Prisoner number 97P904 of Oswald State Penitentary

Pörri on aina fiilistellyt televisiosarjaa nimeltä Oz, suomeksi Kylmä Rinki. Itse olen nähnyt siitä satunnaisia jaksoja, kunnes muutama viikko sitten kaikki muuttui.

Pörri osti kaikki Ozin kuusi tuotantokautta, ja ollaan tapitettu niitä valvoen typeriä määriä töiden kannalta. Niitä saa katsoa vain yhdessä, ja se on oikeasti aika kiva juttu, kun sitten on yhteistä tekemistä niinkun.

Oz on aika karua tarinaa. Siinä vangit oikeasti ovat murhaajia, raiskaajia ja narkkareita, ne ovat väkivaltaisia, kostonhaluisia ja jengiytyneitä. Varsinkin ne kohtaukset, joissa on mellakkahenkeä ja paljon ihmisiä yhdessä kohtaa, ovat suorastaan kammottavia. Ne miehet ovat kuin elukoita, ne pullistelevat, metelöivät, tappavat. Osa niistä on äärettömän vastenmielisiä, helppoina esimerkkeinä arjalaisen veljeskunnan johtohahmo Vern Schillinger, hermoheikko narkkari Omar White sekä sadistinen white trash -vartija Claire Howell. Osa taas on niin pahoja, että ne on aika kuumia; Miguel Alvarez, jonka makuukamarisilmät ovat lähes mustat; Simon Adebisi, jonka iho on kuin sileää maitosuklaata päällystämässä täyteläisiä lihaksia; absoluuttisen komea ja kieron karismaattinen Chris Keller; sekä suosikkini, Ryan O'Reily, joka on vaan kaikella tapaa niin kovin tuhman oloinen.

Tietenkin olen jo ihan kauhuissani, koska ollaan menossa toiseksi viimeisellä kaudella, eikä niitä ole kuin se kuusi. On niin vaikeaa, kun haluaisi vain katsoa niitä, toivoa että Ryan ja tohtori Nathan vähän lähentyisivät, Kareem Said löytäisi taas Allahin, Omar White kuolisi ja Chucky Pancamo paranisi. Ajatusleikkinä on joskus huvittavaa miettiä, että mitä jos joutuisi tuollaiseen paikkaan, normaalia kunniallista elämää eläneenä, juuri niinkuin Tobias Beecherille itseasiassa kävi. Ei varmaankaan hyvin, niinkuin ei Tobyllekaan, paitsi ehkä lopulta ja hengissäpysymisen kannalta.

It's when heaven turns to black and hell to white

Noniin. Nythän on lähinnä kylmä. Tähän asti on lähinnä puhuttu presidentinvaaleista, ja nyt kun se on hetkeksi tauonnut niin ehdin jo unohtaa, että se äänestyspäivähän on jo huomenna! Onneksi, koska niihin keskusteluihin ei olisi yhtään väliksi palata. Ja huomennakin on vielä kovahko pakkanen sekä aina löytyy pallopäitä kaahailemaan, ajelemaan ojaan ja kuvaamaan koko ketjukolarin kännykkävideoksi Youtubeen.

Näillä kylmillä keleillä olen edelleen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, ettei nykyisessä kämpässäni vedä tai ole edes kylmä. Vanhassa kämpässä tukka vaan hulmusi tuulessa ja sisätiloissa putoili lumihiutaleita.

Kelasin sellaista, että joskus kun juhannus ei pilaa mun synttäreitä ajankohdallaan sellaisiksi, että kukaan ei tule niihin, voisin laittaa lahjatoiveeksi yhden skumppalasin vierasta kohden. Olen aikojen saatossa rikkonut yhtä lukuunottamatta kaikki skumppalasini, joten uusille olisi tarvetta, ja eikö olisi aivan fantastinen idea että jokainen niistä olisi erilainen? Se myös poistaisi lahjan ideoimisahdistuksen, jokaiselle olisi sopiva hintaluokka kirpparin kymmenistä senteistä varmasti yläkatottomaan design-kamaan. Sitten ei haittaisi, vaikka niitä menisi rikki, koska ei olisi väliksi vaikka sen sarjan valmistus olisi lopetettu. Jokainen tunnistaisi juhlissa oman lasinsa. Mahtavaa.

