Workin' In The Coalmines, Goin' Down Down

Ensinnäkin mä haluaisin sanoa, että blogin taso on noussut kuin lehmän häntä käänteisesti sen jälkeen kun itse hankin elämän (=monta työvuoroa; elämä=työ according to Panu jonka isä oli yrittäjä): otsikkoon on eksynyt jo Lambrettaakin. On se vaan niin hienoa. NIIN hienoa. Mä toivon NIIN paljon, että mä voisin nokittaa ton jollain yhtä vinkeällä systeemillä, mutta ei.

Huomaa kyllä, että blogin syrjiminen sitten tosiaankin JOHTUI siitä olemisesta IRL, josta viimeksi keskusteltiin: en ole pelannut GH:ta moneen päivään (en sen jälkeen kun Pörri tuli kotiin torstaina), enkä SILTIKÄÄN ole ollut lähelläkään blogia. Missä sitten olen ollut? No, töissä (joka päivä, monta tuntia!!), kavereiden kanssa kahveilla, keikalla, äidin luona syömässä, lukemassa, sotkemassa kämppää ja kiroilemassa julkisia liikennevälineitä sekä välillä antamassa aivojen harhailla opinnäytetyön suuntaan - eli siis viettänyt perus ei-nettiin-addiktoituneen nuoren naisen elämää miinus seksi, viina ja shoppailu. (No voi plääh, eli jäljelle jää, mitä, verot, flunssa ja menkat?) Ihan mukavaa, muttei tietenkään peittoa bittiavaruutta. (Eikä Guitar Herota, mutta sitä en odottanutkaan.)

Koska töissä on ollut sikahiljaista (röh), olen oppinut paljon uusia asioita: sen, että Johanna Tukiainen (Dolls-tanssija, jolle Kanerva lähetti viestejä) on heitetty kotoaan avomiehensä toimesta (Seiska). Sen, että suurin osa soista löydetyistä, muumioituneista ihmisistä oli uhrattuja, ei sinne hukkuneita – ja että vanhimmat heistä ovat n. 2000 vuotta vanhoja . Ai niin, ja että varpaat säilyvät hyvin, miinus tosin kynnet, mutta kädet taas katoavat. Ihme juttu(Historia). Lisäksi opin aivan liikaa asioita Vietnamin sodasta ja My Lain kylästä ja alkoi taas ahdistaa ihan sikana nuo jenkkisotilaat tuolla ympäri maailmaa (tai sotilaat yleensä, ks. Stanfordin vankilakokeilu, josta myös opin, tosin lähinnä lisää, koska olen joskus muinoin ehkä hieman vahingossa lukenut jossain sosiaalipsykaa…) (Tieteen kuvalehti). Opin myös, että Viagra vähentää marsujen jetlagia, mikä uutinen varmasti otetaan innolla vastaan paljon matkustavien miesmarsujen keskuudessa (joko Tiede tai Tieteen kuvalehti). Senkin opin, että Intiassa on kolme vallitsevaa tapaa, jolla leski käryää (tai en tiedä käryääkö enää kuin jossain ihan metikössä), joita en jaksa tässä eritellä, mutta joihin kaikkiin liittyvät Betelpähkinät (kuten arvasinkin: päihteillä on osuutta asiaan) (Historia?). Opin, että Suomen talouskasvu on kahtena aikaisempana vuotena ollut kuusi prosenttia (tai yksikköä, en ole varma enkä jaksa googlata), mutta viimeisenä vain kolme, ja että taantumasta puhutaan, kun valtiolla on ollut kaksi peräkkäistä miinusmerkkistä vuotta (Veli) - nämäkin asiat tiesin, mutten muistanut, mikä on ihan sama asia tietenkin.

Ja koska teitä kaikkia varmasti kiinnostaa ihan sikana, niin kerronpa tässä, että olen ilman mitään asiantuntemusta - tosin jonkin verran tervettä järkeä kuitenkin on - sitä mieltä että sieltä ei hitossakaan ole tulossa mitään lamaa, sitä taantumaakaan tuskin kukaan tulee huomaamaan ja että on vain hyvä juttu, ettei taloudellinen kasvu jatku loputtomiin, koska sillä on muunlaiset hintansa. Mähän itse asiassa salaa toivoisin, että pikkuinen taantuma tulisi: mä haluaisin juoda halvinta punkkua mun kaikkien muiden köyhien kavereiden kanssa, kierrättää kirjoja ja muodistaa porukalla vanhoja vaatteita, toivoisin että nää kaikki urat ja lomamatkat ja vaatteet ja vuosi vuodelta isommat ja kiiltävämmät klubit ja kallimmat ravintolat RÄJÄHTÄISI niin saisi rauhassa olla. Ihan ainoa asia, mikä mua köyhyydessä jurppii, on se, että kaikki muut on ihan sika paljon enemmän varoissaan, joten kukaan ei köyhäile mun kanssa (paitsi Nuu, mutta kohta sekin hankkii jonkun hienon markkinointiuran ja jättää mut yksin leipäjonoon....). Mä tykkäsin niistä ajoista, kun oltiin kaikki aina ihan PA. (Juu, tiedän itsekin ihan hyvin, että on vähän aikuistumisissue, ei voi mitään. )

