Koska olen odottanut koko haasteen ajan tätä kohtaa, niin mun on vaan pakko tehdä se tähän heti perään. Anteexi.
Mä en ole sellainen tyttö, joka olisi penskasta asti suunnitellut häitään ja unelmoinut prinssistä tai mitään muutakaan. Mä halusin laukkailla pellolla vaarallisesti läikikkäällä ponillani ja opetella vaihtamaan renkaat autoon kymmenvuotiaana, pelata mustan labradorinnoutajamme kanssa piilosta ja rakentaa majoja. Tässä valossa on vähän outoa, että olen varsin aikaisessa vaiheessa päättänyt jo sen biisin, jonka haluan soivan mun häissä sitten jos niitä koskaan tulee. Muuten veikkaan, että annan häiden mennä aika löysin rantein, tärkeää on vain se, että mulla on maailman kaunein puku, pidennykset hiuksissa, ripsissä ja kynsissä ja että olen hoikassa kunnossa. Ruokaa ja juomaa pitää olla paljon, mutta yksityiskohdat ei niinkään kiinnosta mua, koska oikeasti niillä ei ole mitään väliä, eikä niillä siksi kannata stressata yhtään ketään.
Aion myös joskus vielä ottaa tämän biisin yhden rivin tatuointina reiteeni, mutta sen tapahtumiseen menee varmaan vielä vähän aikaa. Tämä biisi on oikeasti ihan hurjan kaunis: The Goo Goo Dolls: Iris. Mä toivon, että joku joskus ajattelee musta niinkuin siinä sanotaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
tän bloggauksen vuoksi etsin viimein noi lyriikat kun en koskaan ole niitä kertsiä pidemmälle kuullut / ymmärtänyt / nähnyt / jaxanut kuunnella. ja voi perkele <3
ei mulla muuta.
joo eiks oo fiinit? se on jännä miten jotkut osaa noin kauheen hyvin<3
Lähetä kommentti