Paint It Black

Tänään olen kuunnellut Foo Fightersia töissä, vaikka en tiedäkään, saisiko niin tehdä, koska en tiedä, mätsääkö se firman imagoon. Tässä työpaikassa nämä imagokysymykset ovat sentään jotenkin käsissä, koska joskus olen joutunut oikeasti miettimään, onko joku nenäliinamerkki tai nenäliinat ylipäänsä jonkun firman arvojen mukaisia. Entä se paketin teippi, onko se moraalisesti linjassa arvojen kanssa? Voi helvetti. En koskaan enää häpeä syväanalyysejäni vaikka täydellisestä huulipunasta. Aion muuten laittaa punaista huulipunaa Twilight-leffan ensi-iltaan, jonne Panu on varannut mullekin lipun 2.1. Olisi aivan mahtavaa pukeutua vielä enemmän vampyyriksi, mutta taidan kuitenkin pitäytyä normaaleissa, vain hiukan vampyyrimaisissa ratkaisuissa.

Nukuin viime yönkin jurakaudella. Näin kaikki katkonaiset unipätkäni samaa painajaista, jossa kaikki firman käyntikortit olivat loppuneet enkä tiennyt, mistä niitä tilataan. Aina vain lisää ihmisiä huusi karhuperheen tapaan; "missä ovat vitun käyntikorttini??", naamani muuttuessa vain punaisemmaksi ja kyttäkainaloiden levitessä hurjaa vauhtia. Unen lopussa olivat jo hihatkin märät, ja niistä tippui hikeä, enkä uskonut taaskaan olevani firman imagon mukainen.

Tänään siivooja kysyi multa, tiedänkö millainen moppi on. Meinasin kysyä siltä takaisin, että tietääkö se miten rekan takasilta avataan tai onko se lapannut paskaa, sillä vihaan tuollaista elitismisyytteistä vittuilua yli kaiken. Enkä koe ansaitsevani sitä vain siksi, että olen pukeutunut pukukoodin mukaisesti. Se on kumma juttu, kuinka tuolla tavalla osoittaa oikeastaan halveksuntaa itseään ja ammattiaan kohtaan. Mun mielestä ihmistä ei muuta se, mitä se tekee työkseen, moikkaan yhtä iloisesti siivoojia kuin toimitusjohtajaa. Lisäksi on mahtavaa, kun näkee, että joku ihminen selvästi nauttii työstään, oli se sitten rakettitiedettä tai perseiden pyyhkimistä. Ylipäätään jengin kannattaisi yrittää nähdä se kokonaiskuva; ne salaatit, joita supertärkeät miljoonadiilien tekijät palavereissa syövät, on tehty aineksista, jotka joku on putiikkiin rekalla tuonut, kun joku on ne pellosta kerännyt. Jos joku vaihe otetaan pois, ei tule salaattia eikä miljoonadiiliä. Idiootit.

Tänään menen ostamaan tarvikkeet huomista varten. Ajattelin tehdä ysärityylisiä cocktailtikkuja, joissa on vaikka lihapullia, juustoa, kirsikkatomaatteja ja viinirypäleitä, ja niiden lisäksi jonkun juustolautashenkisen viritelmän siksi, että pääsen kokeilemaan lahjaksi saatuja juustoveitsiä ja -lautasta. Sitten aion kuunnella ehkä HIMiä koko illan muiden vastalauseista piittaamatta. Ajattelin myös laittaa kiharat ja jonkun soman nutunkin. Mulla on hyvin vahva mustaan pukeutumisen kausi menossa, tekisi mieli mustata tukkakin taas, mutta toisaalta tämä harmaa ajaa melkein muutoksen asian ja tästä pääsee sitten vaaleaksi huomattavasti helpommin. Se on muuten kumma, kuinka harmaalla tukalla tuntuu, että voi meikata huomattavasti enemmän kuin valkoisella, se syö sitä meikkiä ihan hurjasti, vaikka absoluuttinen sävyero on aika pieni. Ei haittaa, kiva vaan kuun saa räimiä reilulla kädellä kaikkea; meikata kuin Ville Valo. Oi Ville, aion mainita sen näköjään jokaisessa merkinnässä tästä lähin.

And from there I crawl beneath Lucifer's claws just for one last kiss

Olin lauantaina katsomassa HIMiä. Olisin jo eilen blogannut siitä, jos en olisi ollut a.) edelleen niin fileissä ja b.) niin darrassa ettei sanotuksi saa.

Onneksi olin siellä Mierolaisen kanssa, koska sain totutella katselemalla sen luona live-dvd:itä. HIM on kaikista soitin- ja lauluorkestereista se, jota mun on vaikea katsoa siksi, että meinaan alkaa itkemään. Tämä johtuneen ensinnä Ville Valosta, toiseksi näteistä biiseistä ja kolmanneksi siitä, että olen kuunnellut niitä liikuttavissa yhteyksissä. Ennen pidin HIMin lyriikoita vähän turhan mahtipontisina, mutta nykyisin ne ovat suurilta osin muodostuneet mielessäni hienoiksi, nerokkaiksi ja suorastaan briljanteiksi. Ville puolestaan on jotenkin niin vampyyrimaisen kuuma ja sen puheäänikin on sillä tavalla käheä ja notkea, että housut niinsanotusti pyörii jalassa. Marry me, Ville! Mä teen hyvää ruokaakin! Ja voin kuulustella biisien sanoja sulta!