EDIT: Mulla on taas kauheeta kirjoituskammoa, mutta taistelen sitä vastaan sallimalla itseni kirjoittaa mitä vain, ei haittaa, päästä se ulos, hienoa! Vähän niinkuin joku lapsi piirtää pöytäänkin mut sitä pitää vaan kehua. Ei mitään kritiikkiä.

What's in your head, in your head?

Koska viimeaikoina, eli noin ehkä kaksi vuotta, on tuntunut vaikealle löytää aika blogikirjoitusten tuottamiseen, kokeilen nyt vähän erilailla. Kirjoitan tätä nimittäin sängyssä. Yleensä ennen nukkumaanmenoa luen vähän jotain, sen aikaa että vähän tyynnyn ja hiukset ehtivät vähän kuivaa. Käyn suihkussa aina iltaisin, koska jos kävisin aamuisin, joutuisin föönaamaan, ja se on kauneudenhoidollisessa kategoriassa typerintä mitä tiedän. Kotitöiden kategoriassa sitä on imurointi, ja silittämisen alakategoriassa naisten slimmatut kauluspaidat, vaikka tämä onkin nyt objekti eikä homma niinkuin muut esimerkit, niin juu-juu, sellaisella Maajussi-Hans äänellä. Välihuomautuksena sellainen, että näin isolla ja muinaisella läppärillä kuin omani on, näyttää olevan kohtalaisen vaikea operoida, joten kirjoitusvirheistä (ja miksei myös oudoista lauserakenteista) sopii syyttää yksin sitä.

Jouduin käymään uutta tointani varten huumetestissä viime viikolla. Olin siitä jotenkin ihan saatanan peloissani, vaikka oikeasti siihen ei ollut tietenkään mitään syytä. Vastaavanlaisista testeistä mulla on kokemusta vain ratsastusurheilusta, ja siellä niiden tuloksilla ei tuntunut olevan kauheasti ennustettavuutta. Niissä näkyivät esimerkiksi myös jotkut yrtit (höhö, tiedän mitä siellä nyt mietitään mutta ei), joita kaakki oli voinut saada jossain rehussa ja varmaan joissain maissa ihan lähipuskistakin. Aina oli jännitysmomentti, ja jotenkin alitajuisesti käsitin tämän itseänikoskevan keissin samalla lailla. Tänään onneksi tuli se todistus, jossa lukee, että "annetussa näytteessä (x) ei huumausaineita". Se siis oli oikein ruksattu, vaikka se oli ainoa vaihtoehto. Toivottavasti se ruksi ei ollut tarkoitettu tuon ei-sanan päälle?

Vähän aikaa sitten alkaneen ajanlaskumme vuoden 2012 ensimmäisenä työpäivänä nukuin pommiin, koska iPuhelin meni jotenkin sekaisin uudestavuodesta taas. Olen siitä edelleen niin säikkynä, että laitan joka päivä siitä soimaan sekä puhelimessa olevan kellon, että toisen sovelluksena ladattavan kellon. Niinä aamuina, kun vien Punkin, sovelluskello soittaa 0700, jolloin painan torkkua, ja se herättää uudestaan 0710. Jos se ei toimisi, niin laitan varmuudeksi varsinaisen kellon, joka siis alunperin petti minut, soimaan 0712. Voitte vaan kuvitella mitä tämä minuuttipeli tekee mun psyykelle. Ja kun joka päivä ajat eivät ole edes samat, niin joskus vaan tuntuu etten ole ihan kompetentti ja kaikkien etu olisi, että nukkuisin ikuiseen pommiin. Sovellusherätyskellossa on äänenä lintujen laulua, ja se vituttaa sellaisella kirkasvalolamppumaisella tavalla, jossa on toki myös positiivinen sävy. Toisessa on äänenä Metallican One, joka on alkanut vituttaa, no, ihan puhtaasti melko paljon. Muuten nukkumishommat menee hyvin, uni tulee ja se on hyvälaatuista, vaikkakin voisi kestää lähes aina pidempään.

