Vois käyttää sitä harppuunaa vaikka itseensä itse asiassa

Mulla on takana jo monen monta tuntia maanantaita, ja olen yhä elossa. Tosin mä voinkin huomattavasti paljon paremmin kuin Nuu, minkä näki jo heti ensisilmäyksellä: Nuu oli meikannut ja harjannut tukan ja pukeutunut puhtaisiin vaatteisiin, mikä kertoo siitä, että itsetunto on nuserrettu, tuntuu siltä, että kaikki nauraa ja siitä, että sisäisesti on niin nuhjuinen juoppo-olo, että ulkoisesti homma on pakko yrittää kursia kasaan ripsivärillä.

Sen, että mulla meni hyvin näki luonnollisesti siitä, että tukka oli takana muttei kammattu, naama rasvattu, muttei meikattu ja vaatteista se osa, mikä ei ollut märkää, oli likaista. Terve, rähjäinen ja onnellinen. (Kaikki naisen kanssa eläneet tietävät, että kun se menee rähjäiseksi, se on onnellinen - paitsi virolaisista ja venäläisistä naisista tätä ei nää, enkä mä edes tiedä, mikä ne rähjäyttäisi.)

Otsikko on oikeestaan siis ainostaan maanantaiparodiaa, ei todellinen olo. (Tosin se olo on niin monta kertaa ollut todellinen, että jotenkin sen parodioiminenkin tuntuu liian groteskilta....)

Eilen puhjennut syömishäiriö jatkuu: söin tänään aamupalaksi noin 100 kiloa täysjyväriisiä, jotka olin "keittänyt" (en pystynyt oikeasti odottamaan, vaan söin ne ERITTÄIN al dente) herkkusienikeitossa. Raakaa, mutta hyvää. Jo siinä vaiheessa, kun olin syönyt riisistäni vasta puolet, ymmärsin, ettei tämä ollut tässä, joten vanhalla assariammattitaidolla multitäskasin syödessäni kaalilaatikon osa 2. Viime viikkokin syötiin kaalilaatikkoa, mutta ilmeisesti siihen ei voi kyllästyä, jos se on hyvää, ja nyt vesi kielellä odotan, miten ihanaa se huomenna taas on. (Ekana päivänä se ei koskaan oo vielä NIIN hyvää.)

Opinnäytetyöseminaarissa ensimmäinen työ käsittelikin sitten Arnold'sia, kuten maanantaijatkumo vaati. Just sitä donitsipaikkaa niin. Porukalla mietittiin, mikä sen tuotteissa voisi asiakkaalle olla tärkeintä (sanamuotoja siis, tyyliin maku maukkuus herkullisuus herkkuisuus), ja mä en uskaltanut sanoa mitään, koska mä epäilin,että mun suusta tulisi : MAKU MAKU KUORRUTUS MAKU NOMPARELLIT KREEMI KIILTÄVÄ KUORRUTUS DONITSI ANTAKAA ANTAKAA!!!

Muuten opinnäytetyöseminaari, joka on aina maanantaisin, oli aika rauhoittava, sillä meidän seminaarinpitäjällä on ihana, tasainen ääni ja lempeät, pyöreät ja pientä harmaata partaa puskevat kasvot. Mikä on tosi hyvä, koska yleensä isolla osalla osallistujista on jonkinasteinen kakkospäivän krabbis. (Terkkuja vaan Piialle!) Nuu oli ihastuttavan sätkyissään, ja 1) luki City-lehden 2) järjesti lompakon 3) puri kynsiä sekä 4) valitti seuraavista asioista: a) kylmyys b) pissahätä c) nälkä d) alkoholiongelma.