Kuitenkin siis, ennen keikkaa tamppasin pikku saapikkaitani innosta ja nyin Mierolaista hupparista sekä puristelin sen käsistä rystyset sijoiltaan. Villellä oli lila pipo ja lavalla oli paljon blindereita (aina kun oppii uuden sanan, kannattaa sitä käyttää lauseessa, jotta se jää paremmin mieleen). Ville unohti kerran sanat, ja nauroi ihanasti. Ville lauloi monta lempilauluani, ja ns. encoressa "Sleepwalking Past Homen", jota en odottanut kuulevani. Saatoin päästää muutaman kyyneleen, mutta ne kimmelsivät vain kristallinkirkkaina poskillani kilpaa laukun timanttisoljen kanssa, enkä siis ryystänyt nikotellen räkää vaan hillitsin hienosti itseni.

Loosessa tapasimme Panun ja Kalevalabätlääjän, ja join pellin niin kiinni, etten enää pystynyt puhumaan. Siltikään tarjoilua seurueellemme ei lopetettu, vaikka todistin kahdelle muulle seurueelle niin käyvän. Syötiin Panun kanssa ranskalaisia bussimatka kotiin, ja ilmeisesti looppasin kertoen koko matkan samoja juttuja, mikä on aina sille toiselle aivan eri siistiä.

Lisäksi nyt alan olla vahvasti jonkun tipattoman tammikuun tai alkuvuoden kannalla, sillä nykyisin mulle tulee niin kamala krapula, että meinaan kuolla. Sen uusin, tai oikeastaan comebackin tehnyt ulottuvuus on se, että herään seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan, enkä saa enää unta. Se vaikeuttaa elämää ihan tosissaan, kun on univelkainen. Kun siihen vielä lisätään se, ettei voi vannoa, ettei oksenna ihan kohta sekä tappopäänsärky, niin olen ihan poissa pelistä koko päivän. Seuraavankin, juuri tuon univelan takia. Kurjaa tästä tekee se, että tykkään olla humalassa ja olen siinä useimmiten hyvin iloinen ja antelias, ja nyt en viitsi enää tehdä itseäni iloiseksi. Ehkä joku on salaa laittanut muhun jotain antabusjohdannaista?

This is where the magic begins

Epäilinkin, että tarvitsen vain sen, että joulu on ihan oikeasti täällä, että alan voida paremmin.

Tänään nauroin, kun entinen työkaverini oli kasvattanut tosi rumat viikset ja ilostuin siitä, kun osasinkin vielä ajaa rekkaa. Tätä ennen olin lähetellyt tärkeitä sähköposteja, ja kun pahoittelin myöhästymistä rekan vaihdosta, kosken oikeastaan oikein tiennyt, mitä liitteitä niihin piti laittaa, totesi tämä ex-duunikaveri että mulla on tapana selvitä ihan kaikesta ja osata lopulta kaikki. Se on paljon sanottu noilta rekkapojilta tytölle mistä tahansa aiheesta. Kävin äidin luona syömässä satumaista jouluruokaa, läsnä olivat mun ja Pörrin lisäksi Sandells ja Nahkis, ja kaikki meni hyvin. Vaihdoin Mrs. Smithin kanssa lahjoja, ja sain kuulla, että sillä on kaikki paremmin.

Ostin Punkille kaupan suurimman luun ja se alkoi heti sen saatuaan jäystää sitä onnellinen ilme koirannaamallaan. Löysin myös aivan ihastuttavan nutun ja kiiltolegginsit HIMin keikalle, ja ne olivat vielä alennettuun, törkeän matalaan hintaan kaupan. Löysin myös upean kultamekon, jossa voin mennä mihin vain juhliin, sekä ruskean pääkallopipon, joten enää mun ei tarvitse varastaa Mierolaisen pipoja käyttölainaan.

Ostin landelle jotain ultimate-ulkotulia, joiden ympärille aion rakennella jotain lumilyhtyviritelmiä, joita kaikki voivat ihastella. Olen myös hyvin tyytyväinen kaikkiin ostamiini lahjoihin, ne kaikki ovat sellaisia, että kernaasti pitäisin ne itsekin. Liikutuin, kun sain rekkapomoltani minihajuveden ja siihen täsmäävän vartalovoiteen sekä lahjakortin spa'han; sen on täytynyt todella miettiä sitä, sillä en usko, että pojat saivat samanlaisia.

Nyt korjaan paha albiino -tukkaani jollain typerällä "luonnollisella" vaalean sävyllä, vaikka huomasinkin, että se näyttää räikeältä vain vakavien vaatteiden kanssa. Tavallisissa vaatteissani näytin vain rokilta ja viileältä, tukka olikin vain rakastamaani platinansävyä; se vain ei tosiaan täsmää jakkupuvun kanssa. En usko, että kompromissi on kuitenkaan liian suuri.

Niin että tervetuloa vain, joulu. Olen valmis. Ja joulun jälkeen aion jatkaa näin, että kaikki on hyvin.

