Nyt on taas otettu keittoo, juotu brenkkuu ja vedetty liuottimia. On kyllä ollut kivaa, ja mulla on tosi kivoja kavereita, joista mä pidän hurjan paljon. Joskus mä toivoisin, että mun henkilökohtainen seikkailu-x-factor olisi sen verran pienempi, ettei kaikki reissut ois ihan ihmekeissejä. Viikonloppuna suurimmat saavutukset olivat: kaljan läiskyttäminen avareilla baarin pöydästä, kalliolaisesta karaokebaarista uloslentäminen kannettuna painimisen takia ja seteleiden tunkeminen strippareiden stringeihin ja rintsikoihin, niin ja yhdeltä saatiin poskisuukotkin. Sain myös yhden puhelinnumeron ja jallushotin, saunomista sekä kirsikkateetä vodkalla, ja Jussi69 lähetti terkkuja mun mutsille.
Miksi darra vaanii ja iskee mentaalisesti, kun sen ei oikeesti nyt tarvitsisi eikä tää nyt ole siihen yhtään oikea foorumi tai skene? Ois hiljaa tai tekisi vaikka lettuja. Huomenna tulee olemaan niin hätänen fiilis, kun laittaa vakavat duunivaatteet päälle, ja tekisi mieli huutaa etten mä oo mikään kunnon kansalainen, join koko viikonlopun viinaa, kuulitteko!
Ei muuta. Paitsi loppuun vielä linkki yhteen blogiin, joka on aika hassu. Välillä musta tuntuu, että mä kirjotan tota, mutta oon vaan niin tukka täynnä etten itekään tiedä sitä.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
maanantai 15. helmikuuta 2010
Turn to page 43 and you'll know how I feel
Joskus vaan vituttaa. Mä olen koko viime viikon ollut duunissa kuin kissa, räpsähdän naamaan pienimmästäkin syystä ja syljen vastaukset purevina ja tarpeettoman ilkeinä. Mulla ei ole pinnaa, mutta toisaalta ei niillä toisilla ole tilannetajuakaan. Muutenkin mä oon ihan saatanan pahantuulinen, äksy ja tiuskimiseen taipuvainen. Sellainen on vähän dunkku olla, joten sitten koitan paikkailla sitä kotona. I'm not all bad. Kuitenkin kun on kärtsy tarpeeksi kauan, alkaa kelata, onko oikeasti sellainen. Vastatoimena tein ystävänpäivän aamuna Pörrille aamupalaa jääkaappiin, ja laitoin leipien päälle kurkunpalasilla sydämet. Mä en oikeasti ole sellainen, mutta se helpotti ja tuntui kivalle. Ehkä mä vähän olenkin sellainen, mutten vaan kehtaa myöntää suoralta kädeltä.
En mä osaa. Siispä teen taas listaa hyvästä ja pahasta viime aikoina.
Brilliant highlights:
-vaniljantuoksu
-tulppaanit
-pullonvihreä lasi
-bodarirahka ja aamukahvi, joka on 50/50 Pentikin joulukahvia ja Juhla Mokkaa, ja jossa on yksi Hermesetas ja juuri sopivasti maitoa
-auringonpaiste
-feikkinörttilasit, ruutupaidat, lintubongaritakit ja muu ernupukeutuminen
-taas uusien tatskaideoiden syntyminen ja seuraavan hakkaamisen lähestyminen
-Martina ja Esko, joka on paitsi viihdyttävä myös opettavainen (vai mitä Minkki?)
-se, että duunin pojat otti mut mukaan olympialätkävedonlyöntiin, ja mulla on vahva tunne, että vien sen
-HIMin absoluuttisen nerokas ja kaunis ja rujo ja soljuva ja raastava Screamworks: Love in Theory and Practice, jonka jaksan laittaa soimaan sillonkin, kun kävelen lounastreffeille Panun kanssa, vaikka ehdinkin kuulla vain yhden biisin.
Deep shadows:
-sähköiset hiukset
-lasten pitämät kaikki äänet, etenkin kiljuminen ja röyhtäily
-liika balsamico salaatissa
-jatkuva paleleminen ja se, kun löytää kolmista eri villasukista aina vain toisen parin
-huonosti tai liian vähän maustetut ruoat
-se, kun sanoo jotain niin, että se tajutaan ihan väärin mutta on niin väsynyt, ettei jaksa enää alkaa selittää
-se, kun juuri kaksi viikkoa Thaikuissa ollut työkaveri selittää, kuinka pirteä se on
-kaupassa myytävien kiivien ja avokadojen raakuus eli niiden kypsymisen odottaminen kotona
-uusien mustien perusduunikorkkareiden löytämisen mahdottomuus
-pakkohymyily ja siitä edelleen kasvava vitutus.
