sunnuntai 31. elokuuta 2008

maailman palkka?

kerran kuulin erään miehen kertovan, kuinka se oli siviiliautoillessaan tapojensa vastaisesti tehnyt tilaa liittymästä tulevalle pick-up-tyyliselle avolavaautolle päästämällä sen eteensä, jonka seurauksena siitä oli singonnut joku kivi tehden valtaisan häränsilmän tämän miehen jaguarin tuulilasiin.

eilen illalla musta tuntui vähän samalle, koska istuskellessani television ääressä, tunsin kuinka korva, kaula ja leuka alkoivat tykyttää kivusta taas, koska olinhan jopa keskustellut ihmisten kanssa ja ollut jalkeilla sekä pukeissa yhtäjaksoisesti useampia tunteja. en oikein saattanut edes syödä, kun teki niin kipeää, pitelin vain kuumavesipulloa kaulalla ja olisin kiristellyt hampaitani, ellei se olisi sattunut aivan vietävästi. nyt voin taas hiukan paremmin, ja siksi aionkin välttää sekä puhumista että liikkumista tänään, jotta huomenna olisin kykenevä niitä tekemään.

tämä viikko on ollut aivan mielettömän antikliimaksinen kaikkien asioiden osalta mulle. suurin kiitos siitä lienee tietenkin taudin, mutta jotenkin mua tämä jaksaa silti turhauttaa. en meinaa mitenkään kestää tällaisia päiviä, jotka yhtä hyvin olisivat voineet olla olemattakin, koska mikään ei muutu, mikään ei tapahdu, nämä päivät ovat vain paskaa väliaikaohjelmaa, jota kukaan ei edes tule muistamaan. tavallaan se on myös kauheaa tuhlausta, koska päiviä on kuitenkin vain rajallinen määrä itse kunkin kohdalla, eikä sitä rajallisuuden tarkkaa määrää voi edes etukäteen kukaan tietää.

olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan tuhlata rahojani sänkypotilaanakin, tilasin alkuviikonlopusta ennakkoon dirty licksin albumin sekä mittavan määrän vakavia, mutta aika kivoja vaatteita h&m:ltä. nyt on sitten ainakin jotain mitä odottaa. yritin myös tilata ruotsalaisesta nettikenkäkaupasta kuolattavan ihania gladiaattorisandaaleja, mutta niitä ei ilmeisesti toimiteta kuin ruotsiin. jos siis joku arvoisa lukija asuu ruotsissa, voisitko tilata ne kotiisi ja diilata tännepäin vaikka ruotsinlaivaa apuna käyttäen? antakaa, haluaisin sellaiset kamalan paljon, vaikka eihän niitä voi kohta enää käyttää, kun sydäntalvi on melkein täällä.

lauantai 30. elokuuta 2008

enää vain kuuro

tänään on ensimmäinen päivä, kun olen jaksanut poistua kotoa. siitä intoutuneena sain välittömästi hyvinkin luonteeni vastaisia himoja liittyen sisustukseen. käväisin ostamassa silitysraudan- ja laudan, yhden seinähyllyn, jollaista olen aikojen alusta tahtonut ja vaihdoin mattojen järjestystä imuroinnin lomassa. äsken istuttiin pörrin kanssa sohvalla ja spekuloitiin, millaiset verhot voisi syksyksi hankkia, ja yhtäkkiä mua alkoi hämmästyttää itseni; en mä mieti tollasia ikinä. mutta, ei se ainakaan huono asia ole. sain vielä kaiken kukkuraksi äidiltä sauvasekoittimen, joten mikään ei estä mua enää tekemästä perunamuusia tai kasvissosekeittoja vaikka joka ikisenä päivänä.

taitaa olla kauhean trendikästä kertoa olevansa kiinnostunut sisustamisesta ja lukea sisustuslehtiä, mutta mä en niinkään perusta sellaisista. mä kyllä arvostan suuresti hienoja kämppiä, jotka on upeasti ja täsmäävästi sisustettu, mutten itse oikein ole sellaista näprääjä- tai ideoijatyyppiä. jos joskus isona tulen sikamaisen rikkaaksi, aion kyllä palkata sisustussuunnittelija, jonka pitää parista hassusta sanasta tajuta, mitä oikein haen, vaikken sitä osaakaan kuvailla. aion kommentoida valmista sisustusta joko sanalla "paskaa" tai "ihana", ei mitään välimuotoja. luonnollisesti paskan puolelle kallistuva sisustus tulee vaihtaa nopeasti paremmaksi, vaikken osaa kertoa millä tapaa paremmaksi.