Who are you? -I'm the party pooper.

Tänään sain ostettua kaikki lahjat kaikille, keille ne pitikin ostaa. Muut ostin ihan oikeista kaupoista, paitsi yhden huuto.netistä, ja olen aivan shokkitilassa, kun myyjämies ei ole vieläkään vastannut sähköpostiini, puheluuni eikä tekstiviestiini. Jos se yrittää pimittää ne liput, pukeudun Jokeriksi ja vaanin sitä viikkoja, kunnes se sekoaa ja tappaa itsensä niillä lipuilla. I know where you live, man! (Toisaalta huuto.netin mukaan "yhteydenotoissa tulee olla kärsivällinen", sillä myyjä voi olla vaikka "parin päivän työmatkalla" tai huorissa tai sen kädet ovat irronneet. Eli huomenna vasta soitan uudelleen, ja ehkä lähetän ihan pari hyväntuulista ja huoletonta tekstaria johonkin tähän tyyliin: "kuule, mun isä on poliisi ja itsekin oon psyykkisesti aika epästabiili eli jos niitä saatanan lippuja ei oo huomennÄH..")

Koin tänään myös äkillistä himoa tatuointeja kohtaan ja vietin runsaasti aikaa googlaten kuvia Ryan Dunnista ja Ville Valosta. Suurimmalle osalle sivuista webmaster on evännyt pääsyn, se ilonpilaaja. Eikä niitä kuvia oikein nää niistä thumbnaileista. En tajua, miksi haluaisin kamalasti tatuointeja joka paikkaan, mutta kuitenkin haluaisin ne niin, että ne voi peittää. Esimerkiksi jos joskus menen naimisiin, niin en halua että niitä näkyisi, mutta kuitenkin musta olisi kaikista muista syistä mukavaa tatuoida olkapäät ja rintakehä. Jotenkin tuntuu aika turhamaiselle ja ajallisesti pienelle syylle, mutta tunnen sen hyvin voimakkaana. Kai sydämen ääntä on kuunneltava, vaikka se onkin vähän rytmihäiriöinen ja usein myös sillä on aika jänniä mielipiteitä. Ratkaisuna tähän olen kuitenkin päättänyt alkaa tatuoida Pörriä, mutta se ei tunnu kovin innostuneelle, vaikka olen luvannut ostaa niitä lahjaksi ja muistaa rasvailla niitä koko paranemisvaiheen.

Huomenna töiden jälkeen mun täytyy hakea rekka, koska ajelen yhden lauantain. Itse asiassa juuri sen lauantain, johon mulla on ne liput, joista en ole kuullut vielä. Pitäisiköhän laittaa yksi meili, varmistaa että se eka meni perille? Se on muuten tosi vittumaista, jos ei ole ehtinyt vastata ja joku pistää heti perään; "tarkistin vain saitko meilini, tai no tietty sait senkin laiska, laiska paskalainen, muttet kuitenkaan edes ymmärtänyt kysymyÄH". Niin, mutta siis mua hiukan jännittää, että osaanko edes enää ajaa, ja muistanko edes sitä reittiä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän nimittäin kertoa, ettei tarvi paljoa söhlätä, kun kaikkeen on jo tärväytynyt kolminkertainen aika. Saan kuulemma myös joululahjan. Ja hienoa on saada raitista ilmaa, jotta sitten voi mennä tuhoamaan ruumistaan sinne keikalle posket terveenä rusottaen ja lihakset maitohapoilla. Olisipa siellä vielä ne kivoimmat pojat ajamassa ja kunpa en olisi ihan toivottoman huono ja törmäisi johonkin.

En muuten suosittele hiuksien äärimmäistä blondaamista ja kulmakarvojen värjäystä samana päivänä, sillä silloin naaman alueella muuttuu liikaa värejä ja näkee itsensä sinä Matrixin pahana albiinona. Se ei ole kaunis näky se. Lisäksi muutenkin rusketus täsmää tällaisen ruotsiblondin tukan kanssa paljon paremmin kuin talvisen läpikuultava kalmaniho.

Nyt siis tarvitsisi enää nähdä lahjottavat ihmiset ennen joulua, joka on makoilun ja unen luvattua aikaa. Niin ja saada ne lipÄHH

For you I'd bleed myself dry

Mä tahtoisin löytää uuden lempiblogin. Ei siksi, etten pitäisi hurjan paljon niistä, joita luen nyt, vaan siksi, että koska en enää bloggaa itse niin paljon enkä tsättäile kommenttitiloissa, mulle jää enemmän aikaa oikeasti lukea ja kaivata päivityksiä. Nykyisin luenkin jopa paria muotiblogia, vaikken kehtaakaan niitä tuohon linkittää; koska niitä päivitetään hemmetin usein. En vain oikein ole sitä tyyppiä, että jaksaisin samaistua mustien tunikoiden jännien saumojen vertailuun tai välittää, millaiset korot ovat trendikkäät ensi kesänä, koska oikeastaan en oikein välitä siitä, mikä on muotia. Pidän muodin katselemisesta kuitenkin, etenkin tuollaisten oikeiden ihmisten muodin, ja toisinaan saan siitä ideoita. Mulla on sellainen vika, etten itse keksi mitään siistejä juttuja, mutta sitten jos nään jotain siistejä juttuja, niin tiedän että ne on siistejä. Sama juttu on siinä, etten oikein voisi suunnitella kokonaista tosta vaan, sillä mun pitää nähdä kaikki valittavissa olevat tamineet, ja niistä sitten valita se kokonaisuus. Siksi olenkin saatanan huono asustamaan, sillä en vain mitenkään ole voinut nähdä kaikkia maailman asusteita; voisi jopa sanoa, että mielessä pysyvien nähtyjen asusteiden määrä on melko suppea, ja siksi usein pukeudunkin johonkin vanhaan nuttuun. Muita syitä vanhanuttuiluun on toki se, ettei muuta ole puhtaana tai mikään muu ei mahdu päälle.

