I've got the power!

Tänään taas tuli todistetuksi se, että vaikka en ole kovin vahva, purkautuu se toisinaan sykäyksinä siten, että rikon aivan uskomattomia asioita. Tähtihetki näistä oli se, kun katkaisin renkaita vaihtaessani sellaisen ristiavaimen, niin että se metalli tosiaan katkesi, naps vaan, ei siis edes mikään liitos pettänyt. Mainostoimistossa myös erään kerran olin poistumassa jollekin tärkeälle ja kiireiselle asialle, kun ovenkahva suorastaan räjähti irti ja koko kahvasysteemi meni särki. Tämänpäiväinen tapaus taas oli sellainen, että rempaisin vahingossa kuorkin sivuliukuoven pois kiskoiltaan, se jotenkin vähän napsahti ja jäi roikkumaan surullisen näköisesti. Olin jo painaa paniikkinappia ja alkamassa kirkumaan, kunnes spottasin samassa kaupassa olevan toisen rekan ja päätin kysyä sen kuskilta neuvoa. Tämä kuski oli täsmälleen ZZ Topista karanneen näköinen, mutta oikein vahva ja ponteva saaden oven varsin helposti paikoilleen, mutta kehoitti mua olemaan varovaisempi ensi kerralla.

Minä aion mennä vappuna äidille syömään kakkua. Mitä te aiotte?

"Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää"

Tänään olen koutsannut, siivonnut kovasti ja tehnyt ruokaakin, mutta olen niin hyvällä tuulella, ettei se tuntunut edes isolta asialta. Silloin kun fiilis on maassa tai jopa kellarikerroksessa, ja vielä karheiden maalajien ympäröimänä, tuntuu, että jo vessassa käymistä varten tarvitsee tsempata. Kaikki tuntuu kovin vaikealle ja työläälle, melkein harkitsee jo kusta housuun, sehän myös lämmittäisi kylmettynyttä sydäntä hetken. Mutta, joka tapauksessa, tänään vain innosta puhkuen keksin uutta hommaa, tanssin Robbie Williamsin tahdissa ja pudistelin peitotkin parvekkeella. Nyt aion kohta lukea Bret Easton Ellisin Lunar Parkia, josta pidän kovasti. Vaikka Glamoraman loppu järkytti hiukan haurasta lapsenmieltäni, minusta Ellisin tyyli kirjoittaa on mahtava; hengästyttävä, loputtomiin rönsyilevä ja siinä on paljon pilkkuja. Pidän myös siitä, kun päähenkilö, joka tässä tapauksessa on Ellis itse, sanoo lauseidensa välissä "ööm". Myös jokaisessa teoksessa läsnä oleva tietty vainoharhaisuus on kiehtovaa, ja se, kun ihmisiä kutsutaan sanalla beibi. Seuraavaksi aion lukea teoksista ehkä kuuluisimman, eli Amerikan Psykon, jos henkilökohtainen lukuneuvojani Panu sen jostain löytää.

Syy tähän tasapainoon saattaa osittain olla siinä, etten ole lainkaan ollut ulkona tänä viikonloppuna. Olen vain kotona nauttinut muutaman oluen iltaisin, ja siksi nukkunut oikein hyvin, vaikka lauantaina jouduinkin heräämään varsin aikaisin. Tämä johtui siitä, että äitini oli lähtenyt hakemaan siskoani Turusta, oli siellä sovittuun aikaan kahdeksalta vain soittaakseen siskolta tarkempia koordinaatteja ja huomatakseen, että sen puhelin oli kiinni. Siispä aloin soitella ihmisille, jotta saisin selville osoitteen asuntoon, jossa sisko oletettavimmin majaili. On aivan erittäin menestyksellistä soittaa hiukan viinaanmeneville henkilöille lauantaiaamuna tosiaan kahdeksalta, sillä eihän kukaan vastaa. Kolmen tunnin kuluttua sain oikeita henkilöitä kiinni, kuten myös selville osoitteen, josta äiti löysi siskon, ja oli avannut kuulemma puheen kysymällä "otatko jotain huumetta vai mitä tämä on", johon sisko vastasi, että oli vain irroittanut puhelimesta akun, koska se oli menettänyt kentät, ja nukahtanut ennenkuin oli kiinnittänyt sen uudestaan. Hauskaa oli myös se, että ihmiset, joita olin yrittänyt tavoittaa ja lopulta tavoittanutkin, soittivat mulle takaisin sanoen "olit soittanut". Niin olin, ja me tosiaan puhuttiinkin jo, ja tästä henkilöt tuntuivat häkeltyvän kovin. Ihanan pihalla.

Your taste might be vanilla, but mine is rocky road

Kunhan nyt sanon ääneen, tai kirjalliseen muotoon. Siis, melkein vuodessa on välttämätöntä hiukan muuttua, tai vaikka vähän enemmänkin. Se nuorempi muuttuu todennäköisemmin. Toisaalta, melkein kolme vuotta on niin pitkä aika, että siinä kohtaa on pakko olla jo satavarma ja tuplatsekata triplasti, ennenkuin keksii mitään. Kohtuullinen määrä aikaa on vaikeasti määriteltävissä, mutta jos luonne on kärsimätön, kannattaa aina odottaa vielä hetki. Sitäpaitsi, onkohan riitelemisen määrä vakio, ja jos sitä ei alussa ole tehnyt, on sitä jossain kohtaa tehtävä? Miten suuri osa minkin asian muuttumisesta muodostuu mielessä, ja kuinka paljon loukkaantunut olo sitä laajentaa? Onko kyse kuitenkin niistä hetkistä, jotka ovat niin kuin silloin alussa, ja lisääntyvätkö ne taas muiden ällöntunteeseen asti? Onko se, ettei tahdo ainakaan olla kenenkään muun kanssa, aika hyvä peruste?