tällä hetkellä tahtoisin eniten nahkasohvan ja siihen sopivan jalkarahin, koska niihin ei jäisi koirankarvaa. mua kyllästyttää meinaa ihan jumalattomasti yrittää raastaa niitä irti noista plyyshikalusteista, enkä oikein tykkää pitää sohvassa päällistäkään, koska se näyttää ihan kyykistyneelle mummolle se päällä.

perjantai 29. elokuuta 2008

parkaressukkapoloinen

olen hyvin sairas. olen ollut jo monta päivää. tekisi mieli kirjoittaa tähän enää vain "ei muuta", jättää sen perästä pistekin pois ja olla dramaattinen, mutta en jaksa yltyä niin suuriin tunteisiin. joko itkeskelen kivusta tai sitten katselen huumattuna yhteen pisteeseen tekemättä mitään ilmeitä. toisinaan, kun ei huvittaisi olla pöllyssä vaan pystyä vaikka katsomaan telkkaria, tärisen ja hikoilen kun tekee niin kipeää. vasemmassa korvassa on niin kova paine, että siinä tuntuu pulssi ja se tinnittää. tähän oloon big brother on kyllä mitä loistavinta viihdettä, olisin varmaan ostanut 24/7 jos jaksaisin nostaa lompakkoani, mutta kun en jaksa. täytyy varmaan mennä douppaamaan, tunnen tärinän tulevan.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

every rose has its thorn, just like every night has its dawn

kuten minkki jo totesi, meidän suosikki voitti rock of loven. eilen sain myös ystävältäni selville, että bret michaels on laulaja sellaisessa bändissä kuin poison, joka oli glam rockin pioneereja. otsikkona siteeraankin yhtä poisonin kuuluisinta laulua kuulemma.

näin lauantaina ihmisen, joka oli maalannut naamaansa heath ledgerin jokerimeikit. se näytti kummallisen pimeässä, selvästi syksynmakuisessa illassa todella kammottavalle seistessään pahaenteisen näköisenä ratikkapysäkillä. sain oikein kylmiä väreitä. en tiedä, olisko näky ollut yhtä vaikuttava ilman heathin tragediaa, ja siitä johtunutta seikkaa, että tuhriintuneet jokerinkasvot ovat näkyneet varmasti jokaisessa batmanista kertovassa lehtijutussa; niitä kuvia katsellessa ei voi olla ajattelematta, että toi on oikeasti kuollut, ja sellainen on aina tietenkin kamalaa, varsin epätodellista ja tietyllä tapaa ymmärryksen tuolla puolen.

muutoin olin koko viikonlopun oikein hyvä tyttöystävä. kuskasin poikia ympäriinsä skeittauksen sm-kisojen merkeissä, petasin vieraille petejä enkä vinkunut, vaikka tänne lappasi kunpanakin yönä enemmän tai vähemmän porukkaa vaihtelevasti erilaisten päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisina. ei mun kyllä tehnytkään mieli siitä natista, sillä musta on kivaa, että pidetään hauskaa. tällainen viikonloppu oli mun velvollisuus, ja ilostuin kovasti kun yösijasta ja valmistetusta aamiaisesta kiitettiin. tein kaiken siis mieluusti, enkä todella oikeasti kaipaa muuta kiitosta kuin sen sanan. toiset ei taasen sitä osaa ollenkaan; sellaisille henkilöille tekee asioita pelkästään hyvää hyvyyttään, jopa siinä määrin että se toisinaan aiheuttaa itselle epämukavuutta ja kiirettä, ja silti se otetaan ihan itsestäänselvyytenä vastaan. toisinaan tekisi mieli räpsähtää tällaisten naamalle, etenkin silloin, kuin ei olisikaan kerrankin aikaa ja joutuu kieltäytymään hyväntekeväisyydestä, ja nämä tyypit ottavat ilmiselvästi siitä nokkiinsa. kaikki ei vaan osaa, ei sillä että itsekään aina osaisin, mutta se johtuu vain siitä, etten tajua. arvostan todella sitä, että mun eteen tehdään asioita ja joku siirtyy omalta mukavuusalueeltaan vain mun tähden, vaikka ei olisi pakko. vaikka kiitos siis joskus unohtuisi, muistan tällaiset ikuisesti ja pyrin tekemään aina takaisin mahdollisuuksien mukaan.

