maanantai 14. huhtikuuta 2008

Ennustuksia idoleista

Koko viime yön näin unta, että olin Danny Noriegan paras kaveri, tai kuten hän varmaan sanoisi, bestis. Meillä oli aivan kreisiä sekoilua, unen ajassa Danny ei ollut vielä pudonnut ja jostain syystä hengattiinkin juuri American Idol -skenessä, ja se oli kivaa. Dannyn hauskuus oli lähestulkoon vertaansa vailla, ja vaikka nukuinkin katkonaisesti, koska mua hutkittiin, olin silti melko hyväntuulinen herätessäni, kun olin nauranut yöllä niin paljon, sekä saanut kehuja hiuksistani. Kiitos Danny, wiiicked!

Vaikka näinkin kyllä jotain pahaa myös tapahtuvan, sillä überkuuma Michael Johns oli pudonnut kilvasta sillä aikaa, kun olin matkoilla. Ilmeisesti tämä ennustus on käyvä toteen taloudellisella osa-alueella, mikä sinänsä ei ole mitään uutta, ja samantien olisi Michaelin voinut pitää mukana skabaamassa. Tunnustan myös, etten tiennyt, että tuo Eminemin sämpläämä biisi olikin juuri Aerosmithin, mutta toisaalta, eipä se tieto mitenkään mitään muutakaan.

Varmaan harmittaa Mierolaistakin tulla lukemaan tällaista ankeaa paskaa. Anteeksi, teen jonkun dadahenkisen merkinnän taas kohta.

2 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

En ymmärtänyt yhtään mitään tästä merkinnästä kun en seuraa tosi-tv:tä. Heh, poor old me.

No oliko siellä reissussa kivaa? Häh?

Kesäminkki kirjoitti...

oh, olette takaisin! tervetuloa, kyllä sua onkin odotettu! valitettavasti en muista informatiivisesta puhelustamme juuri mitään :D