She lives in a house she's stupid as a mouse (eli kuinka kirjoittaa pitkä blogi, jos ei ole yhtään mitään kerrottavaa)

Hmmmm. (Nautinnollinen hyminä.) Löysin vanhan lempilevyn, Sueden "Head Musicin" ja sieltä vanhan lempibiisinkin, siellä se oli, hautautuneena. Koska ko. levyn kannet ovat hukkuneet jo aikapäiviä sitten, se majailee aina vähän siellä sun täällä, vähän minkä sattuu levyn kanssa väärissä kuorissa, mikä aiheuttaa sen, etten välillä aikoihin näe sitä. Mutta siellä se silti on, ja voi sitä riemua, kun haluaa kuunnella jotain Suzanne Vegaa (Nuu, se on muuten tosiaan siellä se wordi Suzannessa!) tms., ja alta paljastuukin lempilevy. Tai siis yksi niistä.

Mähän oon jotenkin niin yksinkertainen, että kun mä pidän jostain biisistä tai levystä (useimmiten tietenkin maksimaalisen autistisen vaikutelman aikaansaamiseksi kyse on yhdestä biisistä) mun pitää kuunnella sitä joku kuusi viikkoa putkeen, mikä on tosi raskasta kämppiksille, ja muistan, että tuon biisin aikaan tehosoitossa olivat myös Placebon "Commercial for Levi", The Avalanchesin "Frontier Psychiatrists", Molokon "Fun for me" sekä The Ones:ien "Flawless" - mutta sillon asuinkin harvinaisen sävyisän nuoren naisen kämppiksenä, terkkuja vaan, PuluPulu!

(PuluPulu kesti mitä vaan sekä uskomattoman määrän viinaa, sekä jakoi sinisilmäisen naiivin katsantokantani elämään: yhdessä olemme mm. lainanneet rahaa naapurin juopolle mustalaiselle, joka lupasi laittaa rahat "kohta takaisin" sekä ottaneet alakerran sekakäyttäjäyksinhuoltajan kolme lasta hoitoon "pariksi tunniksi kun äiti vähän käväisee jossain" ja miettineet seuraavana aamuna jakoa: kumpi ottaa mitkäkin lapset mukaan töihin, ja mitä tehdään, jos ko. äippä ei enää koskaan palaa. )

Mulla ja PuluPululla oli yhdessä vaiheessa (meillä oli aika vaihtuva kokoelma kämppiksiä) kämppiksenä uskomattoman komea herrasmieslurjus, jolla oli tapana kuunnella suihkussa itseään puunatessaan repeatilla Outkastin "So fresh, So clean"-biisiä. Se oli muuten jo vähän kornia.

Nythän mä olen löytänyt sitten lisää itseni kaltaisia toistokuuntelijoita: kämppis koodinimi "professori" nimittäin on ihan samanlainen. Se on kuunnellut yhtä klassisen musiikin (etten sanoisi jopa ooppera- ?) biisiä nyt repeatillä pari viikkoa. KOVAA. (Täysillä jopa etten sanoisi - onneksi kaikilla meillä, jotka kävimme Lepakossa ennen kuin laki desibelirajoista tuli, on vain vähän menetettävää.) Onneksi on tosi hieno biisi. Oikein kylmät väreet menee pitkin poikin. (Artistin nimeä en siltikään voi kertoa, koska vaikka kuinka kysyisin sitä, se ei pysy päässäni. Mulla on joku oopperablokki siinä kohdassa aivoa, joka vastaa klassisen musiikin nimistä.)

Se on NIIN ansainnut mun respektin tolla jatkuvalla saman biisin soittamisellaan. Kyllä sielu lepää, kun tuttu biisi soi kymmenettä kertaa samana iltana. Hmmmm.

On muuten ihan samanlainen tuo toinenkin kämppis, tai ehkä matkalla samanlaiseksi. Yksi ilta se äityi soittelemaan Arin "Angels Are Calling"-biisin akustista versioita ja Dj Orkidean miksiä Bye Bye Beautifulista aika jumiutuneella tasolla. Minusta se on hyvä merkki ihmisessä, kun se ei saa tarpeekseen niin millään. Terve merkki, ja noin. (Ja kivoja biisejähän nuokin ovat.)

Se on terve jos se leikkii, maaninen jos se ei lopeta.

Tänään on ollut taas perus maanantai. Alan tottua siihen, että aina on alkuviikon nuutunut olo, mutta että uusia bileitä alkaa suunnittelemaan jo heti tiistaina kun henki kulkee ilmankin että hengittämiseen keskittyy. Otan selvästi kiinni viime syksyä, jolloin en käynyt käytännössä lainkaan ulkona (hmm, talosta, eikun öö, huoneesta). Nyt maistuu bileet, kaikki on hauskaa eikä yhtään semmoista letaalia tempomista, vaan ihan oikeaa kivanpitoa. (Koska välillä oikeasti tulee pidettyä viinaa ilman kivaakin, ihan vaan juoppouttaan. Nyt ei ole näin.)

Ainoa mikä jäi kaivelemaan oli se, että olin liian väsynyt lauantaina tekemään kunnon meikit - tarkoitus oli vääntää oikein semmoiset vanhanajan reivimaskit glittereineen ja noin. Lopputulos olikin sitten se, että näytin vain tosi vanhalta ja väsyneeltä gootilta, mikä harmitti mua tosi paljon. Maailmassa on nykyään niin vähän paikkoja, mihin saa meikata sielunsa kyllyydestä (voi että mua vituttaa tää vallalla oleva luonnollinen muoti!), että ei haluaisi niitä tilaisuuksia missata. Hmphh. Onneksi muuten oli hienot bileet, ja skumppapullon jälkeen alkoi meikitkin olla ns. yks hailee.

