H1N1

Kun mä olen kipeä, niin olen yleensä aivan tuomiopäivän taudissa, enkä pysty päiväkausiin poistumaan kotoa. Jos taas olen yhtään kykenevä säntäilemään, niin puuhastelen kyllä kunnes tullaan tähän pisteeseen. Tänään on vähän parempi, mutta eilen vain tuskanhikoilin ja silmissä musteni enkä pystynyt katsomaan kuin tyyliin BB:tä, koska se ei ollut liian vaikeaa. Katsoin myös Rock of Loven, jonka Ambre siis voitti, ja se oli mielestäni lopulta ihan hyvä, vaikka olihan Daisy ihanuudeltaan ihan ulkona tästä maailmasta. Mutta siis, vieläkin Finnrexiniä ja nenäsumutetta tursuu silmistäkin ja rään määrällä juottaisi kaikki Afrikan janoiset, mutta olen vähän enemmän tolkuissani. Siitä riemastuneena, eli aivan vitullisen pakon edessä, olen tänään askarrellut kasaan raporttia koronkoroista, diskonttaamisesta ja annuiteettimenetelmistä. Niiden johdosta tunnen olevani vähän tyhmä, ja olen myös kohdannut jänniä haasteita, sillä alaindeksiä ei Wordissa ihan noin vaan ammutakaan ruudulle. Yläindeksejä kyllä, muttei alaindeksejä. On aivan vitun lapsellista tankata puolta tuntia jotain sellaista, millä ei oikeasti ole mitään väliä. Niinpä päätin luottaa arvoisan opettajan kykyyn tulkita, mikä yksi n-kirjain on alaindeksi, koska pitäisihän sen nyt se herranjumala tietää.

Ehkä juuri BB:n ja särkylääkkeiden yliannostuksesta johtuen olen alkanut himoita hiuspidennyksiä. Mä pitäisin sellaisista hurjan paljon, ja nykyään niitä saa sellaisina clip-oneina, eli niitä ei ole pakko pitää koko aikaa. En ole ehkä valmis laittamaan kultaharkkojani sellaiseen hömpötykseen, koska viimeaikoina henkilökohtaisen talouteni tunnusluvut ovat olleet välttäviä, elleivät jopa heikkoja, ja siksi en salli itselleni moista hupia edes sitä vähää. Safkapoliittiset asiat tosin on mutsin ansiosta tosi maltillisia, tänäänkin tein mummulan perunoita ja mutsin pihassa kasvaneita ruusupapuja, ilmaista kaikki tyynni.

Mutta siis. En ole kuollut. Vielä. Eikä mulla ole possunuhaa, kävin varmistamassa sen terveyskeskuksessa. Jotenkin tuntuu et aina kaikki siistit taudit jää mun kohdalta kuumeesta kiinni; se vaan ei nouse.

Daniel D., 17 year old gutterchild trying to survive the horrors from the ghosttown he calls home

Lookbookissa käyttäjät saavat ilmeisesti itse muotoilla tahtonsa mukaan, mitä ovat ja mistä. Jotkut tyytyvät olemaan ihan vain tyttöjä tai poikia kotikaupungistaan, tai oikeastaan suurin osahan on model/ photographer/ stylist/ fashion bloggereita, mutta jotkut ovat keksineet jopa jotain nokkelaakin tai koskettavaa tai hauskaa. Nyt en pysty antamaan muuta esimerkiksi kuin otsikon. Mä en tiedä, mitä mä olisin. Mitä te olisitte?

Tein ikivanhasta farkkutakista liivin toissapäivänä, ja nyt en malta odottaa että pääsen käyttämään sitä. Se on juuri sillä kornilla tavalla siisti, mistä mä pidän. Mulla on nyt silleen hyvä tilanne, että mulla on duunivaatteita aika hyvä määrä, jakkupukuja ja kauluspaitoja, että pärjään niillä jos vain ostan sukkiksia säännöllisin väliajoin. On muuten jännä, että olen päätynyt siihen, että käytän töissä pelkästään hameita. Mä en oikeasti ole mikään hametyttö, mutta tämä johtuu ehkä siitä, ettei suorat housut istu mulle pätkän vertaa ja ehkä siitä, että hame päällä muistan olla nätisti ja hillitysti. Nyt vaan tällaisen työsaran pakkopukeutumisen tuloksena en ole enää yhtään varma, miten haluaisin pukeutua. Tai jotenkin joutuu niin usein näkemään itsensä epämieluisissa pellekuteissa, että niihin alkaa jopa tottua, eikä sitten olekaan enää varma, mitä laittaisi päälle jos saisi ihan itse valita. Kaikki näyttää jotenkin tyhmille, jos ne ei ole toimistokelpoisia, yksinkertaisia ja epäyllättäviä.