Tänään olimme Panun kanssa tekemässä ekan haastattelun ja se otti paikan kaikista maailman kolkista Vantaalla. Sitä ennen söimme maittavaa kouluruokaa, minä söin sellaista kaalisalaattia ja kurkkua paahdetulla sipulilla, sekä makaronilaatikkoa ja kanaleikkeen, jossa oli ananasta päällä. Erittäin komea koulukaveri kehui meitä "erityisen ihaniksi", koska olimme molemmat kammanneet oikein hiuksetkin tätä tapahtumaa varten ja meillä oli puhtaat vaatteet, vaikka Panun olivatkin vielä vähän kosteat. Haastattelu meni hyvin, vaikka kyseessä oli hyvin topakka nainen, jonka ensimulkaisu sai meidät molemmat miltei pissaamaan housuun. Lopuksi joimme vihreät teet zeniytymisen merkiksi, mutta Panu sai sekoitustikun silmäänsä, ja nauroimme tikahtuaksemme. Minun leivokseni sisällä oli neljä oikeaa mansikkaa.

Kyllä mäkin jos muutkin

Viime aikoina en ole ollut kovinkaan tyytyväinen itseeni. En saa mitään aikaan enkä oikein osaa mitään, kuten olla laihiksella tai kirjoittaa tai lukea oikeita kirjoja. Siksi listaan hakusanoja, joita on taas aivan helvetisti; miten te muut pystytte karsimaan niitä järkevästi? Tai saatatte karsia, nehän on melkein kuin syntymättömiä lapsia? Kai tässäkin kohtaa kyse on vain matkastani MinäMinäMaahan.

porno pissa housuun Hienoa, katsoin kerran dokumentin tästä aiheesta vahingossa.

tuoksuva koira Niin, sen nimi on Punkki.

betonimylläri Punkki astui muuten kerran märkään sementtiin, ja sitä on tosi vaikea poistaa koirasta kun se alkaa kuivua.

"on kainalokarvat"

bränditutkimus Tän googlannut on hyvin, hyvin pettynyt ja varmaan vaihtaa opinnäytetyönsä aihetta.

coca cola seinäkello Aika ysäriä, ellei jopa kasaria.

helppo kakku Ei me osata Panun kanssa tehdä niitäkään.

heruuks tarkoittaa Sitä, että lämpeekö se pimu.

itsemurhakerho Se on heti AA:n jälkeen samoissa tiloissa.

itsensä telomista tarkoittaa Öh?

kostaa Aina kannattaa kostaa. Tänään yksi taksikuski raivosi mulle kostoksi, kun soitin sille torvea, jonka puolestani kostin kansainvälisellä käsimerkillä eli näyttämällä fäkkiä.

kotipizzassa töissä Jotenkin vaan tää on mieletön, vaikkei hassu, mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet siellä töissä.

lihapullat suojakaasu Se haisee pahalle, mutta säilyttää tuoreuden niissä rustoisissa palleroissa.

lontoon hiuskuvat Nyt en taas ihan ymmärrä.

mustion juopot Oijoi, varmaan siistiä porukkaa! Onko ne jotenkin kuuluisia, niinkuin esimerkiksi Granin spuget, jotka osaavat laulaa kuorossa?

nestemäinen rautamehu Sen nimi on Floradix Kräuterblutsaft, ja se on hyvää.

olsen tukka Ne tytöt on kyllä toisinaan ihan stylejä, niiden vain pitäisi syödä.

punkki+syönyt Tässä mietitään varmaan sitä oikeaa punkkia eikä Punkkia. Yök.

puoliintumisaikalaskuri Aika ydinfyysistä.

rockbändi latviasta 2008

puutostautinen Kräuterblutsaft auttaa!

räp horot Kyynerpäät lattiaan ja heruta, heruta.

solu vitsi Kuten Panu totesi, niin joku biologian proffa on googlannut kevennystä seminaaripuheensa lopuksi. "Mitä maksa sanoi sydämelle? -Älä nyt syki kun hullu!" Paitsi että, ne on elimiä eikä soluja, mutten onneksi olekaan professori missään.

synönyymi sanalle keulia Tämä saattaa olla Viivin googlaama, oikeasti. Eräs Saara, I salute you.

tavattiin viking linellä Tämän hienommin ei voi mikään alkaa, lapsen nimeksi on pakko laittaa Homo-Petteri tässä kohtaa, sillä se ollaan maailmalle velkaa.

tommi evilä <3

vilja-tuulia huotarinen Kuka tää on, vai onko kyseessä sattuman avulla muodostunut mukanimi? Jos se on sattumaa, olen melko huolissani siitä, mitä kunkin nimihaulla voikaan löytää. Voi Vilja-Tuuliaparkaa.

