ht7844yyh dokhamas

Tänään on tapahtunut kaksi valitettavaa asiaa: ensinnäkin eräs opettajamme (myös vastentahtoisena lonkerona tunnettu, joka itse asiassa nyt kun se toimii siten miten MINÄ haluan (MINÄMINÄMINÄ) on oikeastaan aika sympaattinen eikä lainkaan (no, vähän) niljakas) antoi minulle henkilökohtaisen puhelinnumeronsa, jonka talletin kännykkääni. Tämä ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa: tämän opettajan puhelimeen 03.14 pe-la välisenä yönä saapuvaa tekstiviestiä, jossa lukee "onksmitään?", "tuunksyöks?" tai "ht7844yyh dokhamas". (Pahempaa voisi oikeastaan olla ainoastaan, jos takaisin tulisi viesti: "Kyllä.")

En vielä antanut omaa numeroani, mutta jokin kertoo minulle, että ko. opettajalla saattaisi kuitenkin olla mielessä ihan validi arvaus lähettäjän henkilöllisyydestä - onhan eräs koulumme opettajista mm. istunut kerran luokassa viereeni haastattelemaan sanoen: "Sä taidat viettää aika boheemia elämää, mutta kai sä ymmärrät, ettei se tuommoista sitten työelämässä enää voi olla."

Nyt vuoden verran alamme työelämää koluttuani voin todeta kolmella sanalla: Juu helposti voi.

Toinen valitettava asia, jonka huomasin tänään, on taloyhtiössämme alkava ulkorakenteiden kuntokartoitus, mikä selväkielellä tarkoittaa kymmenittäin virolaisia tai venäläisiä rakennusmiehiä roikkumassa rakennustelineellä ikkunan edessä joka halvatun aamu, kun herää alasti, verhot auki ja kankkusessa tai muuten vain väsypöhnässä.

Muuten kaikki on mennyt hienosti: koulussa oli hyvää ruokaa, möteen ilmoittautuu koko ajan enemmän populaa, kirjastossa kaikki juuri aiheeseen sopivat artikkelit hyppäsivät eteen aakkosjärjestyksessä ja huusivat minäminä! sekä löysin kirjan, joka oikeasti osaa määritellä, mikä brändi on, eikä vain viisastele koksupäissään niinkuin suurin osa brändikirjallisuudesta. Oikeasti, kun päätin ottaa opinnäytetyöni aiheeksi brändit, olisin voinut ensin tutustua tarkemmin aiheeseen; halloo, kaikki artikkelitkin aiheesta alkavat tyyliin: "vaikka brändin määrittely voidaankin sijoittaa neulan sisältäneen heinäsuovan takana avautuvaan laajaan suohon, jossa kelluu markkinointi-ihmisten valkoisina kiiltäviä kalloja..."

Mutta tää nyt on niin tyypillistä: vaikka mä aina kovasti haluaisin mennä siitä mistä aita on matalin ja ANNAN YMMÄRTÄÄ, että se on musta se kiinnostavin kohta koko aitaa, ja oikeastaan mulla ei edes ole kykyjä tai resursseja mennä MISTÄÄN MUUALTA KUIN SIITÄ KOHDASTA, aina lopulta käy niin, että teenkin jotain "ihan oikeasti merkitysellistä, paneutumista vaativaa ja ehkä jopa haastavaa". No joo, hieman on ehkä mahtipontisesti maalattu, mutta siis oikeesti, me otettiin tää meidän työ siksi, että se oli maailmanhistorian simppelein ikinä, käytännössä jo tehty ja vaati vain pientä modifioimista, mutta mitä kävi - se laajeni saatana monen tutkimuksen kokoiseksi, koko organisaation kattavaksi samperin kehitysviritykseksi, joka nähtävästi vaatii jatkuvaa palaveeraamista ihmisten kanssa, joita kuvaa parhaiten lonkeroiden niljakkuus.

Loppupeleissähän mä oikeasti menen yleensä siitä aidasta läpi, tai sitten kierrän sen aidan ympäri, vaikka se vaatisi vaellusta Kiinaan. Tai useimmiten oikeastaan otan sen aidan, maalaan sen kukalliseksi ja ripustan siihen koristeeksi silkkinauhoja.

Nyt jatkan vielä pari tuntia töitä, minkä jälkeen on tiedossa ystävien soittaman musiikin tahtiin nytkymistä Helsingin kuumassa yössä sekä halpaa skumppaa, jota sitäkaan en maksa omalla rahalla syystä että ei ole omaa rahaa (sekä tietenkin uuden tukkani ihasteluun vaatimattomalta kuulostavasti vastaamista).

Elämä on hyvää, kiitos kysymästä. Mutta kysykääpäs huomenna uudestaan, TJEU.