Don't go chasin' waterfalls

Ja JEE, kello on kaksitoista yöllä ja olen jälleen ilmeisesti yöuneni nukkunut. Vaikka tämän piti olla SE päivä, jolloin unirytmi kääntyy ja elämä muuttuu normaaliksi ja se zombi, joka on vallannut Panun ruumiin, kuolee. Sitten tuli vesi.

Meillä on siitä luksus kämppä, että meillä on kaksi pesukonetta, mikä mahdollistaa hirviömäisen pyykkimäärän kerralla pesun. Se on ihanaa, varsinkin kankkusessa, jolloin on tärkeää saada aikaiseksi jotain, mutta ei pysty (aina) oikeasti tekemään mitään. Pyykinpesu tarjoilee helpon tavan pettää itseään (ja meidän talomme väkihän kärsii kroonisesta kankkusepidemiasta, lukuun ottamatta kämppis koodinimi Professoria, joka ei juo, mutta joka on oikeasti niin pihalla muutenkin, että ei edes välttämättä kannattaisi - ehkä se ei juo samasta syystä kuin minä en kiipeile puihin).

Ainoa ongelma on se, että jostain syystä jengi unohtaa laittaa poistoletkut pönttöön, ja vesi aina tulvii. Aina. Tai tosi usein, liian usein. Mistä syystä mä olen herkistynyt valtoimenaan pyörteilevän veden äänille niin, että se herättää mut korvatulppien läpikin. (Uskomatonta.) En ehdi edes nähdä unia Niagaran putouksista (vähänksne on isot ja hienot, ei uskois et semmosta määrää vettä ees on, eikä sitä, et joku on oikeesti laskenu ne alas tynnyrissä ja selvinnyt...Marilyn Monroe on muuten samannimisessä leffassa aivan IHANAN syntinen pahis..öö...joo) tai tsunamista tai edes vessahädästä, vaan sinkoan ylös automaattisesti kuin palomies yövuorossa, valmiina pelastamaan kylppärin ja eteisen (kuivatettu ja lattia vaihdettu joku neljä kertaa, lattia muodostuu nyt beigen eri sävyisistä neliöistä).

Mulla on ollut sinä aikana, kun olen asunut tässä nimenomaisessa koulukodinnäköisessä solussa, TODELLA monta kämppistä toisessa huoneessa (tunnetaan myös nimellä The Cursed Haunted Room nro 3, monin tavoin Hohdon huoneen 237 vastine), toisessa vain siis oikeastaan yksi (no kaksi mutta koulun ekalta vuodelta en oikein muista mitään joten sitä ei lasketa, vaikka siinä asuikin yksi tyyppi silloin). Tämän toisen huoneen (nro 3) ihmiset eivät koskaan ole sisäistäneet poistoputkien logiikkaa, vaan ovat aina mieluummin mopanneet poistovedet lattialta. Käy se siis niinkin, mikä minä olen jengin metodeja kyseenalaistamaan (mä itse henkilökohtaisesti pidän parempana sitä, että vesi menee suoraan sinne, minne se halutaankin). Solussa asuessa oppii olemaan juuri kyseenalaistamatta ("Alä kysy, jos et oikeasti halua vastausta"), ja Venäjällä solussa ilman omaa huonetta asuessa oppii, että yleensä, jos on hämmentynyt, kannattaa vain laittaa kuulokkeet korviin ja leikkiä autistista. Jos sama tapahtuu jaetussa huoneessa jenkkilässä, kannattaa mennä ulos paijaamaan lehmiä (tai kaappiin Prom-mekkoa rauhoittavasti silittelemään), koska se hämmennys ei siitä ainakaan parane.

Toisen (nro 2) huoneen jengi ei muuten ole muistaakseni koskaan tulvittanut. Hmmm. Eikä nukkunut sammuneena kylppärin lattialla alaosattomissa. Eikä aiheuttanut poliisisetien
invaasiota tai sammunut pää edellä keittiön pöydän alle ollessaan syömässä voileipää. Go huone 2! (Olen muuten juuri kasannut huone kakkosen edelliselle asukkaalle tuparilahjan uuteen kotiin: se saa 25 Coltin stendaria Pentikin kulhossa - stendarivaras Panu on nyt virallisesti ollut niin pitkään polttamatta, että voi luopua niistä. Sen huone 2:n entinen asukas ansaitseekin, kaikista niistä tulvattomista vuosista kanssani.)