älä viitti nyt Hyvin sanottu.

You just got punk'd!

Vein äsken melko suuren summan käteistä pankkiin, jotta pankintäti laittaisi ne tililleni, jotta voisin maksaa laskuja. Varmistin lähipäivinä Panulta, ettei tällaisesta toiminnasta veloiteta mitään, ja Panu vakuutti ettei veloiteta, ja liikaa elokuvia katsoneena lisäsi vielä että diileritkin tekee aina noin. (Mutta, jos ottaa laskun mukaan ja tahtoo maksaa sen käteisellä siinä tiskillä, siitä veloitetaan viisi euroa; olen kerran itse tehnyt näin, koska puhelinlaskuni oli niin kauhean myöhässä, että kännykkä olisi mennyt varmaan samana päivänä vielä kiinni. Tästä jännitystä lisäävästä yksityiskohdasta johtuen en tajunnut pyytää niitä rahoja tilille, josta olisin voinut sen laskun ilmaiseksi maksaa täällä kotikolossani, ja oli vähän ilkeää, ettei se pankintäti tästä sanonut. Toisaalta on mahdollisuus, että se luuli, että jos osaisin käyttää nettiä, olisin niin pyytänyt, eikä täti ollutkaan pelkästään sairas, ahne sika.) Siispä, alkuperäiseen tarinaan palaten, päätin mennä pankkiin suoraan päiväunilta aurinkolasit päässä, ja sievähkö kassaneiti luuli varmasti, että olen diileri; sen ilme oli sekoitus pelokasta vauhkoutta ja halveksuntaa. Ilahduin tästä kovin, on mukavaa, että ihmiset ovat ennalta-arvattavia, ja toisinaan juuri tästä syystä sekä pukeudun että käyttäydyn epäilyttävästi. Toisinaan ihmiset eivät ansaitsisi tällaista tahallista järkytystä, mutta minkäs teet; jos joku luuli, että maailma on reilu paikka on se jämähtänyt aikalailla Pikku Prinssi-tasolle ja kaikenlainen karaistuminen on pelkästään hyväksi. Toisinaan epäilyttävästä käytöksestä on etua myös itselle, kuten esimerkiksi sen kerran, kun poliisit heittivät mut maijalla kotiin, koska olin käyttäytynyt junaa odottaessani niin epäilyttävästi, että joku ohikulkija oli soittanut virkavallan paikalle.

Minun aikani tulisi kulua pelkästään Nando Malmelinin seurassa, Nandolla paitsi on siisti nimi, se myös kirjoittaa parhaita brändikirjoja, tai no edes sellaisia, joissa on joku tolkku ja tavallaan punainen lanka. Kun ollaan Panun kanssa saatu opinnäytetyö joskus valmiiksi, meidän kyllä pitää pyytää Nando bisselle. Kerran Panun kanssa oltiin varmoja, että se oli baarimikkona yhdessä ravintolassa, missä olimme juhlimassa, ja Panu jopa kysyi sitä, mutta ei se ollut. Mulla on kesken myös Kjell Westön Leijat Helsingin yllä, mikä on sääli, sillä koen aina huonoa omaatuntoa, kun luen sitä eikä siinä mainita kertaakaan brändiä. Muuten pidän siitä kovin ja olen hämmästynyt, miksen ole lukenut sitä jo aiemmin. Luultavasti syy on ei mikään.

Woah, you're such a fucking hypocrite

Mun on kauhean vaikea kestää tekopyhyyttä ja moralisointia. Itse vältän kyseisiä toimia mahdollisimman pitkälle eli viimeiseen asti, sillä minusta toisia arvostellakseen tulisi itse toimia sitten esimerkillisesti, jotta niin olisi varaa tehdä. Kaikkien valinnat ovat tiettyyn pisteeseen asti niiden omia asioita, virheistä on mahdollista oppia ja tehokkainta oppiminen onkin useimmiten kantapään kautta. Myös hyvää tarkoittava valintojen arvostelu saattaa toisinaan ärsyttävyydessään johtaa siihen, ettei se todellakaan saa toista parantamaan tapojaan vaan vittuuntumaan koko aiheeseen niin, ettei viitsi enää sen saralla edes yrittää. Helppona ja kohtalaisen neutraalina esimerkkinä käytän tässä kohtaa niinkin feminiinistä asiaa kuin shoppailu. En käsitä, millä tapaa vaatteiden ostaminen voi olla huonompi asia kuin esimerkiksi kaljan ostaminen baarista, tai miten kampaajalle tuhlatumpi satanen on jollain tapaa huonommin käytetty kuin se, jolla maksettiin pois asuntolainaa. Mielipiteitä saa olla, mutta jos niitä pitää totuuksina, vetää kärry kyllä ihan metsään. Ja niitä ei-niin-neutraaleja esimerkkejä olisi vaikka kuinka, mutta tyytykäämme tutkiskelemaan niitä kukin sydämissämme.

Lopuksi Panun ja minun keksimä poikkeus sääntöön no man is an island; Arto Saari kyllä on. Ehehehe, mutta tämä annettakoon meille anteeksi, sillä on jo melkein maanantai.

