So sweet of you!

Tänään, tai oikeastaan jo eilen kun ajoin aamulla työkuorma-autolla leipomoon, huomasin sen katolla olevista valokirjaimista osan olevan sammunut, siten että jäljellä olevat muodostivat hauskasti sanan "imula". Minkki aiheutti puolestaan kerran totaalisen naurunremakan kertomalla, kun Alppi-Raudan kirjaimista suurin osa oli sammunut siten, että jäljelle jäi vain varsin traagisesti "auta". Kolmas kerta oli Riihimäellä, kun hain poikia varuskunnasta, ja erään huonekaluliikkeen katolle oli muodostunut sana "sota" varsin teemaan sopivasti.

Tänään taas kun rekkakuskeilin ja flirttailin varastonpojille, avasi yksi niistä mulle kohteliaasti oven. Normaalisti en tästä olisi häkeltynyt, mutta niissä työvaatteissa ja töissä se tuntui aika hassulle. Olen varsin tottunut siihen, että ovia availlaan ja pidänkin siitä, jopa siinä määrin että kun vähän aikaa hengaan paljon erään hyvin komean ja hyvin kohteliaan koulukaverini kanssa, törmäilen oviin jos niitä ei yhtäkkiä avatakaan. Kuitenkin tässä työssä koen tietynlaista tasa-arvoa, ja olen jopa pakotettu siihen sopeutumaan esimerkiksi siksi, ettei useissa paikoissa ole lainkaan naisten vessoja; en tietenkään saata sanoa etteikö tämäkin ovenavaus olisi ollut lopulta miellyttävä, mutta jotenkin tässä kohtaa en haluaisi profiloitua ennenkaikkea tyttönä, vaikka se taitaa kyllä oikeasti olla mahdotonta. Toimin myös ristiriitaisesti, sillä meikkaan aina töihin, sillä en kuitenkaan halua joutua luulluksi mieheksi, mikä niissä kuteissa olisi oikeastaan jopa ymmärrettävä erehdys. Myös ne muuten on niin tehty miehille, sillä vaikka mulla ei mikään ghettobooty olekaan, on munkin hiukan hankala saada ne hilatuksi perseeni yli. Takissa puolestaan on aivan liian pitkät hihat ja hartiatilaa vaikka kahdelle Nuulle. Niin ja sitten tänään saatoin sanoa pojille, kun ne kantoivat puolestani yksiä painavia, öö, komponentteja, että toki jaksaisin itsekin mutta mielummin katson kun ne kantaa; se vain lipsahti, mutta oli myös totuus kyllä.

Oven avaamisessa on myös mahdollista saada aikaan hauskoja tilanteita avaamalla miehille ovia. Toiset menevät ihan pokerinaamalla sisälle eivätkä ehkä edes huomaa koko asiaa, eräät menevät hämilleen ja jopa punastuvat, mutta kuitenkin kulkevat ovesta pienen jarruttelun jälkeen. Niitä kolmansia taas on mahdoton naruttaa, ne jotenkin smoothisti aina saavat asiat järjestymään niin, että minun on itse kuljettava ensin ovesta, ja se on hieno taito se. En tiedä miksi riivaan ihmisiä täten, mutta on se kivaa sekoittaa pakkaa.

Barcelonaan lähdetään yliylihuomenna, ja mulla se pakka taasen sitten on ihan levällään vaikka olen sitä koittanut pinota. Niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa, en jotenkin ihan näe tämän onnistuvan ilman hienoista pään seinään hakkaamista ja hampaiden kiristelystä itkuun johtavaa välikohtausta. Onneksi ihanin Panu on hommannut mulle jo kohdetta koskevan kirjasen, joten se stressi on sentään poissa, vaikka niitä muita vielä riittääkin. Valonpilkahduksen tosin tuo hyvin voimakkaana Danko Jones, joka soittaa sunnuntaina keikan ja sinne olen tietenkin menossa.