tiistai 29. heinäkuuta 2008

sued!

ystäväni, joka matkaa turhuuksien taipalia, haastoi mut tähän. onneksi neiti kaikkonen ehti tehdä tämän jo ennen, koska olin jo antamassa palautetta, etten tajua, pitääkö ne kolme asiaa olla samoista aihepiireistä vai onko kyseessä universaali top 3 -lista, mutta sitten selvisi että pysytäänpäs nyt vain näissä. siispäh:

  1. the ramones (musiikki)
  2. tatuoitujen miesten katselu (ajanviete)
  3. kahvi maidolla (juomat)
tämä on varmaankin oleva minun panokseni tänään. loppuillan olen muuttamassa kaveriani, jos joku kysyy.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

nuunion paluu

en tajua, mistä tämä viime aikoina ilmeentynyt unettomuus onkaan saanut näin suurta pontta. edes se, että skippasin lauantain ja sunnuntain välisen yön nukkumisen osalta kokonaan, ei tunnu vaikuttavan siihen juuri mitenkään; olen kyllä väsynyt ja silmäpussinen, muttei kuitenkaan sillä tavalla nukuta. en voi edes kauhean pahoin, kun tavallisesti uupuneena mulla on todella huono olo.

toinen ikävä asia on mulla kauhean herkästi ilmenevät lihaskrampit. ne johtuvat ihan näin empiiristen tutkimusten pohjalta lähinnä nestehukasta ja magnesiumin puutteesta. ensimmäistä olen edistänyt juomalla paljon viinaa ja hyvin vähän vettä, hikoilemalla auringossa porsaan tavoin sekä tepastelemalla useita kilometrejä. hikoilemalla olen myös menettänyt tehokkaasti suoloja ja kaikennäköisiä hivenaineita, joiden puutosta pyrin pitämään yllä lähinnä rasvasta ja huonoista hiilareista koostuvalla ruokavaliolla. seuraavana seuraakin pirkkaniksi alkoholisteille tai muille helposti kramppaville ja vammaisille: jos joku lihas on nykäissyt itsensä laukeamattomaan jumitilaan, sen voi avata suihkuttamalla suihkusta vuorotellen jääkylmää ja tulikuumaa vettä sen ylle. en tiedä, mihin sen teho perustuu, mutta jonain päivänä kuulen vielä kiitoksen tästä. enkä keksinyt sitä itse, mutta hienoa jos niin luulit.

ajattelin vastaisuudessa käydä enemmän ulkona kahdessa paikassa. tai toinen on oikeastaan enemmän paikkatyyppi, kun taas toinen on ihan oikeasti paikka, maantieteellinen alue ja kaupunginosa. ensimmäinen on puistot. toinen on kallio. lisäksi himoitsisin baarikierrosta jonnekin lähiöön, koska se voisi olla hauskaa ja vaihtelevaa.

onneksi huominen on vain yön päässä.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

andy pahimmillaan ja yhtä suurta perunaa

noniin. kaikki alkoi varmaan siitä, kun torstaina reino nordin katsoi minua syvälle silmiin ja moikkasi. sitten oli perjantai. silloin menimme testaamaan polttareihin kaavaillun kallion baarikierroksen, noin niinkuin kenraaliharjoituksen ja yleisen viihtyvyyden suloisessa tasapainossa. on parasta, kun kalja maksaa kaksi euroa, ja on vielä niin kuuma, että sitä juo niin nopeaan ettei se väljähdy. koska toteutin kiitettävästi tätä nopeutta, olin aika vireessä rundin loputtua, joten alustavasti ilmoille heitettyjen suunnitelmien mukaisesti menin minkin luokse juomaan viskiä, paikalla oli myös muuan sakari, ja kuuntelimme musiikkia eli musaa. sitten menimme kolmisin otteeseen, jossa joimme kuohuviiniä. juuri nyt en muista, miten tulin kotiin, eikun junallahan se oli, mutta olin unohtanut puhelimeni minkille, ja sen takaisin saamisesta tulikin lauantain mittainen seikkailu.

lauantaina koutsasin ja olin ahkera. sitten värjäsin tukan, kun yhden tasarin jälkeen kätösten tärinä alkoi vaimeta. sitten oli polttarit. punahilkka-asuinen morsio aiheutti mittaamattomissa määrin ihastusta, skumppa virtasi ja aurinko paistoi. meillä oli kaikkea ja me hymyiltiin. jossain kohtaa taapersin parien oharien jälkeen alppipuistoon hakemaan puhelimeni minkiltä, joka varusti mut paluumatkaan maistiaisilla hyvästä ystävästäni jimmystä. kun morsian oli tehnyt kaikkea sadistista mitä ikinä oltiinkaan keksitty, oli aika vetäistä baarin vessassa soma kolttu ylle ja suunnata vielä lopuksi yhteen pääkaupungin vähän fiineimmistä paikoista. kun odottelimme taksia, tanssitti yksi spurgu yhtä kaunista morsiusneitoa salsan tahtiin ja puolestaan mun korvaan joku suuri, kalju ja tatuoitu mies kuiskaili seksikkään käheällä äänellään rivouksia. näissä molemmissa kontrasti oli se hienoin asia; kaksi aivan erilaista ihmistä, jotenkin tuli jopa sellainen leffatunne oikein.