Tytöt sanoo "uu uu", pojat sanoo "what what"

Eilinen tuli niin sanotusti puun takaa. Ensin olin koirapuistotreffeillä, oli jälleen ihastuttavaa katsella koirien telmintää ja peuhaamista. Sitten junailin kohti pääkaupunkia vähän juppaillen, saavuin Minkin luo, jossa Mierolainenkin jo oli. Join Heinekeniä sekä sangriaa. Sitten menimme heviravintolaan, ja koko matkan mua pissatti ihan kamalasti. Ravintolassa laulettiin karaokea ja ihmisten katseet olivat pelottavan nälkäiset, ja joimme olutta. Mierolainen poistui jossain kohtaa, jonka jälkeen myös Minkin kanssa poistuimme vain mennäksemme suosikkipaikkaamme, joka sai taas uuden lempinimen: Kinkkula. Siellä meininki oli infernaalinen ja kuuma, sekä parhautena se seikka, että skumppapullo maksoi 15 euroa, sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin ja sitten joisi ne. Näin erään Pörrin vanhan ystävän, mikä oli yllättävää ja hauskaa; myös se, jos joku halatessa jaksaa nostaa mut ilmaan ja pyörittää ympäri on jo saavutus sinänsä. Pilkun tullessa ajattelin lokkia kyydin ko. henkilöltä, mutta se olikin muuttanut, joten ratkaisin tilanteen tepastelemalla Rokkimäkkiin, josta Pörrin oli määrä mut noutaa. Viereisellä kassalla oli hurjan pisamikas Pikku G polvimittaisessa ulsterissa, ja saatoin revetä ääneen, vaikkei se toki ollut aivan korrektia, mutta se ei koskaan olekaan ollut paras puoleni.

Tänään aion viettää ihastuttavan koti-illan, johon tulee kuulumaan sauna ja American Idol ainakin. Toivottavasti en ala taas itkeä tai saa lisää kimmoketta nähdä Simon Cowellista eroottissävytteisiä unia. Tänään keli on myös Pörrin sanoin kuin vauvan pylly, tuntuu että kesä tosiaan on pikkuhiljaa sieltä tulossa.

MITÄ VIELÄ?

Naamaani on kasvanut tämän päivän aikana kolme, KOLME (3) finniä. Näytän pahalta goottipissikseltä, sillä myös rusketukseni on haalistunut ja tukkani kellastunut ja tissini kutistuneet. En kestä tätä enää. Valehtelin myös toissa merkinnässä tukastani; se ei ole enää posh, vaan tosiaankin aivan törkeän keltainen ylikasvannut reuhka. Lisäksi veressäni asuva herpesvirus rakentaa palatsia ylähuuleen, on ehkä eniten sääli juttu ettei sitä voi mitenkään lopullisesti tappaa. Koitin saada jotain hyvää aikaan ja värjäsin kulmakarvani, mutta näytän nyt brookeshieldsin naamaiselta goottipissikseltä. Myös kynsi katkesi ja kynsinauhaan tuli kipeä viiltohaava. Rystysten burgundinvivahde on sentään häviämään päin, voin vetää jotain turpaan huomenna jos se tulee lätisemään jotain rikkinäisistä leipälaatikoista. Kuka sellaisesta puhuu muutenkaan? No näköjään sellaiset, joilla on lippis väärinpäin ja samanlainen naama kuin Downin syndroomaisilla. Kuinka kivaa muuten on kysyä toiselta työstään, että tuleeko tosta nyt mitään? No mitäpä luulet, musta silmä sulle lumppu jos ei muuta. Vaikka taas vain hymyilin ja vastasin huolettomimmalla tyttöäänelläni, että toki, tää on niiiiiin kivaa, en oo törmänny ja aurinkokin paistaa senkin likainen hippi.

"Oikeaoppinen marisija muistaa, että valittamisessa säännöstely on valttia."

Jos jakaisin bloggauksiani kategorioihin, niin kuin jotkut isot pojat tekevät, niin yhden olisi jo mainintojen runsauden perusteella oltava Ville Valo. Vaikka sinänsä hänen suhteen mulla on vain mainintatauti, eikä oikeasti mitään tietopohjaista kerrottavaa. Tänään postissa tulleessa MeNaisissa Ville tosin näyttää aika paljon Mikko Kuustoselta, ja se ei ole kauhean hyvä asia. Sellaista se raitistuminen kai teettää, vaikka en kyllä tiedä kauheasti Mikonkaan päihteiden käytöstä.

Eikö muuten ole hassua, että Good Charloten kaksosista toinen seukkaa Parisin kanssa ja toinen on tehnyt Nicole Richien tiineeksi? Tästä tulee mieleeni hauska läppä, kun olimme lähdössä Hollantiin ja kannoimme ponin evässäkkejä rekkaan, niin eräs hauska mies totesi että "kyllä kantava nainen on kaunis". Mahtava kaksoismerkitys tässä meillä, mietin tätä usein kun roudaan laatikoita töissä, vaikka niissä tamineissa ei olisi Jeesuskaan kovin soma. Niin ja se hauskuus piili siinä, että Paris ja Nicole eivät liene kauhean lämpimissä väleissä sen telkkariohjelman jälkeen, vaikka se ohjelma olikin aika täydellistä viihdettä aivokuolleeseen mielentilaan. Parisilla on myös aivan mahtava nasaaliääni.

