiikkityylin kanssa varmana merkiinä siitä, että "essopäissään ne on kuitenkin tavanneet". Seuraavaksi jälleen Panun tiedetunti:

Ekstaasi lisää serotoniinin ja jossain määrin noradrenaliinin vapautumista. Noussut serotoniinitaso selittää ekstaasin tyypilliset vaikutukset. Yleensä käyttäjä kokee ensin "kohahduksen", jota seuraavat rauhoittuminen, hyvänolon tunne, värien ja äänten voimakas aistiminen sekä syvällinen rakkauden tunne sekä omaa itseä, muita ihmisiä että koko ympäröivää maailmaa kohtaan. (Lähde: Wikipedia, johon myös pappi todennäköisesti tutustui puhetta tehdessään.)

Jossain vaiheessa huomasin, kuinka morsiamen olkapäät hytkyivät, ja luulin, että se itki. Ei se itkenyt. Se pidätteli kuulemma naurua.

No joo, ehkä se ei ole kaikkein helpointa keksiä kaikille yksilöllistä puhetta, ja vieläpä sellaista, joka uppoaisi kirkkokansaan, joka on eri sukupolvea kuin itse. Ja ehkä mä pidin sitä puhetta jotenkin hulvattomampana kuin se oli; oli kankkunen ja muutenkin omituinen olo. Ja btw, mä muuten kyllä itkin, ei siinä mitään.

Kyseisissä häissä luulin muuten koko hääjuhlan ajan sulhasen isää siksi papiksi, (hassua, mutta nyt kun alan miettimään, minusta tuntuu, että pappi oli vielä kaiken lisäksi nainen) ja joka kerta kun se tuli viereen, nostin ryhdin suoraksi, piilotin viinakset ja aloin jutella henkisiä. Sain tietää vasta pari viikkoa myöhemmin ("sähän vaikutit tulevan hyvin "Rantasen" kanssa juttuun", "öö, en mä tainnut nähdä koko miestä kertaakaan", "no siinähän te istuitte portailla ja juttelitte pitkät pätkät") asian todellisen laidan, ja henkilö pitää minua vissiin edelleenkin harvinaisen ryhdikkäänä ja henkevänä nuorena naisena.

Pontikalla oli osuutta asiaan, kuten moneen asiaan sinä kesänä. Needless to say, aamuysiltä lähtenyt lentoni Barcelonaan ei kuulu elämäni huippukokemuksiin.

Ai niin, ja he kyllä ovat edelleen yhdessä, ovat olleet jo vuosia.