tiistai 26. helmikuuta 2008

"Sä näytät siltä, ettei sun pitäisi olla ratissa." -Joo, mä näytän siltä, että mun pitäisi olla zombie-leffassa

Tänään päätin piristyä. Oikeastaan piristyin ja aloin voida paremmin, kun feidasin erään homman, jota en kerro, mutta syy sille oli oikeasti olemassa. Nyt olen imuroinut kämpän, pessyt lattiat, tampannut mattoja kakkosnelosella, koska mulla ei ole mattopiiskaa sekä pyyhkinyt pölyjä. Tässä urakassa erityisen hyviä merkkejä olivat se, etten purskahtanut spontaaniin itkuun, kun pudotin maton parvekkeelta puistellessani sitä, ja se, että minua sattui kun jätin sormesta nahat vatsalihaspenkin väliin. Tunnen jo jotain, mutten pelkkiä negatiivisia tunteita. Jos minulla olisi terapeutti, hänen täytyisi olla ylpeä. Aion vielä vaihtaa aivan iskemättömät eli bränikät lakanat petiin, jotta voin sitten niihin köllähtää uurastettuani hevostelun parissa illan.

Olin hyvin hämmästynyt itsestäni, etten eilen oikeastaan ollenkaan innostunut siitä, että todella ostettiin lennot ja varattiin huoneistohostelli Barcelonaan. Siis että se matka on varma, se tapahtuu, saatiin juuri se asunto, mikä haluttiin; lennot olivat halvat, mutta lähtevät iltapäivällä eivätkä kuudelta aamulla, ja lisäksi ollaan reissussa maanantaista sunnuntaihin, koska viikonloppuna on oltava kaksi yötä vähintään hostellin sääntöjen mukaan. Oikein nolottaa, pakko yrittää vähän innostua, mutta toisaalta epäilen, että innottomuus johtuu myös siitä, ettei Pörri ole täällä fiilistelemässä kanssani. Matkan pointti on mennä sinne yhdessä, ja siksi fiilistely ei tunnu ihan sopivalle yksin. Myös matka jonnekin Alankomaiden suuntaan toteutuu, vaikka siellä oli sählätty laskun kanssa, mutta hyvin omaksumaani huutotyyliin tehty puhelu keskisormi pystyssä tuotti tulosta, ja kaikki on edelleen go. (Kun pienen g-kirjaimen kursivoi, muuttuu sen ulkonäkö aikalailla, koittakaa vaikka itse. Maagista, sanoisin.)

Kaiken näköisissä haastatteluissa kysytään usein sitä, mitä ihmiset pelkäävät eniten. Kauhean usein ihmiset vastaavat sitä, että jää lopulta yksin. En tiedä, onko mulla joku naiivi ajattelumalli jäänyt jumiin tässä kohtaa, mutta itse koen niin, että voisin vanhana ja tylsänä ehkä jopa mieluustikin ympäröidä itseni koiranpennuilla ja olla onnellinen. Ainakin Punkin kanssa olen päiväkausia kauhean onnellinen, se tuntuu toisinaan pitävän mun mielestä parempaa huolta kuin kukaan ikinä.

EDIT: On todella turhauttavaa, kun kesken parhaimman rättikädessäriehumisfiilistelyn aikana alkaa tulla verta nenästä, eikä se lopu. Masennuin hiukan takaisin, vaikka tiedän, että tämä johtuu vaan siitä, että mun on nautittava joka kevät rautakuuri, ettei näin käy. Sinänsä se on ihan mukavaa, sillä se nestemäinen rautamehu on mielestäni vilpittömästi hyvänmakuista; lääkäriäitini sanoi, että olen ainoa ihminen ikinä, jonka hän oon kuullut sanovan niin monikymmenvuotisen uransa aikana. Nirsoilla tuleekin verta nenästä, turha sitten valittaa niin.

20 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Haluatko tulla mun luo riehumaan rätin kanssa? Mua ei kiinnostaisi yhtään se.

En oo ikinä kuullutkaan rautamehusta mutta kuulostaa samalle kuin joisi verta ja se taas... no, ääh.

nuunis kirjoitti...

hmm. parista kympistä voisin tullakin :D se on ihan kivaa jos on musaa, ja siinä tulee niin kuuma et se käy aerobisesta harjoittelustakin.

se maistuu just vähän raudalle (joo-o), eli tavallaan myös vähän verelle. nam, alan isona vampyyriksi.

Mierolainen kirjoitti...

Tässähän kierretään hieno kehä. Kohta te Panun kanssa keskustelette siitä Maria Verisestä ja vampyroinnista noin muutenkin.

Sut tietäen, veikkaan että saat Brad Pittin tähän keskusteluun helpolla. (Juu, tiedän. Siinä leffassahan se oli, sen takia se mieleen tulikin.)

panu kirjoitti...

Mutta (vaikken tätä ikinä uskonutkaan sanovani) vaikka Bräddi siinä olikin, niin sillä kertaa Tom Cruise oli hottiksempi.

Sillä kertaa. Ei KOSKAAN muuten. Ei ketään hottiksempi.