Jotain hyvääkin on tästä toimistoasutotuttelusta seurannut, mä olin ennen aika laiska käyttämään korkoja, mutta nyt mä säntäilen yli kymmensenttisillä jopa melko sulavasti. Korot on ihan tottumiskysymys, ja vähän myös viitseliäisyys. On myös ahdistavaa, jos etenkin seukkaa jonkun sen verran lyhytkasvuisen kanssa, että koroilla tulee sitä pidemmäksi. Ei ole kivaa olla niin, koska tunnen itseni ihan tarpeeksi isoksi muutenkin. Duunissa oli hauskaa yksi päivä, kun siellä kävi noin 150-senttinen tyttö, jonka kanssa jouduin keskusteluun siten, että molemmat seisoimme; jouduin kumartumaan sillä tavalla hölmösti, sillä olin sitä varmasti 30 senttiä pidempi koroilla. Myös jos kävelee joissain tutuissa sisätiloissa korkeilla koroilla, tuntuu siltä, kuin kaikkea olisi kutistettu. Kahvat ovat kummallisen alhaalla ja alimpiin esineisiin joutuu kurkottamaan ihan venyttävissä määrin.

Näinä mystisinä aikoina

Tai no eihän ajat ole oikeastaan yhtään mystiset. Mä tietenkin sen sijaan olen, tai sitten ehkä kuitenkin vain ailahteleva. Jos olisin rahasto, niin olisin joku aggressiivinen portfolio ja käyttäytyisin rahastomarkkinoilla vittumaisen ailahtelevasti, kärttyisästi ja muista piittaamatta, ja kun sitten kun kerrankin viitsisin vähän katsella, miten muu maailmantalous menee, niin kukaan ei enää piittaakaan siitä, koska yleensä riskitaso on noin tsiljoona prosenttiyksikköä.

Duunissa olen jaksanut smailata ja huomannut, että smaili puree hyvin myös etenkin vanhoihin setiin, jotka alkavat melkein välittömästi puhua omakotitaloista tai Rooman liikenteestä. Kai se on ihan positiivista. Parasta on kuitenkin ollut tänään tekemäni käytännön toimistojekku, jossa kuukauden kesikseltä palaavan työkaverini huone tapetoitiin yhden homoeroottisen lännenelokuvan stilliprinteillä. Pieniä liimailtiin puhelimeen ja näppisen alle, isoilla päällystettiin lamput ja muut sisustuselementit. Kuolen nauruun varmaan huomenna kun vain ajattelen kuinka sitä naurattaa.

Biog Brother alkoi taas. Mä inhoan aina, kun tälläiset produktiot alkavat, kun on kauhea homma tutustua niihin jengiläisiin ja pitää vähän aikaa pidätellä ennenkuin voi alkaa inhota jotakuta. Koska ensivaikutelma on kuitenkin vain suuntaa-antava ja ihmiset voivat mitä erikoisimmilla tavoilla päätyä suosikeiksi tai inhokeiksi, niin on pakko venata vähän, että voi perustella jotenkin mielipiteensä. Siksi en mielelläni ala katsoa uusia sarjoja, mutta siis teen niin joka tapauksessa aina kuitenkin.

Viime aikoina olen väsymyspäissäni kunnostautunut ihmisiin ja esineisiin törmäilyssä. Eräänä päivänä avasin pelin ampumalla junasta ulos suoraan päin JCDecauxin isoa ständiä niin että tömähti. En jaksanut kuitenkaan kiusaantua tai edes tuntea mitään kipuja, vaan jatkoin tyynenä kopistelua lievästä vastoinkäymisestä huolimatta. Ihan lähipäivinä ammuin jonkun alaikäisen punkkarin käsivarsille, kun päätin jotenkin oikaista sen sylin kautta päästyäni portaista. Sitä tuntui se pelottavan huomattavasti enemmän kuin mua, eikä se oikein ottanut koppia tai noin, mutta onneksi kärpän refleksini pelastivat mut varmalta kaatumiselta. Toisaalta taas aktiivinen ja usein nopeasti ohimenevä pienenpieni hetki taas ilmenee siten, että avaan sata ikkunaa auki eri ohjelmia, näpyttelen niihin jotain, jonka jälkeen säntäilen toimistoa ympäri särkien kuppeja kunnes se tosiaan menee ohi, ja menen taas googlaamaan Bret Michaelsin kuvia. Onpa mulla jännä elämä.

