tiistai 29. tammikuuta 2008

Mitenpä sattuikin?

Erään kerran otin parkkikiekon käteeni parkkeerattuani auton, ja se oli täsmälleen käsillä olevassa ajassa jo valmiiksi. Tänään kaipasin kipeästi purukumia syötyäni herkkuani Saarioisten maksalaatikkoa, ja kas; laukun pikkutaskusta löytyi paketti, jossa oli juuri yksi purukumi jäljellä. Joskus minun piti ottaa korkeasta pinosta neljätoista paperia, otin summamutikassa nipun, laskin ne ja siinä oli todellakin neljätoista paperia. Mennessäni junaan kerran, oli sattumalta valitsemassani vaunussa tasan yksi paikka vapaana, ja se osui silmiini heti, aivan kuin olisin saattanutkin kohdistaa katseeni vain siihen. Jonkun kerran juodessa lasissa on juuri sopiva määrä juomaa janon sammuttamiseen, se on mahdollista juoda kerralla helposti, muttei jää kaipaamaan yhtään lisää. Karuselli-pussiin on harvoin jäänyt viimeiseksi sellainen salmiakkikulmio, sekä juuri saman pinta-alan omaava määrä hedelmäkarkkeja; yleensä nämä eivät jää balanssiin. Mä olen muutenkin aika sattumaskitso, saan vainoharhakohtauksia enkä saata uskoa, että kyseessä on vain sattuma. En kyllä tiedä, mitä muutakaan se olisi, mutten siinä kohtaa välitä, suurentelen vain silmiäni ja pyrin muutenkin näyttämään sille, että kyseessä ei totisesti ole mikään tavallinen juttu ja muidenkin tulisi suhtautua asian vaatimalla vakavuudella ja ennenkaikkea skeptisyydellä.

Tämän merkinnän ensimmäisen kappaleen inspiroi se, että BB-Nikolla samanlainen lippalakki kuin Pörrillä. Ja tämä ei tosiaan sinänsä mitään, ellei Niko olisi myös syntynyt täsmälleen samana päivänä ja samana vuonna kuin minä, sen molemmat vanhemmat olisi samannimisiä kuin omani, ja sen tyttöystävällä olisi mun nimeäni. Niin ja pahoittelen tätä edellisestä blogista tutun kertausta, mutten tahtoisi linkittää sitä tähän, koska se ei ole visuaalisesti mieluisan näköistä, enkä ehkä osaisi tehdä sitä, joten en aio edes kokeilla. Ja turha tulla neuvomaan, en edes halua tietää.

Junalaiturille vieviä portaita nousi tänään edelläni mies, jolla oli tummat suorat housut, nahkakengät ja tummanharmaa villakangastakkin; noustessa miehen lahkeet nousivat ja näyttivät, että hänellä oli jalassaan beige-vihreät villasukat, jotka olivat varsin kotikutoisen näköiset.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eli tennissukista on päästy eteenpäin jonkin verran. Lenita, we salute you.

Mierolainen kirjoitti...

Villasukathan ovat mitä parhain keksintö ja niitä tulisi pitää huomattavasti useammin kuin tulee pidetyiksi.

Eka kappale oli aika hauska, koitin vaihtelevalla menestyksellä luoda mielikuvaa sua pyörittelemässä silmiä kun karkkimäärä on sun mielestä sopiva pussin pohjalla. "KATO! KATO!!! NÄÄKSÄ!!! Saman verran pinta-alaa!!! KATOOOOOOO!!!!!!!"

Kesäminkki kirjoitti...

ooh mutta nuohan on Enteitä ja niihin _tuleekin_ suhtautua asian vaatimalla vakavuudella! toi on kyllä edelleen pelottavaa tuo sun ja nikon välinen enteily, mutta toisaalta mieti miten paljon mulla ja pipari-pekallakin on yhteistä ja miten vähän se silti merkitseekään. sen ei siis tarvitse tarkoittaa mitään, vaikka usein se niin toki tekeekin.
ja missä oli siis mun kommentin se sellainen punainen lanka? sitä ei kai ollut.

nuunis kirjoitti...

kiitos minkki, toi pipari-pekan ja sun yhteys helpotti mua vähäsen. ja tosiaan, Enteet ovat vakavia asioita, ja vaikka välillä tunteekin itsensä voodoomummoksi miettiessään karkkien pinta-aloja, on oltava vakava. koitan kyllä pitää ne suurimmaksi osakseni omana tietonani, enkä kulje kylillä karkkipussinpohjan kanssa ja esittele sitä kaikille, herra m. ;)