Bo-bo-boring

Mieleni on viime aikoina vallannut kaksi asiaa. Ensimmäinen on aika turhamainen, nimittäin firman pikkujouluihin sopivan asukokonaisuuden löytäminen. Onneksi olen tajunnut kääntyä kahden luotettavimman stylistini, nimittäin äidin ja Panun, puoleen. Nuttu mulla jo on, se jonka Miero auttoi mua ostamaan, sitten äiti osti laukun ja sukkikset ja Panu lainaa korut ja kynsilakan. Niin kengätkin on, en ole vielä päättänyt laitanko korkeammat vai matalammat korkkarit. Hiukset on vähän ongelma, joten taidan laittaa ne siten kuin ne aina ovat. Kävin tänään solariumissakin.

Toinen asia on ratsastuksellinen. Paukis on toiminut varsin hyvin ja vähentänyt pyörimistä potkien huomattavissa määrin, mutta silti sen kanssa mun ajoitus on ihan hakusessa. En yhtään tiedä, mistä pitäisi milloinkin vetää tai mihin lyödä, mutta ei varmaan auta kuin yrittää niin kauan, että alkaa tulla hajua siihen hommaan.

Muuta ei sitten olekaan tapahtunut oikeastaan. Paitsi se, että saan yrittää valmistua koulusta vielä vuoden, ja se, että tiedän tulevaisuudessa eli tammikuun jälkeenkin saavani jatkaa nykyisissä työtehtävissäni. Se tuntuu mukavalle. Ainakin vielä näin ennen pikkujouluja, koska en vielä ole yrjönnyt kenenkään päälle, laulanut karaokea poronsarvipäähineessä enkä stripannut pöydällä pudoten sieltä.

Easy like a Sunday morning

Ja millainen aamu olikaan. Niin kaunis, että myrskyn oli väistämättä noustava, niinkuin se nousikin. Valjastin valkean (voi miksei se oikeasti voi olla valkea, tuntuu kuin eläisin valheessa) ratsuni ja torveeni puhaltaen kannustin sen laukkaan kohti sotatannerta. On sanottava, että Paukis on suurten tunteiden ratsu; tänään se käyttäytyi niin normaalisti ja teki kaikki asiat, että olin purskahtaa itkuun ja koutsinkin naama venähti vähän kun tilitin tärisevällä äänellä "what would I do without you" kaulaillen samalla hämillään olevaa Paukista. Mutta sitten, myrsky nousi, niinkuin nurkissa pahaenteisesti vinkunut tuuli oli omalla kielellään vannonut.

Tässä päivässä muuta parasta on ollut uusi, valurautaisen näköinen kenkäteline, johon mahtuvat jopa kaikki meidän kengät. Saatiin myös uusi jalkalamppu, jonka valossa näin lakata kynteni pitkästä aikaa mustiksi. Söin lounaaksi pyttipannua ja päivälliseksi kalapuikkoja kermaviilikastikkeella ja perunamuusilla. Pesin pikkuisen koiran, koska se haisi pissalle, ja nauroin kun se sinkoili ja hepuloi ympäriinsä taistelupossu suussaan. Pyyhin kylpyhuoneen kaikki tasot ja järjestelin hyllyt. Imuroin lattiat, asettelin matot suoraan ja viikkasin lattialla normaalisti säilyttämäni vaatteet kaappiin. Sytytin kaikkialle kynttilöitä, yhden sellaisenkin, mihin voi laittaa päällä olevaan maljaan vettä ja eteeristä öljyä, joka tuoksuu kookokselle. Nyt taas kaikki on aika hyvin, ja aion napostella telkkarin ääressä kirsikkatomaatteja ja vihreää teetä, turvassa omalla sohvalla, myrskyn paukkuessa tunnelmallisesti ovien takana.

Tosi paha TRL-lauantai

Jokainen varmaan tietää, kuinka valokuvissa toisinaan onnistuu näyttämään kuka tahansa tosi rumalle. Julkkiksistahan näitä on vaikka kuinka paljon, esimerkkinä nyt niinkin helppo kuin Britney, josta on arkena saatu sellaisia otoksia, ettei niissä uskoisi olevan saman tsubun kuin levyjen kansissa. Normaalipainon ja terveyden kannattajana en itse ole tällaisista otoksista itsestäni kovinkaan huolissani yleensä, vaan ymmärrän kuvakulmien vääristykset ja asentojen merkitykset, mutta viime aikoina on joka paikassa tullut vastaan niin pahaa matskua että se ei voi enää olla sattumaa.