Oh, vielä yksi asia. Työmatkoilla kuuntelemani musiikin määrä on tällä hetkellä aika rajattu, koska niitä pitää ladata kultaharkkoja vastaan iTunesista, jossa vielä käytän Pörrin tiliä, eli joudun periaatteessa kysymään aina etukäteen että voinko ladata jonkun levyn koska sen massit ne periaatteessa on. Lisäksi mulla blankottaa musiikin suhteen aika täysiä. Oikein mikään ei miellytä. (Kuulin muuten tänään radiossa sellaisen biisin, jossa aivan käsittämätön bailukura-artisti Mohombi (tai joku sellainen) oli sämplännyt biisiinsä Cranberriesin Zombieta, muuttaen vain sanan zombie sanaksi mohombi. Voi jumalanpyssyt sanon minä.) Ei ainakaan mikään uusi, lähinnä jaksan kuunnella The Sex Pistolsia tai HIMin Greatest Love Songs vol. 666:ta. Kursivoinnista sen sijaan pidän, vaikka sekin on ehkä vähän löydetty vain uudestaan.

That was bloody brilliant

Itsehän olen henkilönä sellainen, että haluan tietää asioistani vähän matkaa eteenpäin. Kun teen jonkun valinnan, niin suurella todennäköisyydellä se tarkoittaa tietyn ajan kuluessa jotain. Työssä tämä korostuu, tahdon mieluiten olla varma kaikesta, tarkoittaen työtehtäviä, varmaa osaa palkasta ja toimipisteen sijaintia. Nyt olen kuitenkin heittäytynyt omalla mittapuullani ihan sekoboltsiksi ja meinaan ottaa vastaan yhden sisäisen siirron, johon hain ns. kännissä ja läpällä, mutta sitten sainkin sen. Se on määräaikainen, ja sen jälkeen pääsen takaisin nykyisiin tehtäviini, mutten tiedä minne. OMG WTF SATAN?? Oon jo ihan hermorauniona tästä, vaikka en olekaan vielä saanut viimeisimpään lieviä ehtoja asettavaan puolisuostumismeiliini vastausta. Miten voi olla näin vässykkä?

On huikeaa, miten paljon hyviä ohjelmia alkaa nyt telkkarista. En kehtaa sanoa niitä kaikkia, mutta koska kaikki jo tietävät nolon palavan rakkauteni lauluohjelmiin, niin voin mainita Idolsin ja Voice of Finlandin. Menen muuten nykyään ihan pähkinöiksi katsoessani X-Factoria, jos Simon vetää käden lippaan ja iskee sen jälkeen silmää. Grrr. Tosin tuon tunnustuksen jälkeen voisin sanoa mitä vain, mutta kaikki muistaisivat vain tuon osion Simonista.

Ensimmäisessä kappaleessa mainittu hermoilu purkautuu mulla yleisen sekoilun lisäksi ostamisena. Pakko. Ostaa. Tavaria. Joita en tosiaankaan tarvi, ja joihin en yleensä raaski tuhlata. Niinpä massit on finaalissa, paalu loppu, hynät tapissa. Mitä välii, ei mitään! Paitsi että hermostun siitä vain lisää.

En ole nähnyt ketään kaveria sataan vuoteen. Tai ainakaan montaa.
Onneksi on enää kolme yötä Michael Monroen keikkaan.
Uutenavuotena meille tulee Pörrin ja mun kavereita, ja niiden tyttöystävät, ja pahoin pelkään, että mun odotetaan olevan niiden kanssa. Jaiks.

Miten sanotaan?

Koin järkyttävän keskustelun töissä muutama päivä sitten. Se alkoi sillä, että puhuttiin kepeään ja yleissovinnaiseen sävyyn presidenttiehdokkaista, aiheesta joka lienee lähes kaikkien huulilla kuten vaikka musta joulu. Kauhisteltiin ensin Saulin ja Jennin ikäeroa, sitten Pekan ja Nexar Antonion (käyttääx se vaan jotain nimee daa?) samaa. Sitten, kaksi naispuolista kollegaani, ihan ok sivistyneen oloista ja kohtalaisen järkevää, sanoivat naamaa väännellen ettei presidentti kyllä voi olla sellainen. Ooh, sellainen! Kysyin sitten kiusallani, että vihreä vai. Ei, vaan.. sellainen hinttari. Miksei? Koska se on luonnotonta! Homous on sairaus! Pakko olla päässä jotain vikaa, koska ei sen kuulu mennä niin! Hävettää, mieti nyt! Seuraavaksi voi olla suhteessa eläimiin!