olen myös nolottavan innoissani siitä, että sekä big brother että idols ovat aluillaan. pidän kovasti tositv-sarjojen katselusta, koska katson vain juuri sitä helppoa katseltavaa mitä se on, en katso syvemmälle tai mieti mitään enempää tai pidemmälle. päätin myös, että kun saan ensimmäisen kerran liksaa uudesta työstäni, tilaan helsingin sanomat. pidän sen lukemisesta kovasti, ja aionkin herätä joka aamu lukemaan sen, koska ehdin siihen vielä entistä enemmän mieltyä ja tottua nykyisen työni kahvitauoilla. niin ja alan tietysti heti säästäää sitä prätkäkorttiakin varten.

on muuten jännää, kuinka toisinaan itseluottamus on aivan nollassa, vaikka siihen ei ole mitään syytä, vaan oikeastaan kun alkaa ajattelemaan, on helposti löydettävissä jopa vastakkaisia todisteita. itseluottamus on nimenomaan sellainen asia, ettei sitä voi korjata oikeasti kukaan muu, jostain on vain itse löydettävä se balanssi ja ne asiat, joissa voi olla itsestään ylpeä ja sanoa vilpittä jee, meitsi!

perjantai 22. elokuuta 2008

naiset ei kerro mikä niitä ärsyttää, miehen pitää ymmärtää jos nainen kärttyää

useimmissa naisissa on sellainen hieno ominaisuus kuin trl-päivä. (en aio välittää tuosta viallisesta lauseesta, ei noin voi sanoa.) mulla oli eilen ihan tosi paha sellainen. lyhenteen ensimmäisen kirjaimen oireet ilmenivät siten, etten tajunnut oikeastaan mitään läppiä, mutta kerroin sitäkin enemmän omia huonoja läppiä, niin että kaikkien maailman ihmisten naamat vuosivat verta. en osannut laskea vieläkään yksiä prosenttilaskuja uudessa työssä, vaikka ne on mulle sataan kertaan opetettu. en opi ennakoimaan siellä esim. mitään, ja älähtelen mielenvikaisesti vahingossa; nämä kaikki siis siksi, että olen tyhmä, jota se t-kirjain tuossa edustaa.

r-kirjainta eli rumuutta koskevia osatekijöitä voisin eritellä loputtomiin, mutta keskityn kaikista akuuteimpiin. eilen olin naaman iholtani punaisen läikikäs ja kiiltävä, nenä oli kaikista punaisin ja kiiltävin. silmät olivat possumaiseen tapaan turvonneet ja räkää valui jatkuvasti, tukka oli takkuinen siten, että näytti, kuin siinä olisi pahoja kaljuja kohtia. lisäksi tunsin itseni liitelevien pikkubrunettejen keskellä taikinamaiseksi amatsoniksi ja melkein istuin kostoksi niiden päälle. tämä on osittain kyllä jo l-kirjainosastoa, eli läskiyttä, mutta sitä ei oikein voi eritellä, vaan on tyydyttävä sanomaan vain että ”olen pulska”, ja nipistellä ilkeästi kaikkia pulskimpia kohtia korostaakseen niitä.

kaikki on silloin ärsyttävää, myös kun nukuin päikkärit ja kävelin niiden jälkeen leipomolle hupparinsaumasta peräisin oleva painauma naamassa, niin kihisin raivoissani "turpa kiinni", kun pojat sanoivat prinsessan heränneen. pojissa on sellainen ominaisuus, etteivät ne lopeta vittuilua koskaan. vaikka olisi kuinka palanut kiinni, ei ne lopeta, ei vaikka pyytäisi. toisinaan sellaisesta seuraa kyllä hauskaakin, kuten tänään, kun yksi työkaveri elmukelmutti toisen vikaa päivää töissä olevan pojan auton katolle leipälaatikon. jekkujen keksimisessä pojat on vaan ylivetoja.

