sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Jackson Pollock -toppi, Barcelonan tuoksu ja hampurilaisen käärepaperi

Noniin, heräsin sitten äsken päiväunilta. Luulen, että tällä onnistuin sekoittamaan unirytmini varsin tehokkaasti, ja olen huomenna töissä hyvin, hyvin väsynyt.

Tänään olen ennen päikkäreitä syönyt kolme hampparia ja isoimmat ranskalaiset sekä juoman, mitä Mäkkäri tarjoaa. Ne myi oikein söpö poika, mutta meinasin silti saada paniikkikohtauksen, kun luukulla ollessani aurinko alkoi paistaa ja häikiä. Onneksi en kuitenkaan kerinnyt mennä siihen, koska juuri ratkaisevalla hetkellä poika antoi ruokakassin, josta söin jo matkalla ensimmäisen hampparin ja vahingossa aimo palan myös sitä paperia. Myös Minkiltä saamani donitsintuoksuinen wunderbaum on hyvin rauhoittava, siinä on hymyilevän poliisin kuvakin. Kotona huomasin, että jalkateräni olivat värjäytyneet kauttaaltaan pikimustiksi, koska eilen oli satanut, kun tepastelin baarista pois, ja mitä ilmeisimmin timanttiballerinat eivät oikein sitä kestäneet. Tsekkasin myös valkoisen toppini selän, ja totta, siellä edelleen oli Minkin punaviinillä tekemä Jackson Pollock -henkinen roiskemaalaus. Mietein myös sellaista, että ollessani humalassa keskustelen hyvin epämääräisesti ja jäsentymättömästi, enkä vaikuta kauhean viisaalta; ei sillä että olisinkaan mikään insinööri muutenkaan; mutta on se nyt vähän, kun itsekin tavallaan tajuan, miten johonkin kuuluisi vastata, mutten kuitenkaan saa ulos kuin jotain dadaa. Haloo?! Ekassa baarissa näimme Jone Nikulan, joka on oudolla tavalla aika vetävä.

Tänään oli myös yksi hajuassosiaatiotapaus, kun suihkun jälkeen Pörrin sanoi mun tuoksuvan Barcelonalle. Se johtui siitä, että olin käyttänyt samaa vartalovoidetta viimeksi Barcelonassa; se kaupunki siis tuoksuu The Body Shopin kirsikannuppuvartalovoille. Hauskaa.

Teki kyllä totisen hyvää käydä ulkona, ja mun ja Minkin taika(peili) on edelleen rikkumaton. Meillä oli hurjan hauskaa, kerrankin ei juotu aivan sikana liikaa, mikä puolestaan edisti stabiiliutta varsin merkitsevästi. Ainoana miinuksena dj, joka ei soittanut yhtään mitään mitä toivottiin, vaikka näytin sille tissin muistaakseni, joka puolestaan ei ehkä ollut ihan sopivaa käytöstä. Hienoa oli lopulta se, että Pörrille oli vahingossa jäänyt mun Electron, jonka takia en kuluttanut kaikkia rahojani, kuten tapanani on; toivottavasti en kuitenkaan tuhlannut Minkin rahoja niiden sijasta. Tai jos tuhlasin, on mentävä pian uudelleen ulos, jotta voin tarjota ne viinana takaisin.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

And the name of the game is..

Nyt aion kirjoittaa ilman tolkkua, kannattaa varoa.

