keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Day 05 A song that reminds you of someone

Kelasin ottaa tähän vähän vaihtoehtoisen lähestymistavan.

Tämä biisi oli vähän muokattuna ahkerina urheiluvuosinani vapaaohjelmassani. Se vaan sattui tahdillisesti sopimaan siihen, ja lisäksi voin kertoa, että muuten siinä lajissa on tapana käyttää klassista tai leffamusiikkia vaikka, joten tämän avulla myös erottuminen oli helppoa.

Tästä tulee mieleen hetket, joina kaikki toimii saumattomasti yhteen, kun pystyy tanssimaan toisen jaloilla. Se tunne, kun vain pyytämällä se toinen juoksisi vaikka tuleen, tunne sen voimasta ja energiasta, jota itse hallitsee. Muistot onnistumisista ja voitoista, pettymyksistä ja voimattomuudesta.

Tästä tulee mieleen vanha hevoseni Pulkkis.
Tämä biisi on t.A.T.u:n Not Gonna Get Us.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Day 04 A song that makes you sad

Mitä, nytkö vasta ekaa kertaa aion sanoa kaksi laulua! Ennenkuulumatonta! Vasta neljännen kohdalla rikon sääntöjä.

Ensimmäinen on sanomaltaan jotenkin lohduton. Tätä kuunnellessa jokainen varmaan tuntee sen hetken, kun itseään on loukattu ja tehty vääryyttä. Toisaalta myös kun näin on käynyt, on lohduttavaa kuulla, että joku tietää miltä se tuntuu. Kertsi on juuri siten sanottu:

Just because you feel good
Doesn't make you right (oh no)
Just because you feel good
Still want you here tonight

Toinen sitten on erinomaisen hieno laulu kaikessa surullisuudessaan. Video on jotenkin visuaalisesti ahdistava ja epämiellyttävä, likaiset ja kärsivän näköiset lapset tuovat homman ns. kotiin. Myös Dolores O'Riordanin (joo, googlasin) ääni on jotenkin.. Raaka ja rumankaunis ja koskettava.

Tämän päivän valinnat ovat siis Skunk Anansien Hedonism ja The Cranberriesin Zombie. Musta tuntuu just siltä kun Minkistä, että nyt ei vaan lähde. Jännä, koska kelasin, että näistä tulisi aina jotain tarinaa iskettäväksi, mutta ehkä se tulee sitten vähän eritellympien biisien kohdalla. Nääkin on hyviä kysymyksiä, mutta vähän turhan loivia.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Day 03 A song that makes you happy

Tähän kohtaan on vain yksi oikea valinta. Sitä ei kauheasti voi edes perustella, vaan se täytyy kuulla ja katsoa itse. Biisin nimen satunnaiset sanat muodostavat sanan "fuck", mutta sen ilosävyinen musiikki on sellainen, ettei vaan voi olla tulematta paremmalle mielelle. Videossa on banaaniksi naamioitu auto, katuporaavia likaisia bikinityttöjä ja Jimmy Pop nuolaisee itseään nenään. 'Nuff said! Kyseessä on siis Bloodhound Gangin Foxtrot Uniform Charlie Kilo.

Toinen asia, joka tekee mut todella onnelliseksi, on se, että tänään on sunnuntai, mutta huomenna ei siltikään tarvitse mennä töihin. Maanantaivapaa on ehkä iloiseksitekevyyden kulminoituma, ja näitä pitäisi olla useammin. Huomenna menen tallille ja uimaan, sekä sitten illalla elokuviin. Jee, meitsi!

lauantai 25. syyskuuta 2010

Day 02 Your least favourite song

Päivää että pätkähti! Olen parhaillani Turussa viettämässä siskoni syntymäpäivää. Tein wrappeja ja porkkanapiiraan, koska oikeastaan muuta en voikaan tänään tehdä, koska olen antabus-kuurilla. Tai siis, sain ilmeisesti Panulta Kambodzalaisen ameeban, ja siksi syön antibiootteja, joissa on antabusvaikutus. Ainoa mikä jännää on se, että muistanko, etten voi juoda pisaraakaan viinaa. Toivotaan etten unohda, koska mutsi kertoi juoneensa kerran tämän kuurin loppumisen jälkeisenä päivänä kaupan alkoholitonta siideriä, ja saaneensa kauhean olon, tulipunaisen naaman ja pahoja rytmihäiriöitä eli rytmiksiä. Nyt ei ole mokan paikka siis oikeasti.