jossain kohtaa melkein kahdeksan euron drinkit ja baarimikkojen limaiset silmäniskut alkoivat nakertaa sisintäni, ja karkasin minkin luo rawxiin. siinä kohtaa tajusin olevani hiukan päihtynyt. joimme jallusiidereitä kahden minkin miespuolisen kaverin kanssa, joista toinen on hyvin vaikeasti saatavissa kontaktin päähän. siitä sisuuntuneena tein kaikkeni, jotta siihen pystyisin, ja keinoja kaihtamatta bondaus silloin tällöin olikin olemassa. on toisaalta ihan kivaa, ettei kaikki ole niin helppoja, vaikkakin jos kaikki olisivat ko. henkilön tasoa niin kaikki kuolisivat pään räjähdykseen. joka tapauksessa, pilkun jälkeinen oli tapahtuvan siten, että lähdin kolmen ennestään käytännössä tuntemattoman henkilön kanssa jatkoille tiksiin. tästä muodostui kuitenkin aivan legendaarista, innostuin kovin tavatessani niin ihania ihmisiä. tiksissä saunottiin seiskalta aamulla, ja sitten otin neljä tuntia aurinkoa ja soittelin minkin vastaajaan kummallisia viestejä kaljan juonnin lomassa. talon asukki kokkasi aivan satumaiset grillimätöt kaiken huvin päälle, ja ne masussa aloimme jossain kohtaa liikkua haasteellisen kontaktin miehen kera kohti pääkaupunkia. näytettiin varmaan huvittavilta steissillä; minä ilman alusvaatteita ja meikkiä teepaidassa ja shortseissa, palmikoimassa pukuun pukeutuneen miehen hiuksia. matkalla aloin voida hiukan heikohkosti, joten heti kun juna ländäsi stadiin, menin juomaan olutta.

sitten reippailin eväskaupan kautta alppipuistoon, jossa minkki ystävineen piti leiriä ja joi arvatenkin viiniä. tästä muodostui sellainen päivä, jonka muistan erinomaisuudestaan varmaan aina. aurinko paistoi, pojat olivat kauniita, juomat virkistäviä ja pizza maittavaa. jutut olivat kuitenkin jälleen kerran omaa luokkaansa, mutta koska lienen vieläkin hiukan jonkun vaikutuksen alainen, en ala niitä avaamaan, ja sitäpaitsi minkki teki oikein muistiinpanojakin, joten se tekee sen varmasti paremmin. pointti oli kuitenkin se, ettei tänään oikein mikään olisi voinut olla paremmin. huolet olivat poissa ja kiireettömyys oli käsin kosketeltava.

nyt olen kotona, ja olin sitten tosiaan melkein kaksi päivää putkeen poissa. huh, mutta vaikka liika on liikaa niin vähän on tylsää, ja tässä kohtaa tylsää ei ollut mikään. rakastan kesää ja tyttökavereita.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

will you stay here and rock my world?

mut bongasi facebookissa sellainen poika, joka oli mun kanssa samassa jossain leikkikoulussa ja jota pussailin leikkimökissä ihan pikku tirriäisenä. jotenkin kauhean somaa, ja kun kerroin äidille, ja sanoin että siinä on tullut insinööri, sanoi äiti nähneensä sen siitä jo kun se oli sellainen viisivuotias.

en saa kävellä tänään sen kortisonipiikin vuoksi, ja siksi saan henkisiä turhaumia. kävelemisen vältteleminen on muuten yllättävän hankalaa, aina sitä sutii johonkin suuntaan ihan huomaamatta, ja sitten kun sen huomaa, ei voi nyt siihenkään jäädä istumaan vaan on käveltävä takaisin. lisäksi sohvalla istuessaan tarvitsee yllättävän paljon tamineita, en ihmettele, että pörri lähti skeittaamaan kun olin pyytänyt siltä mehua, keksin, pumpulipuikon, kynsilakkaa (no ei todellakaan tota vaan se toinen! ei sitä! ei! vaan se kimaltavan musta! toi on metallinhohtoinen tyhmä!), sukat, käsirasvaa ja toistuvasti kaukosäätimiä erilaisiin vempaimiin.

