maanantai 27. joulukuuta 2010

Tonttu se vaan syö lunta

Sain Pöntöltä lahjaksi kirjan, joka kertoo Hanoi Rocksista. Luin sen eilen loppuun, ja pidin siitä hurjan paljon - niinkuin pidän oikeastaan kaikista kirjoista, jotka kertovat rokkitähdistä. Yksi juttu mikä mua harmittaa on se, että miksei mun naapurissa koskaan ole asunut kommuunillista nuoria renttumuusikoita, joilla ei ole rahaa ruokaan, niin että voisin paistaa niille jotain syötävää ja päästä niiden kirjaan sitten? Mötley Crüen naapurissa meinaa asui joku, joka toi niille aina välillä ison kulhollisen spagettia. Ne kyllä varmaan möykkäisi niin kauheasti, että alkaisi vituttaa vaikka saisikin katsella kun laihat glamrokkarit syö nälkäänsä jotain mun tekemää. Mä tykkään katsoa, kun mun tekemää ruokaa syödään. Jotenkin tossa kirjassa oli myös aivan huikea what if -juttu liittyen Razzlen kuolemaan. Voin vain kuvitella, kuinka paljon Hanoit itse on sitä miettineet, samoin kuin varmasti Mötleyn jäsenet. Joskus tuntuu, ettei asiat tapahdukaan syystä.

Joulu oli ihana taas. Landella oli aattona melkein 30 astetta pakkasta, ja lämmityssysteemit menivät moisesta kylmyydestä vähän tahmeiksi, josta syystä ensimmäisenä yönä sisälämpötila oli vain reilut kymmenen astetta. Nukuin kaksissa housuissa ja kaksissa villasukissa, huppari ja pipo päällä, ja silti palelin. Onneksi pakkanen sitten lauhtui ja saatiin kaikkia tulisijoja hyödyntäen lämpökin nousemaan ihmisille sopiviin lukemiin. Äitikarhu oli onnistunut taas jouluruoissa paremmin kuin hyvin ja landella oli hyvin valkeaa ja kaunista. Sitten olikin taas edessä paluu arkeen..

Tällä hetkellä vihaan tota remppaa ja muuttoa niin saatanasti, ettei meinaa henki kulkea. Koko ajan tulee vain lisää ja lisää jotain, aikataulut vaan paukkuu ja jengi jeesustelee jotain baaritiskiä ja keittiön saumojen uusimista, vaikka nyt haasteena on se, että saadaan jo nämä käynnissä olevat projektit joskus loppuun, raahattua kaikki kamat sinne ja luovutettua vanha kämppä vuoden vaihteessa. Oon repinyt kohta kaiken tukan päästäni ja olen akuutin stressireaktion kourissa, ja Pörri vaan maalailee taivaanrantaa, millaiset ledivalot sen baaritiskin päälle tulee. Voi jumalauta. Jos mä joskus mietin vielä mitä tahansa remonttia tai muuttoa, niin lyökää niin kovaa ja niin monta kertaa, että tulen järkiini. Lisäksi tässä syö myös se, että vaikka teen sellaisia hommia ja sellaisia määriä, etten usko että kukaan tuntemani tyttö tekisi, niin en saa yhtään tunnustusta tai kannustusta. Kaikki vaan tahtoo kertoa miten kyllä nekin on pessyt vitusti pyykkiä ja nukkunut saatanan huonosti tai ollut enemmän remppaamassa. Mulla on fiilis aivan vitun mennyt. Luin horoskooppikirjasta, että merkkini rapu reagoi valtaisan stressitilanteen äärellä joko joutumalla kofeiinikoukkuun tai ratkeamalla ryyppäämään. Täytynee varmaan koittaa tota jälkimmäistä kun eka ei toimi.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Repesin otsikolle ihan täysillä. Sit jouduin duunikavereille vähän selitteleen et " noku, noku, yks mun kaveri on kirjottanut tolleen hassusti..". Paras ikinä.

-zäkmän-

Kesäminkki kirjoitti...

toivona sisäisesti nautittu lumi ei ollut väriltään keltaista.

mä en ymmärrä, miksen asu sun naapurissa. mä söisin hyvin kiitollisena miltei mitä vain, etenkin suuria kulhollisia spagettia. mutta ei, me emme onnistu.

mä haluaisin tsempata sua täysillä ja nyt aionkin tehdä niin. miksen soita sulle? nyt soitan!

nuunis kirjoitti...

:D haha zäkmän! mä kanssa kuulin ton yheltä duunikaverilta enkä tajuu miten se naurattaakin niin. ja siis keltaista luntahan nimenomaan kannattaa syödä!

ja minkki, sähän soitat kitaraa ja laulat bändissä, kyllä sulle voisi laittaa spagettia siis jos vaan asuisit naapurissa.

Lilith kirjoitti...

Koska mut on aikanaan ihan korkeakouluun lähetetty että tajuaisin rakentamisesta jotain, niin koitanpa nyt ammentaa niistä opeista sulle lohtua.

Eli,
1) jos tuntuu muka siltä, että huvittaa remontoida (tai rakentaa), niin: älä rakenna. Tai remontoi. Maailma on väärällään ihan inhimilliseen kuntoon remontoituja luukkuja.

2) kun tästä huolimatta remontoit (tai rakennat) niin älä nyt hemmetissä sitä ainakaan itse tee. Naapurin Ranenkaan kanssa ei tule kuin itku ja sen kotintahtomista ei kestä kenenkään lompakko. Eli ammattilaiset asialle ja itte kannattaa lähteä vaikka kaljalle. Tai minilomalle.

3) kun sitten remontoit ja rakennat itse ja vaativampaan hommaan pyydät naapurin Ranen, koska se on kerran nähnyt kun se homma tehdään, niin älä tule hulluksi. Kyse ei ole ihmishengistä eikä kolerasta. Eikä niitä pieniä virheitä näe kukaan muu kuin sinä ja muut remonttitautiset.

4) Kun sitten tulet hulluksi, niin muista, että se hulluus menee ohi. Mutta ne viimeiset listat eivät löydä paikalleen kuin viisi minuuttia ennen välittäjän tuloa, eli sen välittäjän joka aikanaan sen asunnon myy joskus vuosien päästä.

nuunis kirjoitti...

kiitos lilith, toi oli aivan killeri listaus! :D oikein hymyilytti :) täytyy muistaa oikeasti mennä kahden ekan kohdan mukaan jatkossa, vaikka kaksi viimeistä lohdutti ihan suunnattomasti.

nuunis kirjoitti...

tsihihi, mä vaan tirskun itsekseni täällä samalla kun luen tota listaa uudestaan ja uudestaan! :D

Lilith kirjoitti...

Ihanaa, mun flunssaista mieltä lämmittää olla viihdyttävä :)
Ens kerralla voin sit esittää talonrakennussimulaattorin, vaikka se on kyllä paljon hauskempi livenä.

nuunis kirjoitti...

ooo, sitä odotellessa!