Peruspäivitys

Mä olen siivonnut koko viikonlopun. Siivouksen suhteen mä olen tosi huono yhdistelmä erilaisia luonteenpiirteitä: mä olen äärimmäisen sotkuinen ja siivoankin n. neljä kertaa vuodessa, mikä tarkoittaa, että kämpän kertasiivoamiseen menee n. 4 päivää (ja kyse on kymmenestä neliöstä). Toisaalta mä olen myös erittäin perfektionistinen, eli en usko, että mitään kannattaa tehdä, jos sitä ei tee kunnolla (no, kouluun ei tämä päde enää, onneksi), mikä taas tarkoittaa että jokainen kirja on on otettava yksitellen käteen ja puhdistettava pölyhuiskalla, kaikki on lajiteltava ja samalla on tehtävä uusia sisustusratkaisuja (tällä kertaa onneksi päädyin vain äänieristämään oven). Lisäksi mä olen patalaiska ja pystyn tekemään asioita ainoastaan inspiroituneena, eli suuren osan vuodesta asun hirveän törkyläjän seassa, mutta sitten kun aloitan, en ehdi edes syödä (oikeasti) siivoamiselta.

Mulla on myös ihan selvästi jokin motorinen häiriö (oikeasti, vittu!), koska hajonneiden asioiden saldo on seuraava: yksi (tosi kiva) maljakko, yksi (rakas) lamppu (joka ei toivottavasti hajonnut kokonaan vain tippuessaan hajotti lamppunsa), yksi imurin suutinosa (viime kerralla meni muuten kanssa!) sekä yksi rivillinen pistorasioita (tämä oli ihan uskomaton: pölytin isoa ja kapeaa pleksipäällystettyä julistetta, joka tippui, ja sen kapea alaosa osui juuri täsmälleen pistorasian ja seinän välissä olevaan - tämä on Hoas, se kolo oli aika iso - koloon ja pulttasi pistorasian irti.). Mä todella toivon, etten mä joudu maksamaan sitä, koska, no joo, ei mulla ole sitä(kään) rahaa, varsinkin kun en viikonloppuna päässyt laittomaan jobiini koska olin kuumeessa.

Siivotessani olen kuunnellut käytännössä repeatilla Porcupine Treen omituista teemalevyä "Fear Of A Plank Planet". Teema on siis teinit (tai ehkä jopa yksi teini, en minä tiedä) joilla menee huonosti; ne vaan pelaa XBOX:ia, kattoo töllöä, hengaa ostoskeskuksissa, vetää masennuslääkkeitä ja on pilvessä. Ei teemasta sen kummempia, mutta se musiikki. Ihan mieletön levy. En malta odottaa, että näen kokoonpanon Ruisrokissa. (Teiniteeman alle sijoittuu myös kirja "Nancy" jonka lukaisin uudelleen nyt viisitoista vuotta sitten sen ensimmäisen kerran luettuani. Epäilen vahvasti, että kirja on toiminut esikuvana täällä moneen otteeseen kauhistellulle kirjalle "Poikani Kevin".)

Lisäksi opin, että jos sämpylätaikinaan kaataa kasviskeitön jämät, tulee hyvää. Saan myös ehkä pienen palstan eräästä siirtolapuutarhaneliöstä, joten voi olla, että ensi kesänä syön oman maan luomusalaattia (todennäköisesti kuitenkaan en, koska olen aika, no, en niin pitkäjänteinen, ja tämä vaikuttaa ihan omastakin mielestäni jo sen sortin jutulta, että alkuinnostus on kova, mutta kesto nada).

Kevätmania on muutenkin nostanut päätään: tällä viikolla ollaan menossa johonkin hämyyn larppaustapahtumaan tutustumaan touhuun (no, tämähän oli aina nähtävissä, mun todellisuudensietokyvylläni), olen ilmoittautumassa mukaan kesäkuussa alkaviin keskiaikaisen kylän kaivauksiin (siis tästä tulee niin siistiä!), sekä vaihtamassa a) maata b) ammattia c) koulua. Harmi vain, ettei pienikään rahtunen tästä kaikesta innostuksesta suuntaudu opinnäytetyöhön, mutta tämä on onneksi yleismaailmallinen ilmiö: ketään ei ole vielä ikinä kiinnostanut oma opinnäytetyönsä/gradunsa. Mekin ollaan nyt viikko yritetty saada paperille 15 verbiä ja lähetettyä se eteenpäin. Ei pysty. 15! Enhän mä edes tiedä viittätoista adjektiivia! Ei pysty! Mistä me ne saadaan?! jne. (Tämän lisäksi se, että emme saa mitään aikaiseksi opinnäytetyön suhteen on saanut aikaan sen, ettei huvita nähdä Nuutakaan, koska tavallaan sitten voisi olla tekemässä sitä työtä, eikä vaan juoruamassa.)

Tosin tänään ei tunnu maaniselta, vaan tänään ahdistaa. Johtuu varmaan siitä, etten ole juonut yli kahteen viikkoon tippaakaan viinaa. Täytynee vetää joku päivä perseet.