Äiti osti mulle uudet ratsastuskengät, joissa on nauhat, jotka nyöritetään varren osalta sellaisiin hakasiin. Tepastelen ne jalassa tallin käytäviä korskeana kuin sotamies, sillä niistä tulee ihan tosi paljon mieleen maiharit, ja mä tarvitsen maiharit ihan oikeasti niinkun tosi paljon. Mua muuten pilkattiin alussa töissä siitä, etten koskaan vastannut "kyllä" tai "ei" tai mitään muutakaan yksiselitteistä, vaan aina jonkun kauhean litanian, jossa oli täytesanoja ja epävarmuustekijöitä niin paljon, etten koskaan sanonut oikeasti mitään. Kun mua hermostuttaa tai en oikeasti ihan tiedä tai muuten on olemassa pilkan mahdollisuus, vastaan mahdollisimman poliitikkotyylisesti, jolloin pääsen kaikesta vastuusta järkyttävällä tulkinnanvaraisuuksiin perustuvalla suoltamisellani. (<- tuo sana saa mieleen turkistarhauksen, yök.) Mutta siis, maiharit on saatava. Voisin mieluusti ostaa sellaiset kirpputorilta, niin että ne olisivat jo pehmoiset ja rypistyneet ja kuluneet ja hienot.
Toinen mieltäni polttava aihe on uusi tatuointi, jota muuten ei ehkä kukaan muu blogin lukija kollegaani lukuunottamatta ole nähnyt ollenkaan. Se tehtiin tasan viikko sitten, eli viikkoon en ole nähnyt yhtään ystävää. Se on kauhean kaunis, mutta niin iso, että sen parantelu on ollut ihan tosi dunkkua. Olen viikon mennyt duunissa housut auki, ja pukenut niiden päälle äitiysmekkomaisia tunikoita. Maanantaina, jolloin kuva oli vielä melkein verisen tuore, ei oikeasti naurattanut enää kotimatkalla, sillä iho oli aivan tuomiopäivän ärtynyt ja niin hellänä, että voin hiukan huonosti. Myös ensimmäisten öiden nukkuminen oli yhtä tuskaa, koska pystyin nukkumaan vain toisella kyljelläni, sillä reunimmaiset tähdet tekivät kipeää paitsi toisella kyljellä ollessa, myös sekä vatsallaan että selällään. Koittakaapa joskus piruuttaan nukkua vain yhdellä kyljellä, ja asentakaa joku torahammas pistämään joka kerta, kun käännytte. Joskus keskiviikkona ajattelinkin jo kyljen amputaatiota, mutta onneksi tajusin, että se olisi pitkittänyt prosessia entisestään ja vielä onnemmaksi kosketusarkuus alkoi poistua harppauksin. Nyt ei ole oikeastaan juurikaan ongelmaa enää, paitsi että rasvata pitää ihan hulluna, ettei se ala kutista. Toi on oikeasti niin laaja, että meinaan raapia sitä vahingossa, koska en muista tarkalleen mistä se alkaa tai mihin se loppuu. Musta alkaa tuntua vahvasti siltä, että haluaisin ottaa tatuoinnin myös ranteeseen, mutta mutsi saisi siitä sydärin, ja vaikka on kuinka lapsellista perustaa valintansa lähellä kolmeakymmentä ikävuotta äidin sanomisiin, niin mä kyllä teen niin. En halua pahoittaa sen mieltä.
Mä oon nykyisin muotiblogejakin enemmän koukussa leivontablogeihin. Onko se edistystä vai taantumaa?
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Show me a hero and I'll write you a tragedy
Mikä siinä on, etten mä osaa olla kiltisti? Miksi mä oon niin kova tiuskimaan? Miksi mä otan itseeni? Miksen mä osaa hillitä kieltäni? Ei siitä sen enempää, muuta kuin että tosiaan haluaisin toisinaan olla mukavampi ja pilaamatta kaikkea siksi, etten vaan voi olla saatana hiljaa.