Niin ja biisi. Ihan mitä vaan Lauri Tähkältä, en pysty edes kuukeloimaan niitä silleen että voisin linkittää kun en ole humalassa. Eikun onkin pakko, ja tässähän löytyi jo aiemmin mainittu ja kauhuttu Ankkarockin liveversio, jossa se laulaa Elastisen biisiä. Onnea matkaan vaan sen kanssa.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Day 01 Your favourite song

Tämä ensimmäinen kohtahan on oikeasti kompa ja juonittelua ja mahdoton kysymys. Itse meinasin jo ahdistua hengiltä ja sanoa tyypeille, että pitäköön meeminsä, kunnes tajusin, että voin vastata mitä tahdon, koska lopultahan on kyse tästä hetkestä ja, ennenkaikkea, omasta mielivaltaisuudestani. Tämä tarkoittaa sellaista biisiä, josta on aina kovasti tykännyt ja kun sen taas kuulee, niin miettii miten hyvä se onkaan. Absoluuttista totuuttahan ei ole, eikä sellaiseen ainakaan tämän kaltaisissa kysymyksissä kannata edes pyrkiä saati ottaa stressiä ja otsasuonitykytystä sen takia.

Biisi, jonka tähän tänään valitsen, on ihan mestariteos. Siinä on tosi vähän lyriikkaa oikeastaan, vähän sanoja, mutta se kuulostaa sitäkin täyteläisemmälle koska musiikki kietoutuu jotenkin kokonaan ympäri, varsinkin jos sen kuulee livenä, riittävän kovaa tai korvanapeista. Livenä bändi usein soittaa sen, ja viimeksi näkemälläni keikalla se oli viimeinen biisi, jonka kuulin Tavastian baaritiskillä, katsoen monitorista, kädessäni kylmä kalja joka puudutti rikkikiljuttua kurkkuani. Meinasin liikuttua kyyneliin jo siinä, ja olisin varmasti liikuttunut, jos olisin ollut vielä salin puolella. Se oli hetki, jonka muistan varmaan aina.

Yhteen aikaan mun oli myös pakko kuulla tämä kun tulin humalassa baarista, laitoin sen korvanappeihin soimaan ja huojahtelin hymyillen rappujen alapäässä sen loppuun, ennenkuin menin nukkumaan. Kerran soittimesta oli akku loppu, joten joudun laittamaan sen Youtubesta ja vahingossa tietenkin täysille, ja nukkumassa ollut Pörri vähän hermostui.

Se biisi on HIMin When Love and Death Embrace. Videolla Ville näyttää keskiaikaiselta vampyyrilta, jolla on aaltoilevat hiukset ja kaunisluustoiset kasvot, ja sen unettavan sitkeät liikkeet komppaavat täysiä biisin laahaavuutta.

I'll try my best sir!

Minkki Minkkinen välitti mulle todella kiintoisan biisimeemin, jonka aloittamista olen viivyttänyt ihan siitä syystä, että ei ole ollut aikaa. Jumalauta, mulla ei vaan ole aikaa. Koskaan. Mutta siis, nyt aion yrittää kolmenkymmenen päivän ajan merkitä ja kirjoittaa jotain siitä biisistä, jota kunakin päivänä haetaan. Älkää kuitenkaan odottako liikoja, vaikka tuskin mun kanssa moni muutenkaan tekee niin; mä oon vähän sellanen et kaikki onnistuminen on vaan kotiinpäin.

Tässä anyhow se biisilista. Toi eka kohta on ihan sikavaikea, joten teen sen tänään myöhemmin. Palataan pampulat, stay tuned!

Day 01 Your favourite song
Day 02 Your least favourite song
Day 03 A song that makes you happy
Day 04 A song that makes you sad
Day 05 A song that reminds you of someone
Day 06 A song that reminds you of somewhere
Day 07 A song that reminds you of a certain event
Day 08 A song you know all the words tp
Day 09 A song you can dance to
Day 10 A song that makes you fall asleep
Day 11 A song from your favourite band
Day 12 A song from a band you hate
Day 13 A song that is a guilty pleasure
Day 14 A song that no one would expect you to love
Day 15 A song that describes you
Day 16 A song that you used to love but now hate
Day 17 A song that you hear often on the radio
Day 18 A song that you wish you would hear on the radio
Day 19 A song from your favourite album
Day 20 A song that you listen to when you're angry
Day 21 A song that you listen to when you're happy
Day 22 A song that you listen to when you're sad
Day 23 A song that you want to play at your wedding
Day 24 A song that you want to play at your funeral
Day 25 A song that makes you laugh
Day 26 A song that you can play on an instrument
Day 27 A song that you wish you could play
Day 28 A song that makes you feel guilty
Day 29 A song from your childhood
Day 30 Your favourite song at this time last year

Ps. Meinasin saada raivojujutsukilarin, kun ilmeisesti meillä duunissa on sellaiset asetukset, etten pysty pasteamaan tähän mitään, vaan jouduin käsin kirjoittamaan kaikki 30 kohtaa samalla kun vaklasin niitä Minkin merkinnästä. Hohhoijaa, taas pienellä hommalla saatiin aikaan iso vitutus.