Viime aikoina olen syönyt lähinnä suklaata, mikä on itselleni epätyypillistä. Tyypillisenä näkisin voileipien tai pastan syömisen. Enemmän yllättyisin oikeastaan vaan siitä, että vetäisin jogurttia jatkuvalla syötöllä. Toinen jännittävä asia on se, että olen oppinut, etten osaa laulaa käytännössä ollenkaan. Olen aina autossa biisien mukana laulaessani ja kaatokännissä karaokessa ollut sitä mieltä, että se menee ihan tunnistettavasti, mutta Lips-laulupeli todisti täysin toisin. Oikein itseänikin sattuu päähän, kun kuuntelen sitä jäätävää vinkuräppiä, mitä pääsee ulos suustani tahtomattani. Noita pelejähän voi huijata, ja olenkin oppinut vingahtelemaan sillä tavalla oikein, että peli ilmoittaa mun olevan "universumi" jollain kolmella miljoonalla pisteellä, mutta kyllä se kuulostaa pahalla. En laula enää ikinä kenenkään muun kuin Panun kuulleen (Panu muuten on "koko kansan suosikki", repikää siitä).

Koitin tänään olla jouluostoksilla, mutta löysin vain itselleni uuden paljeteilla päällystetyn meikkilaukun kuudella eurolla ja hassut nauhalliset korkokengät, jotka maksoivat 25 euroa. Hyviä kauppoja ja ihania esineitä, mutta ne ei nyt auta tähän. Ennenkuin ehdin löytää mitään, mitä oli tarkoitus ostaa, soitti eräs ystäväni, Mrs. Smith, hyvin järkyttyneen kuuloisena, ja jouduin lähtemään bisselle sen kanssa. On hassua, kuinka meillä onkaan lopulta saman tyylinen äitisuhde, tietyllä tapaa ehkä maailman vaikein ja tärkein samaan aikaan. Tiesin täsmälleen miltä Mrs. Smithistä tuntui, ja tulin hyvin myötäsurulliseksi. Kun tulin kotiin, Pörri oli itselleen hyvin epätyypillisesti kaivanut kaikki joulukoristeet kaapeista ja asetellut ne viisaisiin ja nokkeliin paikkoihin. Tuntui tosi hyvälle; tuntui sille, että tulin kotiin ja rakastin sitä.

Loppuun vielä linkki biisistä, jonka Mierolainen soitti mulle, ja joka oli jotenkin oudolla tavalla hypnoottinen siten, ettei pitkään aikaa mikään biisi ole ollut. Se on tässä.

My heart's on graveyard, baby

Eilinen meni ryyppäämiseksi. Töissä oli vähän rankkaa, jonka takia en empinyt hetkeäkään, kun Miero soitti ja pyysi seurakseen Looseen. Eikä siellä sitten mennyt aikaakaan, kun olin iloisen sopimattomassa humalassa pukeutuneena jakkupukuun ja kalliisiin saappaisiin. Tunasin kyllä jakkupukua sen verran, että laitoin kaulukseen HIMin pinssin. Panu tuli myös, ja menimme Mierolle katselemaan keikkataltiointeja ja juomaan shotteja, joista jälkimmäinen oli erinomaisen järkevää. Heavy Corneriin menoa varten letitin Mieron hiukset ja tepastelimme siis kolmisin sinne. Aika piakkoin kai sen jälkeen aloin olla niin naamat, että oli pakko lähteä pois; Panu jatkoi urheasti matkaansa kohti jotain keikkaa, sinne koskaan kuitenkaan ilmeisesti pääsemättä, me taas Mieron kanssa mentiin sen luo. Sitten taisin nukahtaa. Aamulla Miero arvasi ilmiömäisesti kellonajan ja minä näytin Jonne Aaronille eilisissä meikeissä ja out-of-bed -tukassa. Sekoiltiin mäkkijonossa, juotiin mustikkakeittoa ja kuunneltiin HIMiä, ja aamu oli mitä täydellisin, vaikka tärisytti ja nieleskelytti vähän.

Hankittujen joululahjojen saldo on edelleen nolla, mutta mieli on vähän parempi sentään. Nyt vain spekuloin vahvasti sitä, että jaksaisinko tänään mennä vähän jo luvatuille yksille, vai käpertyisinkö vain saunanpuhtaana peiton alle vampyyrikirjan kanssa. Ei mikään helppo päätös.