Taidan katsoa Viva La Bameja koko päivän, vaikka pitäisi tehdä kaikkea muuta. Ehkä olen kevätmasentunut, vaikka siinä ei mitään järkeä olekaan, tai oikeastaan varmaan juuri siksi. On tavallaan mieletöntä, kuinka tärkeimmän ihmissuhteen laskusuhdanne vaikuttaakin niin lamauttavasti, oli sitten kyseessä kuinka pieni tai hetkellinen riita. Sen miettimiseen menee kaikki energia ja siksi kaikki tekeminen tuntuu menevät päin väärää, kun ajatus on kaikkea muuta kuin mukana.

Taidan kirjoittaa tänään merkinnän joka kerta, kun muistan mikä vielä on huonosti, joten näitä on oletettavissa varmaan tsiljoona; en siis ole otsikon henkilöitä.

Rähinä Records

Tänään olen hyvin pahantuulinen. Ja se johtuu siitä, että olen tapellut ihmis(t)en kanssa, nukkunut huonosti mutta kuitenkin naamallani aamuisesta turvotuksesta päätellen, sekä ajanut aivan päin helvettiä. Mieleni on jotenkin tyhjentynyt opitusta reitistä, eikä kuorma-autolla ole niin helppoa tehdä uukkareita. Lisäksi ihmiset ovat ottaneet asiakseen puhua mulle, mistä en oikein juuri nyt välittäisi, mutta eihän niin oikein voi sanoa. Onneksi olen erittäin hyvä tekohymyilemään, ettei tarvi alkaa rähinöidä, sillä ne ovat toistensa substituutteja.

Kun olen pahantuulinen, mun tekee syklisesti mieli olla syömättä mitään ja syödä koko maailma, tai ainakin monia ihmisiä, silläpä niistäkin päästäisiin. Kun tulin kotiin, söin ruukullisen salaattia, odotan vain syklin toista ääripäätä, jossa puolestani ajan todennäköisesti vaikka Mäkkiin. Useat ihmiset kai syövät suruunsa, mutta mä syön kaikista eniten tyynessä tilassa. Surullisena on parhautta vielä edelleen lisätä kärsimystään miltei messiaallisiin mittasuhteisiin olemalla syömättä, ja sitten kun on pakko syödä, niin syö jotain oikein pahaa, tai no omassa tapauksessani jotain, mistä en niinkään välitä. Toisaalta, jos olen oikein maanisen iloinen, tai ehkä kaikista voimakkaimmin silloin kun olen ihastunut, en oikein ehdi syödä mitään, enkä koe tarvetta siihen, sillä kaikessa muussa on henkistä ravintoa kylliksi jopa korvaamaan sen konkreettisen.

Päässäni soi Millencolinin Biftek Supernova, ja olin katkeroitua hengiltä, kun unohdin ottaa sen mukaan aamulla töihin. Näissä töissä huomaa jotenkin, kuinka paskoja kaikkien radiokanavien aamutiimit nykyään ovatkaan, saan joka aamu hillitä itseni etten soita niiden valituspäälliköille. Meinasin repiä posh-tukan päästäni kun Radio Rockissa haastateltiin jotain pimua, joka halusi harrastaa seksiä vain suurissa ajoneuvoissa ja työmaakoneissa, ja ko. tsubu kertoi myös, ettei antaisi miehelle, jolla on autona Talbot Horizon. Onneksi sitä haastateltiin, sillä tämähän on paitsi kiinnostavaa myös mielenkiintoista. Epäilen kyllä, että tänään en tosin olisi ollut tyytyväinen vaikka Valon Ville olisi mumissut matalalta koko aamun ja tehnyt mulle omistetun laulun; joinain päivinä ei vain pysty lopettamaan hampaiden kiristelyä vaikka kuinka tahtoisi.

Sigillum Diaboli

Tämä päivä tullaan muistamaan siitä, että ajoin ensimmäistä kertaa yksin kuorma-autolla ja vieläpä menestyksekkäästi, sekä ennenkaikkea siitä, että näin Bam Margeran. (Ja okei, myös siitä, että kaadoin kylmät kahvit päälleni kun kävelin parkkikselta kotia kohti, mutta tätä en niinkään välittäisi muistella.) Bam tepasteli tosiaan pitkin katua Andy McCoyn sekä jonkun kolmannen herrasmiehen kanssa, josta toivon, ettei se ollut Ville Valo. En siis kyennyt enää Bamin nähtyäni keskittymään sitä vertaa siihen kolmanteen, että olisin saattanut tunnistaa sitä. Ensinnä kun tajusin, ketä Andy kaulaili, ajattelin tyynesti näkeväni harhoja, sitten meinasin kirkua ikkunasta "I love you Bam!", mutta sitten muistin kuinka inhottavaa se on kun rekkakuskit huutelee kun itse vaan kävelee kadulla, joten tyydyin vain hykertelemään ja soittamaan Mierolaiselle innoissani, koska kukaan muu ei tiettävästi ollut hereillä siihen aikaan.

