Eilen olin niin poikki, etten jaksanut tehdä mitään. Kutsu kyllä kävi viedä Punkki leikkimään ihmislasten viihdykkeeksi ja siinä olisi samalla itse saattanut siemailla hiukan vaikka viintä, mutten jaksanut mitenkään. Siispä mökötin himassa, tai siis kunhan olin, ja join sangriaa, jota aion juoda kyllä kesällä aina, koska se on ensinnäkin halpaa ja toiseksi erittäin maukasta. Maukas taitaa tosin olla enemmän ruokaan kuin juomaan liitännäinen adjektiivi, mutta minäpä en piittaa. Eilisen uupumukseen saattoi kyllä osiltaan vaikuttaa myös ne tosiseikat, että tappelin koko edellisen yön ton yhden kanssa, mulla oli kauheat menkat, leipomossa oltiin myöhässä ja kaikki tilasi kuormien painosta päätelleen märkää ruisleipää sisäänleivotuilla kivillä, jouduin haastattelemaan toimitusjohtajaa ja että Lilyyn oli murtauduttu yöllä. Rikosilmoitusta tehdessä tulee mielenkiintoinen rikoksentekijän profiili muuten; autosta varastettiin soittimesta eräs muoviosa paneelin takaa, paneeli ja itse soitin eivät siis kelvanneet, sekä nippu CD-levyjä, joukossa sellaisia helmiä kuin Bon Jovin Crossroads sekä itse poltettuja levyjä, joissa on noloja kesäbiisejä. Disco Ensemblen First Aid Kit on ainoa, jonka katoaminen oikeasti vähän harmittaa.
Tänään oltiin Punkin kanssa piknikillä kallioilla, mutta tuuli oli hiukan viileä siihen ja sitäpaitsi Punkki hautasi eväänään olleen verisen hirvenpalasen heti alussa kallionkoloon, ja näytti sen jälkeen pitkää naamaa, kun sillä ei ollut mitään tekemistä. Siispä hörpin hiukan sangriaa ja päivetyin kananlihaisana, kunnes lähdin kotiinpäin. Matkalla mua katsottiin inhoten, kun kädessäni oli verinen muovipussi sen luun jäljiltä, ja hihittelin itsekseni (kuten tavallista).
Kunhan saan taas rahaa, aion ostaa seuraavia asioita: liput Ruisrockiin, liput Disco Ensemblen Tavastian keikalle, blondin hiusvärin, korkeavyötäröiset farmarihousut, sellaiset ihanat Cheap Mondayn kengät, purkkapinkkiä kynsilakkaa, Escadan uuden kesätuoksun ja uudet korkokengät. Jotenkin koen, että teen niin maskuliinista työtä, että olisi parempi alkaa yrittää taas edes toisinaan tepastella korkokengissä, ne tuo myös sellaista uniikkia ryhtiä ihan itsestään; koulun alkuaikoina laitoin korot aina pitäessäni esitelmiä, sillä niiden kanssa olin ylvään ja itsevarman näköinen, mikä ei tietenkään ole totta, mutta tärkeintähän on se, mitä muut luulevat. Olen myös koko täysikäni tuoksunut Escadan kulloisenkin kesän tuoksulle, ja kun tässä eräänä lähimenneisyyden päivänä päätin käyttää yhtä niistä sellaisesta miniature collectionista, oli olo todella nostalginen, tunsin melkein juurikin korkokengät jalassani ja kevyen kesämekon ylläni, lämpimän ja pehmoisen tuulen heilauttaessa siltä tuoksuvat hiukseni kasvoille ja hyväilevän paljaita olkapäitä. (Täten tämä kirjoitus melkein putoaa hiukan unholaan jääneeseen hajumuistitorstaiteemaan, ja hyvä niin). Siitä tulee myös mieleeni ystäväni Mrs. Smith, joka käyttää yhtä helvetisti sitä hajuvettä kuin minäkin, ja se, kun yhdessä tepastelemme rinta rinnan korkojen kopistessa lämpimässä kesäyössä, siiderinmaku suussa, ja jos tuoksusta jäisi silminnähtävä vana, olisi se glitterisen kimaltava, siinä olisi pinkkiä ja mustaa ja pitsiä, ja sillä olisi niin hauskaa, että se kirkuisi toisinaan hiukan, ja siitä kuuluisi The Mighty Mighty Bosstonesien musiikkia.
Maistoin myös Kopparbergin uutta kirsikkasiideriä, ja vaikka siinä aluksi oli hiukan liköörikonvehtimainen vivahde, niin luulen sen olevan tämän kesän se siideri, jota kernaiten terassilla joisin. Tosin käytännön syistä tulen juomaan raparperi lightia, koska paitsi että sen saatavuus on huomattavasti parempi, niin se on myös laittia, mikä on hyvä. En varmaan kuitenkaan ikinä pääse itseäni tyydyttävään kesäkuntoon, mutta silti on hyvä yrittää edes siiderin verran.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Me ostettiin eilen Wii Fit ja ajateltiin sen avulla kesäkuntoa :D Äsken kyllä jo hölkkäsin hikihatussa sen kanssa ja punnersin ja kaikkee!
...On se niin saatanan vaikeaa lähteä ulos juoksulenkille tekemään samaa.
Mighty might bosstones on mahtavaa kesämusaa!
Mulla on vähän huono olo, haluaisin terassille.
heh, tunnistan täysiä cherppa ton jutun.. mäkin maksan kallista salijäsenyyttä, ja vaikka toisinaan jaksan siellä oikein käydäkin bodailemassa, niin lenkki ajaisi ihan saman ja saisi vielä raitista ilmaa. en vaan tajua. se wii on varmaan kyl kiva?
on vähän huolestuttavaa, että mierolainen haluaa kasilta aamulla terdelle :D vai onko se sittenkin terveyden merkki, en tiedä.
Terassille haluaminen ei tarkoita alkoholia vaan yleistä olotilaa ja sitä vapautta kun ei tarvitse istua toimistossa kuten juuri nyt. Tai kohtahan lähden manalan syövereihin.
luulen, että jos tehtäisiin galluppi niin enemmistö ihmisistä luulisi tolla viitattavan alkoholiin. mutta, hienosti kuvailtu olotila, tiedän juuri mitä meinaat.
Mä oon suunnitellut jo tulevaa kesälomaani (en tiedä milloin se on) ja odotan innolla juuri tuota terassivapautta. Voi siis mennä päiväkänniksi kauppareissu, taikka voi lähikauppamatkalla mennä Suokkiin muutamaksi tunniksi hassuttelemaan.
mainiosti tavoitettu juuri tuo kesäöiden tunnelma, kun mitä vain voi tapahtua, ei ole pimeää eikä elämän kurjia realiteetteja muista edes etäisenä jomotuksena.
kaikki yltiönaiselliset ja, etten sanoisi barbimaiset, asiat ovat aivan erityisen kannatettavia juuri tuolloin, kun joutuu muuten voimailemaan tai olemaan jotenkin vähemmän se, mikä oikeasti olisi, jos saisi.
mäkin eilen meikkasin, kun lähdettiin äidin kanssa kävelemään ton lammen ympäri.
paitsi mä nyt meikkaan aina muutenkin. mutta siis.
hihih, sanavahventeena epätoivottu lähisukulainen anopu.
Lähetä kommentti