Type-O-negative

Joskus on niitä päiviä, kun tuntuu vaan kaikki pahalle. Tuntuu, kuin jokainen kommentti olisi suoraa kritiikkiä persoonaani ja kaikkea sitä mitä edustan kohtaan, mikään ei oikeastaan ole kauhean hyvin ja asiat vain niin sanotusti läpsivät naamaan. Koitin jopa parantaa oloani shoppailemalla H&M:n nettikaupan alessa, mutta edes mieluisat ja naurettavan taloudelliset ostokset eivät parantaneet oloani, mikä on melkein tavatonta. Tunnen oloni riittämättömäksi, kiittämättömäksi ja sellaiseksi, etten pärjää edes omassa henkilökohtaisessa sarjassani kuin korkeintaan säälittävästi. Epäreilua on myös se, etten voi kohdentaa tätä oloa johonkin tai keksiä mitään, mistä voisin sitä oikein syyttää; se vain on.

Lisäksi en ole ostanut vielä yhtään joululahjaa. Tai no, olen äidille ja Pupelle, mutta ne ostin jo niin kauan sitten ettei niitä lasketa. Jouluun on vielä aika monta yötä, mutta en todellakaan näe aikatauluissani ennen aattoa oikein sellaista hetkeä, että ehtisinkään niitä ostaa. Nytkin jo tingin nukkumisesta huomattavissa määrin.

Pitäisi vain kai lukea Stephenie Meyerin vampyyrikirjan kolmososa loppuun ja heti perään nelososa ja olla ihastunut Jacob Blackiin. Muita iloisia asioita ovat tällä hetkellä työ ja duunikaverit, jotka ovat ottaneet tavaksi kutsua mua muruksi ja kullaksi, sekä kotona olevat Punkki ja Pörri, joita ilman aurinko ei paista tällä hetkellä symbolisesti ollenkaan. On vain rankkaa, kun juuri keskellä suorituskeskeistä ajanjaksoa on niin väsynyt, ettei jaksa edes värjätä tukkaa tai silittää vaatteita, ja sitten niiden ja muiden asioiden tekemättä jättäminen harmittaa aina vain enemmän. Auttakaa.

Minionnenpäivä

Tästä päivästä muodostui sittenkin lopulta aika hyvä, johtuen näistä asioista:

-Panun kanssa nautittu ateria melkein naapuriin avatussa intialaisessa ravintolassa. Tilanne oli win-win, sillä tarjosin safkat korvauksena Panun seurasta, sillä oloni oli vainoharhainen enkä olisi yksin uskaltanut mennä, sillä pelkäsin tajuttomasti, että alan änkyttää, punastella ja lopulta olisin sännännyt kompastellen autoon takaisin itkemään.

-kuumassa suihkussa nautittu tasoittava bisse.

-makoilu solmussa ryijymatolla ja Pörrin pelaamisen maksimaalinen häirintä keinoja kaihtamatta.

-pikkukoira Punkki, joka meni uusien saappaiden laatikkoon nukkumaan ja silppuamaan hampaillaan sitä noin lantin kokoisiksi paloiksi, joita on nyt ympäri kämppää.

-se, ettei kukaan ole vielä huutanut korkeampaa hintaa HIMin Nosturin lipuista, joita halajan päästäkseni sinne Mierolaisen kanssa.

Mulla on nykyään aika outoja ruokahimoja. Tänään halusin välttämättä keitettyjä porkkanoita. En ehkä uskalla koskaan hankkiutua raskaaksi, sillä silloinhan himot vielä entisestään omituistuvat. Siinä siunatussa tilassa olisin varmaan sietämätön ja söisin hyvin, hyvin vastenmielisiä juttuja.

Menneisyyden ote

Eilen törmäsin menneisyyteen, ja vaikka luulin, ettei sitä enää ole olemassa, törmäsin niin kovaa että tärisin. Joistain ihmisistä jäänyt jälki on vain niin vahva, suorastaan parantumaton ruhje, ettei niistä vain voi olla menemättä tolaltaan. Ei, vaikka aikaa olisi mennyt tsiljoona vuotta ja kaikki olisi hyvin, tilanne ihan eri ja itsekin melkein eri ihminen. Jotenkin se kaikki tulee takaisin, ja vihaan sitä, ainakin tällä intensiteetillä. Muutenkin sellaiset asiat, joita ei voi hallita, ovat inhottavia. Asiat, jotka vain tuntee ja melkein haistaa ja maistaa, ja vaikkei mikään ole niinkuin ennen, niin on kuitenkin. Kuitenkin kaikki on, vaikka mikään ei ole. En haluaisi, että mikään on, tai että kaikki olisi. Oikeastaan en haluaisi edes että olisi mitenkään, koska lopulta kaikki ovat tämän tiimoilta pilaantuneet, eikä oikeastaan siksi mikään voikaan olla mitenkään. On kuitenkin häiritsevää, kuinka joku vain olemalla viiltää koko ruumiin halki ja tuntuu syövän kaikki sisukset, veren valuessa suupielistä, ymmärtämätön hymy huulilla. Mitään ei tapahtunut oikeasti eikä mitään oikeastaan ehkä ole tapahtunut silloinkaan, mutta se tunne, ettei voi unohtaa, syö läpi vatsasta kuin rotta, jos sen päällä olevaa metallisankoa kuumennetaan. Asiaa ei myöskään helpota se, etten saa unta; ihan niinkuin silloin ja siitähän kaikki lähti. Joitain ihmisiä ei vain saisi koskaan tavata, koska jotkut asiat ovat laimentumattomia ja vahingollisia. Niitä ei voi käsitellä, niitä pitää vain vältellä, jos ei halua aina uudestaan kaivaa sieluaan ulos ja pyöritellä asioita, joita ei oikeastaan ehkä koskaan ollutkaan.

