Smells like teen spirit (or biowaste)

Vaikka mulla on uusi, hieno ja kiiltävä ja tosi tumma tukka (melkein musta!!) ja mulla on varmaan neljä kiloa yhtä mun lempiruoista (okei, haluatte kuitenkin tietää: 1) palak paneer eli pinaattia tuorejuustolla 2) soijarouhemakaronilaatikkoa ja säilykepunajuuria 3) Panun oma tulinen soijasuikale-kasviskermakastike riisillä 4) KAALILAATIKKO! 5) Subwayn vegepihvisubi sinapilla ja tabascolla), joka on muhinut nyt kahdeksan tuntia uunissa mua kotiin odottamassa ja kaksi uutta levyä (Nightwishia, hmm, tämäkin on outoa), mulla on siltikin jotenkin nihkeä olo. Ahdistaa. Masentaa,väsyttää ja vituttaa. Jatkuvalla syötöllä. Mä en tajua mikä mun elämässä on muka olevinaan näin keturoillaan, että joka päivä on oltava angstissa ihan kuin lasissa olisi 14 eikä hitosti paljon enemmän?

Kohta mä taannun varmaan kuuntelemaan Within Temptationia ja repimään julisteita seiniltä itseäni viillellen (monimutkaista akrobatiaa, mutta yrittänyttä ei laiteta).

Se ei auta yhtään, että ärsyttävät, vain virtuaalimaailmassa olemassa olevat ihmiset tyyliin Mierolainen tökkivät mua provosoivilla teksteillään kuin parhaatkin (öö, Agent Provocateurin rintsikat? Kerro nyt, Miero, kun kerran termin tiedät niin varmasti tiedät tämänkin: onko niitä saatavissa Suomesta?) Fennian DJ:t entisen tupakkalain aikaan (DJ seisoi aina ennen korokkeella kädessään parimetrinen keppi, jolla tökki ihmisiä, lähinnä Panua, jotka eivät osanneet tupakoida oikeilla alueilla).

No, tämä vitutus oikeastaan lähti tänään meilistä, jossa mua syytettiin siitä, etten huomioi toisten aikatauluja tai jotenkin "ymmärrä" niitä, johon en voinut vastata kuten siihen olisi tullut oikeasti vastata (ette todellakaan_halua_tietää mitä siihen mun mielestä olisi pitänyt vastata) ja johon ei voinut kertoa kaiken viivästymisen oikeaa syytä kuulostamatta syitä toisten päälle vierittävältä laiskalta luuserilta. Perkele. Joku maanantai mä varmaan kävelen sisään tonne kouluun, tulitan kaiken ja kaikki paskaksi, käperryn palloksi ja hyräilen "I don't like Mondays":sia kunnes mut tullaan viemään pois. ( No niin, ja nyt mun IP on seurannassa ei ainoastaan huumeviitteistä vaan myös mahdollisista tulevista school shootingeista, hienoa. Pasilassa tavataan!)

Kuten olemme Nuun kanssa kerran keskustelleet, me molemmat inhotaan kritiikkiä ihan hirveästi, koska me ei oikein ymmärretä, minkä takia jonkun pitää tulla kertomaan meille jotain, mikä me jo tiedetään ja mistä me ollaan ruoskittu itseämme jo rankemmin kuin kukaan ikinä voisi ruoskia (paitsi ehkä muinaiset roomalaiset) jo päiväkausia ennen kuin muut keksivät, että niin kannattaisi tehdä. Kun on oman itsensä pahin tuomari ja pyöväli, vituttaa että joku tulee kertomaan, että "joo tämä ei ollut hyvä". Ai JAA, kun mä luulin että se oli ihan VITUN HYVÄ. Antakaa olla. Mulla on ainakin ihan tarpeeksi rankkaa jo ton oman sisäisen pilkunviilaajani kanssa, ja Nuukin juo ihan liikaa.

(toim. huom. teille, joiden sormet on jo näppäimistöllä valmiina avautumaan siitä, kuinka on ärsyttävää kun urpot luulee tietävänsä kaiken: kyse ei tässä kohden nyt ole siis asioista, joista emme oikeasti tiedä mitään. Kutsun teidät kaikki vaikka porukalla antamaan kritiikkiä siitä, kuinka Panu siivoaa tai kuinka Panu ja Nuu tekee tieteellisiä nanobiologian kokeita tai keritsee lampaita. Kyse ei nyt ole siitä, senkin besserwisserit!)

No, okei, kaikki ei tunne meitä, (Nuu, kerro jos haluat että poistan sut tästä, on varmaan nihkeätä kun joku jaksaa tehdä luonnepaljastuksia me-muodossa sulta kysymättä) mutta kannattaisko hei oikeesti tehdä yhteistyötä vaan jengin kanssa joiden luonteet tuntee niin kaikkia vituttaisi vähemmän?

Hmmm....niin mun piti kirjoittaa hajumuistista. Hajumuistihan on (Pekka Routalempi-äänellä:) jännä juttu. Jopa niin jännä, että sitä on käsitelty aikaisemminkin tällä blogistolla, mutten muista milloin. Itseasiassa hajumuisti on niin jännä juttu, että sen lisäksi, että aion kirjoittaa siitä toistamiseen, aion esittää, että siitä kirjoitettaisiin säännöllisesti: Nuu! Ilmoitus: Torstai on sitten tästä lähtien hajumuistista kirjoittamispäivä. Kun jutunaihe loppuu, sulkeutuu blogi. Tässä säännöt, let the games begin!