Olin siis Hollannissa, siellä oli kivaa, ja lämmintä mutta kosteaa eikä aurinko paistanut kertaakaan aivan suoraan, vaan aina hiukan pilviverhon takaa. Meillä on tosi hieno hevonen, mutta sillä on jotenkin hyvin outo mieli, ja jos sitä ei kukaan tahdo omakseen, se tulee takaisin mun vastuulle, mikä on kivaa tavallaan, mutta myös hiukan työlästä ja epäilyttävää. Mutten mieti sitä liikaa vielä. Toinen heppatapahtuma on huomisen kilpailut Samuel L. Jacksonilla eli kotoisammin Samppa Lajusella, ja olen niidenkin suhteen hiukan epäilevällä kannalla, koska en ole noin vaikeaa vetänyt kuin viimeksi neljä vuotta sitten ja silloinkin vuosia tuntemani ratsun kanssa. Onneksi näiden lopputuloksella ei käytännössä ole mitään merkitystä, muuta kun tietenkin omassa mielessäni, jossa odotan täydellistä suoritusta ja sillä ansaittua huipputulosta.

On älytöntä, kuinka joidenkin randomihmisten kanssa tulee sellaisia hetkiä, joista ainoa luonnollinen seuraava kohtaus olisi suuteleminen. Jotenkin siinä vaan katsotaan sillä tavalla, ollaan sattumalta asetuttu valmiudet antaviin asentoihin ja hiljaisuus tulee jotenkin juuri niin, että sitten pitäisi vain hitaasti kallistaa päätä. Joskus jopa kallistan päätä, mutta onneksi näemmä nämä randomhenkilöt ovat lukeneet eri käsikirjoituksen kuin minä, eivätkä kallistele toiseen suuntaan, koska olisihan se nyt sopimatonta tuosta vain antautua leffasuuteloon.

Kauhean monilla naisilla on univormufetissi, mutta mun fetissi taitaa olla duunarit. Tänään taas bongailin niin korskeita ja ruskettuneita asfalttipoikia, että ajoin kanttarille ja tapoin tylsyyttä paitsi puhumalla Minkin kanssa puhelimessa, myös skouppailemalla lastaavien poikien jänteviä käsivarsia ja leveitä hartioita, tai etenkin sen yhden. Aika työmoraalisesti epäilyttävää, mutta teen sen sentään salaa, ja olen tavallaan ansainnut sen, koska tunnen häkellyttävän usein skouppailua takapuoleni tuntumassa.

Tänään sattui myös niin, että olin kaupassa maksamassa ruokaostoksia, maksoin osan käteisellä, jonka olin saanut synttärilahjaksi, ja ajattelin höylätä loput aina toimivalla Visa Electronilla. No, siellä ei sitten ollut rahaa. Siispä jouduin tukkimaan kassan siksi aikaa, että kävin taas soittamassa Minkille, joka siirteli rahoja käyttötililleni siten, että pääsin lunastamaan ruokaostokset ja pantiksi jääneen Pörrin ulos kaupasta. Ihastuttavan noloa, sainkin muutamia finanssipoliittista epäilyä tursuvia katseita keski-ikäisiltä naisilta, jotka tuntuvat edustavan ryhmää, joka ihan yleisellä tasolla pitää musta vähiten. Eniten olen pidetty setä- ja koiraryhmissä, sekä toisinaan varsin paljon myös lesbo- ja pikkupoikaryhmissä.

Tänään luin myös töissä Annaa, jossa Niina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen nolosta ex-Taikapeilistä kuvailivat ystävyyttään juuri niin kuin se meillä Minkin kanssa on. En muista sanasta sanaan, mutta jotenkin niin se oli, että niitä aina yhdessä ollessaan epäilyttää oma huumorinsa; kuinka joku voi olla näin mauton? Lisäksi nämä böönat kertoivat lietsovansa toisiaan hullunvivahteiseen hauskuustilaan, joka parhaimmillaa tarttuu muihin tai sitten hämmentää ja ärsyttää, mutta että he ovat "aika huonoja ottamaan sitä huomioon". Aivan juuri näin mekin tehdään! Ja aiotaan tehdä huomenna; me mennään ulos fiinisti pukeutuneina, koitetaan parhaamme mukaan välttää kummassakin kytevää transudimensiota, ja pidetään kreisii sekoiluu.