(Mun äiti ehdotti muuten, että mun pitäisi lukea maskeeraajaksi, ja sitten voisin käydä vaikka jonkin pikku yrityskurssin ja perustaa toiminimen. Oli kyllä hetken hiljaisuus siinä kohden - kunnes kysyin, että mitäköhän se luulee, että mä opiskelen tällä hetkellä? Kun sen mielestä tarvitsisin jonkin YRITYSKURSSIN ryhtyäkseni maskeeraajaksi? Vitsi se on pihalla. Ei hyvä jumala. Se varmaan luulee, että mä luen hortonomiksi tai joksikin. Tai hevoshierojaksi. Tai vitun lääkäriksi.

Välillä musta tuntuu, että se vedättää mua noilla jutuillaan, ja naureskelee sitten joillekkin frendeilleen että "oisitte nähny sen ilmeen kun ehdotin yrittäjäkurssia!")

Tässä päivässä oli hauskinta se, kun siivosin laukkuni (sieltä löytyi mm. seuraavat asiat: kaksi sipulia, kolme kirjaa, oopperan ja kolmen eri teatterin ohjelmistot, kaatissäkki-nameja vapautuneina pohjalle, tuhat lottokuponkia, kolme silmälasikoteloa ja yhdet silmälasit, semmoinen tarrakangasjuttu, millä saa helposti auki tölkkejä sekä yksi Prinsessa-lehden kylkiäisenä tullut koru, jollaisesta olisin pienenä villiintynyt täysin, ja joka vieläkin kutkuttaa jotain prinsessahermoa aina kun sen nään). Kun olin tyhjentänyt kaikki kamat keittiön pöydälle, kävelin parvekkeelle ja pudistelin kaiken sen röökinpurun, sipulinkuorisilpun ja teroittimen sisällysroskan maahan (tokasta kerroksesta, toim. huom.) - tajuten oitis, että samalla jostain laukun taikataskusta satelivat maahan myös Visa-korttini ja lempihuulipuna. Tuli niin kiire juosta alas ennen kuin joku köyhä opiskelijanplanttu nappaa mun omaisuuden, etten muistanut parvekkeen kynnystä vaan vedin hetkeksi pitkälleen keittiön lattialle ennen ulos säntäystä.

Nyt sattuu siis polveen.

Kivointa taas oli se, että Nuu palasi, mikä tarkoittaa, että Punkkikin palasi. (Nuukin on ihan kiva, ei siinä mitään, ei tosin ihan yhtä soma. Ja Nuun paikalla olo kyllä helpottaa mun arkea, no, mm. siksi, että on kiva kun asiat ei juuri muutu ja siksi, että on aina lounasseuraa ja jos telkkarista tulee jotain hyvää, voi mennä sen luo katsomaan sen. ) Joistain voisi varmaan olla outoa, että rakastaa jonkun toisen lemmikkieläintä niin paljon kuin minä Punkkis-setää, mutta minkäs sitä ihminen tunteilleen voi. Mun mielestä Punkkis vaan on niin kovin ymmärtäväinen ja ihastuttava, ja mitä enemmän mä menetän uskoani ja kiinnostustani ihmisrotuun, sitä enemmän uskoni ja kiinnostukseni tähän nelijalkaiseen rotuun kasvaa. Kun mä olen vanha, mä varmaan muutan johonkin pelottavan Nuu-vanhuksen naapuriin, ja pihalla voidaan sitten kerran vuodessa tapella äänekkäästi jostain matontamppausajoista tai jostain, ja salaa olla sitä mieltä, että meidän omat 20 koiraa on kaikin tavoin parempia, komeampia ja fiksumpia kuin toisen 20 koiraa. (Ja kun me kuollaan, ne koirat syö meiltä naamat.)

En mä itse asiassa ole mitenkään pettynyt ihmisrotuun, päin vastoin. Mitä enemmän mä niitä tapaan, sitä enemmän mä olen sitä mieltä, että niillä on hyvät mielessä.

Mutta koirat on siitä ihania, että niillä ei ole mielessä oikeastaan mitään sen kummempia. Vois vaikka syödä. Vois nuolaista vähän naamaa. Juosta tuon lapsen perään. Haistella tuota narttua. Juu, vois vähän haukkua. Ehkä vähän murista, kantaa tuon lelun tuohon tuon jalkoihin ja vähän kuonolla tökkiä. Nyt vois vähän ehkä leikkiä.

On vaan niin ihanaa, kun ei tarvitse kelata mitään.

Vuf.

Tervetuloa takaisin, Nuu ja Punkki.

(Oon muuten aina ollut sitä mieltä, että blogit ovat ehkä maailman turhanpäiväisin ja narsistisin tapa viettää aikaa, eikä tämä meidän blogi kyllä missään nimessä ole millään tavalla muuttanut mun mieltäni tässä asiassa: senpä takia onkin hienoa, että olen saanut houkuteltua blogimaailmaan uuden tähden: tervetuloa "pitkätukkainen ystäväni"! - bear with me, hänellä ei ole vielä bloginimeä, mutta muistakaa tämä: tulette vielä kuulemaan hänestä!)