koska toisetkin kirjoittaa sellaisia ällösöpöjä juttuja tytöistä tai sitten pojista, niin mäkin aion. lisäksi mulla on hiukan huono omatunto siitä, että en ole puhunut kauniisti meistä pörrin kanssa vaan keskittynyt (tapani mukaan) vinkumaan niistää paskoista hetkistä. me joskus illalla sanotaan loputtoman kauan toisille hyvää yötä ja kutsutaan toisiamme joiksikin makeiksi herkuiksi, oikeastaan niin kauan kun vaan keksitään leivoksia ja kakkuja ja muuta namisyötävää. toisinaan, jos ollaan oikein vireessä, tämä saattaa kestää aamuyöhön asti ja sitten ollaan molemmat helvetin väsyneitä pumpernikkelin, toskakakun, mansikkakiisselin ja vaniljamunkin takia. joskus myös lipsahtaa jotain sellaisia hassuja, joita ei ole olemassa, vaikka inkiväärijätski tai lakritsivanukas, tai en tiedä aivan varmasti onko, mutta ei ainakaan kauhean tavallisesti ole tapana sellaisia valmistaa ainakaan suomessa.

mua kehuttiin tänään kahdesti suomenruotsalaisen näköiseksi, ja ne kerrat kun olen tarkkaillut ihmisiä stockiksessa ja muuallakin ruotsinmaalla, on se tosiaankin otettava kohteliaisuutena. omasta mielestäni ruotsalaisista kuitenkin puuttuu se itseäni kaikista eniten viehättävä aines, joka on perushyvännäköisyyden yläpuolella omalaatuisuudellaan ja rosoisuudellaan; ruotsalaiset tuntuvat olevan kauhean hyvännäköisiä yleisellä tasolla, mutta se mun mielestä aivan terävin kärki puuttuu ainakin näin pinnallisella tarkastelulla. kaikilla tuntuu olevan samanlaiset vaatteet ja tyyli, pahassa vainoharhadarrassa tuntuisi varmasti sille, että kyseessä on joku salaliiton tapainen juttusysteemi, koska jokainen juuri ohitettu tyttö tulee vastaan seuraavassa kadunkulmassa, sama myyjä on sekä mäkkärissä että pizzahutissa, ja kaupassa myydään vain sen vaatteita.

jee, meitsi!

tänään musta alkoi oikeasti tuntua sille, että musta tulee erittäin raihnainen vanhus. vasempaan lonkkaani pistettiin kortisonia, koska se on nyt suunnilleen kuukauden päivät ollut hiton kipeä. toisinaan ei meinaa päästä portaita alas, toisinaan se särkee öisin niin paljon ja niin kauan, että tekisi mieli repiä se irti. nyt se vihloo kokonaisvaltaisesti, mutta sen pitäisi olla huomenna parempi, ja paras olisikin olla.

eilen kirjoitin häitä varten istumapaikkakortteja ja kirkko-ohjelmia sekä taittelin suunnilleen tsiljoona sydämenmuotoista karkkirasiaa. lisäksi vakuutuin, että alan itkeä siinä kohtaa, kun häämarssi kesäyön unelmasta paukahtaa soimaan kirkossa. valutan meikistä mustia kyyneliä norsunluun- eli shampanjan väriselle puvulleni, jossa näyttää sille, kuin mulla olisi vyötärö; mua hyssytellään ja todennäköisesti multa valuu räkää. onnittelut vaan onnistuneesta morsiusneitovalinnasta!

en voinut olla otsikoimatta tätä minkin muistuttamalla lausahduksella, jota yhdessä lehtijutussa lapsimallien käskettiin sanoa näyttääkseen luonnollisen iloiselta kuvissa. se sopii useimpiin onnistuneisiin päiviin ironisessa merkityksessä myös meidän vanhempien kohdalla. siis ei lasten vanhempien, vaan iältään vanhempien, vaikka voihan olla vanhempi, vaikkei olisikaan vanhempi jotain.

tänään kyllä tapahtui yksi erittäin hienokin asia. eräs ystäväni, joka on enemmän ystävä muiden ystävieni kanssa, vinkkasi mulle erittäin epäitsekkäästi ja jalosti mahdollisesta työpaikasta ja edisti sitä vielä suhteillaan paljon. tulin suorastaan liikuttuneen iloiseksi, sillä tähän ei ollut mitään velvoitteita taikka kiitollisuudenvelan tapaisia kannustimia, vaan mitä ilmeisimmin pelkästään vilpitön auttamisenhalu, joka on ilmiönä hyvin harvinainen. kiitos, äärettömän kauniisti tehty. toivottavasti tärppää, enkä mene haastattelun vahingossa esimerkiksi humalassa ja kaksi tuntia myöhässä koiran oksennettua päälleni. jee, meitsi!