Onneksi se ei sanonut juuri mitään koko aikana, vaan mä hoidin tänään puhumisen, vaikkei kenenkään oikeastaan olisi tarvinnut. Mä pelkäsin kovasti koko kolmetuntisen ajan Nuun nousevan kohta ylös ja sanovan: "Olen Nuu Armollinen, ja olen alkoholisti." Oli senverta sen oloinen tilanne siellä pulpetteineen ja väsyneine ilmeineen kaikkineen, että olisi voinut hyvin ollakin kyse "kerhosta". (Olen muuten kerran käynyt sellaisessa, mutta avecina. Se oli JUST niin jännää kuin leffoissakin, paitsi että jengi ei näyttänyt ihan yhtä hyvältä.)

Viimeinen työ oli mennyt päin mönkää, eikä sitä voinut enää korjata. Sääliksi kävi kaikki (ja vielä peruuttamattomasti) kardinaalivirheet tehnyttä kloppiparkaa. Lähdimme pois, ennen kuin kirves heilahti.

Nautittuamme pikapäivällisen (pasteijoita, limua, karkkia ja pullaa Nuun autossa istuen) sovimme tapaavamme myöhemmin illalla kaalilaatikon tuhoamisen merkeissä.

Tänään myös kuuntelin Julma Henri & Syrjäytyneitä ja myötäelin. Niiden levy, Al-Qaida Finland (joka säikytteli tarroillaan Helsinkiläisiä viime vuonna), on kuulemma "tapetoitu" Julmikselle viime vuonna määrätyille respoilla, mutta terapiaa ei mies ole onnistunut saamaan kahden vuoden yrittämisen jälkeenkään, mikä kertookin kaiken; lääkkeitä on äärimmäisen helppo saada ja paljon, terapiaa täysin mahdotonta edes vähän. Ja jatkuu, skipatkaa, jos ei Panun (Panu eduskuntaan 2020!) yhteiskuntakriittinen vaahtoaminen maistu:

(mä merkitsen skipattavan osuuden viivoilla varmuuden vuoksi.)

-------------------------------------------------------------------

No, tästähän mä voisin puhua niin paljon, ettei sylki edes riittäisi, mutta: suomessahan on tällainen mahtava käytäntö, että lain mukaan sairaanhoitopiireillä (tai mitä ne nyt on, no ne samat paikat mitkä on vastuussa, jos sulla irtoaa käsi) on vastuu antaa hoitoa - mikä siis tarkoittaa terapiaa, oikeasti, sellaista mielenterveysongelmien hoitoa ei ole olemassakaan, joka perustuu ainoastaan lääkehoitoon.

Käytännössä asia ei kuitenkaan toimi näin, vaan potilaille määrätään lääkkeitä ja ohjataan hakemaan KELA:n terapiaa, vaikkei tätä suoraan sanotakaan, sanotaan vain, että "hoitoa ei ole saatavilla", niinkuin ei selvästi olekaan. Ei siinä mitään tietenkään olisi, jos tämä toimisi, mutta kun KELA:n terapiamäärärahoja ei ole tarkoitettu tähän tarkoitukseen.

No, KELA:aan sitten, mutta: kaikki tässä foxtrotissa mukana olleet tai sitä vierestä seuranneet tietävät, mitä se sitten on, ja koska KELA:n terapiarahat on tarkoitettu kuntoutukseen, ei hoitoon, heti jos on vähänkin epäilystä, että potilas tarvitsisi hoitoa, (eli on siinä hapessa, ettei välttämättä kuntoudu työkykyiseksi vuodessa), se on ulos. Eli jos on päästänyt itsensä siihen happeen, ettei ole koulua tai töitä, mihin voisi kuntoutua (eikä älynnyt/ jaksanut/ pystynyt hakemaan apua silloin tippumavaiheessa), niin homma on menetetty. Myöskin se on mahtavaa, että KELA:lta rahaa saadakseen on oltava sairas, kyllä, mutta ei NIIN sairas. Pitää ollä hyvä diagnoosi, hyvät suositukset ja hyvä valehtelemaan - ja ymmärtää se, että sinne ei kannata kertoa kaikkea, mikä on vialla, vaan no, ehkä vain se suurin osa. Kunnolla sairaat kun eivät niitä rahoja saa, koska ovat sairaanhoitopiirien vastuulla.