Olin aivan vitun järkyttynyt tästä. En ole koskaan keskustellut näin suvaitsemattomien ja moukkamaisten ihmisten kanssa. Useiden kommenttien jälkeen jäin ihan suu auki. Itse olen kuulemma supersuvaitsevainen, koska eihän kansa tuollaista voi hyväksyä. Mitä vittua? Kaikki ihmiset, jotka tunnen niin hyvin, että koen voivani heidän kanssaan puhua politiikasta sen vähän mitä se itseäni kiinnostaa ja mitä siitä tiedän, eivät ikimaailmassa sanoisi noin. Hävettää ne ihmiset, jotka sanovat. Oksettaa. Olen sanaton, kiihtynyt, pettynyt, järkyttynyt ja en edes tiedä mitä kaikkea muuta. Kaikki nämä kommentoijat sanoivat, että heillä on myös homokavereita. Ei vitussa ole, ei kukaan voi pitää ystävänään sellaista, jota häpeää ja pitää sairaana.

Tämähän ei oikeasti edes ole poliittinen kysymys, eikä siitä koskaan olisi tullut sellainen, ellei jollain olisi ollut ongelmaa sen kanssa. Ihmisessä oikeasti merkitsee pelkästään sisin ja ajatukset, eikö niin, sanokaa että teistäkin.

Feel it turning your heart into stone. Feel it piercing your courageous soul.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä pahemmin tämä pimeys saa mut.

En saa oikein nukuttua, vaikka olen kokeillut kahta keinoa, jotka yleensä aina toimii. Ensimmäinen on fyysinen tekeminen, eli urheilu, ulkonaolo ja puuhastelu. Toinen on viinanjuominen. Uniongelmista johtuen olen aivan hävyttömän väsynyt, toisinaan niin väsynyt, että änkytän. Töissä tämä tekee mut tosi säikyksi, enkä oikein sitten enää uskalla puhua kun menee ihan Scatmaniksi se homma. Lisäksi joinain päivinä väsyttää niin kamalasti, että kaikkien eläinten söpöys itkettää, mummujen ja pappojen liikuttavuus itkettää, tarinat itkettää ja tv-ohjelmat ja se, jos vaikka jokin putoaa kädestä. Hohhoijaa.

Alan myös olla kalpea ja ällöittävä, niinkuin talvella on tapana. Meillä on kotona sotkuista. En jaksa harjoitella kitaransoittoa. Voisinpa vain nukkua. Ja olispa kaikki hiljaa.

Ainoa hetki, jolloin asiat on oikeastaan aika hyvin enkä mieti mitään, on se kun olen hevosen selässä. Ajattelin, että joskus vielä sävellän biisin, joka kryptisesti kertoo siitä fiiliksestä.

Love in theory and practice

Eilen tuli Sinkkuelämää-sarjan kuutoskauden kaksi viimeistä jaksoa, jotka siis ovat koko sarjan päätösjaksot. En ollut koskaan nähnyt niitä ennen, joten katsoin niitä aika kiinnostuneena. Niissä on aika ihana tunnelma, niissä on Pariisia, ystävyyttä, Louboutineja, rakkautta, tuhatkerroksisia mekkoja, Smith Jerrod, timanttikoruja ja romantiikkaa. Sain katsoa ensimmäisen jakson ihan itsekseni, ja toisen jakson loppupuolella Pörri tuli kotiin. Olin vähän harmissani, koska olisin halunnut katsoa ne rauhassa ja olla vähän hömppäliikuttunut, ja olinkin sitä kyllä kuitenkin. Jossain kohtaa mainostauolla menin johonkin tekemään jotakin, ja arvioin tapojeni vastaisesti mainostauon pidemmäksi kuin se olikaan. Pörri tuli ilmoittamaan, että ohjelma oli jatkunut, mutta että oli laittanut sen pauselle mua varten. Oli kuulemma kerinnyt mennä vasta yksi repliikki, Pörri kertoi, "ja siinä Mr. Big sanoi: "Useimmat tulevat Pariisiin rakastumaan, mutta sinä tulit läimäytetyksi"."