Viimeinen niitti tälle oli se, kun näin tänään kuvia kaverini häistä. Yhdestä kuvasta katsoin, että kas, joku pulska poika on pukeutunut tytöksi, mutta mitä: sehän olin minä. Ihan kauhean kiiltävä transunnaama ja normaalipainoisiin ystäviini ja muihin kuvissa esiintyviin henkilöihin verrattuna näytin noin kaksi kertaa leveämmälle. Ja tasapaksulle putkilolle, ihan sievä mekko näytti rippialballe, joka on täytetty neliöllä. Koin hurjaa tarvetta poistaa kuvista kaikki tagit ja sen jälkeen itseni Facebookista, ja sen jälkeen tappaa itseni. On kauheaa, kuinka vastenmieliselle voikaan näyttää. En mene enää minnekään ikinä tai näytä naamani tai ainakaan vartaloani missään. Syön pelkkiä salaatinlehtiä tehdessäni samalla vatsalihaksia tai punnerruksia tai haarahyppyjä.

Hyi että. Tämän lisäksi en osaa ratsastaa ja olen huono sosiaalisesti sekä muutenkin pahapäinen.

Rakas päiväkirja

Kun loggasin sisään, blogger kertoi, että tällä blogilla on "1 lukija". No, onhan se enemmän kuin 0 lukijaa. En tosin tiedä, miten sekin määritellään ja mitä se käytännössä tarkoittaa.

Onneksi joudun kirjoittamaan tästä päivästä listan, sillä tunnen oloni varsin epäjäsentyneeksi ja kirjoituskyvyttömäksi.

1. demonisen hevosen hakkaaminen ja sen turkin ajelu (vaaralliset ja typerät tekemiset, jotka tällä kertaa päättyivät kuitenkin molemmat hyvin)
2. joulutorttujen syöminen (parasta päivässä)
3. fyysinen ja psyykkinen taantumatila (ehkä pysyvä tulevaisuudessa?)
4. eläinten pukeminen toppavaatteisiin (söpöys)

Yöllä heräsin siihen, kun Punkki nukkui meidän välissä pää tyynyllä, selällään, ja pitäen käpäliään suorina alhaalla kylkiään vasten. Se näytti aivan irvokkaalle ja epämuodostuneelle ihmislapselle koristessaan siinä tyytyväisenä, enkä meinannut saada silmiäni irti siitä. Muutenkin se syö monia asioita vain siksi, että ihmisetkin syövät niitä, joten veikkaan, että myös tämä nukkumisasento on vähän kopioitu. Nykyään se myös toisinaan seisoo hurjan pitkiä aikoja pitäen käsiään alhaalla, enkä silloin voi olla kuvittelematta sille Heman-teepaitaa ja pikkuista propellilippalakkia, enkä sitä, kuinka kaikki muut äidit katsoisivat Jari-Punkkia karsaasti leikkipuistossa. Jari-Punkki on vähän karvainen ja sillä on aika pitkä naama, muttei se Jari-Punkkia tunnu haittaavan eikä se välitä, vaikka sitä siitä vähän pilkataan. Jari-Punkki tosiaan etenee lähinnä konttaamalla hurjaa vauhtia, muttei me olla nähty tarpeelliseksi puuttua siihen ja pakottaa sitä kävelemään, koska se kuitenkin voittaa kaikki tarhan juoksukilpailut. Onhan Jari-Punkki vähän erikoinen, ja tosi hyvä ottamaan suullaan kopilla kiinni kaikkia pikku herkkupaloja, mutta tärkeintä meistä on ettei se sitä itseään vaivaa. Vai mitä Jari-Punkki? Jari-Punkki? Pyydystitkö sä hiiren? Ha, kuinka moni muu penska pystyy tähän?? Hieno Jari-Punkki, duktig!

Where´s your head at?

Kaikki, joiden blogeja luen, tuntuvat olevan erinomaisella tuulella. No, minäpä en. Ja aion kertoa yhden asian, mistä tämä johtuu.

