tiistai 19. helmikuuta 2008

Daika daika duu-duu

Musta töissä on kivaa! Kaikki on mukavia! Kukaan ei huuda! Niistä on hienoa, jos osaan vähän näpytellä ja laittaa erilaisia leimoja papereihin! Tällaisesta minä pidän! En ole lainkaan peloissani tai stressaantunut, melkeinpä päinvastoin!

Eilen olin vielä päivän päätteeksi Mierolaisen kanssa tuopilla, vaikka alunperin puhuin roskaruoasta ja sen jälkeen kaiken maailman ghetoista, mutta menimme aina yhtä ihastuttavaan Latobaariin nauttimaan ansaitut virvokkeet. Siellä baarimikko muka vahingossa höyläsi minunkin juomani herra M.:n kortille ja vielä nimitti prinsessaksi, mutta tästähän luonnollisesti seuraa vain se, että joudun piakkoin tarjoamaan sen takaisin prinsessa Mierolaiselle. Sinänsä mahtavaa, koska näemme sen tiimoilta pian uudelleen.

En aio sanoa, mitä tapahtui kun pääsin kotiin asti. Se liittyy opinnäytetyöhön, joten en pidä sen sanomisesta. Totesimme myös Panun kanssa, että meidän molempien miesmaku on aika kummallinen, eli sellainen huumeidenkäyttäjätyyppinen; tosin puhuttiin ulkonäöstä, kai. Mua työntää luotaan se, jos joku on tylsän näköinen. Sitähän ei luonnollisesti voi juurikaan tarkemmin määritellä, ja joku pieni pilkekin saattaa tehdä tylsästä kokonaisuudesta hyvinkin kiintoisan. Aion nyt myös julkisesti tunnustaa, että Hugh Grant on mun mielestä todella, todella ihana, ja juuri nimenomaan sellainen hiukan huumeidenkäyttäjän näköinen. En voi kieltää, ettenkö pitäisi myös joistain ns. normaalin komeusihanteen täyttävistä miehistä, mutta niiden kohdalla se katseleminen on se pääasia, eikä sen miettiminen, mitä kaikkea tuhmaa niiden kanssa voisi tehdä. Luulatavasti ei kauhean monenlaista tuhmaa, koska ne useimmiten näyttävät myös vähän tylsille.

Mulla on myös aivan kauhean vaikea päättää, minne matkustetaan Pörrin kanssa sitten huhtikuussa. Luultavasti saan itse nähdä vaivaa kartoittaakseni eri vaihtoehtoja sekä tehdä käytännön järjestelyt, joten siinä sivussa ajattelin myös ottaa vapauden valita matkakohteen. Alunperin harkinnassa vakavimmin oli Barcelona, myös Amsterdam, Praha ja Budapest kiehtoivat. Nyt jostain syystä tunnen suurta vetoa Dubliniin ja Berliiniin, vaikka toisaalta haluaisin myös jonnekin, missä on lämmin. Rakkaat tsiljoonat lukijat, kertokaa teidän suosikkikohteenne, jos ne eivät ole sikakalliita. Lontooseen en aio, kun olin siellä vasta. Kiitokset jo ihan etukäteisesti, vaikkei kukaan mitään sanoisikaan.

20 kommenttia:

panu kirjoitti...

Ai säkään et tee mitään, en mäkään.

Lue sun meili, ei voi vitun apua, haloo, haloo! Siis oikeesti. Joku tyyppin on JUST SAANU valmiiksi saman työn mikä meille on toimeksiannettu.

Ylen antaen,

Panu

Mierolainen kirjoitti...

Me PRINSESSAT tykätään Budapestista ja Puolasta. Yleisen hintaedullisuuden ja kauniiden naisten takia. Olemme lepakkoja, vittu.

Mierolainen kirjoitti...

Niih. Hihat palo.

nuunis kirjoitti...

miau herra m., älä suutu nyt ollenkaan. olet käsittänyt väärin, teksti on kaikessa hyvyydessä kirjoitettu, oikeasti, vannon. olen vain niin mallinen, että joudun pahoittelemaan, jos se kuulostaa muulta.

mulla ei ollut mitään meiliä.

nuunis kirjoitti...

oh, siis maallinen. tai mikko mallikas.

Mierolainen kirjoitti...

No enhän minä tietenkään "pohjattomalle kaivolle" suuttunutkaan vaan kimpaannuin kun mietinkin kokoomuslaisen kyypparin mukahauskaa toimintaa. Tietenkin, ainahan on kivaa olla herrasmies mutta... nääh vittu, meen kahville. Se on jotain arabialaista paahtoa tällä kertaa. Aika hyvää.

panu kirjoitti...

ai jaa, no mut käy kattoon opinnäytetyötiivistelistä Jaana Kylämaan työ.

panu kirjoitti...

älä mee laitoin sun meiliin ja voidaan taas "keskutella" (=juoda) joku päivä.

nuunis kirjoitti...

hyvä, koska en ois menny muutenkaan, en vaan hennonnut sanoa sitä suoraan :D

huoh. oon vitun kyllästynyt taas kaikkeen, enkä jaksa puhua mistään. paitsi ehkä hugh grantin naururypyistä.

Anonyymi kirjoitti...