(Ei toi positiivisten ja negatiivisten soveltava nimeäminen toiminutkaan ihan niin hyvin kuin ajattelin, koska syvät varjot on usein kauhean hienoja.)
En mä osaa. Siispä teen taas listaa hyvästä ja pahasta viime aikoina.
Brilliant highlights:
-vaniljantuoksu
-tulppaanit
-pullonvihreä lasi
-bodarirahka ja aamukahvi, joka on 50/50 Pentikin joulukahvia ja Juhla Mokkaa, ja jossa on yksi Hermesetas ja juuri sopivasti maitoa
-auringonpaiste
-feikkinörttilasit, ruutupaidat, lintubongaritakit ja muu ernupukeutuminen
-taas uusien tatskaideoiden syntyminen ja seuraavan hakkaamisen lähestyminen
-Martina ja Esko, joka on paitsi viihdyttävä myös opettavainen (vai mitä Minkki?)
-se, että duunin pojat otti mut mukaan olympialätkävedonlyöntiin, ja mulla on vahva tunne, että vien sen
-HIMin absoluuttisen nerokas ja kaunis ja rujo ja soljuva ja raastava Screamworks: Love in Theory and Practice, jonka jaksan laittaa soimaan sillonkin, kun kävelen lounastreffeille Panun kanssa, vaikka ehdinkin kuulla vain yhden biisin.
Deep shadows:
-sähköiset hiukset
-lasten pitämät kaikki äänet, etenkin kiljuminen ja röyhtäily
-liika balsamico salaatissa
-jatkuva paleleminen ja se, kun löytää kolmista eri villasukista aina vain toisen parin
-huonosti tai liian vähän maustetut ruoat
-se, kun sanoo jotain niin, että se tajutaan ihan väärin mutta on niin väsynyt, ettei jaksa enää alkaa selittää
-se, kun juuri kaksi viikkoa Thaikuissa ollut työkaveri selittää, kuinka pirteä se on
-kaupassa myytävien kiivien ja avokadojen raakuus eli niiden kypsymisen odottaminen kotona
-uusien mustien perusduunikorkkareiden löytämisen mahdottomuus
-pakkohymyily ja siitä edelleen kasvava vitutus.
(Ei toi positiivisten ja negatiivisten soveltava nimeäminen toiminutkaan ihan niin hyvin kuin ajattelin, koska syvät varjot on usein kauhean hienoja.)
maanantai 8. helmikuuta 2010
Mites noi dokaushommat?
Tipaton tammikuuni oli menestys. Kuitenkin tapani mukaan onnistuin päättämään sen vähemmän menestyksekkäästi.
Perjantai meni vielä ihan nappiin. Kävin Pörrin kanssa tsekkaamassa leffateatterissa Sherlock Holmesin, jossa oli ihanat Robert Downey Jr. ja Jude Law, sekä se tyttö, joka esitti Reginaa Mean Girlsissä ja jonka nimeä en siis muista, mutta sekin oli tosi hyvä. Sitten kiiruhdin VR:n harvenneisiin vuoroihin varsin tuohtuneena kohti keskustaa, jossa olin tapaava Minkin, Saken sekä yllätysvieraan, jonka koodinimestä ei ole vielä varmuutta. Kun olin hakemassa pöytään ensimmäistä skumppatäydennystä mun piikkiin, ei Electronini, tuo kaikkien maksukorttien musta lammas, suostunut lunastamaan sitä. Siispä kipaisin kadun yli automaatille, jossa en saanut ulos rahaa enkä tilitietoja, ainoastaan kehoituksen ottaa yhteyttä myöntäjään. Tästä sitten sikisi ensinnäkin illan yksi toistetuin läppä, jossa supersankari nimeltä myöntäjä koittaa tällä tavoin pyytää mua treffeille, ja toiseksi se, että olen tytöille kyllä velkaa skumppaa. Ilta oli riemukas ja loppui seuraavan päivän toiminnallisuuden kannalta juuri oikeaan aikaan.
