Shall I play for you, pa rum pum pum pum, on my drum?

Joulu oli ihana. Landella oli paljon täysin valkeaa lunta, lampi oli jäässä ja puut puuterin peitossa. Sisällä oli uuneista ja takoista huokuva, melkein syleilynä tuntuva lämpö, jota joka puolella olevat tummanruskeat lampaantaljat korostivat. Ruoka oli satumaisen hyvää, maut puhtaita ja leivinuuni toi laatikkoihin jotain sellaista, jonka saattoi oikeasti maistaa. Olin turvassa päivien ajan, kun kolasin lunta, kannoin puita tai sitten vain katsoin telkkaria lämpöinen ja maksalaatikosta pullea pikkukoira polvitaipeissa. Mutta yöllä, silloin ahdistus sai mut, se ujutti lonkeroitaan uniin ja valveeseenkin saaden olon säikyksi ja epävarmaksi. Kotiin palaaminen oli mukavaa, mutta jotenkin olen päässyt sellaisella ei-hyvällä tavalla irti tästä todellisuudesta, ja olen sanalla sanoen pihalla. Aikalailla kaikesta.

The rollercoasters are down for winter

Tänä aamuna autossa matkalla töihin huutonauroin Heikelä Korporaation jutulle. Siinä Jared Letoa luonnehdittiin "hamsterimaisen söpöksi", ja koko 30 Seconds To Marsia "pörröisiksi ja vihaisiksi". Vähän sellaisiksi, kuin Gremlinsit, jotka muuttuivat riiviöiksi kun ne kasteli, "ja sama ongelma on myös 30 Seconds To Marsin musiikissa". Oikeesti, mahtavaa. Musta juuri näitä tän tyyppisiä orkestereja kannattaa ehdottomasti verrata jyrsijöihin, koska siitä ei tosissaan voi suuttua. Ja onhan toi ihan hyvä bändi, vaikkei sitä saakaan sanoa ääneen ainakaan kamalan kovaa. (Eilen kuulin myös muuten samalta kanavalta, että Maj Karman pojilla oli uransa alkuvaiheessa tapana vastata haastattelukysymyksiin huutamalla vastaukset niin lujaa kuin mahdollista. Mun mielestä toi on aivan mahtava konsepti, miettikää nyt niiden haastattelijoiden ilmeitä, jos ne ei ole yhtään tietoisia että niillä on tapana noin hupailla.)

Eilen kävin ostamassa viimeisiä joululahjoja. Mun pään on kai vallannut joku joulumieli, koska en ollut yhtään hermona, vaikka 1. matka duunista kotiin kesti 10 minuutin sijaan lähes tunnin, 2. etsin parkkihallista paikkaa puolisen tuntia, 3. joku lapsi huusi mun vieressä kassajonossa ja yksi löi mua joulupaperilla. Aika hyvin, sanoisin. Olin melko varma, että saan jonkun pyörrejujutsukilarin, mutta olin tyyni kuin oranssikaapuinen munkki. Aina jos meinasi alkaakaan kiristää, sivelin uuden Antti Asplundin suunnitteleman ristikorun viileää pintaa, ja kaikki oli taas hyvin.

Mä en ole koskaan oikein uskonut tipattomaan tammikuuhun. Mä olen aina miettinyt, että mä dokaan jos dokaan tai so not, mutta nyt on niin dokattu ja piinattu olo, että saatan taipua sellaiseen. Heikon ja taivuteltavan luonteeni vuoksi olisi helppoa vastata bilekutsuihin sillä, että on tipattomalla, eikä se sitten johtaisi enää lisätaivutteluun. Koska noin kolmannen kerran kysyttäessä "eksä nyt vois ois tosi kiva jos tulisit" ammun viimeistään piñatan päähän ja lähen baanalle. Nyt mä en jaksa enää. Mä haluun vaan olla ponien ja hauvojen kanssa vaihtelun vuoksi. Mä voisin jopa jotain urheilla ja noin, koska en mahdu mihinkään kolttuunkaan enää tän viinasta turvonneen ruhoni kanssa.

Ei kai tässä sen paskempaa menoa. Tuntuu ihan kuin olisi taas maanantai, mutta onneksi tänään työpaikkaruokalassa on joulubuffet, mikä paikkaa kaiken tuskan hamsterimaisella söpöydellään.