torstai 19. kesäkuuta 2008

Boys of summer

Tänään olen hävyttömän hyväntuulinen. Yhdessä ääsmarketissa oli maailman söpöin uusi poika, joka veikeillen jutteli mun kanssa vaikka mitä, ja kun lähdin, se vielä iski silmää, vaikka olin punainen ja kiiltävä ja kyttäkainalot olivat jo reippaasti ylittäneet perinteisen kainaloalueen. Lisäksi kuljetettavaa taminetta oli niin paljon, ettei se mahtunut mun autoon kaikki, joten reittini lyheni yhdellä pykälällä. Pojat auttoi mua myös lastaamaan auton, joten olin valmis nopeammin kuin ehdin sanoa "toskapitko"; sain apua myös purkamisessa, joten voita meni kummallekin puolelle leipää. Joskus kannattaa olla nainen, ne itsekin sanoi niin, enkä jaksanut edes siitä kimmastua, koska muuten olisin siellä vieläkin.

Tänään näin myös aivan mahdottoman idyllisen näyn, kun raksamiehet istuivat nurmikolla piknikillä. Ne söivät voileipiä ja joivat maitoa suoraan purkista, polttivat tupakkaa ja nauroivat niin, että niiden ruskettuneille kasvoille muodostui hymykuoppia ja silmäkulmiin naururyppyjä. Niiden vartalot olivat jänteviä, kasvot karhean päivettyneet ja kädet likaiset; ne olivat kuin suoraan siitä julisteesta, joita saa Ikeasta. Sitten taas keskustassa näin liikemiehiä, joiden kalliit puvut eivät oikein istuneet, miesten pöhöttyneillä ja kalpeilla kasvoilla juoksi hikinoroja, kun ne kantoivat Hesburger-lounaitaan Audeihin ja Mersuihin. Kukaan ei nauranut yhtä sydämellisesti kuin raksamiehet, suurin osa puhui puhelimessa tai vain näytti pitkästyneelle.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

You cut me open and I keep bleeding love

Luin tänään Stephenie Meyerin kirjoittaman kirjan, jonka nimi on Houkutus. Se oli satumaisen ihanin lukemani kirja pitkään, pitkään aikaan. Se kertoo tytöstä, Bellasta, joka ihastuu Edwardiin, joka on vampyyri; näistä aineksista ei voi tulla kuin hyvä kakku. Vampyyrit tämän kirjan ja vaikkapa Veren Vankien tyyliin ovat hyvin kiehtovia, ja nimenomaan kauniita; sillä adjektiivilla niitä kirjassakin useimmiten kuvattiin.

Luin ekat sata sivua duunissa, ja niiden aikana ihastuin itsekin Edwardiin; sen ominaisuudet oli kuvailtu niin hyvin, että toisinaan melkein punastuin tai hymyilin itsekin Bellan ohella. Myös ihastumisen tunne, sen hengensalpaavuus ja melkeinpä fyysisenä kipuna tuntuva jännitys ja kihelmöinti oli kuvattu mahdottoman todentuntuisesti. Lisäksi vampyyrien ominaisuuksia oli keksitty nokkelasti ja miellyttävän yllättävästi, ja niiden liikehdinnän ja ulkonäön kuvaukset olivat suosikkejani. Pitkästä aikaa saatoin helposti kuvitella oikeastaan jokaisen henkilön elävästi; tietysti ne näyttävät mun mielessä joltain julkkikselta tai tuntemaltani ihmiseltä, mutta kaikissa oli niin selkeitä piirteitä, että ne muodostuivat jo kirjan alkumetreillä tekstin kautta eläviksi pääni sisällä.