Lauantaina ponkaisin ylös aikaisin vailla darran häivää, ja lähdin karauttelemaan jalolla ratsullani pitkin lumisia peltoja. Syvässä lumessa Paukis askelsi kuin miljoonan taalan kilpuri, enkä voinut olla hymyilemättä typerästi koko aikaa. Sitten menin kotiin pyöräyttääkseni lasagnen, jossa oli punaisia ja vihreitä kerroksia, ja kerronpa vaan, että se on tosi leuhkan näköinen paakelssi ja vielä hyvääkin. Sitten lähdin muuttamaan Panua, ja olin siitäkin innoissani. Muuttaminen menikin näppärästi ja ennenkuin huomasinkaan, joimme Panun kanssa pinkkiä Lontoosta asti raahattua skumppaa, jonka kuplat tärähtivät päähän enemmän kuin kiitettävästi. Haettiin välissä kai jotain safkaa, juotiin seuraavaksi punkku, jonka jälkeen olikin hyvä mennä baariin. Juotiin alkajaisiksi bloody maryt ja soitettiin jukeboksia ja säntäiltiin baarista toiseen. Hotshotteja ja valkkarispitzereitä. Korjaamolla tapasin Minkin ystävän Cherin sekä yhden tytön, jonka kanssa olin samaan aikaan yläasteella, ja silloin se oli pelottava ja mä tosi epäsuosittu, koska mulla ei ollut tissejä mutta senkin edestä hammasrautoja. Juttelun lomassa temmoin rauhottuakseni jallushotteja ja kaljaa, ja siihen filmi oikeastaan loppuikin. Näemmä olen pulautellut ympäri Panun uutta kämppää, ja olen aivan saletisti sen kämppisten suosikki sen tiimoilta. Aamulla pesaisin enimmät yrjöt tukasta, kävin kaupassa ostamassa herkkuja aamiaiseksi. Sitten vietin erittäin tuskastuttavan kotimatkan kahdella eri bussilla, joista kotiin päästyäni laattasin vielä erittäin painokkaasti ja merkitsevästi. Tämän jälkeen kurkkuni oli ja on edelleen ihan tosi kipeä.
Miksen mä vaan osaa? Olin ihan sikamorkkiksissa muututtuani taas supersankarihahmooni Puke Girliksi. Onneksi yksi duunikaveri kertoi tänään, että oli tullut samana yönä jostain älynväläyksestä toimistolle tuhannen naamoissa, aiheuttanut hälytyksen ja joutunut stevareiden ulostaluttamaksi. Se vähän helpotti, että kyllä sitä paremmissakin piireissä. Toinen positiivinen asia on se, että mulla on tänään erittäin harvinaislaatuinen toisen päivän darra, nimittäin siivouskrapula. Kaikki on kohta ihan plankattu täällä himassa, siistii.
Perjantai meni vielä ihan nappiin. Kävin Pörrin kanssa tsekkaamassa leffateatterissa Sherlock Holmesin, jossa oli ihanat Robert Downey Jr. ja Jude Law, sekä se tyttö, joka esitti Reginaa Mean Girlsissä ja jonka nimeä en siis muista, mutta sekin oli tosi hyvä. Sitten kiiruhdin VR:n harvenneisiin vuoroihin varsin tuohtuneena kohti keskustaa, jossa olin tapaava Minkin, Saken sekä yllätysvieraan, jonka koodinimestä ei ole vielä varmuutta. Kun olin hakemassa pöytään ensimmäistä skumppatäydennystä mun piikkiin, ei Electronini, tuo kaikkien maksukorttien musta lammas, suostunut lunastamaan sitä. Siispä kipaisin kadun yli automaatille, jossa en saanut ulos rahaa enkä tilitietoja, ainoastaan kehoituksen ottaa yhteyttä myöntäjään. Tästä sitten sikisi ensinnäkin illan yksi toistetuin läppä, jossa supersankari nimeltä myöntäjä koittaa tällä tavoin pyytää mua treffeille, ja toiseksi se, että olen tytöille kyllä velkaa skumppaa. Ilta oli riemukas ja loppui seuraavan päivän toiminnallisuuden kannalta juuri oikeaan aikaan.