Tiedättehän, kuinka on häkellyttävää nähdä jotain sopimatonta johonkin paikkaan. Eräänä päivänä ajoin tallille, ja tuppukylän raitilla, ainoana kulkijana eteni poika, jolla oli kädessä Super Soakerin näköinen vesipyssy ja koko kasvot peittävä Spiderman-naamio. Repesin ääneen yksikseni. Eräänä halloweenina ajoin jostain syystä maamme pääkaupungissa, ja eräällä raitiotievaunupysäkillä oli joukko ihmisiä, joista yksi kääntyi. Meinasin painaa kaasun pohjaan ja ajaa lähimpään kantavaan seinään maksimoidakseni tuhon, kun kääntyneellä miehellä oli aivan täydelliset, suttuiset Jokerimeikit naamalla. Ei saisi säikytellä vanhoja tai tyhmiä ihmisiä noin.
Nyt meneillään olevaa vaihetta kuvaisi ehkä parhaiten sana työläs. Jotenkin kaikki elikot tarvitsevat vetcheckiä, jota on mahdoton järjestää muiden tapahtumien joukkoon, joten kaikkea on siirrettävä, eivätkä osasista vastuussa olevat ihmiset vastaa tai osaa sanoa, ja siinä meinaa levitä pälli. Sen lisäksi pitäisi jaksaa pyykätä, kokata, käydä töissä ja ensimmäisessä kappaleessa mainittu toraisuus veloittaa vuorokaudesta toisinaan tunteja, kun pitää vetää koko show mykkäkouluneen ja esineiden paukutteluineen ja en edes tiedä mitä. Mä haluaisin kyllä olla tekemättä sitä, eli onkohan niin, että mussa on sama juttu sisällä kuin siinä Manaajan tytössä? Mun pää ei kyllä käänny koko rundia ympäri.
Mulla on jatkuva pakkomielle leipoa. Keksin muuten, että Minkin juhliin täytyy laittaa sinne mustikkakeittobooliin kumihanskoissa tehtyjä käden muotoisia jääpaloja. Mun täytyy päästä pilailukauppaan ja rasvata käsiäni useammin ja syödä enemmän vihreitä kasviksia.
Tiedättehän, kuinka on häkellyttävää nähdä jotain sopimatonta johonkin paikkaan. Eräänä päivänä ajoin tallille, ja tuppukylän raitilla, ainoana kulkijana eteni poika, jolla oli kädessä Super Soakerin näköinen vesipyssy ja koko kasvot peittävä Spiderman-naamio. Repesin ääneen yksikseni. Eräänä halloweenina ajoin jostain syystä maamme pääkaupungissa, ja eräällä raitiotievaunupysäkillä oli joukko ihmisiä, joista yksi kääntyi. Meinasin painaa kaasun pohjaan ja ajaa lähimpään kantavaan seinään maksimoidakseni tuhon, kun kääntyneellä miehellä oli aivan täydelliset, suttuiset Jokerimeikit naamalla. Ei saisi säikytellä vanhoja tai tyhmiä ihmisiä noin.
Nyt meneillään olevaa vaihetta kuvaisi ehkä parhaiten sana työläs. Jotenkin kaikki elikot tarvitsevat vetcheckiä, jota on mahdoton järjestää muiden tapahtumien joukkoon, joten kaikkea on siirrettävä, eivätkä osasista vastuussa olevat ihmiset vastaa tai osaa sanoa, ja siinä meinaa levitä pälli. Sen lisäksi pitäisi jaksaa pyykätä, kokata, käydä töissä ja ensimmäisessä kappaleessa mainittu toraisuus veloittaa vuorokaudesta toisinaan tunteja, kun pitää vetää koko show mykkäkouluneen ja esineiden paukutteluineen ja en edes tiedä mitä. Mä haluaisin kyllä olla tekemättä sitä, eli onkohan niin, että mussa on sama juttu sisällä kuin siinä Manaajan tytössä? Mun pää ei kyllä käänny koko rundia ympäri.
Mulla on jatkuva pakkomielle leipoa. Keksin muuten, että Minkin juhliin täytyy laittaa sinne mustikkakeittobooliin kumihanskoissa tehtyjä käden muotoisia jääpaloja. Mun täytyy päästä pilailukauppaan ja rasvata käsiäni useammin ja syödä enemmän vihreitä kasviksia.