Toisinaan kirjan kieli oli hiukan naiivia ja liian helppoa, mutta toisaalta aiheen ollessa fiktiivinen, oli se myös tietyllä tapaa perusteltua ja hyvin siihen sopivaa. Luettavuus oli erinomainen, ja tavallaan myös näistä syistä koko kirjan läpi kantava rakkausteema pelkistyi juuri niin kauniiksi ja vilpittömäksi kuin se parhaimmillaan voi olla. Pitkään aikaan en ole näin vahvasti ollut kyvytön lopettamaan lukemista. Houkutus sai tuntemaan perhosia vatsassa, pidättämään hengitystä, huokailemaan ihastuksesta sekä hymyilemään kauneudelle; se oikeasti koukutti ja eteenpäinlukemisen himo oli vastustamaton, aivan kuten vampyyrilla verta kohtaan. (Tätä latteutta ei vaan voinut olla käyttämättä, anteeksi.)

Suosittelen täysii, vaikka sitten kyllä alkaa harmittaa, ettei vampyyreita oikeasti voi deittailla, tai vaikka voisi, niin mikä olisikaan se todennäköisyys, että juuri minä olisin kaikista komeimman vampyyrin sadan vuoden aikana tapaamista ihmisistä ainoa riittävän kiinnostava. Huoh.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Because maybe you're gonna be the one who saves me?

Taidan olla jotenkin yliherkistynyt mun työhanskoille, sillä normaalisti hyvinkin vahvat ja parkkiintuneet kätöseni menevät ihan piloille aina tossa työssä. Useiden sormien päistä lähtee nahka oikeastaan kokonaan, ja se tekee ne hurjan kipeiksi, ei se muuten haittaisikaan. Päin vastoin, nythän vasta kannattaisikin alkaa tehdä viharikoksia, kun sormenjäljet on joka viikko uudenlaiset; mä voisin siis olla täydellinen rikoksentekijä. Aave, joka kylväisi kauhua läpsyttäessään yössä; hän, joka ei taida olla edes ihminen. Oikeastihan oksentaisin joka rikospaikalle, tai ainakin vuodattaisin jännityksestä muutaman kyyneleen, josta mun DNA saataisiin jäljitettyä, ja kun sen havaittaisiin olevan niinkin laadukasta, korvattaisiin useat vauvat siitä tehdyillä Nuu-klooneilla jo sairaalassa, ja olisi kammottavaa nähdä toistuvasti itsensä näköisiä vauvoja. Eli en teekään viharikoksia kuitenkaan.

On olemassa sellainen ihmistyyppi, jonka edustajan pintapuolisesti tuntiessa ei voisi koskaan kuvitella, että se hermostuisi jostain. Tällainen edustaja suhtautuu kaikkeen lungisti, liikkuukin verkkaisesti ja puhuu hiukan venytellen. Vaikka olisi itse kuinka hermostunut tai jopa hiukan paniikin omaisessa tilassa, tämä tyyppi vaan sanoo, ettei ole mitään hätää, mennäänkö kahville. Niiden kasvot liikkuvat varsin vähän, niillä on melkein koko ajan se sama leppoisan ystävällinen ilme. Vaikka jotain sattuisi, niin oikeastaan mikään ei haittaa, ja kaikkea voi sattua. Tässä kohtaa tosiaan alkaa miettiä, mikä tilanne voisi tällaisen ihmisen saada tolaltaan. Useimmiten olen niin mykistynyt tällaisesta itseni vastakohtaisuudesta, etten keksi mitään. Varmaan sodassakin ne vain olisi samalla lailla, ei ole mitään hätää, mennäänkö kahville, ja siinä sivussa tekisi jotain huikeita sankaritekoja saaden lopulta saman kemikaalimaisen tilan tarttumaan myös vastapuolen sotureihin, ja kaikki vaan joisivat kahvia. Kuitenkin, jos tällaisen suututtaa, tai oikeastaan saa suuttumaan itseensä, on se hurjan pelottavaa ja tehokasta, koska siinä on niin suuri kontrasti siihen normitilaan, johon se palaa useimmiten varsin pian ja ärsyttävän rakentavasti. Koska oma kommunikointini perustuu joiltain osin itkuraivareihin, tiuskintaan, vittuiluun ja itseni tiloihin lietsomiseen, on mulla hyväksi tuntea tällaisia ihmisiä. Jos yrittäisin seukata tai edes toisinaan hengata itseni kanssa, kaatuisi sekä alkuperäinen että se toinen (klooni??) kuolleena maahan hyvin pian lietsotun draaman ja siitä seuranneen sydärin saattelemana.