Minulla on siis siskolta peritty hevonen, jota kutsutaan tässä yhteydessä vaikka Paukapääksi, eli Paukikseksi. Paukapää on kaunis kuin kuva ja sen fysiikka on erinomainen kaikkeen temppuiluun, ja siksi se osaakin kaiken, mitä hevoselle noin ylipäätään voi opettaa. Kuitenkin Paukis ei ole oikeastaan mitenkään motivoitavissa suorittamaan minkäänlaisia ihmisen toiveita. Tässä fiktiivinen keskustelu, jonka kävimme tänään.

Nuu: "Hei Paukis, eikö olisi kiva vähän juosta?"
Paukis: (niittaa paikoilleen ja potkaisee jaloillaan satunnaisiin suuntiin) -EI.
Nuu: "Kiltti Paukis, se tekisi tädin iloiseksi?"
Paukis: -EI.
Nuu: "Paukis, täti alkaa vähän hermostua, juokse nyt" (käskevään sävyyn)
Paukis: -EI.
Nuu: "Sitten joudun vähän satuttamaan sinua. Juokse!"
Paukis: (potkii pyörien samalla) -EI.
Nuu: "Saat karkkia?"
Paukis: "-EI.
Nuu: "Sitten hakkaan sut verille?"
Paukis: -EI. (potkaisee ohi kulkevan tädin hampaat kurkkuun ihan vain näytösluontoisesti ohimennen)
Nuu: "No mitä me sitten Paukis tehdään?"
Paukis: -EI.
Nuu: "Et saa ruokaa viikkoon ja laitan sinut katsomaan kun kidutan kuoliaaksi kaikki rakkaasi, joko juokset?"
Paukis: (silmää räpäyttämättä) -EI.

Nuu kihisee raivosta, Paukis ei tee mitään, kunnes yhtäkkiä tuosta vain tekee pätkän liitoravia, sen jälkeen hiukan lisättyä, nostaa laukan ja vaihtaa sarjassa; kunnes jossain kohtaa se ottaa taas umpimielisen ilmeen ja hokee ainoaa sanaa, minkä se osaa: EI.

On tänään tapahtunut muutakin. Söin sushia lounaaksi ja avasin vahingossa työkaverini huoneen oven, kun se vaihtoi vaatetta.

Vie mut kotiin, James!

Vaikka väsyttää ihan kamalasti, oli tässä aamussa hyvää Battery Stripped, jota join ja yritin olla kaatamatta nahkahanskat kädessä ratikassa sekä kolumbialainen vaniljakahvi, joka on suunnilleen kilsan päässä automaattilateista paremmuudessa. Lisäksi laitoin pitkästä aikaa Donna Karanin DKNY woman -hajuvettä, ja se tuoksuu niin hyvälle, että välillä vilkuilen ympärilleni etsien hyvän tuoksun lähdettä, vaikka olenkin se itse. Pidän myös kovasti perunapiirakoista, etenkin niistä rukiisista; kerrankin terveellisempi vaihtoehto on paremman makuinen ihan vilpittömästi.

En todellakaan väitä itse olevani mukavuudenhaluton, mutta silti mielestäni mukavuudenhalulla tulee olla joku raja. Toisinaan kun kuuntelen ihmisiä, joista olisi oikeasti ihan normaalia käyttää pelkästään siivojaa ja kokkiakin kaikkien aterioiden valmistamiseen kotona, mietein, että eikö näiden mielestä ole yhtään hienoa saada itse jotain aikaan. Omaan mieleeni kokkaaminen ja siivoaminenkin yleensä on palkitsevaa, pidän siitä, että omilla pikku kätösilläni saan asioita aikaan. Lisäksi esimerkiksi hiustukkojen tonkiminen lavuaarista pitää ihmisen mukavasti maan pinnalla, ja tottuu siihen, ettei kaikki ole aina mahdollisimman puhdasta ja epä-ällöä. Hauskaa muuten oli, kun kerran lounastauolla olin valitsemassa salaatteja vitriinistä, ja tarjoilijatyttö (joka on muuten maailman kaunein ja siksi käyn aina siellä paikassa) pudotti kolikon kanapalojen joukkoon. Vieressäni ollut fiini rouva tokaisi välittömästi "USCH" ja nyrpisti hevosennaamaansa ravistellen ranteitaan ilmeisen vastenmielistyneenä, josta innostuneena valitsin tottakai kanaa, jolloin kaunis tyttö poimi kolikon sormin pois kanojen joukosta ja alkoi mättää. Rouvan naama venähti pahasti, kun taas itse hymyilin kipeäätekevän leveää hymyä ja tuijotin rouvaa räpäyttämättä. Se oli niin järkyttynyt moisesta hygieenittomasta barbaarisuudesta että sain vaivoin tukahdutettua tirskauksen, kun se kompuroi ulos putiikista. Sama juttu on, jos syön jotain jossain, ja Punkki on mukana, ja ihmiset katselevat sitä inhoten. Silloin nostan sen syliin ja syötän sille pieniä ruoankimpaleita omasta haarukastani, josta se nappaa ne hyvin sirosti. Ihmisten puistatellessa inhossa annan sen vielä nuolla naamaani, taas hymyillen ja tuijottaen räpäyttämättä, vähän vammaisella tavalla onnellisen näköisenä. (Ps. eksyin pahasti alunperin aiotusta aiheesta ja siksi lopetan nolona ja menen rangaistukseksi kampaamaan tukkaani).