Juu en siis toivo yrittäjien itsemurhia ja taattuja lainoja joita ei ikinä voi maksaa takaisin ja alkoholisimia ja masennusta ja epätoivoa....mutta joo, jotain rotia.

Opin myös, että jos lapsi on tositosi vammainen, sen voi antaa pois jonkun toiseen kotiin kasvatettavaksi eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, koska se on ”omien rajojen tuntemista” ja ”oman inhimillisyytensä tunnistamista” (en itse asiassa ole samaa enkä eri mieltä, kunhan vaan kerroin) (Red). Opin, että Katie Holmes on käynyt tyttökoulua, mikä selittää jotain muttei kaikkea. Opin myös, että Moskovan kallein kuntoklubi maksaa 3000 euroa vuodessa, ja sain itseni kiinni ajatuksesta "no ei se nyt niin paljon ole siitä että saa treenata rauhassa ja tilavasti".

Vapaa-aikanani olen oppinut taas paljon kannabiksen kasvatuksesta. (Weeds, kolmas tuotantokausi. Ottaen muuten huomioon, miten ärsyttävästi se päänosanesittäjä hyppii ja kiemurtelee, on tosi ihme, että se ei ole musta yhtään ärsyttävä vaan vain SYMPAATTINEN - Hyvä jumala muuten Mary Kate Olsen taas onkin ärsyttävä…vaikka sillä onkin nätti tukka.)

Lisäksi olen tehnyt ekotekoja: päätin ryhtyä värjäämään hiukseni luonnonmukaisesti sekä käyttämään luonnonmukaisia pesuaineita – teesini on, että vaikka ne ovatkin kalliita kuin öö, jumalten viinit, niiden kanssa tulee läträttyä vähemmän, kun ne ovat niin kalliita. Saa nähdä, mikä on tulos. Ajattelin myös siirtyä mahdollisuuksien rajoissa luomuun ruokailussa, minkä suhteen teesini on jälleen sama. Ostinkin jo yhden kappaleen luomukesäkurpitsaa, kolme sipulia ja jonkun ihme hamppumakkaran. Löysin muuten sitten myös itseäni huomattavasti onnellisempien kanojen munia Kampin Ruohonjuuresta, Jee! Ja niitä myydään vielä kappaleittain, tuplajee! Eli heti kun pääsen yli munaällötyksestäni jonka aiheutti Julma-Henri, voin jälleen syödä munia hyvällä omallatunnolla! Sitten kutsun teidät kaikki luomumunakkaalle.

Koska hiusten värjääminen luonnomukaisesti tarkoittaa käytännössä hennaa ja muita epämääräisesti kannabiksenomaisesti (sanoo kämppis) tuoksahtavia yrttejä, tukka tuoksuu nyt lähinnä lannalle, mutta kiiltää kuin timangit auringossa. Vielä kun saisi värin tarttumaan tuonne juureenkin, sekä olemaan sotkematta koko kämppää, niin a vot. (Kokeilut jatkuvat, jahka jostain ilmestyy rahaa – ellei joku halua tukea mun pyrkimyksiäni, laittakaa viestiä jos näin on, niin pistän tilinumeron!)

Pyhien iloisin asia oli se, kun pöydällemme oli ilmestynyt ihania, pyöryläisiä sienen muotoisia leivoksia, ja sydän jätti yhden lyönnin väliin: nehän on niitä, mitä mä aina söin Pietarissa. (Aina suhteessa siihen lyhyeen aikaan jonka siellä siis olin.) Nam. Niitä oli minulle yksi omakin, ne olivat tulleet Latviasta asti minua ilahduttamaan.

Lisäksi kämppikseni koodinimi "professori" lupasi opettaa minua soittamaan kitaraa heti huomenna. Vastapalvelukseksi mä opetan sille suomalaisia runoja, viimeksi sellaisen, missä hirvi kiipesi pitkin kalliota.

Mä en oikeasti usko että mun pitäisi blogata.