Taidokkaasti kadotettuna pointtina oli, että joskus tällaisia huumatun rauhallisia tekisi mieli hakata niin kauan, että ne hermostuisivat ja alkaisivat puhua nopeammin, tai vaikka näyttää tissit saadakseen ne pois tolaltaan. En kyllä usko, että kumpikaan auttaa.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Kenee kiinnostaa

Keksittiin aikoinaan entisen kämppikseni Mrs. Smithin kanssa sellainen läppä, että Jonku ja Kene on sellaisia, joita voi aina syyttää. Useimmat esineet on Jonkun, tai jos ne ei ole Jonkun, niin en tiedä; Kenen. Vaikka se ei ihan suoraan noin toimi, tekee se siitä vielä hauskempaa, koska tietyillä painotuksilla sen saa kuulostamaan sille, ja sitten taas Mrs. Smithin kanssa kikatettiin. Juotiin silloin aika paljon, ja siksi varmaan tehtiin niin usein ilman muitakaan näkyviä syitä.

Jotenkin musta tuntuu, ettei mulla ole kauhean kiinnostavaa asiaa. Kiinnostavaa on yleensä jotkut suuressa mittakaavassa merkitykselliset asiat, tai sitten päinvastoin yksilöä kohtaava suuri tragedia, joka vaikkapa helpoimmassa esimerkissä särkee sydämen. Kiinnostavaa on keksiä oikeasti hauskoja juttuja, tietää jotain insidea ja kertoa siitä koodinimillä, kritisoida julkkiksia hassusti mutta innovatiivisesti tai muuten vain olla mielekästä luettavaa tai helppoa kuunneltavaa (pakollinen YUP-piilo, koska koen tarvetta mainita sen, kosken pidä siitä, vaikka varmaan pitäisi, koska ne on sentään kiinnostavia). Meinaan kirjoittaa kokoajan kantasanan "kiinnostava" vain yhdellä iillä, ja se jos joku on ironista, sillä se on merkinnän eniten hoettu sana kuitenkin. Voisin myös alkaa tuntea kiinnostavia ihmisiä, ja voisin kertoa niiden juttuja ominani, mutta niiden täytyisi siis olla uusia kiinnostavia ihmisiä, enkä saisi kertoa niille blogistani tai mistään blogeista, koska varmaankin ennemmin tai myöhemmin ne niihin kopioimiini juttuihin törmäisi, ja sitten.. No ei kiinnosta mitä sitten. Kinnosta.

Tänään olisin tahtonut potkia Lilyyn lommoja, koska se kohta menee kuitenkin romuttamolle, mutta viereinen tie ja sen viereinen kevyen liikenteen väylä ovat jatkuvasti täynnä ihmisiä, jotka tuijottaa. Kun vähän potkin sitä, heti joku naapuri pysähtyi luhtikäytävään kyttäämään. Melkein huusin; "mitä sä tölläät, häh, vittu tää on mun auto ja mä heitän siihen vaikka kalkkunan ikkunasta sisään, tuutko kattoon paperit mitäh, hei", mutta sitten alkoi sataa. Koska aina telkkarissa romutetaan autoja, niin olisin tahtonut tietää, kuinka helpolla ne oikeasti menee rikki, saako tyttönenkin niihin lommoja sekä kuinka paljon niiden tekeminen sattuu eri raajoihin. Mutta ei sitten, kivaa että tämäkin kiinnostava aktiviteetti minulta on nyt viety.