Dublinilla ja Irlannilla ylipäätään on lämmin paikka mun sydämessä. Jo se pelkkä VIHREYS keskellä talvea, voi luoja. <3 Miinuksena tietysti se, ettei siellä ole kovin lämmin (tai ei ollut ainakaan silloin kun olin siellä vuodenvaihteessa 2004.), olettaisin sen johtuvan tuulesta, saari kun se on. Joka tapauksessa suosittelen, että jos menette sinne, käykää myös länsirannikolla Galwayssa ym. Ne pikkukylät vasta kivoja onkin. Ja tietysti tärkeä nähtävyys Cliffs of Moher.

Prahassa kannattaa suunnata hotelli Kafkaan, oikein herttainen paikka. Sielläkin olen ollut joulukuussa (vitsit, voisinko joskus talvella mennä jonnekin lämpimään?!) ja silloin oli kovin harmaata. Huono ilma siellä myös on, se kävi henkeen! Mutta muuten, niin kaunis kaupunki. Ja halpaa kaljaa. Jos siitä nyt pitää. Siideriä ei sitten olekaan paljon tarjolla. Tai sitten en vain löytänyt sitä.

Sekä Prahassa että Dublinissa tahtoisin käydä vielä uudelleen kesäiseen aikaan, joten kertoo jotakin jo se, että niihin tahtoo matkustaa uudelleen. Ehkä huhtikuussa on jo Prahassakin lämmintä ja aurinkoista? :) Onhan se vähän etelämpänä.

Praha vs. Dublin: kannattaa aina muistaa se kieli. Dublin <3 englanti.

Anonyymi kirjoitti...

Ainiin, ja Budapest on kuulemma myös oikein hieno paikka. Siitä ei tosin ole omakohtaista kokemusta.

nuunis kirjoitti...

kiitos cherie, sun kommentteja salaa toivoinkin tähän kohtaan :) ääh, vaikeaa, ihanaa kyllä saada oikein tollasia eksakteja vinkkejä, kovasti kiitosta niistä!

panu kirjoitti...

Mä ehdin jo suositella Budapestiä, ja mulla on siihen hieno matkaopuskin. Hyvä ja halpa kaupunki.

Mä nyt oon tän jo kertonutkin, mutta mun omat suosikit (järjestyksessä): Amsterdam, Barcelona, Berlin, Budapest.

Lontoo ois ehdoton jos et tosiaan ois käynyt siellä ja traumatisoitunut.

Mierolainen kirjoitti...

Meistä nyt sitten jokainen on suositellut Budapestiä. Sinne ei siis kannata. En usko että meistä kukaan on suosittelemassa esim. Afganistania joten meinaatko olla rohkea ja olla ekana siellä?

Vai mennä kylpemään Budaan?

panu kirjoitti...

Mua masentaa ihan suunnattomasti. Mäkin tarviin jotain mitä odottaa.

panu kirjoitti...

Freetown.

Mierolainen kirjoitti...

Tarviit jotain mitä odottaa? Tee lapsi? :D

Mä haluaisin kanssa ulkomaahan ja näillä näkymin elokuussa on reissu tulossa. Pieniä mutkia nyt on tullut matkaan mutta luottavaisin mielin. Halpaa kuin makkara, sitä paitsi.

panu kirjoitti...

Joo-o, lapsi vois olla ratkaisu. Eipähän enää tarttis miettii mikä on elämän tarkoitus ja miksi vituttaa. (Ei ehtis.)

Niin sä meet Zigettiinkö?

Mä lähden heti johkii kun tietyt asiat selviävät, mutten ole niin optimisti, että olettaisin että näin tapahtuisi ennen ensi syksyä. Siis mä haluaisin Intiaan tai Islantiin tai New Yorkiin ja moikkaamaan vanhaa isäntäperhettä siihen viereen, ja vastoin kaikkea järkeä tekis myös ihan kamalasti takaisin mieleni Damiin ja sinne ihanaan "hotelliin" missä asuin <3

Mutta mä olen niin veloissa, että jollei asioihin tule radikaaleja muutoksia, mä en reissaa mihinkään ennen ensi vuosituhatta.

Muutenkin nää on niin kaukaisia haaveita, että eiköhän ihan pitäydytä siinä, miten huomenna jaksais herätä ja mennä töihin ja elää elämäänsä. (Mul on iltamasis.)

Mierolainen kirjoitti...

Juu, Szigetiin olisi tarkoitus taas matkata. Jotenkin kummasti festari missä kaikki ovat iloisella päällä, olut maksaa vähän yli euron ja viinaa myydään ämpäreissä, on se hyvä festari. Tietenkin vielä se että lämpötila on yli 30 astetta tuolloin ei yhtään vähennä sitä halukkuutta mennä.

Haluaisin myös Japaniin mutta multa puuttuu just se 4000€ mitä siihen vaadittaisiin. Mulla ei oo iltamasista, on vain iltapirteys.

En olisi uskonut.

panu kirjoitti...

Mä itse pidän vain festareista missä murjotetaan ja viina maksetaan timanteissa ja sataa.

Roskilde on mun lemppari (no Szigetissä, tosiaan toi S, en oo käynytkään), tosin siellä on vissiin vain kerran ollut nätti sää. (Viime vuonna annettiin "hukkumisvaroitus".)

Voi ko mäkin olisin pirteä!