tiistai 15. heinäkuuta 2008

kuin kissat ja koirat

näin aivan häkellyttävän todentuntuista unta viime yönä. heräsin noin neljän aikaan aamuyöllä siihen, tepastelin kylpyhuonetta kohti ja katsoin ikkunasta. ulkona oli usvaa siniseltä näyttävien kosteiden niittyjen yllä, linnutkaan eivät laulaneet, ja olin varma, että muistan unen aamuun saakka. mutta, kuinkas sitten kävikään, en muista sitä enää kauhean hyvin. huisinta siinä oli ehkä se, että en tunne oikeasti kumpaakaan kahdesta muusta sen päähenkilöstä, mutta unessa kumpikin oli hirveän yksityiskohtaisesti kuvailtu, vähän niinkuin samaan tapaan kuin kirjaa lukiessa pikkuhiljaa muodostaa täydellisen kuvan mielessään kaikista sen henkilöistä.

sen ideana oli kuitenkin sellainen, että ihastuin aivan päättömästi naiseen, joka sattui olemaan tk:n puolalainen. tässä unessa puolalaisella oli carrie bradshaw -tyylinen kiharapehko, pisamia ja maailman suloisin hymy. puolalaisenkaan tyylistä ei ollut ihastua naisiin, joten olimme molemmat varsin häkeltyneitä ja hermostuneita, julkisten paikkojen huomaamattomat kosketukset tuntuivat sähköiskuilta ja jokainen suudelma maistui sateenkaarelle. koska kaikki on pilalla enkä muista unta tarkalleen, saattoi asianlaita olla niin, että tapasimme syystä että autoin hänen perhettään jossain, jonka ansiosta he jäivät kiitollisuudenvelkaan, ja ystävystyin koko perheen kanssa. sitten kuitenkin seurasi sillä tavalla hauska juttu, että odottelin puolalaista jossain, mutta tk sattuikin olemaan jossain naapurustossa, ja jostain syystä tunsimme toisemme ulkonäöltä, ja koska olin hyvin ihastunut puolalaiseen tietäen kuitenkin tk:n ja sen välit, niin päätin viettää aikaa tk:n kanssa, koska koin paremmaksi, ettei tk vietä aikaa puolalaisen kanssa. hengailimme biitsillä ja tk näytti ville valolle, sen katse oli suoraan sänkykamarista ja se tahtoi mut mukaansa pariisiin, jossa saisin valita kumman tahansa sen kahdesta sukunimestä, joista toinen tarkoitti alempaa kuin helvetti ja toinen ylempää kuin taivas. tähän kuitenkin uni loppui.

tänään aamulla, kun olin vienyt hevoset ulos ja tulin sisäään keittämään kahvia milläpä mulla kuin mocca masterilla, livahti sisään myös kissa. ei siinä muuten mitään, mutta pikkukoirani punkki pelkää kissoja aivan silmittömästi, koska se on pienempi kuin kissat, ja siksi ne kai huvittelevat pieksemällä sitä. punkki on ottanut taktiikakseen sen, että se käyttäytyy kuin kissoja ei olisikaan, se ei katso niihin päinkään ja luonnollisen näköisesti muuttaa aina kulkunsa mahdollisimman kauaksi niistä. kuitenkin, jos kissat tekevät äkkinäisiä liikkeitä tai maukuvat, kokee punkki että ne ovat rikkoneet sopimusta ja joutuu paniikin valtaan yrittäen kiivetä ihmisen jalkaa pitkin syliin. sieltä se välillä vilkaisee kissaa, sen on tiedettävä, missä se on, jottei se pääse yllätyshyökkäyksiin, mutta jos kissa katsoo punkkia, kääntää se päänsä hyvin nopeasti pois. tämä kaikki on aika huvittavaa, sillä punkki on muutoin suorastaan yli-itsevarma ja peloton, mutta kissat saavat sen aivan tolaltaan.

toivottavasti tästä tulee kaunis päivä, koska olisi kiva saada otettua vähän brunaa. päivän kehut saa mikko rimmisen "pussikaljaromaani", joka on aivan verraton järjettömine vertauksineen, lystikkäine henkilöineen ja yli sivun mittaisine lauseineen. onneksi olen vasta vähän yli puolen välin, eli se ei lopu ihan heti vielä.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

"kuorma auton ledi valot"

vitun vauva. aika ikävästi googlattu, en mäkään niistä pidä, mutta ei niitä silti varmaan tulisi rumilla sanoilla noin sanoa, ne vielä oppii kiroilemaan. tai väkisten ne oppii jossain kohtaa, yleensä ennemmin kuin myöhemmin, mutta yrittäminen on kaunis ajatus.