Vanhana Anne Rice-fanina en vaan voi ymmärtää, miksi joku valitsisi sen LAIMEEMMAN, kun voisi ottaa Lestatin.

Menikös tää about silleen kuin oletitkin, että tää keskustelu lähtee etenemään?

Näin muuten Nuu btw tosi verekkään näköisiä purkkiksia raitilla. Tulis varmaan oikeen KUPLIVA kylpyaine niistä.

Mierolainen kirjoitti...

No.. melkein. Mä olin ihan varma että Nuu aloittaa tuon Brad Pitt-homman ja aika sillain temperamenttisella kuolaamisella. Vähän niin kuin H. Simpson ajatellessaan jotain kinkkua tms.

Onkohan toi uuni pakko pestä? Sitä ei oo pesty kertaakaan sinä aikana kun mä oon tässä asunut. Tahtoo sanoa siis 3,5 vuotta.

nuunis kirjoitti...

tahtoisin kuvailla hiukan bradin lempiroolisuoritustani, jonka hän tekee thelma&louisessa. ehdoton suosikkikohtaukseni on se, kun brad laittaa ilman paitaa stetsonin päähänsä ja puhuu fööni kädessä. se on sellainen, että olen kerran kelannut sen useita kertoja uudestaan henkeäni haukkoen. bradin pitäisi olla cowboy. brad<33

(mutta tosiaan, en tajua kuinka tomppa oli hotimpi veren vangeissa, mutta hyvä sille ja suotakoon).

brad<3

nuunis kirjoitti...

ja se uuni olisi hyvä pestä.

brad<33

Mierolainen kirjoitti...

SE EI VITTU PUTSAANNU!! VOI VITTU!!!

Claudia Schiffer<3<3<3

nuunis kirjoitti...

hahahah! hahahahha! HAHAHHAAA!
anteeksi, mutta mua aina huvittaa kun miehet tekee tollasta, mitä useimmiten naisena joutuu tekemään, ja sitten huomaa, kuinka vitun vaikeaa se onkaan. niin.

Mierolainen kirjoitti...

Mun suosikkibändi on tällä hetkellä jo ihan nimensä perusteella TOTAL DEVASTATION.

Oon muuten joskus vetänyt kalsarikännit ja kuunnellut kyseistä bändiä ja katsellut kuvia Pribyatin aavekaupungista. Olipas kiva ilta.

panu kirjoitti...

Mä en ees uskalla kuvitella, miltä sun uunin TAUS näyttää.

Näin samanlaisena porsaana itsekin (edellisessä kämpässä ei pesty kertaakaan uunia tai ikkunoita, ellei äiti tehnyt sitä salaaa sinä aikana kun olin jossain reissussa rettelöimässä) voin sanoa, että se jos se uuni on hanurista, niin kurkkaappa sinne taakse.

Ainakin siitä mun ois saanu ATERIAN jos ei oo nirso.

btw, nykyinen uuni ( ja jopa taus) siivotaan säännöllisesti.

panu kirjoitti...

Musta tuntuu et oon joskus kuullu jostain itseputsautuvista uuneista.

Kyllä, olen aivan varma.

Se kuuluu siihen samaan sarjaan kuin se itsesulattuva pakastin.

Must-have.

Mierolainen kirjoitti...

Voitaisko nyt olla luomatta uhkakuvia. Mä veikkaan että tiedän yhden ihmisen joka uhrautuu huomenna. :D

panu kirjoitti...

No mut ääh ne uudet tyypit kuitenkin siivoo kun ne muuttaa.

Kannat kamat vaan ulos etkä enää vastaa puhelimeen.

panu kirjoitti...

Ootsä muuten jo ajatellut sen uuden kämpän esisiivouksen miten hoitaa?

Maksa mulle ja Nuulle, me haetaan pari flindaa ja siivotaan se niin kiiltäväksi, että sä voit rikkoa sun lautaset ja syödä lattialta.

Me ollaan sikahyviä, halpoja ja tehokkaita siivoojia (voi jopa kääräistä sinne uuniin pikaisen vuoallisen jotain herkullista kotiruokaa jos hinnasta sovitaan).

Kyllä, ymmärsit oikein. Massit on loppu, ja kirjastosta pitäis lunastaa ulos opinnäytetöitä hirveällä hinnalla.

Ostin vikoilla rahoillani hiusvärin.

Mierolainen kirjoitti...

Olipas kaunis ajatus. Mun tuleva vuokraemäntä on kyllä kuurannut sen kämpän. Jos haluut tienata niin tuu siivoamaan tää vanha. Nuu tulee tänään kuuraamaan uunin. :D

Eiku, ei mulla muuten ookkaan rahaa, just tajusin. Osta mun auto?

panu kirjoitti...

Joo oota, koska mulla on rahat loppu, siihen auttaa se, et ostan sun auton?

Mierolainen kirjoitti...

Se auttais MUN rahapulaan jos sä ostaisit sen. :D

panu kirjoitti...

Aa eli jos ostan sun auton, niin sulla on varaa maksaa että siivoon sun kämpän?

Mierolainen kirjoitti...

Kyllä. Eksaktisti juuri noin. Uskon että siivouspalvelu maksaa kumminkin paljon.