Hajumuistista halusin kirjoittaa siksi, että tyhjensin meidän bioroskiksen. Mehän ollaan liikuttavan innokkaita kierrättäjiä, mutta tosi kiireisiä (no muut on, mä en, mutta mä taas oon laiska), joten välillä kamaa kertyy. Tämä kyseinen roskis oli marinoitunut jo kauan, ja oli aika hellusen näköistä se kama (bioroskishan ei muutenkaan ole nätti, ei millään pahalla): kasvoi vihreää karvaa, eritti ruskeaa tahmaa, huokui pahuutta. Mä yritin tyhjentää sen ilman, että pääsisin selville siitä, miltä se haisi (mun mielestä riitti, että yksi mun aisteista oli ollut sen kanssa tekemisissä), mutta salakavalasti löyhähdys kuitenkin löysi tiensä kärsääni. Mutta mitä tapahtuikaan? Panu sai lämpimän muisto-elämyksen ja tuli hyvälle mielelle.

No niin. Mä olen varmaan maailman ainoa ihminen, jolle homeisen bioroskiksen aromit tuo mieleen hyviä muistoja, mutta toisaalta, maailmassa nyt on joka asialle yksi ihminen. Tälläkin hetkellä maailmassa on varmaan yksi ihminen, joka esim. istuu sipulin päällä. Usko pois.

Eräs partavesi taas ei tuo minulle lainkaan hyviä muistoja, mutta onneksi se on menossa jo vähitellen pois muodista - onneksi siitä ei tullut klassikkoa, sillä olen nukkunut sen ympäröimänä liian monta yötä pystyäkseni kohtaamaan saman tuoksun keskellä päivää kassajonossa. Eräs ystäväni taas rakastui mieheen, joka käytti samaa partavettä kuin hänen isänsä; vaikka Freud olisikin varmasti ollut innoissaan, oli tytsyn pakko pyytää tulevaa aviomiestään vaihtamaan merkkiä, ettei tulisi liian outo olo, mutta ehtihän siinä jo pari kertaa outo olo tulla. (Nykyään herra saa vaikka kylpeä siinä jos huvittaa, sillä avioerohan moisesta meiningistä seurasi.)

Sisujen ja Mynthonien tuoksu taas tuo elävästi mieleen kesäkuumat, tunkkaiset ja huonovointiset automatkat kesämökille ja kyltit "900 kilsaa sinne missä haluaisit jo olla" kun huono olo on jo. Tupakan tuoksu taas tuo mieleen isän, mutta myös ne miehet, jotka ovat isän jälkeen tulleet ja jotka kaikki ovat myös tupakalta tuoksuneet. (Okei, Freud, pää kiinni.) Siitä tulee myös mieleen se hetki, kun oli ekan kerran sekaisin, koska tupakastahan se johtui. Määän, että se potki silloin joskus. Nykyään samaan tilaan ei pääse millään paitsi ehkä tukkihumalalla (ja siten, että juo viisi tequilaa, laittaa kypärän päähän ja antaa jengin hakata pesismailoilla siihen kypärään).

Eräät nahkaiset ajohanskat taas tuoksuvat vuosi vuodelta vähemmän entiseltä omistajaltaan, ja pian ne ovat vain, no, nahkaiset ajohanskat, minulle liian isot mutta ehkä tulevalle aviomiehelleni (tms. ) ihan sopivat (pistin sitten pystyyn omat Tuhkimogeimitkin tässä ohella: kenelle nämä hansikkaat sopivat saa Panun ja puolikkaan HOAS:in soluhuoneesta sekä rikkinäisestä läppäristä!).

Hajumuisti on myös syy siihen, miksi Nuun omituisen näköinen pötkelönmuotoinen eläinlapsi pyrkii koko pienen ruumiinsa voimin aina kaikkien pahimmilta haisevien spurgujen luo: tuoksuu ihan äitiltä paitsi paremmalta!, "Äiti, onko se isi?" (Mikä on minusta mukavaa: harvaan pitkän linjan spurguun yhdistetään mitään positiivisia superlatiiveja, mutta pötköpä yhdistää.)

Haju on siis jännä asia. Mikään muu aisti ei, ainakaan mulla, ole niin lähellä sydäntä, mistään muusta ei saa niin instant-reaktiota - kuin napista painamalla. Se on yksinkertaisesti jännä juttu. Ihminen on jännä juttu. Ja sitten tieteisosastoon:

Haa! Googletin, ja HAA! tässä painavaa tieteellistä todistusaineistoa, lukekaa ja itkekää:

Hengitysilman kemialliset aineet liukenevat nenän limakalvon limaan ja ärsyttävät hajusoluja. Hajuradan ensimmäiset neuronit ovat hajureseptorisoluja, joiden soomat sijaitsevat hajukäämissä. Hajukäämistä lähtevät hajuradan toiset neuronit, jotka päättyvät isoaivojen kuorikerroksen hajualueelle, joka on osa tunne-elämää säätelevää keskusta.

OSA TUNNE-ELÄMÄÄ SÄÄTELEVÄÄ KESKUSTA!

Huh huh, sanon minä. Huh huh. On se niin jännä juttu.