Melkein viikon puolivälissä

Kävin tänään ehkä häkellyttävimmällä kampaajakäynnillä ikinä. Kampaaja oli kosovolainen mies, joka selitti koko ajan siitä, kuinka italialaiset miehet on mammanpoikia ja kuinka on ihmeellistä, että mun tukka on märkänä kuin purkkaa kahden eri hoitoaineenkin jälkeen. Ainakin jälkimmäinen asia on kyllä fakta, ja todennäköisesti ensimmäinenkin. Hyvin se kuitenkin pätki, joten ei haittaa, ja oli se tavallaan ihan hauskaakin, en vain osannut varautua tuollaiseen.

Päivän hyvä jätkä on puolestaan K-kauppiaani, joka lähetti mulle paksun lehden, jonka nimi on helpot ja nopeat juhlaherkut. Rakastan reseptien lukemista, ja otan aina ruokakaupasta mukaan RuokaPirkan (ruotsiksi MatBirka), ja luen sitä sängyssä ja näen kauniita unia sitten. En kuitenkaan useimmiten kokkaa reseptien mukaan, mutta haen niistä vaikutteita ja ideoita. Toinen lukuprojektini on Frédéric Beigbederin kirja nimeltä 8,99€, joka kertoo mainosmaailmasta. Jo kirjan nimi on ideana mielestäni ihan mahtava, se vaihtuu aina sen mukaan, mitä se myytävän maan rahayksikössä maksaa; alkuperäiseltä nimeltään se on 99 frangia. Paitsi että tykkään huumausaineiden käyttäjien näköisistä miehistä, tykkään myös lukea sellaisia kirjoja; kevyt huumeviihde on ehdottomasti suosikkiani.

En mennyt talliin jotta ehtisin pestä pyykkiä, ja aionkin tehdä sitä vaikka kello on sata. Ei mua naapurit kiinnosta, ainakaan enempää kuin se, että saan töihin puhtaita vaatteita. On ihan tyhmää, että Pörri on iltavuorossa ja pääsee vasta kymmeneltä, koska olen vaihteeksi hyvin ihastunut siihen. Ilmennän sitä tekemällä paljon voileipiä ja hieromalla hartioita aina pyydettäessä.

Through pitch black insights

Viikonloppua voisi luonnehtia sanalla vaihteleva. Perjantaina makasin töiden jälkeen koomassa kotona. Lauantain aloitin haravoimalla pihatalkoissa kolme tuntia märkiä lehtiä ja sain rakon peukaloon. Se on kipeä ja kirvelee hurjasti kastuessaan. Sitten menin talliin ja olin innoissani kun pääsin pitkästä aikaa koutsaamaan. Valmistauduin vasta eilen varmistuneisiin tupareihin huolellisesti laittamalla ihan liikaa meikkiä ja kerrankin löysin vaatteet, joista pidin. Juhlissa näin paljon tuttuja ihmisiä, kävin hyviä keskusteluja ja join pinkkiä boolia. Käytin isäntäperheen kultsin pihalla ja jättäydyin vapaaehtoisesti pois Aliaspelistä, koska humaltuneena alan käyttäytyä väkivaltaisesti ja uhkaavasti pelatessani sitä (olen tietysti myös etevin noiden lisäksi).