tänään on asiat paremmin. vaikka teinkin pahaa ruokaa, tai oikeastaan se on vain tavallista, vaikka toivoin sen olevan satumaista.

toinen asia, joka tulee mieleen, on hajuvedet. koska eilisenä aamuna herätessäni trl-tunnelmissa koin turvallisuuden tunnetta suihkiessani hurjasti hajuvettä ylleni, kommentoivat pojat nenäänsä nuuskuttaen aamulla, että ”täällä haisee minkinpesälle”. minusta se on hyvä asia, kai. eilen käytin siis yhtä lempihajuvettäni jo vuosien takaa, ralph laurenin ralphia, ja vielä iltapäivälläkin yksi venhempi naishenkilö kehui, että tuoksun hyvälle. saattoi myös olla, että pullien tuoksu oli tarttunut vaatteisiini työnnellessäni laatikoita, en tiedä sitten. tänään käytin escadan tämän kesän tuoksua, jonka nimeä en meinaa koskaan muistaa, mutta kävin vakoilemassa sen: moon sparkle. sitä kehuttiin kovasti, söpöin duunikaverini tahtoi kävellä mun perässä parkkikselle, koska musta jää hyvä tuoksu. luulen, että se valehteli. uudessa vakavassa työssäni käytän ehkä kernaiten donna karanin dkny:ta, joka on aivan ihastuttavan raikas, muttei liian kepeä ja humputteleva. samaa tyyliä on myös dolce & gabbanan light blue.

mua harmittaa kun en päässytkään saareen. mua harmittaa, että mulle annettu lupaus rikottiin ja siksi en pääse, eikä vähiten siksi, etten koskaan itse tekisi niin toiselle. en tiedä myöskään kehtaanko sanoa, mutta olen kuunnellut stepaa koko illan ja taidan pitää siitä.

tiistai 19. elokuuta 2008

dinner is served!

elämä on juuri nyt yhtä sinkoilua. ne pienet hetket, jotka vietän koneen äärellä, olen keskittynyt lukemaan muiden kirjoituksia, enkä siksi ole ehtinyt kirjoittaa omia; lisäksi ne tekstit on useimmiten niin hyviä ja kantaaottavia, etten ole viitsinyt omia päiväselontekoja alkaa tuskaisena luomaan.

tänään muistin, kuinka pidän sellaisista biiseistä, joissa on sydämen sykkeen kuuloisia ääniä. sellaisia ovat esimerkiksi u2:n beautiful day ja bon jovin (it's hard) letting you go, vain ensimmäisenä mieleeni tulevia mainitakseni. ne melkeen laittavat hetkeksi sydämen pamppailemaan omaa tahtiaan, kunnes se muistaakaan, mitä olikaan oikeasti tekemässä.

lisäksi taidan olla tullut jotenkin pääkaupunkiseuturakkaaksi, koska turussa oli mieleeni aika rumia ihmisiä, kun taas helsingissä, ja toisinaan myös espoossa ja jopa vantaalla bongaan suorastaan pysäyttäviä ilmestyksiä. aiemmin mulla oli huomattavasti enemmän silmää naisille, mutta nyt joko silmäni on kääntynyt temppumaisesti tai sitten muilla tavoin miehet ovat kuroneet tätä kiinni. nam, sanoisin.

tein tänään myös pitkästä aikaa ruokaa, oikean lämpimän aterian salaatin kera. pidän ruoanlaitosta kovin, ja tykkään tehdä sitä oikein paljon kerralla. mietin, olisiko tämä syy tehdä lapsia, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mielummin kokkaisin urheilijanuorukaisille tai vaikkapa isoille ja vahvoille muuttomiehille, jotka eivät sitten kitisisi, että yök tässä on sipulia. nirsoilu on sellainen, etten meinaa millään kestää sitä, vaan koen vastustamatonta tarvetta hieroa sipuliruokaa kitisijän naamaan kunnes se alkaa itkeä. ja mielummin pelosta kuin sen sipulin tähden.