If you don't dream big what's the use in dreaming?

Ajattelin ostaa melkein kahden sadan euron saappaat. Sellaiset oikeasti pelkistetyt, kaikkien asujen kanssa käyvät laadukkaat aikuisten saappaat. En ole koskaan ostanut mitään niin kallista vaatekategoriaan laajasti kuuluvaa esinettä, mutta ehkä nyt olisi aika. Olen aivan varma, että ne maksaisivat itsensä takaisin monena aamuna, kun voisin vetää ne jalkaan ja olla sekä tyylikäs että jäätymättä. Lisäksi oikeasti on parempi investoida johonkin pysyvään, oikeaan fyysiseen tavaraan eikä vaan antaa rahan haihtua krapulan myötä taivaan tuuliin, koska se on sitten se, mihin ne rahat polttaisin, jos en näitä ostaisi. Odotan kuitenkin lopullisen päätöksen tekemistä huomiseen, siltä varalta että olen edelleen esimerkiksi alkoholin vaikutuksen alaisena.

Ne saappaat on siis kalliit, mutta ne ovat myöskin täydelliset, ja täydellisyys on sellaista, mistä pidän omassa toiminnassani. Ei mennä täydellisyyden määritelmään nyt, se on hyvin henkilösidonnaista, eli puhunkin kunkin subjektiivisesti kokemasta täydellisyydestä. Toisinaan, kun ympärillä on paljon ihmisiä, jotka pitävät musta, koen oloni hyväksi ja hyvännäköiseksi, toisinaan jopa itsevarmaksi. Kuitenkin toisinaan sellaisten ihmisten kanssa olen tuntenut itseni jotenkin valheelliseksi; sillä tapaa, etteivät ne tunnu näkevän sitä huonoutta, mikä mussa on kolikon kääntöpuolena. Onneksi tässäkin on se, että ne oikeat ja läheisimmät ihmiset tietävät myös ne, ne tietävät kaiken, ja niiden kanssa ei tarvitse yrittää olla muuta eikä ajatella antavansa tavallaan liian hyvää kuvaa itsestään. Se on kummallinen tunne, koska pääsääntöisestihän kaikki yrittävät tehdä juuri sitä; en tajua, miksi se vaivaa mua toisinaan niin. On kauhean vaikeaa tietää, mitä muut ajattelevat ja arvostavat, tai mitä ne oikeastaan pohjimmiltaan tarkoittavatkaan. Yksi mun suurimmista peloista on näyttää tyhmälle ihmisten silmissä; varmaankin niiden oikeiden ja aidoimpien läheisten kanssa tämän pelon puute on se asia, josta tietää, että ne ovat niitä oikeita.

Se, että joku sanoo juuri oikeita asioita, on ehkä maailman hienointa. Joku pieni asia arkisesti sohvalla maaten, katsomassa linnanjuhlia sen toiveesta, voi kuulostaa juuri sille, miksi siihen on rakastunut. Silloin toisinaan toivoo, että olisi ollut ja tulisi olemaan parempi ihminen, tai ainakin osaisi vetää edes jonkun hetken yhtä täydellisesti kun se toinen, jotta saisi sille saman olon. Joskus täytyy katsoa asioita eri suunnasta ja käydä henkisesti, tai toisinaan ihan vain vertauskuvallisesti vähän kauempana, jotta taas näkee selkeästi sen, miksi tahtoo palata kotiin ja pysyä siellä.

The title is brought to you by the brilliant David Cook.

Kato vittu Googlesta

Pitkästä aikaa on hyvä ottaa katsaus hakusanoihin.

sopiva karkkimäärä. Tälle lienee jokaisella oma henkilökohtainen mittari. Mulla se esimerkiksi ei koskaan mene tappiin, vaan liika vasta on sopivasti.

bondagea sitomista. Jee, vihdoinkin jotaion muuta kuin homo- ja pissapornoa!

googlaa sherlock tuli jotai paskaa. Aika jännästi sanottu, en ihan tiedä mitä tässä haetaan.

insane sana kiitos ja hei. Tää on varmaan saman henkilön googlaama kuin toi edellinen.

itsensämyyjät. Onko tää niinkun nätimmin sanottu kun huora tai prostituutti?

kauhean tuhma pikka. Niin, mä en oikein noista pikoista tiedä mitä ne on.

kuinka ostaa eettinen muna ja city. Ja tällänenkin. Ihmiset on outoja.

nenämahaletkun vaihtoehdot. Ihan suoraa ja yhtä tehokasta vaihtoehtoa sille ei taida olla; ne vaihtoehdot on enemmänkin sellaisia ennaltaehkäiseviä luonteeltaan.

niina tapio isot tissit. Mä en oo koskaan oikein miettinyt, onko sillä? Ainakin se on muuten aika leveä, ja sellaisessa ruumiinrakenteessa tissit on usein isohkot. Täytyy katsoa tänään.

tissit tosi isot tissit. Tää on aika hiekkakakkulorumainen ja söpö :)

Who the fuck is Jenny Woo?

