Tämä biisi on aika klassikko, mutta siis oikeasti aika nolo, ja kerran fiilistellissäni sitä sattui vähän kurja juttu. Tuolloin mulla oli vielä ensimmäinen oma autoni, rakas Lily, eli punainen paholainen, eli järkyttävän pieni Pökötti 106. Kruisasin moottoritietä kohdalla, jossa 120 km/h rajoitus vaihtuu sataseen, ja juuri sillä hetkellä tämä biisi alkoi soida radiossa. Herää kysymys, että mitäköhän kanavaa olen kuunnellut? Joka tapauksessa, vinguin kertsiä ultraäänitaajuuksilla ja bailasin niin paljon kun turvavyöt antoivat myöten, lauloin antaumuksella välillä silmät kiinni ja paukutin rattia kätösilläni volat kaakossa. Jossain kohtaa vilkaisin taustapeiliin, ja sielläpä ajeli poliisiauto pillit päällä. Sain sellaisen "voivittuvoivittu"-paniikin ja vetäisinkin auton asappina tien penkalle. Poliisisedät pysähtyivät taakseni, sammutin radion, ja odotin sheriffin tepastelevan autoni luo.
Herra konstaapeli pyysi yllätyksellisesti ajokorttia ja rekisteriotetta. Sitten se kysyi, että tiesinkö yhtään, kuinka kovaa ajoin. Sanoin rehellisyydestä ja säikähdyksestä kostein silmin, ettei hajuakaan, johon konstaapeli totesi, etten myöskään ilmeisesti katsele juurikaan taustapeiliä kuten en nopeusmittariakaan. Kytät olivat kuulemma ajaneet perässäni pillit päällä useita kilometrejä. Muistaakseni pääsin käväisemään maijassa, jossa armolliset lainsuojelijat kirjoittivat mulle huomattavasta ja huomattavan pitkästä ylinopeudesta huolimatta vain rikesakon, varmaan noloudestani johtuen. Onneksi en sentään nyyhkyttäen tunnustanut, että kuuntelin ja lauloin A-HA:n Take On Meta niin kovaa, etten kuullut enkä nähnyt mitään.
On aivan varmasti muitakin noloja biisejä, joista tykkään ja joita laulan vinkuvalla äänellä, mutta niitä juuri nyt en muista. Eikun muistan, yksi on legendaarisen poikabändin East 17:n Stay Another Day. Sehän on ihan kauhea.
EDIT: Muistin juuri, että tykkään myös Negativen Still Alivesta. Shame on me!
EDIT2: Voiton vie ehkä kuitenkin tämä: Paris Hiltonin Stars Are Blind on musta todella hyvä ja tarttuva laulu. Ja Paris laulaa mun mielestä hyvin. Aika paha on myös se, että kuuntelen joskus Kim Heroldin Social Butterflyta, ja mulla on siihen sellainen pieni tanssikin jonka teen aina kertsissä. Muistin myös, että Justin Timberlaken vanha bändi ´NSync on sellainen, jonka melkein kaikki laulut osaan ulkoa. Ja myös Backstreet Boysien, mutta onneksi Puppesisko jakaa nämä kaksi vikaa mun kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Ooo, Stars are blind tuli yks päivä radiosta ja olin taas ihan että tää on IHANA. Ja mäkin rakastan Bäkkäreitä, ne on hei hyviä ralleja (tosin ne sanoitukset on ihan käsittämättömiä - you want it WHAT way??).
- Panu
:D ihan mahtavaa, että joku jakaa nolouden ykköspalkinnon kanssani! meinaan nää on oikeasti noloja kyl, joten mä en ole maailman ainoa nolo tyyppi.
joo, mä en kanssa tajua näitä jotka sanoo noloimmaksi biisiksi jonkun mikä ei oikeasti ole nolo. kaikki peliin, sano fintelligenskin.
ihana panu kun tykkäät parisista muuten kanssa <3
Lähetä kommentti