cheerleading raskasta. no varmasti on, kaikki ne monimutkaiset riimit ja pikkuruiset hamoset ja pompomit. ei kyllä se on, ne pomppii ja nostelee toisiaan hyvin vaarallisesti, mutta silti käsi sydämelle; kelle oikeasti tulee se lajin raskaus ekana mieleen?

ilmaista kotipornovideo. en tajua, kuka kokee tällaisen täsmäämättömän sanaparin tuottavan parasta mahdollista tulosta.

konemetsä huume. no niin, mitä viisaan mierolaisen viimeisen bloggaus tästä sanookaan?

mulla on morkkis. meillä kaikilla on joskus, siitä puhuminen helpottaa joten hyvä, että kerroit sitten vaikka googlelle edes.

mustekala lemmikiksi. hei hyi, ei kai kukaan oikeasti halua? ei sen kanssa voi edes leikkiä, eikä ne ole edes kauniita?

phil collins käytti huumeita. phil collins taisi siis olla konemetsässä?

räppärin mese. ei sitä taideta horoille antaa, vaan helmille tsikseille.

eikä tämä ollut edes kovin hauskaa. menen jatkamaan pussikaljaromaanin lukemista ja syömään sitä mansikkarahkaa, jonka takia mulla taitaa olla alkava jännetuppitulehdus.

summertime, and living is easy

viime päivät olen viettänyt ihastuttavaa maalaiselämää. valmistin juuri mansikkarahkaa, johon vatkasin kerman ihan käsipelillä, en muista koska olisin viimeksi tehnyt niin. eilen näin martti ahtisaaren kaupassa, ostin korkokengät navettakirppikseltä ja opettelin hyppimään voltteja trampoliinilla. olen ratsastellut niityillä, joiden heinä ylettää hevosta kylkiin asti, saunonut puulämmitteisessä saunassa ja syönyt uusia perunoita sillin kera. olen lukenut jo useita kirjoja, joilla minkki varusti mut täällä olemiseen, eikä niitä olekaan yhtään liikaa, vaikka siltä alunperin tuntuikin. mä olen tosi kova lukemaan, ja etenkin koulukirjojen lukemisen jälkeen tuntuu ihanalta lukea ihan vain lukemisen tähden. mun ei tarvitse vastata mihinkään kirjaa koskeviin kysymyksiin; saan tulkita asiat niinkuin parhaaksi näen ja skipata jonkun lauseen, jos se tuntuu liian työläälle enkä sitä ensilukemalla ymmärrä. koska lukemani kirjat ovat nyt liian kaukana musta, jotta voisin tuplatsekata niiden nimet ja kirjoittajat sanoakseni niistä muutaman sanasen, en aio vaivautua niitä noutamaan, joten se jääköön toiseen kertaan. tahtoisin mainita kuitenkin, että pelkkien hyvin lyhyiden päälauseiden käyttäminen kirjoituksellisena tehokeinona on ok, ja tosiaan nimenomaan tehokasta, mutta siinä kohtaa kun niitä käytetään ennemminkin jatkuvana kirjoitustyylinä, alkaa etenkin kaltaisellani pilkunrakastajalla tapahtua kemiallisia muutoksia jossain kohtaa aivoja ihan siinä mittakaavassa, että ne ovat vaarassa syttyä tuleen tai vaihtoehtoisesti aiheuttaa tsunamin. sen sijaan erittäin paljon pidän sellaisesta, ettei kaikkea kerrota tekstissä suoraan, se on poukkoilevaa jopa irrationalisuuteen saakka, ja siitä, että kirjan henkilöillä on hyvät nimet; ihan vain joitakin asioita mainitakseni.

asiat ovat siis varsin hyvin ja rauhaisasti. ainoa, mihin olen hiukan pettynyt, on mocca master. en vain yksinkertaisesti nää niitä ominaisuuksia, joiden perusteella sen pitäisi olla maailman paras, ja kallein, kahvinkeitin. se kannu on oikeasti kaato-ominaisuuksiltaan heikko, siinä on kamalan paljon irtoavia ja siten hukattavia osia, sekä ennenkaikkea, kaikkeen tähän epämukavuuteen verrattuna sillä keitetty kahvi ei maistu ratkaisevasti paremmalle kuin millä tahansa muulla keittimellä valmistettu. mä en mene yhtään tähän hypetykseen nyt mukaan, kosken nää siihen mitään syytä. vastarannan kiiskinä saatan jopa boikotoida mocca mastereita huvikseni ikuisesti. ja aivan turha tulla sössäämään jostain testituloksista tai mistälie, luotan paljon enemmän omiin kokemuksiini useista eri mocca master -yksilöistä.