onneksi pääsen viikonlopuksi mökkeilemään, eli voin vain maata ja syödä ja juoda, jotka kaikki kolme ovat ehdottomia lempiaktejani ainakin juuri tällä hetkellä.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

walk this way

palasin tänään retkeltä turusta siskoni luota. eilen virkistyimme kahdesta pullosta fresitaa siinä määrin, että lähdimme tutustumaan turun yöelämään, vaikka alunperin ei pitänytkään. sattumalta näytimme tosiaankin siskoksilta, koska molemmilla oli yllä vaalean tukan lisäksi rikkinäiset farmarihousut ja musta nahkatakki, verisukulaisuus ei jäänyt kellekään epäselväksi. ensimmäisessä pubissa puppesisko puhui ihmisten kanssa vasemmistolaisuudesta ja huumausaineiden korvaushoidoista, minä puolestani join kilpaa kaljaa moottoripyöräjengiläisen näköisen kantisjärkäleen kanssa. en voittanut, mutta en ollut harmissani. sitten katugalluppasimme ajatuksia siitä, mihin baariin jatkettaisiin. päädyimme erään neiti monroen mukaan nimettyyn paikkaan, joskin meidät pakko-otettiin ensin jonnekin vippipuolelle, jossa oli kauhean rumia ihmisiä, joten karkasimme sieltä pian takaisin rahvaan joukkoon. siellä jotenkin eräs poikaporukka lyöttäytyi meihin ja siitä porukasta kaikki yhtä lukuunottamatta olivat ihan hulluja. vähiten hullu oli niin lyhyt ja muutenkin pieni, että otin sen istumaan polvelleni ja juotin sille olutta. jossain kohtaa en pystynyt enää juoda ja puppe alkoi juoda vettä, joten päätimme poistua. meidät saattoi herrasmiesmäisesti kotiin katto kassisen näköinen poika, sen päähän oli helppo kuvitella sellainen lippalakki, jonka päällä on pieni propelli. sitten käperryin pörrömatolle nukkumaan.

onneksi minkki merkkasi aivan ihastuttavan vertaistukihenkisesti, sillä olin hiukan huolissani itsestäni tänään kun menin parhaassa "ville valo darrassa" -valepuvussani ostamaan antennipiuhaa televisiota varten. pystyin juuri ja juuri ottamaan kontaktia myyjämieheen ja muodostamaan oikeita lauseita, vain hiukan änkyttäen, jouduin kyllä toistuvasti pyyhkimään hikeä naamastani. nykyään darrassa hikoilen kiusallisen paljon juuri naamasta ja sen lisäksi olen hyvin, hyvin vainoharhainen. hesessä pälyilin vauhkosti henkilökuntaa, joka näytti epäilyttävälle. olin alkaa itkeä pelosta, kun joku tyttö toi hampurilaiset pöytään, tahdoin vain käpertyä pörrömatolle ja laittaa pipon päähän niin syvälle, että se peittäisi koko hikisen naamani. onneksi nyt on jo hiukan parempi, ja kaiken kukkuraksi pörri osti meille uusimman guitar heron. täten haastankin panun, ja oikeastaan kaikki muutkin halukkaat, mitä pikimmiten turnaukseen.

maanantai 11. elokuuta 2008

i'm joey. i'm disgusting.

no mitä. en keksi mitään kirjoitettavaa, mutta koen pakonomaista tarvetta kirjoittaa.

fiktiivisistä hahmoista tahtoisin eniten treffeille joko joey tribbianin tai sitten jessica rabbitin kanssa. tai toisaalta, kai voin sanoa molemmat, koska voi sanoa yhden miehen ja yhden naisen. tekin saatte sanoa, jos haluatte. tiedätte kai, että tämä tarkoittaa sitä, että olisi saatana parempi sanoa, tai petyn pahasti koko ihmiskuntaan.