Lomaraportti Barcelonasta jäänee tällä erää kirjoittamatta. Siellä oli mukavaa ja paljon koiria, mikä oli ihanaa, sillä tulen aina erityisen hyvälle tuulelle, enkä saata olla hymyilemättä ja lässyttämättä niille. Metrossa vartijoilla oli koirat, ja kaduilla niitä kulki vapaana leikkien toistensa kanssa tai tuoden ohikulkijoille palloa heitettäväksi. Mikään koira ei tainnut olla minkään rotuinen, vaan kaikki olivat enemmän tai vähemmän omalaatuisen näköisiä. Mutta muuten taitaa olla liian myöhäistä kirjoittaa siitä, inspiraatio on mennyt.

Mua särkee joka paikkaan leipälaatikoiden kantamisesta ja työntämisestä johtuen; lisäksi jätin tänään sormet hissin oven väliin, ja niiden yli kulkee sinipunainen, tai kuten Bam sanoisi, burgundinvärinen raita. Eilen myös olin lipsauttaa nurin sylissäni olevan pinon, ja tämän korjausliike oli jostain syystä sellainen, että sain vasempaan reiteeni kolmen kämmenen kokoisen mustelman, jonka alta lihas tuntuu ihan knööliseltä, niin kovin se taisi siis osua ja niin paljon verta ehtiä vuotaa sinne. Tässa hommassa on juuri tämä hienous, että tietää tehneensä töitä, ja nämä työt tuntuvat myös varsin merkityksellisiltä. Nuu Armollinen, kaikkien voikkarinnälkäisten sankari.

Ennustuksia idoleista

Koko viime yön näin unta, että olin Danny Noriegan paras kaveri, tai kuten hän varmaan sanoisi, bestis. Meillä oli aivan kreisiä sekoilua, unen ajassa Danny ei ollut vielä pudonnut ja jostain syystä hengattiinkin juuri American Idol -skenessä, ja se oli kivaa. Dannyn hauskuus oli lähestulkoon vertaansa vailla, ja vaikka nukuinkin katkonaisesti, koska mua hutkittiin, olin silti melko hyväntuulinen herätessäni, kun olin nauranut yöllä niin paljon, sekä saanut kehuja hiuksistani. Kiitos Danny, wiiicked!

Vaikka näinkin kyllä jotain pahaa myös tapahtuvan, sillä überkuuma Michael Johns oli pudonnut kilvasta sillä aikaa, kun olin matkoilla. Ilmeisesti tämä ennustus on käyvä toteen taloudellisella osa-alueella, mikä sinänsä ei ole mitään uutta, ja samantien olisi Michaelin voinut pitää mukana skabaamassa. Tunnustan myös, etten tiennyt, että tuo Eminemin sämpläämä biisi olikin juuri Aerosmithin, mutta toisaalta, eipä se tieto mitenkään mitään muutakaan.

Varmaan harmittaa Mierolaistakin tulla lukemaan tällaista ankeaa paskaa. Anteeksi, teen jonkun dadahenkisen merkinnän taas kohta.

"Haluan saada"

Jälleen on Ison Arskan sanoin aika. Nimittäin listata hakusanoja, joilla myös löytää tänne.

• donitsi kuorrutukset. Tästä pitäisi muutenkin puhua enemmän, on se niin hieno ja tärkeä asia.

• CP-vammainen räppäri. Panu osasi kertoa, että yksi tällainenkin on, mikä on myöskin hieno ja tärkeä asia kai.

• ADHD mese. Mitä, miksi en ole kuullut tällaisesta? Saattaisin tarvita, ainakin olen juuri sitä käyttäjäryhmää.

• varmin tapa tappaa itsensä. Sama tyyppi lienee googlannut myös hukuttautuminen ja hirttäytyminen noin niinkun spesifimpää tietoa varten, mutta sitähän meillä ei ole.

• Johanna Tukiainen + Levi/ hiukset/ naked. Tästä ei ole yllättynyt erkkikään, eikä ainakaan Ilkka.

• kriisi- ja traumaterapeutit. En osaa sanoa tähän mitään.

• miten derivoida. Voisin kysyä samaa siltä.

• oksennustauti huhtikuu 2008. Miksi, oi miksi olen missannut tämän ilmeisen epideemisen pikalaihiksen? Ja vielä ennen matkaa, epäreilua.

• puun takaa tuleminen. Mitäköhän tällä on oikeasti haettu? En ymmärrä, tai ymmärrän, mutten tajua.

• runoja kirjojen nimistä. Sitä voi siis kai harrastaa Panun biisinnimitavan lisäksi myös näin, ehkä se on kokonainen taiteenlaji jopa. (Johtuukohan siitä, että on perjantai, että kirjoitin ensin tuohon biisi-sanan tilalle bisse?)

• sakot yhdestä biisistä. Johan on. Yhdestä vaivaisesta biisistä.

• sukansaumat. Sofi Oksasen tatuoinneista puhuttiin, eikä sitä ideaa voi ylistää liikaa. Myös ihan sukkina sellaiset saumalliset on niin upeat.

• Stam1na masennuksesta alkoholismista. Perus, vaikka itse en ainakaan ole maininnut Stam1naa missään yhteydessä, koska en tiedä siitä esim. mitään; masennusta ja alkoholismia täällä sen sijaan puidaan kuin viljaa heinäkuussa.

