maanantai 28. heinäkuuta 2008

nuunion paluu

en tajua, mistä tämä viime aikoina ilmeentynyt unettomuus onkaan saanut näin suurta pontta. edes se, että skippasin lauantain ja sunnuntain välisen yön nukkumisen osalta kokonaan, ei tunnu vaikuttavan siihen juuri mitenkään; olen kyllä väsynyt ja silmäpussinen, muttei kuitenkaan sillä tavalla nukuta. en voi edes kauhean pahoin, kun tavallisesti uupuneena mulla on todella huono olo.

toinen ikävä asia on mulla kauhean herkästi ilmenevät lihaskrampit. ne johtuvat ihan näin empiiristen tutkimusten pohjalta lähinnä nestehukasta ja magnesiumin puutteesta. ensimmäistä olen edistänyt juomalla paljon viinaa ja hyvin vähän vettä, hikoilemalla auringossa porsaan tavoin sekä tepastelemalla useita kilometrejä. hikoilemalla olen myös menettänyt tehokkaasti suoloja ja kaikennäköisiä hivenaineita, joiden puutosta pyrin pitämään yllä lähinnä rasvasta ja huonoista hiilareista koostuvalla ruokavaliolla. seuraavana seuraakin pirkkaniksi alkoholisteille tai muille helposti kramppaville ja vammaisille: jos joku lihas on nykäissyt itsensä laukeamattomaan jumitilaan, sen voi avata suihkuttamalla suihkusta vuorotellen jääkylmää ja tulikuumaa vettä sen ylle. en tiedä, mihin sen teho perustuu, mutta jonain päivänä kuulen vielä kiitoksen tästä. enkä keksinyt sitä itse, mutta hienoa jos niin luulit.

ajattelin vastaisuudessa käydä enemmän ulkona kahdessa paikassa. tai toinen on oikeastaan enemmän paikkatyyppi, kun taas toinen on ihan oikeasti paikka, maantieteellinen alue ja kaupunginosa. ensimmäinen on puistot. toinen on kallio. lisäksi himoitsisin baarikierrosta jonnekin lähiöön, koska se voisi olla hauskaa ja vaihtelevaa.

onneksi huominen on vain yön päässä.

3 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Tri Tolonen on hieno mies. Hän on muiden touhuiluidensa seassa kehittänyt tabletin myös meille, jotka pidämme hirvittävän paljon dokaamisesta. Ei, se ei ole antabus (vaikka sekin tuntuu välillä hyvälle vaihtoehdolle), vaan se on Magnesium Plus.

Viime vuoden ulkomaan visiitillä tuli kuuritettua tuota ja tänä vuonna aivan varmasti uudelleen.

http://tinyurl.com/6oxkog

Ja katso kuinka halpaa!!!

panu kirjoitti...

Mä nauroin niin paljon tolle "Nuuniolle" että meinasin kierähtää tästä sängyltä lattialle:D

Kesäminkki kirjoitti...

jo-hoo, kannatan molempia paikkoja! kallio on <3, millon lähdet mun kanssa kierrokselle? millon millon millon?
nyt?
joko nyt?
entä nyt?