päätettiin minkin kanssa, että ajetaan keväällä prätkäkortit. sitten meistä tulee prätkätyttöjä, jotka harrastaa seinäkiipeilyä, eli eihän kukaan saa meitä ikinä kiinni jos ei haluta. karautetaan kallioille prätkillä ja sitten kiivetään ulottumattomiin, jossa valkeat ratsut odottavat nelistääkseen me selässään satumaahan. mieluiten tahtoisin kyllä muun värisen kuin valkean ratsun. prätkässä kauneus on tärkeintä, ei joku teho tai newtonmetrit tai tilavuuskuutiot. ja se, että se kuulostaa hyvälle; vinkaisin innosta kun kuulin työkaverini lähtevän prätkällään duunipaikan pihasta. grr.

lopuksi vielä aivoton hääbriiffi satumaisista häistä, joissa olin lauantaina: maailman kaunein morsian, ritarin näköinen sulhanen, erään morsiusneidon sijoittaminen seisomaan kirkossa porrasta alemmas korkeiden korkojen tähden, säntäily niillä koroilla 12 tuntia, paistettu nieriä, kardemummakreemi, mcfeast-hampurilainen, marilyn monroe -tukka avaamisen jälkeen, liian hieno paikka tapani kansalle ja en keksi muuta. tai keksin niin paljon, etten osaa valita niistä. voin kuitenkin vastailla riittävän spesifeihin kysymyksiin.

maanantai 4. elokuuta 2008

sheena is a motherfucker

nyt kun olen kokannut pastaa tuoreilla yrteillä ja muilla sellaisilla jupahtavilla ainesosilla kuin aurinkokuivatut tomaatit ja punasipuli ja käteni näyttävät jaloille kuin hirvet uusine kermansävyisine glitterrakennekynsineen, tunnen taas oloni ihan ok ihmiseksi. kaksi viimeistä viikonloppua olen bilettänyt kuin raivo härkä, molempien yhtenä yönä en ole edes tullut kotiin ja vieraat pojat ovat kehuneet tissejäni kyllästymiseen asti. olen vähän kuin ne omien tyttökaverien poikaystävät, jotka käskin jättää heti; villi, arvaamaton ja viinaanmenevä. oikeastihan olen kyllä vaan tylsä, joten toisinaan tälläinen rälläys tehnee ihan hyvääkin. en kyllä ole varma, että kenelle.

hyvä asia on se, että festareilla myydään maailmaaparantavaa kinkkiruokaa, koska se maistuu mätölle muttei turvota naamaa kuten perusroskaruoka. esimerkiksi makkaraperunathan ovat seuraavana päivänä ihan selvästi naaman ihon alla sellaisinaan. söin kyllä mcfeast-aterian plussana sunnuntaiaamuna katsellen nikke knattertonia mieron kanssa, mutta haloo kukapa meistä olisi täydellinen. ei mennä tähän nyt.

mennään bändeihin. siksi ettei mulla ole muutakaan sanottavaa, muttei sitä tarvitse kenenkään tietää. lauantaita ei olisi voinut aloittaa hanoi rocksia paremmin. hyperaktiivis-maaninen mike on vain mahdottoman reipas ja viihdyttävä. en tiedä, miksei me katottu tiger armya, taidettiin olla vodkahedelmäpiknikillä, mutta eihän aina voi voittaa. kent oli aivan ihanin, eikä vähiten siksi, että lopuksi taivaasta satooi paperisilppua. tai käsitän kyllä, ettei se oikeasti tullut taivaasta, sieltä tuli vain vettä, mutta se ei haitannut oikeastaan yhtään; sai vain olla ilmiselvästä syystä hiukan rähjäisen näköinen. von hertzen brothers kuulosti kaukaa hyvälle. omalta osaltani koviten odotettu him oli mieletön, liikutuin alussa kyyneliin ties mistä kaikista syistä. ja siihen oli osaltamme hyvä lopettaa ensimmäinen päivä festarien osalta. itsehän jatkoin vielä baariin, kunhan minkki oli ensin meikannut mut, olin rikkonut yhden toimarin sukan ja herratiesmitä. illan lopuksi maksoin saksalaisten vaihtarien taksin, koska mulle tuli paha mieli, kun keli oli niin paska; hyvyyshän vaan pursuaa musta.

