I'm easy like Sunday Morning

Kulunut viikonloppu saa Panuasteikolla (-2 - +8, ettei menisi liian helpoksi) arvosanan 7, koska siihen on sisältynyt niin monta asiaa, jotka tekevät hyvän viikonlopun (minulla on niistä lista, ja arvostellessani viikonloppuja teen ruksin kunkin tapahtuneen asian kohdalle, ja sen jälkeen teen arvosanapäätöksen listan takaa löytyvien ohjeiden mukaan ja arkistoin päätöksen, jotta voin tehdä vuosittaisia käyriä).

Oliko viikonloppuni hyvä -lista:

Hyvää musiikkia (x)
Hyvät kännit (x)
Hyvää seuraa ihmiskunnan edustajista (x x x x)
Hyvää seuraa eläinkunnan edustajista (x)
Hyvää ruokaa (/) eli puolikas rasti: ei nyt niin hyvää, mutta ihan hyvää kuitenkin
Tupakan polttoa (/) eli puolikas aski
Uusia kivoja tuttuja (xxxx)
Vanhoja kivoja tuttuja (xxxx)
Unta (x)
Leffoja (xxxx)
Päämäärätöntä lojumista (xxxx)
Paskaa läppää (xxxxx)
Tärkeiden tehtävien asioiden tekemättä jättämistä (x)
Puhelinhiljaisuus (tai puhelimen soiminen kohtuullisissa määrin) (x)
Kohtuullinen rahanmeno (x)
Kännit ilman kankkusta (x)
Kännit ilman morkkista (x)
Blogimerkinnät kaikilta "tutuilta" Bloggerissa (x)
Tanssimista (x)
Odottamattomia tilanteita (x)
Lukemista (x)
Heräämistä ilman herätyskelloa (x)
Ei mainittavaa turhasta emoilua (x)

Eli launtainahan Nuu vetäisi esiin oikeastaan ainoan kortin, joka mahdollisesti saa minut edes hidastamaan baariin säntäystä lauantai-iltaisin: se kysyi, haluanko hoitaa Punkkia. Koska Nuulla on monta asiaa, mitä minulla ei ole, kuten telkkari, oma kämppä, lemmikkieläin ja DVD-soitin sekä tänä viikonloppua myös rahaa, olin myyty. No, en nyt ihan myyty. Sanotaan, että joskus kymmenen jälkeen, kun tajusin, etten todellakaan enää jaksa lähteä baariin, olin myyty (sitä ennen kieriskelin bilenitkuissani; vaikka edellisen illan ei jatkoja -päätös olikin vakaa ja järkevä, oli se silti selvästikin jättänyt minuun bilevajarit.)

Onneksi ei ole tilaa, mitä Punkkisedän nuolaisu nenänpäähän ei parantaisi, tried and tested niin moneen otteeseen.

Joten me on Mr. Punkkisen kanssa lähinnä nukuttu erinäisissä muodostelmissa päällekkäin ja katsottu elokuvia puoliunessa = la dolce vita ja Elämä on ihanaa. Suosittelen muuten hurjasti sellaista leffaa kuin "Tuntematon Nainen", olikohan "La Sconosciuta" italiaksi. Hurjan hyvä. Lisäksi katsoin läpi Nuun leffahyllyn klassikot Pretty Womanin, Flahsdancen sekä Saksikäsi Edvardin. Pretty Womanhan ei kulu tuhannessakaan katselussa (<3), Flashdance sen sijaan ei saanut enää minussa edes tanssikohtauksien aikaan heräämään sitä suurta "What a feeling!"-tunnetta, vaikka ihan hyvä olikin. (Missähän muuten mun Flashdance-lakanat on nykyään?) Saksikäsi-Edvardiin ei ajan hammas sentään ollut purrut millään tavalla, vaan se iski minun pieneen ja surulliseen sydämeeni yhtä lujaa kuin ensimmäiselläkin kerralla: Voi sitä hetkeä, kun Edvard jää sinne ylös "incomplete ja all alone" isänsä kuoltua, ah myös sitä, kun Winona nostaa Edvardin kömpelöt ja terävät saksikädet ympärilleen!

(Onneksi silloin, kun vielä teiniangstasin täyspäiväisesti ja katselin näitä elokuvia, blogeja ei vielä ollut tapana pitää: olisin vastuussa maailman surkuhupaisimmasta emoblogista ikinä, nimeltään varmaan jotain "Incomplete and all alone" - ja parhaimmassa tapauksessa nämä helmet olisivat nyt tulosttetuina ja säilöttyinä jonnekin teiniangstimuseoon, vieläpä kirjoittajan oikealla nimellä varustettuna.)

Ei niin, ettei välillä edelleen tuntuisi siltä, että käsien tilalla on läjä viiltäviä teriä, jotka kaikista mitä parhaista tarkoitusperistä huolimatta osuvat aina joko itseä tai jotakuta muuta poskeen. Mutta niinhän ihmisillä on, eikä sitä enää jotenkin jaksa omia ihmiskunnan kaikkein perimmäisiä ominaisuuksia itselleen, ihme juttu sinänsä.

Onnistuin muuten vuorokaudessa omaksumaan täydellisen pikkurouva Nuu-roolin (siis Nuun rouva, ei Nuu-rouva): ensin jaksoin kehua rouvan lähtemään bailaamaan (on hyvä, takaakin on hyvä, et näytä lihavalta, et ole käyttänyt liian usein, ei valu pois päältä, tosi kaunis tosi kaunis joo!), sen jälkeen valvoin puolet yötä sen kotiintuloa kuin paraskin aviopuoliso (missä se nyt taas ryyppää, sehän lupasi tulla ajoissa, perkele sentään!) ja vastaanotin viestejä, jotka koko ajan siirsivät kotiin saapumista kunnes lopulta ilmoittivat yön vietosta ystävän sohvalla. Juu, nämä tiedetään. Vai että ystävän sohvalla.

Aamuun mennessä olin kuitenkin true housewife -tyyliin hyväksynyt selitykset ja yöpymispaikankin todeksi ja keittelin kahvit ja kannustin krapulaa kehittävän Nuun työhönsä, millä välillä tietenkin pyöräytin olemattomista aineksista gourmet-tason mäiskeet. Olihan toinen kuitenkin niin suurella vaivalla jaksanut viinaakin juoda, että kyllä se sen ansaitsi, pikku raukka.

Sanovat mitä sanovat, minä olen selkeästi valmis ihmissuhteeseen.