perjantai 9. lokakuuta 2009
Gone, gone, gone
Yksi asia, joka saa mut raivopäisyyteen on se, kuinka muiden mokat kumuloituu duunissa siten, että näyttää että syy olisi yksin minun ja olisin järkyttävän tyhmä ja tilannetajuton, niinkuin joskus olenkin, enkä siksi välittäisi näyttää siltä muidenkin takia. Olen tosin antanut pojille luvan selitellä asiakkaille kaiken sillä, että sihteeri on näköjään taas alkanut impata liimaa. Koska sekään ei varsinaisesti ole totta, niin se vähän helpottaa. Mutta tosiaan, omissa mokissa on aina niin paljon paikkailemista, etten välittäisi paikkailla muidenkin mokia. Lisäksi palkankorotukseni oli unohdettu, ja aion tosiaankin ottaa sen puheeksi, koska piakkoin olen ns. nesteessä, koska kuulleessani korotuksesta päätin muun muassa lähteä uudeksi vuodeksi Lontooseen ja alkaa lyhentää opintolainaa. Hieno ja aikuismainen malli olisi nillittää asiasta esinaiselleni tosi kännissä ensi viikonlopun koulutusristeilyllä. Itseni tuntien se saattaa olla siinä kohtaa mielestäni täysin oikea hetki ja tila ottaa asia esille. Lisäksi mua pelottaa, että esitetään kollegani kanssa kännissä yrityksen kahta johtohahmoa, sillä vaikka se meistä on hauskinta ikinä, ei se välttämättä muiden mielestä ole, eikä soveliasta ainakaan. Onneksi kännäsin jo eilen yksin kotona vähän, taidan tehdä saman ensi torstaina ihan vain turvallisuussyistä.
Stockmannilla on taas Hullut Päivät. Vittu että mä vihaan niitä. Ihmiset tulee jotenkin ihan hulluiksi, ja koska Stockan asiakaskunnan edustajat ovat niitä kaikista häikäilemättömimpiä ja röyhkeimpiä, mitä tulee tuuppimiseen ja etuiluun, on siellä oikeasti vaarana käydä esimerkiksi korvalle samoin kuin Picassolla, tai sillä nyrkkeilijällä, jolta se purtiin irti. Itse olen oikeasti enemmän kuin valmis maksamaan tamineista muutaman euron enemmän, jos saan ostaa ne rauhassa ilman päällekäyviä oransseja burberrymummoja. Mä ahdistun ja mua vituttaa ja mun tekee kovasti mieli alkaa pyöriä helikopterimaisesti vahingoittaen mahdollisimman montaa henkilöä ja mieluiten naamaan. Noh, onneksi sinne ei ole pakko mennä, mutta silti mua joka kerta hämmästyttää, että mistä löytyy niin paljon niitä idareita, jotka kuitenkin menee.
Puhuttiin eilen duunikaverien kanssa siitä, mihin meidän kaikkien duunimotivaatiot ovat menneet. Tultiin siihen tulokseen, että ne oli jo yhdeksältä aamulla baarissa, siellä ne joivat kaljaa ja humaltuivat. Puoliltapäivin niillä oli jo ihan pelti kiinni, ja ne dokasivat aamuun saakka, ja siksi ne nukkuvat koko päivän tänään. Lisäksi yksi duunikaveri on lähdössä Tallinnan laivalle tänään illalla, ja saletisti ne motivaatiot lähtevät sinne mukaan, ja koko viikonlopun ryyppämisen jälkeen niillä on niin kauhea morkkis, ettei ne varmaan tule töihin ennen ensi viikon keskiviikkoa, ja silloinkin ne ovat vielä säikkyjä ja masentuneita ja niiden silmät verestävät. Koita tässä tehdä sitten duunia niin.
Stockmannilla on taas Hullut Päivät. Vittu että mä vihaan niitä. Ihmiset tulee jotenkin ihan hulluiksi, ja koska Stockan asiakaskunnan edustajat ovat niitä kaikista häikäilemättömimpiä ja röyhkeimpiä, mitä tulee tuuppimiseen ja etuiluun, on siellä oikeasti vaarana käydä esimerkiksi korvalle samoin kuin Picassolla, tai sillä nyrkkeilijällä, jolta se purtiin irti. Itse olen oikeasti enemmän kuin valmis maksamaan tamineista muutaman euron enemmän, jos saan ostaa ne rauhassa ilman päällekäyviä oransseja burberrymummoja. Mä ahdistun ja mua vituttaa ja mun tekee kovasti mieli alkaa pyöriä helikopterimaisesti vahingoittaen mahdollisimman montaa henkilöä ja mieluiten naamaan. Noh, onneksi sinne ei ole pakko mennä, mutta silti mua joka kerta hämmästyttää, että mistä löytyy niin paljon niitä idareita, jotka kuitenkin menee.