Ja, niin, sen verta hyvässä kunnossa on oltava, että jaksaa tapella oikeuksistaan. (Ja koska prosessi olisi raskas ja vittumainen terveellekin päälle, tässä vaiheessa yleensä päätetään vain mennä kaljalle ja seuraavaksi onkin mielenterveysongelmaisen päätepysäkki ennen hautaa: päihdeongelma, mikä onkin oma iloinen tarinansa.)

Eli ympyrä sulkeutuu: taas ollaan sairaanhoitopiirin vastuulla, jonka lain mukaan tulisi asia hoitaa, mutta ei kun ei ja vastaus on jälleen: "Ei." (Tosin ne, jotka siitä nostavat äläkän, ja vaativat päätöksen kirjallisena, yleensä myös hoitonsa saavat: ko. ilmoitus ei nimittäin ole lain mukaan mahdollinen, joten kukapa sitä kirjallisena antaisi.)

Hmm, tulipahan keuhkottua, musta tulisi varmaan kanssa ihan kelpo rap-artisti.

Ja koska mä vihaan sitä, että ruikutetaan, muttei tarjota vaihtoehtoratkaisuja, aion vielä yhden rasittavan mielipiteen karjaista ilmoille (vaikkei se ihan täysin asiaan liitykään, tämän "kuka maksaa terapian"-ongelman kyllä tiedostavat kaikki tahot, ja varmasti siihen ratkaisuja etsitään): osa-aikasairasloma mielenterveyssyistä pitäisi ottaa yleisesti käyttöön. Ei siis sairasloma, se että istutaan himassa tai kaljalla pari kuukautta, kun ei töihin kunnolla kyetä, vaan se, että saisi tehdä lyhyempää päivää, vaikka puolta ja olla toisen osan saikulla tai sitten siirtyä vähemmän vaativaan tehtävään tekemään se puolipäiväisenä, jos itse duuni ei puolikuntoisena onnistuisi.

Hirveän harva ihminen parantuu kotona istumalla, ja kerran kun pois tipahtaa, on paluu vaikea. Hirveän harva ihminen myöskään haluaa istua kotona tyhjän panttina nostamassa kälyistä sairaspäivärahaa.

No joo.

------------------------------------------------------------------

Jos mä olin maailman kuningatar, eli "Panu oikeamielinen", mä tekisin tälle asialle jotain. (Heti sen jälkeen, kun mä olisin tehnyt itselleni samanlaiset hiukset kuin merenneito Arielilla ja erottanut Angelina Jolien ja Brad Pittin.)

Tämän lisäksi mulla oli muutenkin räpäytys-teemapäivä: kuuntelin Pyhimyksen maailman parasta ja myös ihaninta (mitä harvoin voi tän genren levyistä sanoa) - okei, lukuun ottamatta sitä hirveää "Prinsessaa" - levyä Salainen Puutarha, sekä tilailin levyjä (ensin vinon pinon, sitten karsittuani vain Giant Räbätin. )

Muistatteko muuten sen ajan (no okei, ette, mutta olette ehkä siitä kuulleet), kun rock oli se, joka otti kantaa maailman tilaan, puhui pienen ihmisen puolesta ja jaksoi raivota?

Se on nykyään kuulkaa räphäytys.

TJEU: mikä vaan uusi rockmäiske vs. melkein mikä vaan (no ehkä ei kaikki sentäs: älä lyö naamaan/hei älä lyö/ Aave on malli/ ja Säkki on myös - Konvehdinmussuttajat: Älä lyö naamaan) uusi räpäytys.

Eikä kukaan tuu nyt mitään vikisemään jostain Elastisesta.

Joku hyvä räpäytys.