torstai 12. kesäkuuta 2008

'Cause every girl's crazy 'bout a sharp dressed man

Tänään tosi moni ihminen on näyttänyt tosi hyvälle. Olin ihan fiiliksissä, kun sain ajella keskustassa ruuhkassa ja katsella ihmisiä. Parasta antia oli yksi raksa, jonne oli aivan varmasti jotkut kuumuusvaatimukset ja yksi asfalttipoika, jolla oli vielä hienot tatskat, ponnari ja pisamia. Niin ja yksi tyttö, jonka iho oli sulan pronssin värinen ja sääret pitkät kuin gasellilla. Muutenkin tänään on ollut erilaisen tuntuinen päivä kuin pitkään aikaan; se varmaan johtuu siitä, että eilen tapasin ihmisiä, olin pukeutunut selvästi tytöksi ja osallistuin keskusteluun (kovasti). Niin ja join hiukan viiniäkin, juttelin Minkin kanssa baarimikolle, jolla myöskin oli pisamia ja tatuointeja sekä nauroin naamani kipeäksi. Suosikkijuttuna ehkä hirmumyrsky Jakomäessä ja naamaan liimaantuneet viinerit; "OTA!!". Mainittava on, että ehkä saatoin myös tulkita kotiin tullessani Pörrin hyväntahtoisen spekuloinnin viininjuonnin järkevyydestä vittumaiseksi moralisoinniksi, laittaa kädet korvilleni ja huutaa hyytävästi "HILJAA!!". Tyylikästä, sanoisin. Tänään on sitten väsyttänyt ihan hurjan paljon, noin vuoriston verran, mutta selvisin hienosti kaikesta kuitenkin. Ja sallin itseni syödä Hesen kreikkalaisen kanahampurilaisen, mutta se ei ollut niin hyvää kuin olin unelmoinut sen olevan. Hauska oli kyllä viereisellä kassalla asioiva brittiherra, joka oli nostaa rähinän, kun sen sadan euron seteliä ei otettu vastaan kassalla; lopulta sillä oli pienempiäkin seteleitä, mutta toki kannattaa aina vängätä mahdollisimman pontevasti.

Otsikon biisi on mahdollista kuulla myös ihanan David Cookin laulamana. Marry me, David!

Menen junannukseksi äitikarhun omakotitaloon grillaamaan auratäytteisiä herkkusieniä, halloumi-kasvisvartaita, kanafileitä ja aion tehdä myös mozzarellabruschettoja sekä keittää maailman isoimman kattilallisen uusia perunoita. Toivottavasti on helmi keli, ja voidaan viedä Punkki uimaan. Olisi myös kiva, jos olisi jotain juhlia, joissa voisi hiukan käydä kuokkimassa.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

oladjafhkaflekjhcfaödla

Sain tänään aivan äsken tekstiviestin itselleni tuntemattomasta numerosta, ja siinä sanottiin, että "näin susta kivaa unta viime yönä". Vastasin tapani mukaan ISOLLA KIRJOITTAEN, että nyt on kyllä nähty jostain ihan muusta, tai ainakin numero on väärä. Sitten tuntematon henkilö huomaavaisesti "pahoitteli häiriötä", mutta laittoi vielä irstaan ":p" hymiön siihen perään.

Olin eilen pumpissa ja solariumissa. Koska toissapäivänä myös värjäsin hiukset vielä vaaleammiksi, on aivan näinä hetkinä tilanne muuttuva sellaiseksi, että kaikki alkavat puhua mulle ruotsia. Etenkin, jos laitan vielä helmikorvakorut. Toivottavasti en kuitenkaan ole rusketukseltani ihan niin oranssi kuin keskiverto-Malin.

Pidän muuten vilpittömästi EuroShopper-kahvin mausta. Tunsin oloni huojentuneeksi, kun jokin aika sitten jossain muistaakseni niinkin tieteellisessä julkaisussa kuin Iltalehti tai -Sanomat tultiin samaan tulokseen; makuaistini oli tallella ja toimi jotakuinkin normaalisti, tai ainakin samaan tapaan kuin arvoisalla raadilla, joka toisaalta voi olla kaikkea muuta kuin normaalia.