• Tom Morello hyväntekeväisyys. Hei me voidaan Panun kanssa tulla soittamaan hyväntekeväisyyden nimissä Guitar Heroa jos Tomppa ei ehdi? Ollaan muutenkin parempia.

• trendi ihan mieletön tapahtuma. Ja taas; en tajua, mitä tässä on odotettu tulokseksi.

Nyt sitten alan pyykätä kuin sika säkissä tai pyy pivossa, sillä ylihuomenna se on menoa. Alan innostua oikein tosissani.

So sweet of you!

Tänään, tai oikeastaan jo eilen kun ajoin aamulla työkuorma-autolla leipomoon, huomasin sen katolla olevista valokirjaimista osan olevan sammunut, siten että jäljellä olevat muodostivat hauskasti sanan "imula". Minkki aiheutti puolestaan kerran totaalisen naurunremakan kertomalla, kun Alppi-Raudan kirjaimista suurin osa oli sammunut siten, että jäljelle jäi vain varsin traagisesti "auta". Kolmas kerta oli Riihimäellä, kun hain poikia varuskunnasta, ja erään huonekaluliikkeen katolle oli muodostunut sana "sota" varsin teemaan sopivasti.

Tänään taas kun rekkakuskeilin ja flirttailin varastonpojille, avasi yksi niistä mulle kohteliaasti oven. Normaalisti en tästä olisi häkeltynyt, mutta niissä työvaatteissa ja töissä se tuntui aika hassulle. Olen varsin tottunut siihen, että ovia availlaan ja pidänkin siitä, jopa siinä määrin että kun vähän aikaa hengaan paljon erään hyvin komean ja hyvin kohteliaan koulukaverini kanssa, törmäilen oviin jos niitä ei yhtäkkiä avatakaan. Kuitenkin tässä työssä koen tietynlaista tasa-arvoa, ja olen jopa pakotettu siihen sopeutumaan esimerkiksi siksi, ettei useissa paikoissa ole lainkaan naisten vessoja; en tietenkään saata sanoa etteikö tämäkin ovenavaus olisi ollut lopulta miellyttävä, mutta jotenkin tässä kohtaa en haluaisi profiloitua ennenkaikkea tyttönä, vaikka se taitaa kyllä oikeasti olla mahdotonta. Toimin myös ristiriitaisesti, sillä meikkaan aina töihin, sillä en kuitenkaan halua joutua luulluksi mieheksi, mikä niissä kuteissa olisi oikeastaan jopa ymmärrettävä erehdys. Myös ne muuten on niin tehty miehille, sillä vaikka mulla ei mikään ghettobooty olekaan, on munkin hiukan hankala saada ne hilatuksi perseeni yli. Takissa puolestaan on aivan liian pitkät hihat ja hartiatilaa vaikka kahdelle Nuulle. Niin ja sitten tänään saatoin sanoa pojille, kun ne kantoivat puolestani yksiä painavia, öö, komponentteja, että toki jaksaisin itsekin mutta mielummin katson kun ne kantaa; se vain lipsahti, mutta oli myös totuus kyllä.

Oven avaamisessa on myös mahdollista saada aikaan hauskoja tilanteita avaamalla miehille ovia. Toiset menevät ihan pokerinaamalla sisälle eivätkä ehkä edes huomaa koko asiaa, eräät menevät hämilleen ja jopa punastuvat, mutta kuitenkin kulkevat ovesta pienen jarruttelun jälkeen. Niitä kolmansia taas on mahdoton naruttaa, ne jotenkin smoothisti aina saavat asiat järjestymään niin, että minun on itse kuljettava ensin ovesta, ja se on hieno taito se. En tiedä miksi riivaan ihmisiä täten, mutta on se kivaa sekoittaa pakkaa.

Barcelonaan lähdetään yliylihuomenna, ja mulla se pakka taasen sitten on ihan levällään vaikka olen sitä koittanut pinota. Niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa, en jotenkin ihan näe tämän onnistuvan ilman hienoista pään seinään hakkaamista ja hampaiden kiristelystä itkuun johtavaa välikohtausta. Onneksi ihanin Panu on hommannut mulle jo kohdetta koskevan kirjasen, joten se stressi on sentään poissa, vaikka niitä muita vielä riittääkin. Valonpilkahduksen tosin tuo hyvin voimakkaana Danko Jones, joka soittaa sunnuntaina keikan ja sinne olen tietenkin menossa.

Älä viitti makaa siellä maassa

On tapahtunut sellainen asia, että koko taloni on kääntynyt minua vastaan.