Lauantaina ponkaisin ylös aikaisin vailla darran häivää, ja lähdin karauttelemaan jalolla ratsullani pitkin lumisia peltoja. Syvässä lumessa Paukis askelsi kuin miljoonan taalan kilpuri, enkä voinut olla hymyilemättä typerästi koko aikaa. Sitten menin kotiin pyöräyttääkseni lasagnen, jossa oli punaisia ja vihreitä kerroksia, ja kerronpa vaan, että se on tosi leuhkan näköinen paakelssi ja vielä hyvääkin. Sitten lähdin muuttamaan Panua, ja olin siitäkin innoissani. Muuttaminen menikin näppärästi ja ennenkuin huomasinkaan, joimme Panun kanssa pinkkiä Lontoosta asti raahattua skumppaa, jonka kuplat tärähtivät päähän enemmän kuin kiitettävästi. Haettiin välissä kai jotain safkaa, juotiin seuraavaksi punkku, jonka jälkeen olikin hyvä mennä baariin. Juotiin alkajaisiksi bloody maryt ja soitettiin jukeboksia ja säntäiltiin baarista toiseen. Hotshotteja ja valkkarispitzereitä. Korjaamolla tapasin Minkin ystävän Cherin sekä yhden tytön, jonka kanssa olin samaan aikaan yläasteella, ja silloin se oli pelottava ja mä tosi epäsuosittu, koska mulla ei ollut tissejä mutta senkin edestä hammasrautoja. Juttelun lomassa temmoin rauhottuakseni jallushotteja ja kaljaa, ja siihen filmi oikeastaan loppuikin. Näemmä olen pulautellut ympäri Panun uutta kämppää, ja olen aivan saletisti sen kämppisten suosikki sen tiimoilta. Aamulla pesaisin enimmät yrjöt tukasta, kävin kaupassa ostamassa herkkuja aamiaiseksi. Sitten vietin erittäin tuskastuttavan kotimatkan kahdella eri bussilla, joista kotiin päästyäni laattasin vielä erittäin painokkaasti ja merkitsevästi. Tämän jälkeen kurkkuni oli ja on edelleen ihan tosi kipeä.
Miksen mä vaan osaa? Olin ihan sikamorkkiksissa muututtuani taas supersankarihahmooni Puke Girliksi. Onneksi yksi duunikaveri kertoi tänään, että oli tullut samana yönä jostain älynväläyksestä toimistolle tuhannen naamoissa, aiheuttanut hälytyksen ja joutunut stevareiden ulostaluttamaksi. Se vähän helpotti, että kyllä sitä paremmissakin piireissä. Toinen positiivinen asia on se, että mulla on tänään erittäin harvinaislaatuinen toisen päivän darra, nimittäin siivouskrapula. Kaikki on kohta ihan plankattu täällä himassa, siistii.
perjantai 5. helmikuuta 2010
I rule all! Mini-wave in celebration of me!
MÄ VALMISTUN!!! PÄÄSIN VIIMEISESTÄ TENTISTÄ LÄPI KIRKKAASTI JA NYT VAIN ODOTETAAN MAALISKUUSSA VIRALLISTA VALMISTUMISPÄIVÄÄ, TODISTUSTA JA KUNNIAMERKKEJÄ!!!!!
Jumalauta. Tarjoan itselleni skumppaa tänään todellakin.
Jumalauta. Tarjoan itselleni skumppaa tänään todellakin.
Screamworks
Olenko se vain minä vai onko kaikki paskaa? Mä olen siinä suhteessa vähän lapsellinen, että oletan esimerkiksi vaikka työympäristössä muidenkin puhaltavan aina yhteen hiileen. Jaksan aina olettaa, että ne myös ajattelevat kokonaisuutta ja pyrkivät siihen, että kaikki yrityksen prosessit toimivat mahdollisimman kitkattomasti ja edistävät kokonaisvaltaista etua. Näinhän ei tosiaan ole, ja tänä viikkona se on ahdistanut mua suunnattomasti. Mä en luonnostani ole sillä tavalla ilkeä, mitä nyt vähän kipakka ja tiuskimiseen taipuvainen, mutta lähtökohtaisesti yritän olla mukava tai vähintäänkin asiallinen sellaisia ihmisiä kohtaa, jotka eivät käytöksellään ikävämpää ole ansainneet. Kuitenkin kuluneella viikolla on tehty useampia ikävyyksiä ajattelematta yhtään sitä kohtaa organisaatiosta, jossa itse olen, ja se on saanut mut olemaan pelkästään vittumainen, ikävä, jyrkkä ja joustamaton. Tällaisissa tilanteissa alan aina myös epäillä sitä, että onko vika yksin ja täysin minussa, kun asiat ovat liusuneet tällaisiksi. Varmasti kaikissa konflikteissa tai toimimattomissa tilanteissa kaikissa asianomaisissa on vähän syytä, mutta jaksan silti epäillä, onko johtuuko klikki minusta, koska olen jonkinlainen. Onneksi aina ennemmin tai myöhemmin joudun johonkin toiseen tilanteeseen, jossa tahdon ja pystyn olemaan kiva, ja siten voin päätellä, että se toinen tilanne on paskaa enkä ole kokonaan paha tai kelvoton. Mä pidän hirmuisesti niistä tilanteista, jossa homma toimii ja vuorovaikutus on miellyttävää. Ristiriitaisissa ja riidanomaisissa tilanteissa olen myös "hyvä", mutta ne ahdistavat aivan hulluna. Ei enää tätä.