Tulvatilanteessa on muuten hyvä, että mä olen paikalla ja hereillä, koska mulla on tosi tosi paljon pyyhkeitä (mikä johtuu siitä, että mä olen niin vanha, ikähän on suoraan verrannollinen pyyhkeiden määrään). Jostain syystä huone nro 3:n tyypit aina kuvittelevat, että ne saavat mopattua vesimäärän pois jollain yhdellä lankamopilla. Eivät saa. Sen veden saa siitä pois vain, jos heittää kaikki maailman pyyhkeet lattialle ja antaa niiden imeä sen veden. (Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava, että huoneen nro 3:n tyypeillä ei yhtä lukuunottamatta ole koskaan ollut varmaan kuin yksi pyyhe, joten vaihtoehdot ovat vähissä, jos Panu The Guardian Angel of HOAS Floors ei ole paikalla.) Tähän muuten kelpaisivat varmaan vaipatkin, mutta niitä pitäisi sitten olla TOSI paljon (eikä se olisi kovin luontoystävällistä).

Tänään luin myös loppuun kirjan "Poikani Kevin". Määäään että oli hyvä ja ravisteleva ja vaikuttava. Ehdottomasti tämän vuoden paras (okei, aika alussa ollaan joo, mutta silti) kirja. Älytön. Tuli tosi paha olla (mutta on tosi kiva, kun on paha olla jostain ulkoisesta syystä, eikä siksi, että on vaan paha olla), ja herätti tosi paljon ajatuksia, jopa joitain ihan järjellisiäkin (ihmisen pahuudesta, pahuudesta syntymälahjana vs. kasvatuksen tuloksena, äidin rakkauden ehdottomuudesta ja siitä, onko se itsestäänselvyys, koulusurmista yleensä). Suosittelen lämpimästi, tulee huomenna sulle Nuu!

Sitten harmitti, kun menin kirjakauppaan ja huomasin, että Lionel Shriverilta (Kevinin kirjoittaja) oli tullut uusi kirja, mutta aihe oli ihan laimea (öö, tennis ja avioliitto?). Tokat kirjat on aina ihan paskoja (lukekaa vaikka Marian Keyesin "Tarinan toinen puoli", niin huomaatte miksi), mutta aina ne ostaa ihan innolla ja sitten pettyy ihan hirvittävästi. Tosin toka kirja, mihin olen aivan varma etten pety, on Monica Alin uusin, joka varmaan suomennetaan tänä vuonna: Brick Lane oli NIIN hyvä etten usko, että sen kirjoittaja voisi kirjoittaa huonoa kirjaa, edes toista. Ihanaa, tänä vuonna se tulee <3> (Näin vanhemmiten on pakko myntää, että vaikka kuinka olisi teoreettisesti mukava lukea kirjoja niiden alkuperäiskielellä, on hyvin omaan äidinkieleen käännetty kirja vain NIIN paljon suurempi nautinto, että jos on kyse jostain aivan herkusta kirjasta, jaksaa jopa odottaa suomennosta.)

Missasin myös eläinystäväni, päärynävartaloisen koiraneito koodinimi "Lavean" syntymäpäivät, mistä juhlien järjestäjät eivät olleet kovin mielissään (päätellen siitä, että sain viestiini vastauksen "Vai niin."). Harmitti, mutta väsymys oli niin kova, että tipahdin heti kotiin tultuani ja luettuani pari sivua uutta kirjaani. Olen viime aikoina ollut niin väsynyt, että epäilen, että minuun on istutettu kasvamaan Alien, joka syö mun energiat ja kohta työntyy läpi mun vatsanahkasta. (Tai sitten mä ryyppään tosiaan liikaa, liikaa itselleni, en ehkä objektiivisesti liikaa.)

Äitini ehdotti tänään kahvilla käydessämme, että minun pitäisi hakea syksyksi opiskelemaan takaisin Pietariin (jossa siis ilmeisesti ehkä odottelee apuraha, tai ehkä ei). (Se siis mitä ilmeisimminkin haluaa minusta eroon yhtä paljon kuin minä siitä ja Suomesta...no joo, en mä itse asiassa kummastakaan niin hirveästi eroon halua.) Em. keskustelua seurasikin sitten se, että puolituntisen bussimatkan verran haaveilin olevani nuori ja vapaa menemään minne haluan, Pietariin tai Intiaan tai Irlantiin tai vaikka Afrikkaan.

Bussista noustessani olin jo jälleen oma apaattinen itseni, joka ei halua edes Leppävaarasta poistua ja traumatisoituu mahdollisuudesta, että joutuu ehkä muuttamaan Helsingin (puistatus) puolelle.

Uhkauksistani huolimatta mulla ei sitten ollutkaan pokkaa nimetä tätä entryä googlemarkkinoinnin mukaisesti "Sex Porn XXX Paris Hilton Free Poker":iksi. Nuun kanssa on kuitenkin edelleen meneillään neuvottelut siitä, pitäisikö siitä tulla koko blogin nimi.