Lähdin jossain kohtaa poikien kanssa samaa matkaa keskustaan, jonne olin sopinut treffit Minkin kanssa. Koska ilmeisesti taksikuskeille on tullut joku uusi tiukempi säädös ylikuormasta, jouduin jäämään odottamaan seuraavaa yhden pojan kanssa, mutta ilmeisesti joku muukin halusi sen seuraavan taksin, joten jouduimme taapertamaan pihojen läpi ja aitojen yli kohti taksitolppaa. Lopulta halukas vuokra-ajuri löytyikin ja seikkailu saattoi alkaa. Tapasin Minkin kantapaikassa ja ostimme perinteisesti pullon skumppaa. Muutama tunti kiemurreltiin varsin tehokkaasti strippitangoissa, mutta sitten musiikki ei enää miellyttänyt korvaamme sitäkään vähää kuin yleensä, joten poistuimme toiseen kantikseen. Siellä saimme puhuttua auki yhden jutun, mikä oli mahtavaa, mutta itkin siihen hiukan sitten päälle, räkää ryystäen ja nikotellen kouristuksenomaisesti. Hieno yksityiskohta poistumisessani oli se, etten jaksanut jonottaa taksia, vaan päädyin käyttämään bussia; maailma pelastuu. Samaan bussiin tuli myös yhden koulukaverini poikaystävä, joka herrasmiesmäisesti auttoi mua maksamaan matkan, koska olin niin naamat etten saanut rahoja pois lompakosta. Koitin pitää kohteliasta keskustelua yllä, mutta koska en myöskään pystynyt lausumaan montaakaan konsonattia puhtaasti, oli se varmaankin enemmänkin kiusaannuttavaa. Yritys on tietenkin tärkein ja aikeeni hyvä, vaikkei se toteutuksessa ihan näkynytkään.

Eilen tuli taas esille se ongelma, että mun ystävällisyys ja normaali keskustelu näyttäytyy miehille räikeänä flirttinä ja suoranaisena lupauksena saada laittaa se mihin vain. Itse en todellakaan koe flirttaavani tai suoranaisesti pokaavani, vaan keskustelevani normaalisti, tehden jatkokysymyksiä ja kannustaen sellaisilla eleillä kuin esimerkiksi hymy tai nyökkäily. Kuitenkin tosiaan jotain tapahtuu tässä välissä, ja saan toisinaan ihmiset kiusallisen ja vääränlaisen hullaantuneeksi itseeni, syystä jota en osaa hallita mitenkään.

Tänään olen ollut hyvin hauras. Sunnuntaissa parasta on televisiomaraton, joka alkaa kuudelta Janice Dickinsonin mallitoimistolla, jatkuu sarjalla Muodin Huipulle, jota täytyy kyllä katsoa viimeiset puoli tuntia Idolsin kanssa samaan aikaan, ja lopulta yhdeksältä sen päättää Big Brother Talk Show. Fanitan muuten Pete Parkkosta ihan täysiä, enkä vähiten sen tukan takia.

Uusiks meni, molopää

Maanantai
Tänään ostin Stockalta neljä leipäveistä, ja kuitenkin sain vain paperihaavan kuitista. Se on jo ironiaa, jos mikä. Onneksi sen kumosi Strindbergiltä ostettu kakunpala, jonka sain työkaveriltani. Toisaalta kuuntelin toisen työkaverin tilitystä siitä, kuinka sen tyttöystävä oli ostanut jo kolmannet saappaat tänä talvena, joten Niilin pinta pysynee tulvarajan alla; ellei siihen vaikuta se, että kahvikoneen säätöjä tuntuu olevan muutettu ja maitovaahto laajentuneen. Mua kiitettiin vuolaasti asiasta, jonka kanssa mulle ei ollut käytännön tasolla mitään tekemistä, mutta hymyilin vain tyytyväisenä enkä sanonut siitä mitään. Taidan tarvita yhden neulemekon ja harmaan jakun, oi harmaan jakun nyt ainakin, eikä sitä voi käyttää ilman harmaata hametta. Ajattelin myös värjätä hiukset, ja tunnen pakottavaa halua käyttää punaista väriä, mutta luulen sen johtuvan siitä, että sunnuntaina näin, kun hevosen selkänikamaan pistettiin kokonaan sisälle 15-senttinen neula. Olin puhjeta laulamaan murjaanien kuninkaan pilkkalaulua, niinkuin edellisenäkin aamuna olin tehnyt.

