Olen tänään katsellut Ville Valon kuvia ja miettinyt, että juodaanhan sitä paremmissakin piireissä, ja on ihan ok, vaikka joutuisi vieroitukseen. Eilen voin erittäin huonosti, ja kaikeksi onneksi oli Pörrin syntymäpäiväkutsut, joissa nieleskelin kakkua kyyneleitä ja oksennusta pidätellen. Oli sellainen hyvä ihminen-fiilis, kaikki napissa ja voita molemmin puolin ellei jopa kanteissakin, tai kupeilla, en tiedä.
Tänään ja kai eilenkin mua on häirinnyt eniten se, että yhden Floramainoksen alkumusiikki kuulostaa ihan LKG:n "Fuck Roution" alulta pimputuksineen. Tässä häiritsevintä on ehkä se, että puhutulla mainoksella on jotain tekemistä jonkin sortin hyväntekeväisyyden kanssa, en vain koskaan ole jaksanut katsoa sitä loppuun ensinnä siksi, että häkellyn siitä musiikista, ja toiseksi siksi, että se on aika pitkä ja tylsähkö, ja sitten taas LKG:n biisissä puhutaan jotain keppihevosten tunkemisesta perseeseen ja toisten raahaamisesta auton perässä.
Tänään ja osittain jo eilen opin, että olen aika huono Guitar Herossa, ja siksi hiukan boikotoin sitä, sillä jos harjoituksissa on nopeusvaihtoehtoina full speed - slow - slower - slowest, enkä sillä alimmallakaan osu joka nuottiin, on pelissä oltava joku perustavanlaatuinen vika. Musiikin ovat tosin hyviä rokkiklassikoita, mutta siitä kitarasta kuuluu todella ärsyttävä ääni, jos yrittää nukkua ja joku toinen pelaa.
Otsikkohan on nyt pakollinen viittaus Oasikseen, jota tosiaan ei perjantaina soitettu. Taisin kyllä laulaa hiukan, muttei muistella sitä.
Vielä loppuun tahtoisin spekuloida sitä kummallisuutta, kuinka rahojen ollessa aivan loppu, niin että itse on niinsanotusti peeaa, voi aina lähteä baariin ja saada itselleen järjestymään kovat kännit. Jos pyytäisin jotakuta ostamaan mulle näinä köyhistelykausina esimerkiksi viisi kiloa perunoita, uskon että porukka olisi huomattavasti vastahakoisempaa kuin siinä tapauksessa, että pyytäisin 25 euron viinipulloa. Se on tavallaan kauhean mukavaa, koska sitten hetken voi taas esittää olevansa sellaisia fiktiivisiä adjektiiveja kuin rikas, suosittu, hauska ja kaunis, mutta toisaalta sitten se seuraava päivä on aika kurja, koska ei saata toteuttaa mielihaluistaan montakaan. Toisaalta tällä kertaa en valita, mulla oli suklaakakkua ja tulista kinkkupastaa, ja kuten todettua, en edes niin paljoa pidä pizzasta, mutta pidän sen hankkimisen mahdollistavasta taloudellisesta tilanteesta kuitenkin. Lisäksi The Killersin Sam's Town on aivan mahtavan ihana levy, kuunneltiin sitä Panun kanssa torstaina, kun mentiin yöllä ostamaan jäätelöä, ja huokailtiin. Huokailtiin myös perjantaina, kai se on joku teema taas, mutta se tosiaan ei tarkoita, että oltaisiin menossa huoraamaan, vaan se on ihan vain tapa, ellei jopa refleksi. Taitaa olla parempi lopettaa tähän nyt kyllä, sammakot ovat vapaina, se kattila taitaa vuotaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Joo, sammakot on vapaana. Hyppikää pois, sammakot! Teitä ollaan keittämässä!
Mun mielestä Sam's Town on yksi parhaista levyistä ikinä, siinä on monta parasta biisiä ikinä sekä se on kokonaisuutena ehkä paras niistä parhaimmistakin levyistä, koska siinä ei ole yhtä ainutta huonoa biisiä eikä ikinä tarvitse skipata.
Mä mietin täällä sellaisia asioita, että olipa hauskaa mutta että nyt tuota voisi kutsua jo nimellä BRANDE FINALE. Eli jos nyt ei hetkeen dokais, vaan tekis jotain muuta esim. sitä opinnäytetyötä eikä vaan viisastelis siitä joillekkin vieraille sedille:D
Kaunis kiitos kuitenkin rataseurasta urhealle Nuulle, joka sulautuu joukkooon kuin joukkoon kuin vesi ja öljy paitsi täysin vastakkaisesti - ehkä välillä jopa liian hyvin: That attitude gonna get you in trouble young lady;)
Voi vittu. GRANDE FINALE EIKÄ BRANDE FINALE = Brandinen loppu.
Kill me now.
mulle meni brande finale ihan täydestä, ja mun mieleen siinä oli tosiaan jopa järkeäkin :D
sam's town<33
ja tosiaan, aion korjata nimenomaan sitä asennetta, koska jotenkin oikein kerjään ongelmaa :D mutta kai välillä se vaan menee niin, ja oikeesti voi juku mitä hauskuutta.
Se on Fuck Moisio, misä on keppihevosia :)
Lähetä kommentti