Pure morning

Tänä aamuna olen jo purskauttanut kahvia nenästä, huomannut kaksi uutta finniä sekä odotellut eräällä klinikalla vartin, jonka sen avaava henkilö oli myöhässä, ostaakseni kavioeläimelle douppia. Junamatka meni muuten hyvin, paitsi joku ilmeisesti avohoidossa oleva neitonen, jonka huulipuna oli pitkin poskia, tuijotti mua riivatun näköisenä lähes pysähtymättä; vain lisäämällä volyymia Marilyn Mansonin lauluun huomattavissa määrin onnistuin välttämään silmittömän pakoreaktion. Töissä olen tähän asti saanut aikaan paljon, vaikkakin kauhean sähläyksen, nykimisen ja törmäilyn saattelemana, mutta eihän tämä mikään tyylilaji olekaan niin.

On se kumma, kuinka auringonpaisteessa on taikaa. Se tekee kaiken paremmaksi, sen häikäistessä siristelykin tuntuu miellyttävälle, ja kun ei sitä melkein koko talveen ole joutunut tekemään, on se melkein kuin suutelisi jotakuta erityistä pitkästä aikaa; sen osaa, muttei muistakaan, kuinka luonnolliselta, kotoisalta ja miellyttävältä se tuntuukaan.

Muuten olen hiukan surullinen siitä, ettei Suomen valtio lainkaan yritä saada aikataulujaan sopimaan omiini. Pörri on kiinni ensi viikonlopun, mikä tarkoittaa, että joudun viettämään sen yksin Ponilaaksossa, joka siis sijaitsee aivan skutsissa ja keskellä ei-mitään, siellä on luonnoneläimiä ja hurjan pimeää. Sain jo kerran siellä melkein paniikin, kun Pörri saapui paikan päälle itseäni myöhemmin eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä. Tosin onneksi suhtautuminen on melkein puoli ruokaa, joten ehkä kaikki menee hyvin, kunhan vain asennoiduin olemaan yksin; tai sitten kaappaan jonkun ystävän sinne haistelemaan maalaisilmaa. Tätä on onneksi vielä aikaa miettiä.

Ja tosiaan, aikatauluista vielä, saattaisin muuten kestää tuon jo purnatun ensi viikonlopun, ellei sitten sitä seuraavana tilanne olisi se, että olen itse menossa Tampesterin kaupunkiin katsomaan erään kornin yhtyeen soittamista. Luonnollisestikaan en saattanut varata Pörrille lippua, koska en tiennyt, olisiko hän pääsevä siihen osallistumaan, enkä muutenkaan usko, että hän olisi edes halunnut. Vaikka onhan meillä se perjantai-ilta, mutta ei se ole sama. Eilen olin tästä hyvinkin turhautunut ja koin tarvetta hyvinkin naiiviin kiukutteluun ihan vain kiukuttelemisen tähden; kestän erittäin huonosti jo paskamaisuutta sellaisenaan, puhumattakaan siitä, jos en siihen voi vaikuttaa tai edes huutaa kellekään kokemiani vääryyksiä mahdollisimman lujaa. Screw you, guys.