Mussa ei ole ainoatakaan alkoholistigeeniä, sillä mulle tulee aina aivan jäätävä darra. Kai tääkin peritytyy, äiti kertoi, että se oksentaa kaikista morfiinijohdannaisista lääkkeistäkin. Nykyisin olo on jo niin huono, ettei toisinaan tee edes mieli juoda, kun tietää, että seuraavana päivänä on niin paskana kaikella tapaa. Siihen ei myöskään auta se, ettei saa nukutuksi; tai ei ehdi nukkua, kun ilta vain tuntuu jatkuvan ikuisesti.

Tämä aamu oli ehkä nöyryyttävin ikinä. Istuin aamiaispöydässä entisen työkaverini ja tämän isän kanssa pienenpienessä paljettikoltussa ja vanhoissa meikeissä, löyhkäten viinalle. Sen jälkeen autoin pakkaamaan autoon enduropyöriä ja muita tamineita piikkikorkojen upotessa maahan, nykien samalla helmaa pakaroiden päälle. Sitten vietin ihanat puolituntiset kahdella juna-asemalla jäätävässä tuulessa täristen vilusta ja unenpuutteesta. Kotiin päästyäni seisoin puoli tuntia kuumassa suihkussa ja siirryin lämmittelemään syväjäätyneitä lihojani Pörriin.

En tajua, kuinka aina päädynkään näin fiktiivisiin seikkailuihin aikeiden ollessa ihan vain normaalit. Kai tää tästä taas, nyt menen saunaan. Oli kyllä hyvät juhlat, Minkki on järjestäjä vailla vertaa.

Shopping disease

Tänään aamulla olin muka-nokkela ja terveellishenkinen, kun pilkoin työmatkalle porkkanoita ja kirsikkatomaatteja rasiaan naposteltavaksi aamiaiseksi samalla, kun kiidän kohti pääkaupunkia. Tästä seurasi kuitenkin se, että olin varmaan aika lähellä saada turpaan, kun rouskutin porkkanaa vittuuntuneen hiljaisessa junassa, näin vain kuinka ihmisten silmät alkoivat kiilua ja ne kiristelivät hampaitaan saaden aikaan melkein metallisia ääniä. Käänsin kuitenkin Volbeatia kovemmalle luureissa ja hymyilin paljastaen porkkananpalaiset hampaani. En siltikään saanut turpaan.

Eilen siis löysin Minkin syntymäpäiväkutsuille aivan täydellisen leningin. Tai se on niin lyhyt ja kimaltava, etten tiedä, voiko sitä ihan perinteisessä merkityksessä kutsua leningiksi, mutta leninkinä minä sitä aion käyttää. Itsehän olin jo viiltämässä ranteita, kun en ollut löytänyt mitään nuttua, ja siitä johtuen käyttäydyin kaupoissa hyvin tuloksettomasti; luikin tuskaisena ne ympäri käsiäni väännellen, ei mitään, ei yhtään leninkiä, enkä edes katsonut ympärilleni. Onneksi eilen ennen työpaikkajengin yhteistä illanviettoa sain kauppoihin seurakseni meidän yhden päällikön, joka assisteerasi mua juosten kimaltavalta mekolta toiselle; entä tää? tää on hieno? mites tää?. Lopulta löysinkin edukkaasti juuri niin överin mekon kuin olin halunnutkin, mikä oli mahtavaa. Toinen hyvä shoppailuapu on oikeasti miehet; ne voi valjastaa etsimään vaikka harmaata jakkua, ja ne skannaa pikaisesti kaikki kaupan jakut. Tämä on siitä kätevää, että itse aina poikkean tehtävästä, jos harakkamaisesti viehätyn jostain kimaltavasta, ja sitten olen jo unohtanut, mitä etsinkään alunperin. Miehet pitää kaidalla jakkutiellä ja kannustavat valitsemaan, jotta pääsevät itse kaupasta pois, ja se on ihan hyvä, että pienen merenneidon lailla hillumisen sijasta toiminta on toisinaan tuloksellista.

Keskustassa on edelleen ihanan paljon poliiseja.

Yksi niistä päivistä

Edellisen postauksen hurjasta kommenttiniagarasta innostuneena bloggaan taas. Tällä kertaa tosin varmaankin jotain niin yhdentekevää, ettei kellään ole mitään sanottavaa. Vaikka, ehkä pitäisi kirjoittaa tomaateista, sillä se tuntuu ainakin erään toisen viestimen mukaan herättävän spekulaatiota esimerkiksi siitä, olenko raskaana. Vastaus on ei, enkä myöskään ole kaksineuvoinen, jos sitä joku joskus on miettinyt.

