Leona Lewis-darra

Nyt kun sivistyin tietämään, mikä Phil Collins-darra on, sain heti omanlaiseni version siitä. Päässäni soi pysähtymättä Bleeding Love, toisinaan myös huomaamattani vinkaisen siitä jonkun loppusoinnun pääni sisäisen soiton mukaan. Ei nyt vittu.

Eilinen oli todellakin seikkailu. Kävimme Panun kanssa ihastuttavassa Bluukkarissa juomassa pikkupullot kirottua Gato Negroa, tulimme iloisiksi ja hartiat laskivat, ja nauroimme pikku baarimikkoparalle, jota tädit lähentelivät. Tädit myös suutelivat mikon käsiä, ja tiesimme siinä kohtaa, että parinkymmenen vuoden päästää me riivataan nuoria korskeita poikia ihan samalla lailla. Poistuessamme ihanasta juottolasta, törmäsimme hyvin kummallisella sattumalla puhelinflirttiin, joka sitten lyöttäytyi seuraamme, mikä oli hyvä, koska Panun kanssa olimme juuri miettineet, että dokataan aina kahdestaan ja se on säälittävää.

Lyöttäytyminen oli siitäkin hyvä, että lyöttäytyjällä oli rahaa ja hän piti punaviinistä. Näin ollen joimme hyvin, hyvin paljon, ensin Harakanpesässä ja sitten Pinokkiossa. Pinokkioon saapui myös muita henkilöitä, vaikka muistan sen aika huonosti. Ilmeisesti pilkun jälkeen tepastelin rikkaan ystävän kanssa kohti kotejamme, ja käväisin vielä hänen luonaan juomassa lisää punkkua, varmuuden vuoksi, koska pystyin vielä jotenkuten puhumaan. Jatkoilla ehdoton tähtihetki oli se, kun sain pidellä Magnum-käsiasetta, joka oli niin painava, että lupaava school shooterin urani tyssäsi siihen. Lisäksi etsin Lettuhuoraa kaikista kaapeista, koska kämppä oli miehen asunnoksi aivan liian siisti ja hallittu, suorastaan sisustuslehtimäinen. Kun en sitä löytännyt, lähdin kotiin.