I wanna do really bad things with you

Katsoin eilen varmaan kahteen asti yöllä True Bloodin toista tuotantokautta, koska jaksot jäivät aina niin jännään kohtaan, että oli pakko katsoa vielä yksi. Sitten kun kello oli tosiaan jo kaksi, jäi se jo niin pahaan kohtaan, että oli ihan pakko lopettaa, koska jännästi loppuminen näytti joka tapauksessa vain pahenevan koko ajan. Yksi ehkä siistein hahmo on tietysti Eric, joka on sikakuuma, vaikkei se ihan parhaiten välity kuvan kautta. Sen käytös ja muu on kuumempaa. Vampyyrit ylipäätään on mun mielestä, kuten kaikki jo tietääkin.

Lähiaikoina kauhean moni ihminen on käyttäytynyt erityisen huonosti mun läheisiä kohtaan. Parisuhteita on rikottu mahdollisimman munattomia kanavia pitkin. Niitä on rikottu myös kasvokkain, loukaten niin pahasti kuin suinkin, sanomalla tahallaan ne kaikki asiat, jotka eivät ole totta mutta joiden tietää satuttavan eniten. Yhdelle oli eräs ihminen sanonut, etteivät he voi enää olla ystäviä, koska yksi ei ollut vähään aikaan ehtinyt nähdä, josta vedetty johtopäätös oli tietysti se, että yksi on muuttunut eikä vanhoille ystäville ole enää tilaa, koska yksi liikkuu niin huonossa seurassa. Oikeasti, mitä vittua? En edes pysty sanomaan tästä enempää. Sudet.

Viikonloppu oli vaihteleva. Perjantaina dokasin päätöksestäni huolimatta taas duunikavereiden kanssa ja ihan liikaa, mutta oli kyllä kivaa ja edullista. Lauloin karaokessa Bon Jovin You Give Love a Bad Namen ja soitin lauluosuuksien välissä ilmakitaraa. Kävin Nosturissa katsomassa Raskasta Joulua, mutten muista mitään muuta kuin Ari Koivusen. Avauduin yhden muotibloggarin ennestään minulle täysin tuntemattomalle ystävälle siitä, kuinka paska bändi Manboy on. Lauantaina puolestaan lötköilin ja halin kovasti, mikä oli mukavaa, sillä darra oli taas infernaalinen. Sitten menin Minkille istumaan iltaa, menin autolla ja otin pikkukoira Punkinkin mukaan. Oli kaikkea kivaa pientä syötävää ja sain aivan killereitä lahjoja. Nukuin lauantain ja sunnuntain välisen yön kuin kuollut. Sunnuntaina käytiin Pörrin kanssa syömässä mutsilla, ja Punkki jäi sinne joulunviettoon jo. Kävin tallilla syömässä herkkuja ja juomassa glögiä, tein Pörrille ruokaa ja sitten loppuilta katsottiin jo niitä alussa mainittuja True Bloodeja peiton alla käppyrässä. On kiva tunne, kun jonain hetkenä tykkää jostakusta ihan tosi paljon.

Mä odotan joulua ihan kamalasti. Ja sen jälkeen odotan HIMin keikkaa Tavastialla, ja sen jälkeen uutta vuotta Lontoossa. Ja nämä kaikki tapahtuvat kahden viikon sisällä.

TGIF

Jee, perjantai!
Parasta juuri nyt:
+Lounaaksi syöty käsivarren pituinen paahtopaistipatonki
+True Bloodin toinen tuotantokausi, sekä kirjat, joiden pohjalta ko. sarja on tehty
+Pörröiset hiukset ja punaiset posket
+Keskiviikkoiltana Pasilan steissin Hesessä mulle megahampparin myynyt nätti poika
+Placebon Special K
+Puhtaat lakanat, ja se tunne, kun kämppä viilenee yöksi, mutta peiton alla on tosi lämmin
+Mantelit; glögissä, paljaaltaan ja salaateissa
+Vaivattomuuden tunne ihmisten kanssa ollessa
+Vampyyrit ja kauniisti valuvat verinorot alueella leuka-kaula-dekoltee
+Tatuoinnit, etenkin suurissa määrin

Ja tottakai vituttaakin:
-Yrittämisen puute
-Huonosti toteutettu imurointi, ja siihen liittyen kivet tai muruset paljaiden jalkapohjien alla etenkin aamuisin, kun iho on väsymyksestä kipeä
-Itsestään tyhjentynyt Tigin Rockaholic Dirty Secret -kuivashampoo, josta meilasin kyllä reklamaation
-Ajan vähyys, ja siitä johtuva tunne, että kivoista ja vapaaehtoisista asioista on toistuvasti tingittävä
-Ihmiset, jotka eivät uskalla sanoa suoraan, vaan nillittävät selän takana, fb-statuksissaan tai blogeissaan (watch me now!)
-Ihon kalpeus ja kuivuus
-Lauri Tähkä
-Liikenteen sujuvuutta millä tahansa tavalla haittaavat autoilijat, jotka pitäisi kaikki tappaa.