Ylipäätään mä koitan tehdä toisille sellaisia asioita, joista itse pitäisin kovasti. Tässä on vain se ongelma, että jos kohde ei arvosta ko. äksöniä mielestäni tarpeeksi, niin loukkaannun tietenkin aina vähän, vaikkei oikeasti niin voisikaan tehdä. Toisaalta myös kostan lähes tiedostamatta asioita, joita mulle on mielestäni epäreilusti tehty, vaikka niistä olisikin keskusteltu ja asia olisi loppuunkäsitelty; mä olen kai vähän huono pääsemään niistä ihan vilpittömästi yli. On kyllä dunkkua, että on niin pieni sielu, vaikka tosiaan joillain se on vielä niin paljon pienempi, ettei kannattaisi olla ihan tolkuttoman huolissaan. Teen nyt myös lapsellisen tunnustuksen: olen koukuttunut Subin roskaiseen realityyn nimeltä True Beauty, jossa itseään hyvännäköisinä pitävät lellityt pennut laitetaan mallikilpailuun, jossa mitataankin oikeasti ulkoisen kauneuden lisäksi sisäistä kauneutta. Tuomariston asettamat "testit" ovat jäätävän lapsellisia eikä niistä oikeasti kyllä voi vetää mitään johtopäätöksiä, mutta kokonaisuudessaan sarja on aika hellyyttävä. Jotenkin se saa myös ajattelemaan, kuinka voisi itse katsoa tarkemmin ympärilleen, avata ovia lastenvaunuja työntäville, tarjota istumapaikkansa vanhukselle, pyytää tönäisyjään anteeksi tai päästää kauppajonossa edelleen sen, jolla on vain yksi ostos. Sellaisista tulee oikeasti hyvä mieli, esimerkiksi eilen kun avasin oven kahdelle aasialaiselle siivoojalle, joiden kädet olivat täynnä moppeja ja ämpäreitä, pystyin hymyilemään niiden kiitosten, kumartelujen ja hymyjen avulla aidosti ekan kerran koko päivänä.
Mä niin lähden viikonloppuna dokaamaan. Autan ensin Panua muutossa ja sitten lähden Minkin kanssa juomaan viinaa. Lähettelen ehkä kännissä meilejä opettajalle, joka pihtaa mun viimeisiä kolmea opintopistettä.
Ylipäätään mä koitan tehdä toisille sellaisia asioita, joista itse pitäisin kovasti. Tässä on vain se ongelma, että jos kohde ei arvosta ko. äksöniä mielestäni tarpeeksi, niin loukkaannun tietenkin aina vähän, vaikkei oikeasti niin voisikaan tehdä. Toisaalta myös kostan lähes tiedostamatta asioita, joita mulle on mielestäni epäreilusti tehty, vaikka niistä olisikin keskusteltu ja asia olisi loppuunkäsitelty; mä olen kai vähän huono pääsemään niistä ihan vilpittömästi yli. On kyllä dunkkua, että on niin pieni sielu, vaikka tosiaan joillain se on vielä niin paljon pienempi, ettei kannattaisi olla ihan tolkuttoman huolissaan. Teen nyt myös lapsellisen tunnustuksen: olen koukuttunut Subin roskaiseen realityyn nimeltä True Beauty, jossa itseään hyvännäköisinä pitävät lellityt pennut laitetaan mallikilpailuun, jossa mitataankin oikeasti ulkoisen kauneuden lisäksi sisäistä kauneutta. Tuomariston asettamat "testit" ovat jäätävän lapsellisia eikä niistä oikeasti kyllä voi vetää mitään johtopäätöksiä, mutta kokonaisuudessaan sarja on aika hellyyttävä. Jotenkin se saa myös ajattelemaan, kuinka voisi itse katsoa tarkemmin ympärilleen, avata ovia lastenvaunuja työntäville, tarjota istumapaikkansa vanhukselle, pyytää tönäisyjään anteeksi tai päästää kauppajonossa edelleen sen, jolla on vain yksi ostos. Sellaisista tulee oikeasti hyvä mieli, esimerkiksi eilen kun avasin oven kahdelle aasialaiselle siivoojalle, joiden kädet olivat täynnä moppeja ja ämpäreitä, pystyin hymyilemään niiden kiitosten, kumartelujen ja hymyjen avulla aidosti ekan kerran koko päivänä.
Mä niin lähden viikonloppuna dokaamaan. Autan ensin Panua muutossa ja sitten lähden Minkin kanssa juomaan viinaa. Lähettelen ehkä kännissä meilejä opettajalle, joka pihtaa mun viimeisiä kolmea opintopistettä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