vaikken tuolla ylempänä siihen takertunutkaan, niin olen erityisen ylpeä siitä, että olen kykenevä hyppimään trampoliinilla. se on aikalailla luonteeni vastaista, sillä olen kamalan kömpelö oikeasti, ja se aiheuttaa usein vaaratilanteita, mistä syystä en useimmiten edes yritä trampoliinilla hyppimisen kaltaisia harjoitteita lainkaan. tasan kuusi päivää sitten meillä oli pörrin kanssa vuosipäivä, ja sinä päivänä sattui myös yksi kovin ikävä kömpelyyteen liittyvä asia. olimme menossa elokuviin, ja olimme hiukan myöhässä, sillä olimme olleet syömässä. itse en koskaan ole myöhässä mistään, ja siksi olin hiukan jännittynyt siitä, että kaikki ajoissa paikalla olleet katsovat meitä halveksuen. joka tapauksessa, salissa oli helvetin pimeää, ja meidän paikat tietysti aivan toisessa päässä penkkiriviä, jonne pääsi tietysti vain yhdestä päästä. siinä sitten tamppasimme hokien sorisoria vain huomataksemme, että jotkut sairaat haisevat hipit olivat istuneet paikoillemme, mutta koska olimme pelokkaassa tilassa, emme alkaneet heitä hätyytellä, vaan pörri huomasi alemmalla rivillä kaksi vapaata paikkaa ja loikkasi sinne poikamaisen ketterästi. itse olin purskahtaa itkuun, koska potkaisin pörriä päähän, otin tukea takana istuvan miehen polvista ja jouduin astumaan suoraan penkille sekä osumaan vierustoveriani kuusikiloisella käsilaukullani päähän, ennenkuin pääsin istumaan. en uskaltanut liikkua koko leffan aikana, vaikka pidinkin siitä kovasti, mikä huolestutti hiukan itseäni, sillä kyseessä oli kuitenkin uusin indiana jones. ehkä positiivisiin mielikuviini vaikutti ennenkaikkea shia leboeuf sekä grease-henkiset elementit.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

no one gives a crap about mike; that's why I'm acting nasty

päätin juuri lopettaa suurien kirjainten käytön, kuten tapanani on; toinen ääripää on taas se, että käytän vain niitä, mutten nyt ihan lähde siihenkään tässä viestimessä.

fuck the phones, man! olin tänään minkin seuran jäljiltä hauskimmillani ja kantaaottavaisimmillani, mutta kohtalo koki, ettei kukaan olisi siitä hyötyvän. akku loppui, enkä siksi löytänyt ketään mistään enää. ehdin tehdä ns. tyhjä arpa -puhelun mierolaiselle, koska mielestäni olisi ollut erinomainen idea mennä piristämään sen kuumeista päivää juomalla sen kaljoja, ja vaikka, strippaamalla. oishan sulla miero ollut kaljaa? mutta siis, hän ei ollut paikalla. sen jälkeen soitin pörrin lempiriivauskaverilleni, jonka akunloppumispuhelun tuloksena oletin tapaavani loisteen terassille, mutta ei sittenkään. siispä menin kämäsellä bussilla kotiin ja kiristelin hampaitani, koska en voinut esim. soittaa kellekään.

nyt kaikki on kuitenkin hienosti, sillä syön uusia perunoita chilikermaviilikastikkeessa.

jaoimme myös minkin kanssa ihmiset perusluonteensa mukaan kahteen kategoriaan. niihin, jotka asettavat aina ystävät ennen kumppania, meidän sanoin "miehiä tulee ja menee, mutta ystävät ovat ikuisia", ja niihin, jotka eivät. arvatkaa kumpia me ollaan, ja kuinka tuohtuneita me ollaan niistä toisista suorastaan itseämmiäkin ahdistavalla tasolla. HALOOAH?

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Song or suicide

Tänään ridasin hyvin, ja sain oikein ahaa-elämyksen kokoamisen ja eteenpäinmenemisen yhdistämisessä sekä sarjoissa joka toisella. Herra Lajunen oli mahtipontinen omalla hassulla tavallaan ja koukisteli ahkerasti pikku jalkojaan tehden sekä minut että omistajansa kovin ylpeiksi. Ainoa, mikä Sampassa on huonoa, että se ravistaa aina kampauksensa molemmille puolille kaulaa, ja joudun sohimaan ne piiskalla takaisin ojennukseen, jottei se näyttäisi barbaariselta. Mutta, tosiaan, onpa hienoa verestää vanhoja taitoja ja ennenkaikkea huomata niiden vielä olevan siellä. Myönnettävä on kyllä myös, että kipeytän vatsalihakset, reisien takasisäosat sekä lonkat ja toisinaan hartiatkin melko pahoin tuollaisesta hiittaamisesta, mutta eiköhän lajikunto parane aikaisemmalle tasolleen, tai edes sitä kohti aika pian.

