Kunhan nyt sanon ääneen, tai kirjalliseen muotoon. Siis, melkein vuodessa on välttämätöntä hiukan muuttua, tai vaikka vähän enemmänkin. Se nuorempi muuttuu todennäköisemmin. Toisaalta, melkein kolme vuotta on niin pitkä aika, että siinä kohtaa on pakko olla jo satavarma ja tuplatsekata triplasti, ennenkuin keksii mitään. Kohtuullinen määrä aikaa on vaikeasti määriteltävissä, mutta jos luonne on kärsimätön, kannattaa aina odottaa vielä hetki. Sitäpaitsi, onkohan riitelemisen määrä vakio, ja jos sitä ei alussa ole tehnyt, on sitä jossain kohtaa tehtävä? Miten suuri osa minkin asian muuttumisesta muodostuu mielessä, ja kuinka paljon loukkaantunut olo sitä laajentaa? Onko kyse kuitenkin niistä hetkistä, jotka ovat niin kuin silloin alussa, ja lisääntyvätkö ne taas muiden ällöntunteeseen asti? Onko se, ettei tahdo ainakaan olla kenenkään muun kanssa, aika hyvä peruste?
Tänään olimme Panun kanssa tekemässä ekan haastattelun ja se otti paikan kaikista maailman kolkista Vantaalla. Sitä ennen söimme maittavaa kouluruokaa, minä söin sellaista kaalisalaattia ja kurkkua paahdetulla sipulilla, sekä makaronilaatikkoa ja kanaleikkeen, jossa oli ananasta päällä. Erittäin komea koulukaveri kehui meitä "erityisen ihaniksi", koska olimme molemmat kammanneet oikein hiuksetkin tätä tapahtumaa varten ja meillä oli puhtaat vaatteet, vaikka Panun olivatkin vielä vähän kosteat. Haastattelu meni hyvin, vaikka kyseessä oli hyvin topakka nainen, jonka ensimulkaisu sai meidät molemmat miltei pissaamaan housuun. Lopuksi joimme vihreät teet zeniytymisen merkiksi, mutta Panu sai sekoitustikun silmäänsä, ja nauroimme tikahtuaksemme. Minun leivokseni sisällä oli neljä oikeaa mansikkaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
rocky road <3
voi honey. eniten perseestä on, ettei koskaan voi tietää, eikä mitään takeita ole. suuntaan eikä toiseen. ainoa, mihin voi luottaa, on oma itse ja sen tuntemukset, eikä sitten niihinkään aina.
mutta asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella. ja jonakin päivänä tämänkin tarkoitus meille näyttäytyy.
ihanasti sait sut ja panun kuulostamaan joltain kodittomilta anarkisteilta, jotka yleensä kulkee tukat rastoittuneina ja saastaisissa autonpesuräteissä. oottepa kyllä olleet reippaat, ja kyllä sekin vielä siitä. sanoo dropout.
mulla olis taas vähän krabbis, etkä sä kerrankin liity siihen mitenkään. merkillistä.
mä vihaan noita sanavahvistuksia, jotka tolleen on niputtuneet ja kaatuilleet toistensa päälle, siis kirjaimet, niin ettei niitä voi erottaa ihmissilmin.
aivan. olen hiukan zeniytynyt tämän asian kanssa, tää on sellainen queserasera-juttu, turha siitä on tehdä swot-, ympäristö- ja kaikenmaailman analyyseja, kyllä se sieltä tosiaan näyttää naamansa kun aika on.
:) toivottavasti oli kivaa darraa hankkiessa. mä join eilen himassa kaljaa ja katsoin viva la bameja ja pelasin guitar heroa, aika maskuliinista sanoisin.
yhdyn myös niin noihin sanavahvistuksiin mitä mainitsit, joskus mietin et oonko jotenkin tyhmä vai mikä on, kun tap-taputtelen jo neljättä vahvistusta väärin.
voi nuu, mullon sua ikävä <3
hellyyskohtaus.
Lähetä kommentti