Puhuttiin eilen duunikaverien kanssa siitä, mihin meidän kaikkien duunimotivaatiot ovat menneet. Tultiin siihen tulokseen, että ne oli jo yhdeksältä aamulla baarissa, siellä ne joivat kaljaa ja humaltuivat. Puoliltapäivin niillä oli jo ihan pelti kiinni, ja ne dokasivat aamuun saakka, ja siksi ne nukkuvat koko päivän tänään. Lisäksi yksi duunikaveri on lähdössä Tallinnan laivalle tänään illalla, ja saletisti ne motivaatiot lähtevät sinne mukaan, ja koko viikonlopun ryyppämisen jälkeen niillä on niin kauhea morkkis, ettei ne varmaan tule töihin ennen ensi viikon keskiviikkoa, ja silloinkin ne ovat vielä säikkyjä ja masentuneita ja niiden silmät verestävät. Koita tässä tehdä sitten duunia niin.
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Viikonloppuni mummona
Tämä viikonloppu on ollut aika kiva. Kitistyäni täällä saaden osakseni sääliä, jota en kyllä lähtenyt hakemaan, peruuntuivat sovitut tapaamiset ystävien kanssa kuitenkin aivan ulkopuolisista syistä, mutta tärkein kuitenkin toteutui: mulle tuli hyvä mieli. Näissä asioissa lähtökohtana mulla on muutenkin aina oma itseni, koska omissa virheissä riittää joten useimmat asetelmat on mahdollista muuttaa ihan vain muuttamalla itseään. En oikeastaan tiedä, mitä tolla tarkotin, muuta kuin että kaikkihan on paskoja jätkiä toisinaan, tai ainakin mä ihan varmasti olen.
Koska en näköjään osaa enää kirjoittaa mitään muuta kuin tapahtumakuvauksia, niin mennäänpä niihin sitten taas tämän nimenomaisen viikonlopun osalta. Perjantaina kävin siskoni Sandellsin kanssa Ikeassa sekä ostamassa kauan unohtamani irtopohjavuoan banoffeen valmistusta varten. Ihanaan tikapuuhyllyyn ei löytynyt enää ruuveja, ja päätin mennä seuraavana päivänä närkästyksissäni valittamaan asiasta Ikeaan heti aamutuimaan. Iltaisen kaljanjuonnin ja FB-tsättäyilyn tuloksena onnistuin sopimaan treffit Manselaisten kollegoideni kanssa Vantaan Ikeaan aamuysiksi, ja vaikka mutsi laittoi viestin, että ruuvit olivat löytyneet sen autosta, päätin silti mennä. Oli aika kivaa, ja näin ihanan hauvan; kyllä koirankokoiset koirat vaan on sitä jotain. Niitä voi taputtaa reippaalla kädellä ja niille voi ostaa leveitä niittipantoja.
Jatkoin lauantaita lähtemällä sienimetsälle siskon, mutsin ja sen tuttujen kanssa. Metsä oli hurjan kaunis, en koskaan ennen ole nähnyt ruskasta niin tulipunaista sammalta ja suppiksia löytyi niin paljon kuin muovikassiin mahtui. Kolme koiraa juoksentelivat fiilareissa ja Dr. Pepper maistui metsässä paremmalle kuin koskaan. Kotimatkalla sain puhelun Englannista, ja se sai hymyn huulille pitkäksi aikaa. Odotan myös vuodenvaihteen Lontoonreissua entistä kovemmin, ja jotenkin se tuntuu vielä todellisemmalle, kun siellä on jo valmiina yksi ystävä. Kotona tein banoffeen loppuun ja lähdin viettämään lähes perinteeksi muodostunutta viikonlopun herkkuhetkeä Panun ja tämän luo (Panun sisko muuten tarvitsee koodinimen, koska Panun sisko vaan nyt kuulostaa vitun mielikuvituksettomalle). Syötiin pizzaa ja banoffeeta vuorotellen, koska näköjään kumpaakin pystyi syömään aina vain lisää, jos välissä söi sitä toista. Tehtiin viiltävää analyysia BB:sta, ja todettiin, ettei kukaan tykätä Samposta enää niin paljoa.