Fiilarit ovat muutenkin noususuhdanteiset. En ole enää aivan hermoraunio tai saa tärinä-, itku- tai raivokohtauksia ihan noin vain. Ainoa, mikä hiukan riepoo, on se, että joudun tekemään Kelalle taas jonkun selvityksen siitä, että niiden tarvitsisi antaa mulle rahaa. Miksei ne vaan voi antaa, niinkun muillekin? Mua vähän hävetti tankata missä mun kesäkuun opintotuki on perusteluna oikeastaan vain se, että kaikki muutkin sai, koska se ei ole kovin tasokasta argumentointia, vaikka hyvin relevanttia se kyllä on.

Mua vähän harmittaa, että punainen mummofillarini, joka on kotoisin Venäjältä ja sen nimi on Natasha, on aika kiikkerä laite ajella. Siihen varmasti vaikuttaa myös se, etten viime vuosina ole juurikaan ajellut pyörällä ja se, että olen äärimmäisen heikko hapenottokyvyltäni, ja pystyssä pysyminen on huomattavasti vaikeampaa kun vauhti hidastuu, kun ei jaksa polkea. Ehkä tähänkin täytyy vaan koittaa integroida jonkinnäköinen kehitysnäkökulma, ja ehkä voisin täyttää Natashan renkaita vähän enemmän sekä nostaa tankoa, koska luulen, että ne sekä kevittäisivät polkutyötä että tekisivät ajokokemuksesta tasapainoisemman.

Lisäksi mun pitäisi soittaa romuttamolle, josko ne hakisivat punaisen paholaisen eli Lilyn viimeiselle matkalleen, sillä Lily on kiistatta tullut tiensä päähän. Vähän surullista, mutta onneksi olen totutellut tähän puolisen vuotta, jona aikana se ei enää ole ollut ajokuntoinen eikä siihen oikein ole edes päässyt sisään enää.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Parempi kädessä koulukirja kuin revolveri

Tänään yritin parhaani mukaan piristää sekä motivoida itseäni ostamalla Reebokin Classic Birthstone -lenkkikengät, ja hetken olinkin onnellinen. Aina kun näin ne jostain ikkunasta heijastuksena, en voinut olla tanssittamatta niitä jaloissani pikkuisen; ja sitä paitsi se Stadiumin poika, joka mulle nouti sopivankokoisen parin varastosta, oli aivan järkyttävän hyvännäköinen, ja naurahti hymyillen mulle, kun sanoin että "mä NIIIIN otan nää".

Sitten se alkoi taas. Elektroniset lähteet, pisteet aina sulkeiden väärillä puolilla, hukkareissu kirjanhaussa, suomennosvaikeuksia, itkunpurskahdus, post-it -lappuja enemmän kuin Duudsonien källikoulussa. Onneksi tämä on päättyvä projekti, koska olen ihan nuuskana.

Olen ilmeisesti tänä vuonna syntymäpäiväni hetkellä Hollannissa. Toisaalta se osuu ihan tavalliselle viikonpäivälle, tarkemmin sanottuna tiistaille, joka olisi muutenkin huono päivä viettää synttärijuhlia, koska se on osoittautunut ilmapiiriltään uudeksi maanantaiksi. Varmaankin aikaistan kekkerit siis juhannukselle, vaikka niitä ei tietenkään ole, jos en saa tätä sotkua selvitetyksi ja jäsennellyksi siihen mennessä.

Mikään ei oo hyvin.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Oh, bloody oh!