Tiistai
Räpsähdin ensimmäistä kertaa työkaverieni naamalle ja kiroilin. Luulen, että se oli pohjimmiltaan hyvä, koska kaikkien ilmeet olivat loppupäivän lempeät ja yhteistyöhaluiset. Panun kanssa söimme töiden jälkeen sushia Aikatalossa sekä sen jälkeen leivoksia ja sherryä Fazerilla. Ilma oli mitä ikävin, mutta tietyllä, jopa hieman sympaattisella tavalla se täsmäsi pommitetun Kosovon oloiseen Helsinkiin. Kaikki oli harmaata, mutta halaukset lämpimiä - siis ne, jotka onnistuivat, sillä sateenvarjot olivat puhkaista halijoiden silmät.

Ja nyt on vasta keskiviikko
Onneksi Miero haastoi. Siispä, top 4 -lista polttavista asioista:
1. itkukirjeen väsääminen kouluun, etten lennä ulos sieltä (äärimmäinen laiskuus ja viitsimättömyys)
2. kampaajalla käynti tai joku muu ratkaisu kroonisiin pahoihin hiuspäiviin (pihiys)
3. riimunnaru (kynsinauhaan kohdistunut palovamma)
4. poninhäntä, tai mieluiten nutturalle käännetty sellainen miehillä (kuumuus)

Taisin tehdä tuonkin väärin. En vaan osaa ja joudun käyttämään jakkupukuja. Multa kysyttiin spontaanisti bussipysäkillä, olenko töissä Ernst & Youngilla, jolloin ajattelin hetken olevani pätevän näköinen, kunnes tajusin, että se luki mun sateenvarjossa. Pannahinen.

Show your scars

Jatketaan hauva-aiheilla.

Eilen Punkki oli vastoin kaikkia tietojamme hypännyt pöydälle. Luultiin Pörrin kanssa, että se on niin kömpelö pelkuri, ettei se hyppää pienille ja liukkaille tuoleille, joiden päältä sen on mahdollista päästä jatkamaan edelleen pöydälle. Punkki kuitenkin osoitti olevansa notkea kuin pantteri ja ketterä kuin vuorikauris, sillä se oli käynyt pöydällä, jossa oli juuri tuona päivänä kulhollinen Hyvää Makumaasta -merkkisiä karkkeja. Punkki oli syönyt kulhosta kaikki hedelmäkarkit, salmiakeista se sen sijaan ei ollut pitänyt; kuitenkin se oli pidellyt niistä jokaista suussaan ja imeskellyt hetken, jonka jälkeen ne oli syljetty ennalta-arvaamattomiin suuntiin. Niitä löytyi verhoistakin takertuneena ja pöydästäkin niitä oli varsin hankala saada irti.

Tänään aamulenkillä tapasimme miehen, jolla on lassie-merkkinen koira, joka on aina vapaana. Lassie on hyvin tottelevainen, joka jo sinänsä on ihailtavaa, mutta vielä ihastuttavampaa on se, kuinka ilolla se omistajaansa tottelee. Usein en itsekään kuule tai huomaa vanhan miehen käskyjä, mutta lassie toimii juuri niinkuin varmaankin on tarkoitus. Se seuraa miestä tarkkavaisena ja ylväänä, saadessaan mennä se loikkii pitkä turkki hulmuten kuin meri, ja kun mies kutsuu sitä, se palaa heti, niin nopeasti kuin mahdollista ja koskettaa kuonolla miehen kättä. Tulen aina hyvin iloiseksi ja joskus jopa liikutun kun näen miehen ja lassien. Punkki taasen ei osaa suhtautua lassieen niin riehakkaasti kuin se suhtautuu muihin koiriin, sillä sehän näyttelee kaikissa Punkin lempielokuvissa, ja kai siksi Punkki koittaa olla pidättyväinen ja cool ja sellaista.

Tässä päivässä hyvää on ananas light Jaffa, Metallican biisi Broken, Beat & Scarred, josta otsikkokin on, Cafe Esplanadin lohikeitto, jota aion syödä luonaaksi ja se, että kirjoitin julkiseen kalenteriin yhden miestyöntekijämme menevän "kampaajalle". Tsihi! Onneksi huomenna on perjantai ja nokka osoittaa silloin kohti Turkua.