Eilen olisi voittanut ehdottomasti shoppailun maailmanmestaruuden. Ensin kävin apteekissa ostamassa erinäisiä lääkeaineita, jotta saatoin helpottaa polvessa ja pohkeessa olevia paarmanpuremia, jotka olivat pahoin tulehtuneita, koska olen puremille niin allerginen, että kerran sain jopa verenmyrkytyksen. Nyt ei vielä oltu sillä tasolla, mutta polvi ei taipunut ja se purema oli kivikova ja tulipunainen klöntti, jonka päällä olisi voinut paistaa munia taikka räiskäleitä esimerkiksi. Kun sain lunastettua äidin määräämän setin, menin apteekin vesipisteelle ja nautin yhteensä 7 lääketablettia, joista viisi maistui erityisen pahalle, joten poistuin rakennuksesta hyvin nyrpein ilmein. Oikeastaan maailmanmestaruussuoritus alkoi vasta tästä kohtaa, sillä löysin alle tunnissa kahdet sopivat farkut. Tämä on äärimmäisen epätodennäköistä, sillä vartaloni on sen muotoinen, ettei siihen tehdä sopivia farkkuja, tai ainakaan sen mallisia, että vielä pitäisinkin niistä. Mutta, kas, eilen löysin kahdet, puolimatalavyötäröiset, pillilahkeiset ja niissä on vielä viehkoja yksityiskohtia. Eikä tässä vielä kaikki, vaan ne molemmat olivat -70% alennuksessa. Meinasin yrjötä pillerivaahtoa päälleni, koska molempien hinnaksi jäi vain pari kymppiä. Tämän jälkeen löysin myös uuden, täsmälleen samanlaisen topin kuin se, jolle viime bileissä kävi jacksonpollockit, eikä se puhdistunut edes Vanishilla; ja se maksoi alle neljä euroa. Eikä tässäkään vielä kaikki, löysin myös puoleen hintaan uuden lempipaitani, joka on sellainen lötkö, valkea ja pääkalloprinttinen. Sen seuraksi ostin seeprakuosisen kotirouva/merirosvopäähuivin. Tunsin oloni hyvin onnistuneeksi, enkä levittänyt budjettia oikeastaan yhtään, näiden kaikkien yhteishinta oli hyvin alle satasen.

Nuo kaksi yllä mainittua ovat hyvänmielentekeviä ja kaiken parantavia lempiharrastuksiani selvinpäin ja vaatteet päällä. On ollut varsin kiva viikonloppu, vaikken olekaan ehtinyt oikein nähdä ketään enkä nauttia viiniä, mutta toisaalta se on varmaan ihan hyväksikin välillä. Lisäksi kuuntelin autossa koko päivän HIMiä, ja aion olla törkeän fiiliksissä kun kuuntelen sitä Ankkarockissa ensi kuun alussa. Tilasin mulle ja Panulle SMS-liput, ja tilattuani selvisi, ettei niitä voi lähettää edelleen, joten Panu pääsee festareille sisään vain mun seurassa. Siispä sovimme niin, että Panu koittaa välttää suututtamasta mua (ja vaikka niin kävisi, niin lepyn helposti esimerkiksi vaikka kekseillä), ja itse koitan vältellä viskiä ja veneitä edellisenä päivänä.

torstai 3. heinäkuuta 2008

Nuu ei vaan tajuu

Pörri on skeittaamassa ja mulla on hurjan tylsää (sanottuna samalla äänellä, jolla Tony Tiikeri sanoo Kellog's Frosties -sokeriläskimurojen olevan hurjan hyviä). Skeittaus on hyvä harrastus, koska se muokkaa reisiä ja jalkoja ja siinä on mahdollista ruskettua, ellei sitten ole tällainen paska muka-kesä niinkuin meillä tässä nyt on ollut kuten kaikki ovat varmasti huomanneet. Siitä skeittaus taas ei ole kivaa, että siinä loukkaantuu aika usein ja lihakset tulevat kipeiksi ja sitten tyttöystäviä pakotetaan hieromaan niitä. Myöskään temppujen kuvaamiseen en ole kovin kiintynyt, sillä joudun toisinaan katsomaan tuntikaupalla jotain metrotunnelia, jonne kaadutaan saatanan monta kertaa, ja sitten tehdään kaksi ihan samannäköistä hyppypyörähdystä, joista toinen vain on kuitenkin se ihan sikki. Olen todella, todella pontevasti yrittänyt opetella temppujen eroja, mutta en vain tajua edes sitä, miten frontside flip eroaa 360:sta. Ne näyttää ihan samalle, oikeasti, vaikka olen pyytänyt poikia hyppimään niitä hidastettuna ja peräkkäin ja samaan aikaan. Mua on ehkä sittenkin vaan kusetettu, tuolla ne taas nauraa, että "kerropa Nuulle taas joku uus temppu mitä ei oo olemassa edes, HAAHAA!", kun itse täristen tyhmyyteni kourissa kelailen Tony Hawkin ja Kompton Ass Terryn tylsiä partteja, jotka kruunaa paska musiikki. (Oikeasti en tee niin). Mutta tosiaan, yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä harrastusta ja olen jo kätsännyt miten pitää käyttäytyä, jos otetaan mukaan skeittitapahtumiin; suu kiinni hymyillään ja pitää olla nätit vaatteet ja ehkä ostaa lippis.