Tänään olen nukkunut pitkähkösti ja sikeästi, sekä chillannut koko päivän kotona. Sataa niin kovin, ettei Punkkikaan halua olla ulkona. Tein aivan ässän makuisia lämpimiä voileipiä, joissa oli tonnikalaa, kapriksia, tomaattia ja juustoa. Illan BB-talkshowta menen taas katsomaan Panulle ja sen siskolle, ja syödään varmana jäljellä oleva puolikas banoffeeta. Luotan siihen, että Panu tekee sitä tulista pizzaa. Tää tekee hyvää, vaikka naureskeltiinkin eilen, että meininki on niin mummoa ettei pahemmasta väliä; tuotokset on kyllä mieleisiä, meillä on sieniä, leivonnaisia ja koottuja huonekaluja, eikä mulla ole mennyt massiakaan yhtään rällästykseen verrattavaa määrää.
Koska en näköjään osaa enää kirjoittaa mitään muuta kuin tapahtumakuvauksia, niin mennäänpä niihin sitten taas tämän nimenomaisen viikonlopun osalta. Perjantaina kävin siskoni Sandellsin kanssa Ikeassa sekä ostamassa kauan unohtamani irtopohjavuoan banoffeen valmistusta varten. Ihanaan tikapuuhyllyyn ei löytynyt enää ruuveja, ja päätin mennä seuraavana päivänä närkästyksissäni valittamaan asiasta Ikeaan heti aamutuimaan. Iltaisen kaljanjuonnin ja FB-tsättäyilyn tuloksena onnistuin sopimaan treffit Manselaisten kollegoideni kanssa Vantaan Ikeaan aamuysiksi, ja vaikka mutsi laittoi viestin, että ruuvit olivat löytyneet sen autosta, päätin silti mennä. Oli aika kivaa, ja näin ihanan hauvan; kyllä koirankokoiset koirat vaan on sitä jotain. Niitä voi taputtaa reippaalla kädellä ja niille voi ostaa leveitä niittipantoja.
Jatkoin lauantaita lähtemällä sienimetsälle siskon, mutsin ja sen tuttujen kanssa. Metsä oli hurjan kaunis, en koskaan ennen ole nähnyt ruskasta niin tulipunaista sammalta ja suppiksia löytyi niin paljon kuin muovikassiin mahtui. Kolme koiraa juoksentelivat fiilareissa ja Dr. Pepper maistui metsässä paremmalle kuin koskaan. Kotimatkalla sain puhelun Englannista, ja se sai hymyn huulille pitkäksi aikaa. Odotan myös vuodenvaihteen Lontoonreissua entistä kovemmin, ja jotenkin se tuntuu vielä todellisemmalle, kun siellä on jo valmiina yksi ystävä. Kotona tein banoffeen loppuun ja lähdin viettämään lähes perinteeksi muodostunutta viikonlopun herkkuhetkeä Panun ja tämän luo (Panun sisko muuten tarvitsee koodinimen, koska Panun sisko vaan nyt kuulostaa vitun mielikuvituksettomalle). Syötiin pizzaa ja banoffeeta vuorotellen, koska näköjään kumpaakin pystyi syömään aina vain lisää, jos välissä söi sitä toista. Tehtiin viiltävää analyysia BB:sta, ja todettiin, ettei kukaan tykätä Samposta enää niin paljoa.
Tänään olen nukkunut pitkähkösti ja sikeästi, sekä chillannut koko päivän kotona. Sataa niin kovin, ettei Punkkikaan halua olla ulkona. Tein aivan ässän makuisia lämpimiä voileipiä, joissa oli tonnikalaa, kapriksia, tomaattia ja juustoa. Illan BB-talkshowta menen taas katsomaan Panulle ja sen siskolle, ja syödään varmana jäljellä oleva puolikas banoffeeta. Luotan siihen, että Panu tekee sitä tulista pizzaa. Tää tekee hyvää, vaikka naureskeltiinkin eilen, että meininki on niin mummoa ettei pahemmasta väliä; tuotokset on kyllä mieleisiä, meillä on sieniä, leivonnaisia ja koottuja huonekaluja, eikä mulla ole mennyt massiakaan yhtään rällästykseen verrattavaa määrää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
