Tiedättehän (aloitan muuten suunnilleen joka toisen merkinnän näin, koska näköjään olen niin tyhmä, etten muuta keksi ikinä), kun joskus näkee sellaisia naispuolisia henkilöitä, jotka liikkuvat juurikin niin kuin kissat; niiden liikkeet ovat pehmeät, hallitut eikä niistä kuulu ääntäkään. Ne ovat itsevarmoja, kiehtovia, osaavat täysin arvioida ulottuvuutensa ja huoneiden avaruuslävistäjistä lähtien kaiken, eivätkä siksi törmäile tai joudu äkillisiin väistöliikkeisiin. Niiden kosketus on luonteva ja miellyttävä, niillä ei ole hermostuneita maneereja eivätkä ne koe tarvetta esimerkiksi napsuttaa kuulakärkikynää päälle-pois tai muuta ärsyttävää.
Noh, minä en ole sellainen. Taas tänään töissä menin viemään tyhjää Battery Stripped -tölkkiä keittiöön, laittaakseni sen hyllyn alla olevaan tyhjään laatikkoon, niin kuin pitääkin. Keittiössä puhui puhelimeen eräs brittiläistä syntyperää oleva miespuolinen työntekijämme, ja hän nojaili laatikkoa allaanpitävän hyllyn viereiseen lipastoon. Asiaa sen enempää miettimättä kurotin laittamaan tölkkiä, ja siinä kohtaa kun olin jo aloittanut kumartumisen, jolloin perääntyminen oli liian myöhäistä, huomasin pääni lähestyvän henkilön keskivartaloa hieman liian lähelle, hänen vetävän nopeasti henkeä, itseni punastuvan ja kääntyvän pikaisesti puoliksi heittäen tölkin laatikkoon. Tähän samaan olen erikoistunut junissa, joissa tiputan aina kyniä, pinnejä ja muita pikkuesineitä siten, että saatan noukkia ne vain pää jonkun haaruksissa.
Toinen juttu on sellainen, josta on myös kaksi esimerkkiä aivan hollilla. Ensimmäisen tapahtumat sijoittuvat Ankkarockiin, jossa selostin jotain varsin italialaiseen tyyliin käsillä huitoen, ja melkein kuin ulkopuolelta katsoen, kuitenkin kyvyttömänä tekemään asialle mitään, näin käteni lähestyvän hyvin laihan ja hyvin rockhenkisesti pukeutuneen pikkupojan takapuolta. Ja siihenhän se myös läsähti, ja vuolaiden anteeksipyyntöjen jälkeen poika sanoi säikähtäneen näköisenä: "Sorry, do you know where Hanoi Rocks is playing?". Toisen kerran irroitin kauppajonossa muovipussia siitä pinkasta, se oli tiukassa kunnes yhtäkkiä irtosi; seurauksella, että kätöseni muovipusseineen osui seuraavana jonottavaa herraa haaroihin. Onneksi se ei sentään näyttänyt tekevän kipeää, se vielä olisikin puuttunut.
Lisäksi tömistelen, aivastelen, liukastelen, kompastelen, pudottelen ja kaatuilen myös tylsissä tilanteissa jatkuvasti. Olisinpa sellainen ekan kappaleen tyttö, huoh. Jotenkin kun muukin menee päin väärää, ei tahtoisi kaiken kukkuraksi tällä tavoin vahingoittaa itseään tai toisia usein fyysisesti tai ainakin psyykkisesti; lisäksi kohtaa saan varmaan alkaa pelätä myös tapetilla olevia syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
hahhahahaha :D
mä en myöskään ole bambi, vaikka mun serkku mua sellaiseksi kutsuukin, mutta ihan muista syistä (ei siis myöskään siksi, että silmäni ovat käsittämättömän, eteerisen laajat). mä olen ajatellut sen niin, että jätän jäljen maailmaan, jossa elän. jos kuuluisin liisoihin, noihin ansarikukkatyttöihin, lipuisin elämän halki koskettamatta mihinkään, eikä lähdettyäni mistään voisi päätellä minun olleen joskus siellä. nyt kaikkialla on maamerkkejä minusta: arpia, kuoppia ja muistijälkiä. musta se on hyvä juttu.
Voi Noora, voin kertoa että nyt kikatan jo hervottomana. Se johtunee reilusta puolesta pulloa viiniä, jonka juuri ehdin nauttia jättäen pojalle vain vajaan puolet. Hyvä tuuleni ja juopotteluni taas johtuu ihanasta tiedosta, että valmistun todellakin maaliskuussa. Tästä kun oli epäilyksiä tammikuun alkupuolella, jolloin muistaakseni myös kommentoin blogiasi.
Olen täysi non-bambi toimissani itsekin, mutta onneksi sen osaa ottaa huumorilla. Jos olemme jossain missä suurin osa on liikkeellä piikkikoroilla ja itse tasapohjaisilla kengillä, olen aivan varmasti minä se, joka kaatuu liukkauteen tai muuten vain kompastuu. Onneksi on myös olemassa ihmisiä, jotka pitävät sitä mahdottoman inhimillisenä ja rakastettavana piirteenä, joten en jaksa suuremmin stressata näistä tapahtumista. Ainoastaan ehkä häpeän sitä kovaa vinkaisua, joka minusta näissä tapauksissa pääsee.
Mutta voi Noora, olen niin sanoin kuvaamattoman onnellinen :) Olen pahoillani että vain hehkutan, mutta kun en voi itselleni mitään! Arviointiseminaari aamulla pelasti koko kuukauteni ja voit kuvitella mikä keskittymiskyky mulla on ollut koko päivän. Oivoi. En ajatellut edes pudota maan päälle seuraavankaan kuukauden aikana :)
Terkuin typerästi hymyilevä non-bambi :)
Ja olen tehokas kirjoittamaan kaikesta mikä ei liity asiaan :D
Bambinaisissa on omat hyvät puolensa, he ovat yleensä sitä sorttia jotka viedään kokkareille tepastelemaan vahvassa meikissä mutta empiirisissä tutkinnoissa on tullut se vastaan että yleensä bambit ovat silkkaa ulkokuorta.
Maanläheisemmät naiset ovat oma lukunsa ja hyvä niin. Epäbambit ovat yleensä huomattavasti paljon vetoavampia ja on tullut huomioiduksi että he myös osaavat tarpeen tullen olla bambimaisia.
Me, jotka kirjoitamme tämän pseudonyymin alla, olemme sitä mieltä että pidämme sinusta yhtä kaikki. Ja kiitos toiveestanne, se pyritään ottamaan huomioon, kunhan kiire hellittää otettaan.
yhdyn enemmän kuin mielelläni minkin mielipiteeseen jälkien jättämisestä.
olen enemmän kuin iloinen cherpan puolesta, siis oikeasti WUHUU, sä oot niin mun idoli ton valmistumisen suhteen! onnea ja menestystä, hieno taistelu ja uskomaton tsemppi :)<3
mr.m., kiitos. tosiaan bambeissa ja ei-bambeissa on juuri nuo erot, ja yhtä kaikki te olette löytäneet ne; oikeastaan ei olekaan hassumpaa olla näin, eilen taisi vain olla trl-päivä.
Mä en muuten muista koskaan läpsineeni koiraita mihinkään säädyttömiin paikkohin. Sulle tuntuu sitä kuitenkin käyneen vaikka kuinka usein?!!
Omistuista.
Ootkohan sä jotenkin alitajuisesti niistä asioista ylikiinnostunut? (Tai minä alikiinnnostunut...hmmm...?)
Lähetä kommentti