Tänään oli Helsingissä se joku Etyj-kokous, joka puurosi liikenteen kuin sitrusmehu kermaliköörin. Itse pakenin paikalleen jämähtäneestä bussista kadulle, mutta aina kun pyrin kohti spårapysäkkiä, huusi joku poliisi "SEIS" nimitellen jalankulkijaksi ja huitoi jollain valomiekalla. Siispä teputin ponnekkaasti päkiäni tunnottomaksi, kunnes pääsin spåraan, joka oli niin täynnä, etten voinut olla koskematta ihmisiin joka puolelta. Pysäkillä tätä odotellessani pääsin myös uutisiin kertomaan, kuinka paljon tulen myöhästymään töistä, ja taas yliarvioin itseni; oikeasti en myöhästynyt yhtään niin paljoa.

Tänään olen angstannut tulevia juhlia ja sitä, ettei mulle ole niihin päällepantavaksi kuin jotain vanhoja nuttuja. Käytännössä siis olen repinyt vaatekaapin kokonaan alas ja sotkenut sen jalkoihini, josta Punkki on sotkemista jatkanut menestyksekkäästi survinjaloillaan. Olen myös angstannut likaista tukkaani, täytyy killeriblondata sitä selvästi kovemmin, jos se vielä noin jaksaa pullikoida. Nyt angstauttaa näiden lisäksi krooninen väsymys, ja siitä johtuva innottomuus; joka saattaa ollakin syy kahdelle ensimmäiselle angstiaiheelle.

Mulla on kivoja kavereita kyllä. Lisäksi koen hurjaa paloa listata tämän hetken lempilevyni. Ja voittajat ovat:
1. palkinto: Kings of Leon: Only By The Night
2. palkinto: Metallica: Death Magnetic
3. palkinto: Danko Jones: We Sweat Blood
4. palkinto: The Sounds: Living In America
5. palkinto: Oasis: Dig Out Your Soul

Tilanne ei ratkaise vaan se, kuinka siihen suhtaudutaan

Paitsi, että Juhani Tamminen on komea mies, pidän siitä myös siksi, että se toisinaan laukoo hauskoja lauseita. Kerran ainakin se on lausunut myös viisaan lauselman, ja laitoin sen tuohon otsikkoon, koska koin tästä tosi hyvän esimerkin tänään. Kun odotin kaupassa käytyäni bussia, satoi vettä, joka sinänsä ei yllätä ketään. Seisoin pidellen turkasen painavaa kauppakassia, joka oli pakattu liian täyteen ja huonosti siten, että se oli hyvin satunnaisen monikulmion mallinen. Tunsin oloni hyvin, hyvin kurjaksi ja vihasin kauppoja ja busseja ja sadetta ja Suomea, siis olin ihan raivona kun kyyristelin markiiisin alla, joka ei estänyt sadetta vyörymästä päälleni. Noh, sitten pääsin kotiin. Paiskasin kauppakassit nurkkaan ja valjastin Punkin lenkille lähtöä varten. Punkki löysi heti portaiden alta kepin, jota se kantoi suussaan mölisten ja loikkien, ja kohta havahduin siihen, että hypin vakavissa korkkareissani vesilätäköissä Punkin riemuksi ja jahtasin sitä juosten kulmikkaasti kumarassa kädet suoraan eteen ojennettuina. Tässä kohtaa sade oli pelkästään hauskaa ja tunnelmallista, ja hypähtelin hyräillen päässäni looppaavaa Donna e mobilea. Tilanne siis oli sama, mutta suhtautuminen muuttui. Noin niinkuin vertauskuvallisesti ainakin.

Vastasin muuten tänään työpuhelimeen helvetin kuuluvasti huutamalla firman nettiosoitteen. Kun pääsin "pistefi"-kohtaan, punastuin ja kirkaisin, korjaten sen smoothisti sanomalla "EIKÄKÖ! hyvää päivää". Onneksi siellä ei ollut kukaan asiakas vaan joku onneton puhelinmyyjä.

Eilen olimme Panun kanssa katsomassa Verdin säveltämän oopperan nimeltä Rigoletto. Pidin siitä kovasti, itse narri oli sympaattinen ja muistutti suuresti mun ja Panun opinnäytetyön ohjaajaa. Mulla oli mielessä analysoida tätä järkevästi ja tipautella kiinnostavia detaljeja sekä pohtia niiden linkittymistä nykyhetkeen, mutten taidakaan. Panun kanssa kuitenkin spekuloimme Hesehamppareiden ääressä sitä, että miksiköhän Mantovan herttua valehteli Gildalle olevansa lovena, ja tänä aamuna Panu laittoi mulle tekstarin, joka on aivan varmasti totuus. Näin Panu kirjoitti (eikä toivottavasti pahastu tästä plagioinnista): mä en tiedä oonksmä vähän naiivi, mutta tais se Gualtier(?) tms olla oikeesti rakastunut siihen Gildaan, mut se ei uskonu et se rakastais sitä, joten: kännit, "nainen on ailahtelevainen" -biisi ja punatukkanen hutsu. Pelkuruus on etenkin jollain tapaa mahdottomantuntuisen rakkauden pahin vihollinen.