Viikonloppuna paloi olohuoneen, tai no sen ainoan huoneen katosta lamppu, joka naisen logiikalla miehen olisi tullut vaihtaa, ja koska hän ei sitä tehnyt, niin en tee minäkään. Sinänsä tämä on typerää, koska vain ja ainoastaan minä siitä valon puutteesta kärsin, mutta toisinaan yleviä periaatteita ei edes kannata alkaa sen kummemmin avaamaan. Eilen sain sähköiskun kuivausrummusta ja lisäksi nukkasihti ei enää pitele Punkin karvoja vaan levittää ne ympäri sitä nukkasihtitilaa, josta ne on työläs ja typerää poistaa, sekä kaiken näiden lisäksi mahdoton ilman imuria, enkä kyllä ala pesutuvan kuivausrumpua imuroida, kun kyseessä on kuitenkin sen rakenteellinen vika. Eilen myös tuli L-koodista kauden päätösjakso, mitä, juurihan vasta sitä aloin seurata, oliko tuollainen kämäinen jaksokimara muka koko kausi? Okei, tämä ei varsinaisesti liittynyt taloon, mutta se toimi kuitenkin tapahtumapaikkana. Tänään aamuyöllä, kun olin lähdössä töihin, eteisen valo värisi ja surisi siten, että Punkkikin käänteli päätään ja pullisteli korviaan. Tästä seuraava vaihe olikin loogisesti räps, jonka saattelemana lamppu niinikään paloi. Lisäksi liukastuin taas luhtikäytävässä ja olin saada sydärin, pihalla puolestaan kaatuamätkähdin niin rentona etten tuntenut tai tajunnut mitään, joten se ei haitannut niin paljoa. Myös kaiken kukkuraksi telkkarin kaukosäädin on entistäkin hankalampi, ennen se sentään toimi, kun istui tietyssä kohtaa juuri rahin päällä olevalla korkeudella ja osoitti sillä viistosti kohti telkkarin alareunaa painaen numero kakkosta samalla kuin puristi sen vasenta yläkulmaa. Nyt tämäkään ei meinaa auttaa, enkä tosiaan tiedä mitä helvettiä sen kanssa teen. Ja ei, patterit eivät ole loppu, mutta vitun kiva kun jaksoit kysyä.

Nyt illalla sitten päätin luopua periaatteistani ja vaihtaa ne lamput. Ensinnä, eteisen lamppu on kamalan vaikea irroittaa sekä etenkin kiinnittää, niistä ruuveista on jengat ihan piloilla ja miten sattuu, ja huomasinkin jossain kohtaa olevani jumissa kädet eteisen lampussa, pukeutuneena pinkkeihin boksereihin, toppiin ja polvisukkiin. Eikä tässä mitään, ellei se olisi aitiopaikalla niille, jotka kävelevät sitä liukasta ja vaarallista luhtikäytävää mun kämpän ohitse. Sain sen kuitenkin kiinni enkä kuullut takaani pilkkanaurua. Sitten ajattelin vaihtaa sen kattolampun. Tietenkään juuri sellaisia lamppuja ei sitten ollut, mutta koska kerran olin toimeen ryhtynyt niin päätin ottaa jalallisesta valaisimesta yhden sen kolmesta lampusta, koska ne sattuivat olemaan kuin ihmeen kaupalla samanlaisia. Toki tietenkin perinteiseen jogurttitapaan jalkalamppu oli ollut päällä, joten käräytin näppini ja tulin hyvin, hyvin vihaiseksi, jonka jälkeen aloin kirjoittaa tätä ja juoda punkkua suoraan pullosta.

Silence is golden

Mä en kauhean usein kuuntele musiikkia kotona tai pidä telkkaa päällä, ellen katso sitä. Pidän hiljaisuudesta, se on rauhoittavaa ja ei-työlästä (mikä on työlään vastakohta??), varmaan siksi että se nykyään on aika harvinaista. Siksi pää meinaa joskus räjähtää, kun pojat pelaa tai katsoo jotain volyymit aivan kaakossa, joudun aina olla nihkeä ja pyytää niitä hiljentämään. Myös entinen kämppikseni mrs. Smith soitti musiikkia aina ja kovaa, ja myös Minkki kysäisi viikonloppuna Ponilaaksossa, eikö tallissa ole radiota. Mun äiti ei koskaan halunnut kuunnella mitään, paitsi jouluisin joululauluja Elviksen laulamana, ja perusteli sen siten, että kun kaiket päivät ihmiset puhuu töissä kaikkea skebeliä, niin ei sitten kotona enää jaksa kuunnella yhtään mitään tai ketään. Taidan itsekin olla tulossa vanhaksi, koska olen melkein samaa mieltä; autossa tosin pitää aina kuunnella jotain, muuten ei ole kellään hauskaa.

Tästä pääsenkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, nimittäin lesoilemaan peruutussuorituksillani tänään töissä. Ensikertalaiseksi jouduin renkata aika vähän kuorma-autoa tunneleissakaan, enkä edes tänään meinannut ajaa kenenkään päälle. Yksi pienenpieni ja nolo juttu oli kuitenkin se, kun olin sukkana peruuttanut laituriin saatuani pakin päälle yhdellä kädellä, poistuessani raapaisin Mersun kylkeä seinään, kun se oikaisi. Sanoin kaikki kirosanat mitä keksin ja revin naamaani sillä pontevuudella, että mua taputettiin selkään, ei se haittaa, pikku naarmu vaan. Masennuin kyllä varsin paljon ja hikoilin koko loppupäivän ja kävin silittelemässä haavoittunutta kohtaa murheellinen ilme naamallani. Mutta kyllä mä vielä opin, vaikka mitään näin uutta en olekaan aikoihin opetellut perfektionisesta luonteestani johtuen. Mieluiten en tee asioita, joissa olen huono, tai edes vain keskiverto; on paljon kivempi osata oikein hyvin eikä joutua opettelemaan, stressaamaan ja epäonnistumaan toisinaan. Tottakai tässä kasvaa myös luonne, ja se on aina hyväksi.