keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Day 26 A song that you can play on an instrument

Kun mä aloitin tämän meemin, en olisi voinut vastata tähän muuta kuin Metallican Nothing Else Mattersin intro. Mutta nyt, kun harrastan kitaransoittoa, niin voin sanoa jo aika monta, joita osaan pikkuisen soittaa. Niistä valitsen Joan Jett and The Blackheartsin biisin I love Rock' n Roll, koska se on siitä kiva, että se riffi kuulostaa aika hienolle jopa mun soittamana. Lisäksi ms. Jett on tosi cool.

Ostin muuten Paulille viimeinkin sellaisen telineen, jossa se voi olla pystyssä ja näyttää kauniille. Nyt kun on ollut kaikkea hässäkkää, niin en ole ehtinyt harjoitella kyllä kamalasti, ja se harmittaa. Viimeksi me harjoiteltiin Guns'n Rosesilta sellaista biisiä kuin Patience. Siinä oli sellainen nolo juttu, että se ei ole mulle kauhean tuttu, mutten kehdannut tehdä lauriylösiä ja tunnustaa etten tiedä jotain sellaista, joka selvästi pitäisi tietää, niinkuin Deep Purplen Highway Star. Kuuntelin sitä kyllä heti himassa, ja oonhan mä sen kuullut, mutta noloa. Ekana kelasin, että mun kitaraope on niin pihalla, että se puhuu siitä Take Thatin samannimisestä biisistä, muttei nyt herranjumala onneksi.

ÖÄÖÄÖÄ, oon ihan liian keskittymiskyvytön taas.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

What if I?

EDIT: Ennenkuin sekoatte niin kappalejaon puute johtuu täysin jostain duunikoneen asetuksista enkä vittu voi sille mitään. Tiedättehän niitä leffoja, joissa tarina on sellainen, että se muuttuu erilaiseksi riippuen siitä, mitä päähenkilöt sattuvat valitsemaan. Näitä on esimerkiksi ikivanha Sliding Doors ja vähän uudempi Butterfy Effect. Niitä hommia, että ei ehdikään bussiin ja sitten se ajaa kolarin jossa kaikki kuolee. Ja sitten tapaa siinä dösärillä unelmiensa kumppanin, tai löytää voittavan lottokupongin, ja mitä näitä nyt on. Eilen taas ollessani ratsastamassa tallilla mietin sitä, että miten erilaista elämäni olisi, jos olisinkin valinnut sen polun. Jos hankkisin elantoni hevoshommilla. Se tarkoittaisi ehkä jopa tästä matalampaa tulotasoa, pitkiä päiviä fyysistä duunia, pienempää elopainoa ja vähemmän kontakteja ulkomaailmaan. Mietin niitä tyttöjä, jotka samaan aikaan itseni kanssa kilpailivat, ja ovat jääneet sille tielle; ne valmentavat ja kilpailevat kaiket illan ja viikonloput. Vaikka tuo puoliammattilaisaika on yksi hienoimpia jaksoja elämässäni, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että valitsin muuta. Aikansa kutakin, tai sitten täytyy olla sellainen palo siihen hommaan ettei yksinkertaisesti pysty tekemään mitään muuta, koska siinä pitää olla aivan satasella mukana. Mä en olisi ollut. Ja musta on kivaa, ettei kokoajan tarvitse olla ihan paskanen, sitä jos jotain oppi silloin arvostamaan. Muutenkin näitä aina välillä kelaa. Mitä, jos ei olisi koskaan tavannut jotain ystävää? Mulla ja Minkillä tämä meni ihan uskomattomasti, tavattiin tallilla kun olin vasta ihan varhaisteini, sitten oltiin vuosikaudet erossa, kunnes bongasin Minkin IRC-Galleriasta, ja se kutsui mut tupareihinsa. On myös jännä, miten jotkut ystävät jäävät, ja ne toiset eivät, ja siinäkin on sattumalla usein käpälänsä pelissä. Minkäköhän näköinen herra Sattuma muuten on? Veikkaan ainakin, että sillä on sellainen keikarimainen lierihattu. Nyt muuten kävi taas niin, että ajattelin että tästä tulee aivan saatanan hyvä ja hieno bloggaus, jossa on juoni ja monta eri kanttia, mutta en mä jaksakaan keskittyä enää. Se kosahti viimeistään tossa, kun aloin miettiä herra Sattumaa ja sitten mietein viime vapun kauppajonoperformanssia ja nyt pitää valita jo lounaspaikkakin. Olotila on tällä hetkellä kärsimätön, keskittymisvaikeuksinen, klimppiintynyt ja poukkoileva. Mikä teillä on?