lauantai 26. tammikuuta 2008

Lal lal lal la, äitini tanssi on ham.

Eilinen ei mennytkään aivan suunnitelmien mukaisesti, sillä päädyimmekin viettämään Pörrin kanssa iltaa kotona, ja seuraan liittyi myös useita hänen ystäviään. Jossain kohtaa ilmeni lievää suukopua, josta hyvinkin naisellisesti sain nenääni tuntemattomia esineitä, ja päätin ratkaista tilanteen kypsästi ja ennenkaikkea rakentavasti lähtemällä lähipubiin juomaan tolkuttomasti Jaloviinaa. Nyt ei kyllä enää harmita eikä tunnu oikeastaan mitään muutakaan, ja asia on jopa ratkaistukin, tai ehkä ennemminkin huomattu olemattomaksi.

Tänään ilmojen haltijat antoivat parastaan, ja oli nautinnollista seisoskella pihamaalla valmennustehtävissä ja saada päälle vielä kahvit oikein runebergintortulla. Näinä päivinä pitäisi myös maksaa reilun satasen arvoiset mätkyt, joista sain maksumuistutuksenkin jo, koska ajattelin, ettei ne voi olla tosissaan, mutta nyt alan luottaa siihen, että ovat. Pankkitili ja sieltä rahaa pois näpyttelevät sormeni vuotavat verta, puhumattakaan sydämestä ja shoppailuelimestä.

8 kommenttia:

Kesäminkki kirjoitti...

ja mistähän saamme kiittää otsaketta, joka on riemastuttavuudessaan ainutlaatuinen? :D

nuunis kirjoitti...

kiitos kuuluu carolle, joka jostain syystä oli tuolla tavoin tekstannut mulle yöllä, suluissa oli vielä "selittävä" teksti: (brita koivunen, sucu sucu). sain häneltä myös toisen tekstarin, jossa luki "reippaina käymme rekkain alle!", joten.. en tiedä. hauskaa oli, kai.

Mierolainen kirjoitti...

Meinasin myös kysyä otsakkeen alkuperää. :D

Olet päästänyt naisellisuuden oikein kunnolla käyntiin juomalla jallua? Siitä tulee holtiton känni.

nuunis kirjoitti...

no niin. lähdin ennen yhtä kotiin ja muistan kaatuneeni kotimatkalla toistuvasti; holtiton on juuri se sana.

Anonyymi kirjoitti...

Olin bongaamassa Nuunikselle blogiotsikoita bluukkarin karaokelistoista ja koska kelasin, ettei muisteta niitä muuten, laitoin ne tekstiviestinä. Nuu oli at the mo juonessa mukana, mutta ei selvästikään ihan niin mukana kuin mitä mä oletin at the same mo.

Jallulla oli osuutta asiaan, tosiaan.

Mua saa muuten kiittää myös em. holtittoman naisellisesta kännistä. Koska mulla on astetta parempi viinapää kuin N:llä, niin tiesin sen olevan ongelmissa, kun huomasin jonku viidennen tarjotun jallushotin kohdalla ajattelevani: "NYT olen liian skutsit". Siitä yleensä tietää, että Nuunis on jo psykoosissa, ja akuutin psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Siis jallun ollessa kyseessä. Punkkua juodessa se pesee mut ihan kuus nolla.

Kesäminkki kirjoitti...

aHAA, täältä selviää mystisen panun arvoitus! onpa jännittävää :D
ja toi reippaina käymme rekkain alle on jotain, jonka mäkin olen kuullut - mutta onko se oikeasti joku kipale? hyytävää.

Anonyymi kirjoitti...

Ja kyseessähän on Hassisen Kone. "Join me in death" lähiöpubikansalle? (en oo ko. kipaletta kuullut....)

nuunis kirjoitti...

kauheasti juttua. en edes yritä pysyä mukana, muuta kuin tunnustaa kikattavani lähiöiden "join me":lle.