This is the noise that keeps me awake

Olin eilen bileissä. Ne oli läksiäiset, juhlakalu oli lähdössä kai suunnilleen vuodeksi ulkomaille. Itse en sankaria tunne niin kauhean hyvin, mutta olin siskoni wingmanina ja no okei, ihan vaan maaseutugrillijuhlien houkuttelemana tikkana paikalla. Juhlaseurue koostui suurimmaksi osaksi suomenruotsalaisista, joita en etukäteen tuntenut. (THIS ONE JUST IN: kollegani on vielä huomisen pois. Vittu, oon tehny kolme viikkoa kolmen ihmisen työt, enkä saatana jaksa enää vaan todennäköisesti saan huomenna itkuraivarit ja tapan its). Seurue osoittautui sillä tavalla fiktiiviseksi, että siinä oli edustettuna kaikki teinijenkkileffojen stereotypiaryhmät. Siellä oli "futisjoukkueen kapteeni", hyvännäköinen poika, joka oli aivan häkellyttävän tyhmä. Plastikkeja edustivat kolme blondia, jotka olivat kaikki töissä kuntosalilla ja joita ei muuten erottanut toisistaan, muuta kun että yksi oli paksumpi ja yhdellä oli lyhyemmät hiukset. Plastikit hulluttelivat syömällä kaksi täysjyväsämpylää ja yksi maistoi huikan non-light siideristä, iik! Nämä tytöt keskittyivät kuuntelemaan futisjoukkueen kapteenin dunkkujuttuja nojaten leukaansa käsiin silmät suurina nyökytellen kuin kolme hyvin koulutettua pikkuista hauvaa. Oli myös hauska poika, joka oli vähän pulska eikä niinkään komea, mutta jonka jutut olivat aivan briljantteja. Funnu guy muun muassa sanoi siskolleni pokerinaamalla erittäin tilannekoomisella hetkellä mua ei vittuukaan kiinnosta mitä sä sanot, josta Sandells innostui niin, että purskautti siideriä nenästä. Mukana oli myös nättinaamainen mahdottoman ujo poika, joka vaikutti aluksi arkuutensa takia vittumaiselta, sekä normaalia komeusihannetta edustava poika, jolla oli neljä marsua, joista se kertoili vuolaasti tarinoita. Jännä pari oli myös rauhanturvaajabodari ja ilmeisesti tämän paras ystävä, hintahtava ja keravafiboja lähettävä pörrötukka, joka joi gintoniceja ja puhui välillä vain tavuilla.

Bileissä oli hyvää ja olin onnistunut grillieväissä erinomaisesti. Myhäilin hienostunutta humaltunutta hymyä syödessäni tuhannen päissäni lohta ja tofu-kasvisnyyttejä noin kolmen aikaan yöllä. Sitten menin nukkumaan, ja nukuin vain noin kolme tuntia. Tepastellessani alas yläkerrasta, jossa nukkui lisäkseni melkein kymmenen ihmistä, katselin nukkuvia henkilöitä. Sammuneet näyttävät usein varsin lyyrisiltä, ne ovat sammuneet jotenkin varsin esittäviin asentoihin, ne pitävät käsiään toistensa ympäri ja näyttävät hyvin rauhaisilta ja tyyniltä. Useimmat ovat täysissä pukeissa ja meikeissä, joillain on jopa kengät jalassa tai drinkki kädessä vielä, ja ne näyttävät siltä, kuin ne voisivat milloin tahansa nousta ylös ja jatkaa juhlia. Sandells tietysti näki ainoan poikkeuksen tästä, sillä avatessaan silmänsä Sandellsin näkökenttään osui ensimmäiseksi suora näköyhteys marsubodarin bokserien sisään. Terassilla aamuauringossa olin bileiden sillä hetkellä suosituin tyttö, sillä mulla oli autossa yön yli viilennyttä Jaffaa. Aamiaiseksi oli luvattu jäätelöä, mutta lähdin kuitenkin heittämään Sandellsia kotikaupunkiinsa, koska moottoritie oli kuuma.

EDIT: lauserakenteiden tasosta päätellen olen kohta dokannut itseni futisjoukkueen kapteenin tyttöystäväksi. Eikö se muuten tee musta head cheerleaderin? Siistii.