Jos tämä käännetään toisin päin, niin en ole koskaan pakottanut seurustelukumppaneitani tallille, tai no ainakaan kauhean montaa kertaa. Muistan kun pikkutyttönä ollessani vielä täysin tällaisten mietintöjen ulkopuolella, säälin syvästi niitä poikia, jotka oli pakotettu ilmiselvän vittuuntunut ilme naamallaan kentänlaidalle pitelemään tyttöystävän hepan vilttiä. Niiden uudet valkoiset tossukengät olivat paskassa, niillä oli liian kylmät tai kuumat vaatteet ja niitä tuijotettiin säälimättä. En tiedä, onko tässä perustavampi ero niiden poikien kohdalla, että ne suostuvat siihen, vai niiden tyttöjen, että ne pakottavat, uhkailevat ja kiristävät ne pojat tallille tai vielä pahempi, kisoihin, ja pitelemään Rositaa kauhunsekaisesti radankävelyn ajaksi. Kerran kyllä ensimmäinen poikakaverini, joka asui strippibaarin yläkerrassa, tuli katsomaan kisojani jonnekin helvetin kuuseen, ja pärjäsi aika hyvin, vaikkei kuitenkaan yhtä hyvin kuin minä, koska taisin voittaa silloin hallimestaruuden. Toisen kerran olin joko tuplabookannut itseni tai vain aikatauluttanut päin helvettiä, jolloin olin pakotettu pyytämään Pörrin ajamaan talliin ja tekemään meidän hepalle lisikset, sekä vielä antamaan ne. Muistan aina, kuinka Pörri soitti pelonsekaisella ohuella äänellä puhuen, että onko sen pakko mennä tonne sen huoneen sisälle antamaan ne pöperöt, ja itsehän vastasin että "joo, älä oo tollanen vitun vauva." Pörri sitten meni, pälyillen heppaa lähes yhtä epäluuloisesti kuin heppa sitä, mutta kun ajattelin tätä myöhemmin, niin mulle tuli vähän huono omatunto, koska olin paitsi väheksynyt pelkoa, myös pilkannut mitä ilkeimmin. Sellainen mä välillä olen.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

5519

Tänään olen hikoillut kuin pieni sika. Tai oikeastaan sellainen Duudsonien Britneyn kokoinen, joka tuli mieleeni siitä, että näin Duudsonien Jukan tänään. Kaikista eniten hikoilin, kun siirtoajoin yhtä toista, helvetin isoa kuorma-autoa vähän matkaa. Päästelin hysteeristä hihitystä, koska olin niin kauhuissani ja tunsin oloni surmanajajaksi, ja toivoin hartaasti, ettei tielle tulisi lapsia tai ainakaan koiranpentuja. Hyvin se kuitenkin meni, ja sain miehiltä ihailevia katseita, joille myhäilin hysteerisentyytyväisenä pilottilasieni takaa. Jos tämän kesän jälkeen en mahdu niihin yksiin Dieselin farkkuihin, niin tapan kaikki, sillä harrastan hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa joka päivä, ja töissä syön aina salaattia ja ruisleipää veden kanssa. Tätä ei voida olla palkitsematta, ei vain voida, koska sitten en ala enää esim. mitään.

Tänään myös jouduin sovinistisen, mutta niin sanattomaksi jättävän letkautuksen kohteeksi. Eilen oli aika huono päivä, ja tilitin sitä yhden kaupan yhdelle pojalle, ja kun tänään vastasin olevan vähän parempi päivä, sanoi samaan aikaan paikalla oleva kuski: "menkat siis loppui." En edes onnistunut kimmastumaan ja vastaamaan mitään nokkelaa, mistä olen hiukan pahoillani.

Oppari on tänään lähetetty eteenpäin. Mahtavaa kerrassaan, vaikken vielä jotenkin usko, että se on totta. Mun tarvitsisi askarrella kyllä vielä tiivistelmä, mutta sehän sujuu kädenkäänteessä tähän astiseen verrattuna. Lisäksi ostan tänään liput Ankkarockiin mulle ja Panulle, yritin sitä jo eilen, mutta nettipankki oli visusti eri mieltä, sillä taitaa olla Samposyndrooma.

Kiitokset Mierolaiselle otsikko-ongelman poistamisesta.