toisen päivän aloitin siis mieron sohvalta edelläkuvatuilla tavoilla. sitten tepastelin olvi-merkkinen olut kädessäni junaan. sitten pääsimme festaripaikalle ja söimme panun kanssa jäätelöt. aloitimme katselemalla kamelotia, jonka eteerinen naissolisti sai iholle kylmiä väreitä ja muutoinkin olimme innoissamme. volbeat rokkasi myös enemmän kuin paljon, ja laulajalla oli paljon tatuointeja. disco ensembleä olin kovasti odottanut, ja ne olikin ihastuttavan hulluja, ja edessäni istui tyttö, jolla oli ihana kihara tukka. sitten oli alamäen vuoro, kun kuulimme vahingossa lauri tähkää ja special guestia elastista, kaljahanoilla luki ettei electron enää käy, mutta pelastuimme jalluteltassa ja musiikkikin loppui. soilwork oli ihan ok, vähän tavallinen. opeth oli huisa, mutta siinä kohtaa väsy, märkyys ja kylmyys alkoivat ottaa voittoa, joten jossain kohtaa oli vain pakko alkaa kotimatkalle.

ensi viikonloppuna sitten ne häät, toivottavasti jaksaisin vielä.

perjantai 1. elokuuta 2008

her name was lola, she was a showgirl

aion ensin kertoa sattumia sekalaisessa järkässä. kas näin: tänään yksi duunikaverini hehkutti lähtevänsä jonnekin autourheilutapahtumaan ryyppäämään heti kun pääsee töistä, ja toivotti suurieleisesti hyvää viikonloppua petkulimainen ilme naamallaan lähtiessään toiselle lenkille. ajattelin siis, että se on jo saanut ns. korkin auki ja kiitää hyvää vauhtia kun tulen takaisin, mutta mitä vielä; siellä se istui ja mä repesin vahingonilosta niin, että vesi valui silmistä. koin itseni pahaksi ihmiseksi. kyllä sen kyyti sitten pian tuli. eräänä lähipäivänä myös pakitin erään kaupantapaisen pihassa aivan ilmiömäisen upeasti, vein pullat putiikkiin ja noustessani autoon asfalttipoikajoukon edessä kuulin mieltäylentävän kommentin "hyvät tissit". meinasin jättää sen siihen, mutta en pystynyt, vaan avasin oven ja kysyin tuohtumuksesta kimeällä ja tukahtuneella äänellä "HYVÄT. TISSIT?", johon sain vastaukseksi beavis & buttheadmaisesti "höhö, joo, höhö". masennuin vähän, koska jos baarissa olen pukeutunut johonkin mahdottoman viehkoon tissitoppiin, niin voisin ymmärtää, mutta nyt hiukan kimpaannuin. kato hei vittu kun mä peruutan, se on paljon hyvempää! tein eilen makaronilaatikkoa. käytiin myös panun ja punkin ja pörrin kanssa uimassa, ja siellä oli mahdottoman uljas dobberi, joka oli ilmeisesti tuotu jostain idästä, koska sen korvat ja häntä oli typistetty. toinen todiste siitä, että olen paha, paha ihminen on se, että musta se on törkeen hienon näköistä ja tahtoisin tietyllä tapaa, että niin saisi edelleen menetellä.

mulla on sellainen olo, että muutos on tapahtumassa. en osaa sanoa millainen ja missä asioissa, koska tällä hetkellä en nää eteeni yhtään. tuntuu kuin silmissä olisi sellainen maitomainen kalvo, joka sumentaa kaiken; näkee että siellä on jotain, muttei yhtään että mitä. tietyllä tapaa uskon ja yhtäaikaisesti toivon sekä pelkään, että muutoksia tulisi paljon ja useilla eri elämän osa-alueilla, mutten tiedä, käykö näin tai onko se hyvä. koskaan en ole nähnyt näin vähän eteeni, mutta toisaalta, on kyllä ollut viime aikoina aika siistiäkin. kai pitää vaan miettiä fintelligensin lailla, että "ei huolta huomisesta kunhan vaan tänään on siistii".