Tänään heräsin siihen, kun joku soitti ovikelloa puoli kahdeksalta aamulla. Koitin epätoivoisesti kiskoa kylpytakin tynkää ylleni Punkin äristessä verikoiramaiseen tapaansa jo ovella, josta sain sen napattua kainaloon ja avattua oven, vain huomatakseni, ettei kukaan seissyt sen takana, eikä vieressä, eikä missään näkyvillä. Kyllä ketutti, kunnes muistin bravuurini edellisessä kodissani olleen juuri samanlainen toiminta täysin vahingossa; siellä ovikellot näyttivät häkellyttävästi valokatkaisijoilta, joten tasaisin väliajoin painelin niitä vahingossa. Koskaan en kehdannut järkevän aikuisen tavoin jäädä odottamaan ja vilpittömästi pahoittelemaan vahinkoa, vaan aika kipitin nurkan taakse sydän pamppaillen odottamaan, että ovi aukaistaisiin ja suljettaisiin vahingontekijää huomaamatta. Koskaan en jäänyt kiinni, tosin jos omalle kohdalleni tämä toistuu, tuohdun kyllä aivan varmasti ja vielä huomattavissa määrin.
Tänään mun täytyy mennä ostamaan kalenteri; mulla alkaa olla niin paljon tekemistä. Ja se on hyvä.
Mulla on viimeaikoina ollut suunnattomia vaikeuksia keksiä otsikkoa; yhteen aikaan puolestani keksin pelkästään otsikoita, vaan en niiden alle tekstiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
:D Teetkö nyt varmasti sitten otsikon mukaisesti?
Mä oon huomannut saman ongelman, sisältötyhjyyden lisäksi otsikoiminen tuottaa kauheasti ongelmia, onhan otsikon oltava sellainen että se houkuttelee lukijan tavaamaan rivejä sinne viimeiseen pisteeseen asti.
heh, ainahan kaikesta pitäisi ottaa opikseen ja tykkään ajatella, kuten varmaan kaikki, että niin tekisin; totuus saattaa kuitenkin olla taruakin ihmeellisempi.
ja tosiaan, otsikoinnilla on suuri merkitys, ja toisinaan huomaan epäonnistuvani siinä surkeasti. mutta oppia ikä kaikki, toivottavasti tämäkin.
musta taas on parasta lainata jotain biisinosaa otsikoksi, tai tehdä siitä sellainen insideri, että vain harvat ovat valitut ymmärtämään.
mutta mä olenkin pervertikko.
Lähetä kommentti