sunnuntai 23. syyskuuta 2012

My own private sunday

Näin lomalta duuniin paluuta edeltävänä päivänä on mukava ottaa katsaus kaksiviikkoiseen mukavaan aikaan.

Ensimmäisellä viikolla olin vielä toiminnantäyteisen viikonlopun jälkeen niin poikki, että nukuin ja söin kaksi päivää. Sen jälkeen tokeennuin edes vähän, ja esimerkiksi nautin lounasta maamme pääkaupungissa tavaten samalla vanhoja työkavereitani, ja oli hämmentävää nähdä, kuinka jotkut siellä olivat saavuttaneet saman mielentilan kuin itse menestyksekkäästi sain ennen lähtöäni. Vietin yhden kokonaisen päivän tallilla, ratsastin kamalan paljon saaden samantyylisiä selkäkipuja kuin silloin, kun vielä menestyin ja olin ruumiiltani nuori ja korskea. Lappasin myös rehellisesti paskaa, ja siis tällä kertaa en vertauskuvallisesti vaan oikeasti, ja muistin että se on omiaan viemään ajatukset tasaisiksi ja pelkkien peruskysymysten äärelle. Odotin kovasti kuullakseni Brian Molkon laulua ja muun Placebon soitantaa, mutta sitähän ei tullut, eikä se lopulta edes haitannut, sillä vietin ihastuttavan odotuksen (ei sellaista), illan ja seuraavan päivän rakkaiden ystävien kanssa. Syötiin neppeä, juotiin Shakersin mestarilliset mansikkaivanovit, juotiin kaljaa Bäkkärissä ja sen jälkeen skumppaa erittäin sopimattomina pukuseuraan Tornin alabaarissa. Soitin myös kitaratutulleni Joukahaiselle tosi kastikkeessa. Sitten pikkuruisen ystäväni Londonin kanssa kävimme pikkukoirani kanssa lenkillä, hyvin pimeässä antaen sen johdattaa meitä tuttuja metsäreittejä näkemättä mitään. Seuraavana aamuna katoimme aamiaisen parvekkeelle, oli juustoja, siemenleipää, kakkua ja äidin tekemää mehua, meillä viltit ympärillä ja auringonpaiste kasvoilla. Otettiin toiset kupit kahvia termariin mukaan koirapuistoon ja soitettiin musiikkia.

Seuraavalla viikolla lähdin maalle, tätiä auttamaan puinneissa ja mummun seuraksi. Lapioin takareidet ja lavat kipeiksi tuoksuvaa kauraa, ja mietin taas hetken, että kunhan hermo menee niin menen sinne ja alan jyväjemmariksi. Sekä alan kasvattaa hevosia ja koiria, valmentaa, tehdään myös heinää ja kasvatetaan taimia, ja se ajatus oli yhtä helpottava ja vaihtoehdon tunnun antava kuin ennenkin sitä pyöritellessäni. Loppuviikolla kävin ulkona syömässä mahtavaa turkkilaista, näin mukavia ja omakseenottavia ihmisiä, sekä ratsastin taas paljon. On edelleen aivan vitun mahtavaa, että pystyn antamaan sillä saralla ihmisille jotain, sekä opettamaan hevosille uusia asioita, ja vielä siten että kehitys on nopeaa ja nähtävää. Eilen kävin ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen (eli pikkukoira Punkin tulosta lähtien) yksin sauvakävelylenkillä (voi kyllä), kuunnellen Spotifystä ihanan noloja guilty pleasure -biisejä, saaden palovammoja kainaloon ja pakaralihakset kipeiksi.

Saattaa jopa olla, että unohdin jonkun tapahtuman, mikä on mahtavaa, koska viime aikoina olen ollut mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, mutta toki se on jo ohitse. Take care, palataan taas satunnaisena hetkenä, pampulat.