Kuten olen aikaisemmin maininnut, en mieluusti tee mitään, missä en ole ainakin keskitasoa parempi. Tällä hetkellä mua ahdistaa suunnattomasti se, etten olekaan niin ilmiömäisen etevä kirjoittamaan tota opparia kuin olen aina kuvitellut; jotkut osat siitä ovat suorastaan kammottavan huonoja. Sanat eivät järjestäydykään itsestään mitä intellektualleimmin, ja lisäksi tänään iltapäivällä aion leiriytyä kirjastoon hyödyntämään elektronisia lähteitä, joiden hakemisessa olen myös oikeasti huono; tähän asti olen vain vältellyt sitä ja uskotellut itselleni, että osaisin jos vain tahtoisin. Paitsi että tämän tekeminen on oletustasolla jo ikävää ja työlästä, joudun myös nöyrtymään ja tunnustamaan puutteellisuuteni useilla eri osa-alueilla. Kauhean kivaa kun perfektionismi kääntyy näin pahoin itseään vastaan, musertaen oletukset ja ennenkaikkea ylpeyden ja itsetunnon. Tämä homma tekee mut kauhean epävarmaksi, en oikein tiedä mistään mitään enkä uskalla tehdä ratkaisuja, koska ei ole ketään keltä kysyä. Vaikka kai lopulta kaikki kääntyykin parhain päin, tai ainakin loppua kohti, en koe oloani kovinkaan miellyttäväksi juuri nyt.

Lisäksi tottakai auringon on paistettava juuri nyt, kun en saata poistua oikeastaan ollenkaan sisätiloista. Tänään menen kyllä parhaina aurinkotunteina vähän koutsaamaan, vaikka luultavimmin silloin alkaakin sataa rakeita. Eihän tässä auttaisi kuin rauhoittua, mutta kun eihän hevostakaan voi pakottaa juomaan. Ja ne, jotka tuntevat tuon vain sananlaskuna, voin kertoa, että todellisuus on juuri noin; toisin kuin siinä kaskussa, jossa yhdistetään potkiminen ja rakkaus.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Kun räppärit oli luokalla ne kovikset

Hieno asia on, että meidän blogiin haetaan eniten mm. seuraavilla hakusanoilla: nuunis (awww), Paris Hilton porn, ekstaasi, gayporn ja Ari Koivunen. Onneksi (?) on jotain uusiakin.

73 vuotias seksielämä veikkaan, ettei kauhean aktiivista tai ainakaan kauhean monimutkaista.

boolin laskuri ei nhiitä tharvitshe lashkea kato! Ja muutenkin, kyllä se maku kertoo menikö boolin suhteet nappiin vai syteen, vaikka loppuillasta usein ei ole väliä, tarjoaako tiukkaa vai vettä, niin kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä.

kolmipolvinen trokee kuulostaa taitoluisteluhypyltä, mutta liittynee runoihin. Opin muuten Pupelta, että jos ahdistaa, niin kannattaa googlata Evgeni Plushenkon kuvia - kun katselee tota kampausta ja naamaa niin ei voi olla enää paha mieli.

Matinsalo keskisormi mielestäni jotenkin missmatch, ei Tuuli tollasia.

nahka porno oijoi, vaihtelua siihen pissajuttuun!

pienkanala ohjeet minähän en edes osaa ommella, rakennusohjeista puhumattakaan. Enkä tiedä, millaisista kämpistä nykykanat noin niinkuin tykkäävät.

pikkuleipien kilohinta veikkaan, että riippuu suuresti siitä, mitä keksejä ne on. Joulupiparia saa halvemmalla kuin Marie Antoinette-leivostyylisuuntaa edustavia macaroneja.

riippumaton ripustus tätä sietääkin googlata.

sol-palvelut paska hei jonkun sekin on tehtävä, ja kun puhutaan merkityksellisistä töistä, niin tämä on sitä ehdottomasti, ilman paskapartioita kaikki siihen hukkuisi ja syntyisi golgatalaisia eli paskapaholaisia kamalasti ja kaikki kuolisi! Niin!

suksien karkaus ne kannattaa sitoa tai laittaa johonkin purkkiin vaikka yöksi.

youtube fart nahka en edes halua tietää, toivottavasti löytyi.

kavereita haetaan oijoi, se on ilmeisesti jo löytänyt ystäviä sitten. Kivaa :)