tiistai 26. helmikuuta 2008

There's always room for the dessert

Jälleen on aika ottaa katsaus hauskimpiin hakusanoihin ikinä. Olen pahoillani, että näitä on pakko tehdä ainakin viikoittain, mutta kun en vain pysty pitämään niitä sisälläni. On pakko kertoa, tai räjähdän kuin teinipoika eroottisen unen päätteeksi.

Pakollisen seksiviittauksen jälkeen mennään asiaan. Panun useissa merkinnöissä mainitsema päihdevammainen prostituoitu on tainnut innostaa hakijaa, joka näpytteli tekstikenttään huumeidenkäyttäjän ulkonäkö. Tiedoksi, että blogissa olevat kuvat ovat erilaisista nukeista, eivätkä vastaa todellisuutta kaikilta osin. Myös julkkisten iso nenä oli aika hilpeä, mutta siinä kuvahaku olisi varmaan parempi; vaikka harvemmin ehkä kuvat ryhmitellään nenän koon perusteella. Merikukka Forsiuksen ääni oli myös herättänyt googlaushimoa, enkä yhtään ihmettele, etenkin jos vielä pitää sellaisesta tietynlaisesta transuvaikutelmasta, vaikka tällä en tietenkään tarkoita yhtään ketään. Kulttuuriosastoon putoaa tällä kertaa viisipolvinen jambi, josta tosin on kiittäminen huomattavasti itseäni tiedostavampaa Panua, sekä trl-päivä, joka taas on enemmän kuin tyypillistä itselleni. Haribon Yogi Frutti -karkkeja on ihan oikeasti haettu kuudella eri kirjoitusasulla, niitä taitaa olla pakko maistaa ja pian minunkin, vaikka mieleni halajaisi berliinimunkkia. Tai lisää köyhiä ritareita, tai lettuja suklaakastikkeella.

5 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

"Missä on lettuhuora, missä on lettuhuora?"

Hain ei-mistään syystä pizzaa noin sadalla täytteellä. Hullua. Nyt vähän etoo ja pitää tehdä asioita.

nuunis kirjoitti...

mulle selvisi vasta ihan sunnuntaina, etten tykkää kauheasti pizzasta. ei muuta sitten selvinnytkään.

panu kirjoitti...

Mä taas alan olla kohtalaisen varma siitä, että mä pidän kaalilaatikosta.

Mulla alkaa muuten olla aikas makeanväriset hiukset. Päätettiin alkaa kämppiksen kanssa ottamaan kuvia aina jokaisesta muutoksesta, koska meidän kahden kesken niitä tapahtuu aika paljon, siis hiusten suhteen, muutoksia tapahtuu.

Mä luulin ettei Miero syö pitsaa viikolla.

Vai ajoiko lettuhuorattomuus lopulta miehen valmisruokaan?

Mierolainen kirjoitti...

Mäkin luulin etten syö pizzaa viikolla. :)

Valmisruokaan mut on ajanut äärimmäisyyksiin asti viritetty laiskuus. Elinhän kotoa pois muuttamisen jälkeen noin seitsemän vuotta pelkällä eineksellä. Sitten olin Kotipizzassa töissä ja sitten taas eineksiä. :D

panu kirjoitti...

Voi Lettuhuora minkä teit.