Day 22 A song that you listen to when you're sad

Eiköhän kaikki tytöt ainakin kuuntele surullisina jotain slovareita. Sydänsuruissa kuuntelen ainakin U2:n biisiä One, josta en sillä tavalla edes kauheasti pidä, mutta siksi kai se sopiikin hyvin. Sitten kuuntelen vihaisen ja pörröisen 30 Seconds To Marsin The Killiä, ja sitä voi myös laulaa itkusta ja räästä puuroisella äänellä kovaa ja särkien. Noi kaksi tulee nyt helpolla mieleen. Muuten ehkä meinaan, että musiikki on enemmän kuitenkin iloista, haikeaa, herkkää eikä niinkään kirjaimellisesti surullista, vaikka onhan niitäkin.

Välillä mua hämmästyttää se, että ihmiset kehtaa kysyä niin tyhmiä kysymyksiä. Tai siis, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, jos ne esittää oikein, mutta silloin kun kyse on selvästi omasta viitseliättömyydestä ja mukavuudenhalusta niin mulla menee hermo. Pitää nyt jumalauta vähän jaksaa haastaa itseään henkisesti ja muistella vaikka, että missä sitä vessapaperia pidettiinkään tai jopa mennä niin pitkälle, että tarkistaa ne paikat, jossa sitä voitaisiin pitää. Lisäksi mä arvostan sellaista kerrasta oppimista, että jos joka päivä kysyy vessapaperia ja aina saa saman vastauksen, niin jos sitä vielä perjantainakin kysyy niin on vaan tyhmä ja disrespectful.

Huh, rankkaa olla itse näin täydellinen kun kaikki vituttaa. Oikeastihan olen aika tyhmä itsekin, ja nyt väsymyksestä ja siitä johtuvista rytmihäiriöistä ja krampeista erityisen kiukkuinen ja vastarannankiiskimäinen enkä yhtään hyvää seuraa. Mutta tiedän ja osaan päätellä silti, missä vessapaperia pidetään.

Ps. Uuden tatskan piirros pitäisi olla valmis tammikuun ekalla viikolla. Mulla ei oikeastaan olisi varaa siihen kun toi remppa lähti käsistä, mutta hui hai, mitä välii - ei mitään!