Lahjusskandaaleja ja ajanpuutetta

Eilisessä parasta oli Panun linkkaama sivu http://upsidedowndogs.com/. Koirat ovat muutenkin hyvä asia, tänään juttelin yhden aika tärkeän henkilön kanssa koirista, eikä tämä tuntunut olevan siksi yhtään harmissaan, vaikka joutuikin vähän odottamaan. On myös hauska huomata, kuinka ihmiset rentoutuvat koirista puhuessaan; kun kerroin Punkin uudesta huippumallityttöystävästä, joka on tanskandoggi, nauroi tämä bisnesmies niin sydämellisesti, ettei se melkein sopinut sen vakaviin kasvoihin. Koirista voi olla myös hiukan harmia, sillä viikonloppuna tosiaan peuhasin yhden labbiksen kanssa, joka puri leikkisästi ranteita, ja siksi mun mustelmansaantikyvyillä olen aikalailla käsiraudoitetun näköinen. On kiva, kun ihmiset näyttävät punnitsevan, olenko ollut putkassa vai harrastanut sitomisleikkejä.


Nyt on jo marraskuu, mikä tarkoittaa sitä, että pitää alkaa ostelemaan joululahjoja. Itseäni tämä aika aina hiukan tuskauttaa, sillä olen hyvin huono ostamaan lahjoja kaikenlaisille ihmisille. Lisäksi tärkeille ihmisille haluaisin löytää aina täydelliset lahjat, enkä mitään "ostetaan nyt jotain" -mentaliteetilla hankittua krääsää. Tosin toisaalta myös hyvän lahjan määritelmän täyttää tietyllä tapaa sellainen esine, josta tietää, ettei tuleva lahjansaaja sitä itse raaskisi ostaa. Lahjojen tulisi mielestäni olla mielummin sellaisia, joita haluaa, sen sijaan, että ne olisivat sellaisia, joita tarvitsee; toisinaan tietysti tarvitsemiaan esineitä voi myös haluta, mutta on kurjaa saada lahjaksi jotain, joka on luonteeltaan pelkästään hyödyllinen eikä lainkaan mukava. Itse toivon lahjaksi irtopohjavuokaa, jotta voin opetella tekemään jenkkityylistä juustokakkua ja kaikenlaisia muita hyydykkeitä (vodkahyytelön jo osaan), ja se onkin erinomainen esimerkki nimenomaan sekä hyödyllisestä että mukavasta lahjasti. Kuitenkaan mulla ei ole mitään pelkästään mukavia lahjoja vastaan, tarkoittaen sellaisilla lähinnä tyttöhömppää eli hajuvesiä tai kynsilakkoja tai kihartimia tai pinnejä tai muuta kimaltavaa itsensähemmottelutavaraa. Aloin pikkuisen odottaa joulua jo, kun sanoin nämä kaikki ääneen.

Viime päivinä aikaa on tuntunut olevan aivan riittämättömästi. Tänään meinasin jäätyä työmatkalla, koska mulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa hakea verkkokellarista talvitakkia tai talvisaappaita. Se on jotenkin väärin, ja mulle tulee huono omatunto kun joudun jättämään joitain asioita tekemättä ihan väkisinkin.

Tämän hetken top 4 -listani vapaavalintaisista asioista on seuraavanlainen:
1. Robinsons omena-, mansikka- & litsimehu ja limejäävesi (juomat)
2. hyytyneen veren punainen ja suklaanruskea (värit)
3. (ihmisten ja eläinten) silittely ja lattialla makoilu (tekemiset)
4. Kings of Leon ja The Sounds (musiikki)

Haastan Laineen Mieron, Kesän Minkin ja Sandelsin Kenraalin listaamaan seuraavaan merkintään omat mielivaltaiset listansa.

See the titie klitie hootie boogie woogie girl

Nyt on pakko laittaa lista sellaisista asioista, jotka on kivoja.

• Kylmä lite-Koff tölkistä kuumassa suihkussa
• Auringonpaiste silmissä
• Maaseudun raikas ja paksuntuntuinen ilma
• Labbis, joka ottaa ranteesta hellästi hampailla kiinni
• Hurja nälkäisenä syöty pizza
• Nukkuvan koiran tuoksu
• Ryijymatolla makailu päällekkäin tai muuten solmussa
• Kings of Leonin musiikki, johon olen juuri pääsemässä "sisään"
• Hassut tekstarit, joissa on virheellisiä yhdyssanoja
• Lempeät ja yhteistyöhaluiset hevoset, joilla on paksut jalat
• Ilmakitaran soittaminen ja tietoinen väärinlaulanta, josta ei välitä