Which bone in her body should I break first?

No jopas onkin ollut päivitystaukoa. Kirjoittaminen on sellainen juttu, että sitä ei voi oikein pakottaa, tai jos niin tekee, on tulos useimmiten varsin väkinäinen. Itsehän kirjoitan soopaa ihan oletusarvollisesti, mutta vain silloin kun se soljuu kuin itsestään, ainakin yleensä.

Mustasukkaisuus on yksi elämän monista kaksiteräisistä miekoista. Voi olla sairaalloisen mustasukkainen, mutta myös täydellinen mustasukattomuus on tietyllä tapaa jos ei nyt sairasta, niin ainakin outoa ja epäinhimillistä. Juurikin sellainen kultainen keskitie olisi monien asioiden tapaan tässäkin se ideaalein, sellainen kevyt mustasukkaisuus, joka olemassa olollaan muistuttaa, että oikeasti pitää kovasti jostakusta. Taas oleminen sinä henkilönä, josta ollaan mustasukkainen, on ihannetilanteessa imartelevaa ja söpöä; on mukava tietää, että joku tosiaan välittää kovasti ja tahtoo pitää itsellään.

Itsehän olin jo melkein sekä itkupotkuraivarin että kirjesalaisuuden rikkomisen partaalla, kun Pörrille oli joku juurikin läppänä lähettänyt pinkin kirjekuoren, jonka päällä osoite luki lunnasvaatimustyyliin lehdestä leikatuin kirjaimin. Osui, ja upposi. Oikeastaan en nyt aivan infernaalisissa panareissa ollut kuitenkaan, mutta ehdin miettiä sitää kamalan monta päivää, ennenkuin Pörri pääsi lomille, ja juuri tämä muuttuja t (aika) taisi olla tärkein tekijä. Muutoin en koskaan ole ollut kauhean mustasukkainen tyyppi, tai sitten vain hallitsen sen näyttämisen erinomaisen hyvin; niin tuntuu myös siltä, kuin pystyisi kätkemään tietynlaista heikkoutta. Jos taas pyöritellään tämäkin juttu ylösalaisin, niin en kyllä kestäisi parisuhteen toiselta osapuolelta kamalaa mustasukkaisuutta, ja lisäksi muutenkin sellaisen ihmisen kanssa seurustelu ei vain olisi mahdollista ilman, että tekisin sen hulluksi; mun bilekäytös vaan on sellaista, että toisinaan kaulailen, halaan, silitän, sheikkaan ja suukottelen. Siksi olisi kidutusta sitä toista kohtaan pakottaa se katselemaan sellaista, sillä voin luvata, että olen kyllä enemmän kuin kovasti yrittänyt opetella sivistynyttä ja pidättyväistä juhlintaa, mutta ensinnä se ei ole yhtään niin hauskaa, ja toiseksi en onnistu edes siinä kovin usein. Ominaisuuksiaan on kovin hankala muuttaa ainakaan sataprosenttisesti tai täysin, ja joskus on ehkei nyt kenties viisaampaa mutta ainakin realistisempaa vain hyväksyä niiden olemassaolo ja mennä ulos, sekä ennenkaikkea pitää hauskaa.

Tämän päivän ehkä hauskin juttu oli se, kun kuulin yhden ystäväni auton olevan nimeltään Elisabeth. Huomaan myös, että temperamentilleni ei kaikista parhaiten sovi sananselityspeli Alias, sillä olen siinä paitsi todella hyvä, myös erittäin kilpailuviettinen, joten esimerkiksi säännöistä keskustellessa vittuilen oikeastaan pelkästään ja kaikille. Myös menestyksen hetkellä voisin ehkä tuulettaa hiukan pidättyväisemmin ja olla olematta ilmiselvän vahingoniloinen.